Hillevi Henanen kirjoitti:Pakkoruotsittajat eivät uskalla henkäistäkään mitään opetusneuvosten kannanotosta.
Ajattelin tätä metrossa viime viikolla. Metron näytöllä pyörii aika ajoin runoja ja mietelmiä. Nyt siellä luki lyhyesti:
"Rakastaa puhetta, pelkää keskustelua."
Se on meidän akateemisesti koulutettu, itseään arvostava valtapopulistinen hallintomme poliitikkoineen, medioineen ja tieteentekijöineen.
Yhä uusia liturgioita ja selvityksiä "lisää kieliä, ruotsi ei ole poissa mistään" -sloganin pohjalta, mutta muuten hiljaisuus.
Jos olisin vuosi sitten saanut esittää toivomuksen, mitä eniten haluaisin pakkoruotsin julkisuusrintamalla tapahtuvan, olisin voinut rohkeimmillani pyytää, että kieltenopetuksen ja kansainvälisyyskasvatuksen opetusneuvokset astuisivat esiin ja julistaisivat:
- vain englanti voi olla pakollinen,
- ruotsin pakollisuus syö muun kielitaidon,
- kolme vierasta kieltä kaikille ei ole realismia,
- maahanmuuttajanuorten kotikieltentaitoa arvostettava ja tuettava,
- virkamiehistö on täysin sidottu - pakkoruotsia ei hallinnossa kukaan voi kritisoida vaan on myötäiltävä poliittista määräystä,
- poliitikoille pakkoruotsi on tabu.
Ja näin keväällä tapahtui: opetusneuvokset lähettivät kaksi nämä teesit sisältävää avointa kirjettä hesariin!
Olisin ajatellut, että tällaisen julistuksen jälkeen olisi herännyt kaikilla tahoilla keskustelu siitä, mitä olemme tekemässä demokratialle ja nuorten kielitaidolle. Poliitikot olisivat myönnelleet, että ehkä asiaa pitää nyt arvioida uudelleen. Tieteentekijät olisivat saaneet rahoitusta hankkeille, joissa tutkitaan todellisia kielitarpeita eikä järjettömän kieli(taito)lain toteutumista. Erilaiset järjestöt olisivat herenneet tuottamasta propakkolausuntoja. Opetusministerö olisi herennyt vetkuttamasta kielikokeilua. Kokoomuksen Lauslahti, Kiuru & kumppanit olisivat nostaneet kielivapausteeman esiin puolueessaan. Ja media, media olisi sallinut keskustelun. Liiten olisi palannut eläkkeeltä herättelemään kriittistä koulutuskeskustelua.
Mutta - ei mitään. Täysi hiljaisuus. Keskustelun sijaan jatkui lausuntotulva, jossa pienikin pakkoruotsiton kokeilu leimattiin oppilaiden tasa-arvon vastaiseksi. Jatkuivat salassa toteutettavat uudistukset, joista merkittävin kieltenopetuksen aikaistus ykköselle Helsingissä mutta ilman todellista valinnanvaraa ja maahanmuuttajakielet sivuuttaen. Jatkui selvitystyö uutta kansalliskielistrategiaa varten, jossa ruotsin opetukseen ei puututa lainkaan mutta halutaan heikentää englanninopetusta. Jatkui pakkoruotsin myötäilystä palkitseminen, josta merkittävimpänä juhlavuoden Finlandiapalkinto ja "opetelkaa ruotsia, juntit!" - ja media taputti tälle käsiään, vain yksi ulkomaille muuttanut professori tohti moittia tapahtunutta mutta vasta kuukautta myöhemmin.
Käsittämätön yhtälö.
Minua ei haittaa se, että pakkoruotsin puolustajat ovat äänessä. Minua kauhistuttaa se, että kaikki muut on vaiennettu. Ihmiset tietävät, että useimpien kohdalla pakkoruotsin kritiikki on todellinen este sekä työssä toimimiselle että etenemiselle ja verkostoitumiselle. Ja siitä saa pahan leiman.
Mahdollisimman asiantunteva, asiallinen ja arvovaltainen lausunto pakkoruotsin turmiollisuudesta ei siis merkitse mitään, ei näy missään.
Mitä kannattaa enää edes toivoa?
Millä tähän kuvioon voi saada edes pientä muutosta?
Jos saisin rahat bussikampanjaan, mainoksissa lukisi:
Katso maailmaa avoimin silmin!
Kunnioita ja kuuntele!
Älä pelkää keskustelua!
