"Kielikokeilusta vihdoin totta"

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

"Kielikokeilusta vihdoin totta"

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 01.12.2017 16:12

Perussuomalaiset kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa ja Sami Savio ovat tyytyväisiä kielikokeilun toteutumisesta. Heidän mielestään se pitäisi toteuttaa nykyistä merkittävästi laajempana. He jättivät tänään sivistysvaliokunnan kielikokeilua koskevaan mietintöön vastalauseen.

– Hallituksen esitys on askel oikeaan suuntaan kielipolitiikan uudistamisen kannalta, mutta olisin mieluusti nähnyt kokeilun olevan nykyistä laajempi ja 2 200 oppilaan sijaan kokeilun olisi voinut toteuttaa esimerkiksi 5 000 oppilaalla, toteaa Elomaa.

– Laajemmalla oppilasjoukolla toteutettu kokeilu tarjoaisi luonnollisesti tarkempia tuloksia ja jatkoa ajatellen paremman pohjan päätöksenteolle, Savio lisää.

Elomaa ja Savio pitävät hyvänä asiana, ettei kokeiluun osallistuminen estä opiskelijoiden siirtymistä toisen asteen opintoihin, koska kokeiluun osallistuneet voidaan vapauttaa toisen kotimaisen kielen opiskelusta myös toisen asteen opinnoissa. Heidän mielestä vastaavaa käytäntöä tulisi soveltaa myös korkeakouluopinnoissa. Käytännössä tämä merkitsisi kielikokeiluun osallistuneiden opiskelijoiden vapauttamista pakollisesta ruotsin kielen opiskelusta osana korkeakouluopintoja. Tästä perussuomalaisten valiokuntaryhmä teki muutosehdotuksen vastalauseessaan.

Kokeilun tulosten laadun kannalta on olennaista saada kokeiluun mukaan eri kokoisia opetuksenjärjestäjiä eri puolilta maata. Kieltenopetus kaipaa Elomaan ja Savion mukaan monipuolistamista. Peräti yli 99 prosenttia oppilaista lukee englantia A1- tai A2-kielenä. Perusopetuksen kielivalikoiman supistuminen viimeisen kymmenen vuoden aikana on kaksikon mielestä huolestuttava ilmiö. Monipuoliselle vieraiden kielten osaamiselle on rutkasti kysyntää esimerkiksi kansainvälisillä markkinoilla toimivissa yrityksissä. Elomaa ja Savio näkevät vapaan kielivalinnan edistämisen hyvänä rohtona kielten opiskelun monipuolistamiseksi.

– Oppilaiden motivaatio kieltenopiskeluun paranisi, jos he saisivat nykyistä vapaammin valita mitä kieliä koulussa lukevat, he korostavat.

Ruotsin kielen sementoitu asema pakollisena oppiaineena ei kaksikon mukaan ole perusteltu enää vuonna 2017.

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: "Kielikokeilusta vihdoin totta"

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 01.12.2017 16:15

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mieti ... +2017.aspx
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Sivistysvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 114/2017 vp sisältyvän lakiehdotuksen. (Valiokunnan muutosehdotukset)
Valiokunnan muutosehdotukset

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: "Kielikokeilusta vihdoin totta"

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 01.12.2017 19:35

Kimmo Kivelä: Vapaan kielivalinnan kokeilu on kunnille hieno mahdollisuus
JOULUKUU 1, 2017 | UUTISET

Sivistysvaliokunta on antanut mietintönsä liittyen hallituksen esitykseen vapaan kielivalinnan kokeilusta ja siihen sisältyvästä lakiehdotuksesta. Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena.

”Nyt on varmistettu, että perustuslaillisia esteitä kielikokeilun toteuttamiselle ei ole. Kokeilu toteutuu”, iloitsee Sinisten kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Kimmo Kivelä.

Kivelä on tyytyväinen siitä, että valiokunnan mietinnössä on ymmärretty Suomen kielivarannon laajentamisen tärkeys.

”Tällä hetkellä ruotsin kielen pakollisuus estää suomalaisten kielitaidon monipuolistumisen. Koska kielten opetuksen tuntimääriä ei taloudellisten ja ajallisten resurssien vuoksi käytännössä voida nostaa, vie ruotsin opiskelu tilaa muilta kieliltä”, Kivelä toteaa.

Kivelä tahtoo nostaa kielikeskusteluun myös historiallisen näkökulman: ”Peruskoulua rakennettaessa 1960-luvulla Rafael Paasion hallituksen opetusministeri Reino Oittisella ei ollut suunnitelmia pakollisesta Ruotsin opetuksesta. Hallituksen vaihduttua vuoden 1968 presidentinvaalien jälkeen opetusministeriksi tuli keskustapuolueen Johannes Virolainen, ja hallituksen kokoonpanossa LKP korvattiin RKP:llä. Virolainen teki kaupat RKP:n kanssa ja ruotsi tuli pakolliseksi.”

Kivelä korostaa vapaan kielivalinnan merkitystä kansainvälistyvässä maailmassa.

”Tämä on kansantaloudellinenkin kysymys. Esimerkiksi kiinan ja venäjän osaajille on tulevaisuudessa entistä enemmän kysyntää.”

Hallituksen esitykseen sisältyvä kokeilulaki mahdollistaa alueelliset kokeilut kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua. Kokeilulle myönnetään 2,3 miljoonaa euroa mm. kieltenopettajien palkkaukseen.

Kivelä painottaa, että kyseessä on kunnille hieno tilaisuus, joka kannattaa käyttää hyväksi.

”Kokeilu alkaa syksyllä 2018. Kuntien kannattaa ehdottomasti hakeutua mukaan nyt kun se on mahdollista”, Kivelä kannustaa.

Lisätietoja:
Kimmo Kivelä
puh. 09 4323075

Vastaa Viestiin