Virkaruotsin kannatus kadonnut

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Virkaruotsin kannatus kadonnut

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 21.11.2017 19:07

Liitenin ammattitaidolla hesarissa tästä tuoreesta ajatuspajaselvityksestä:
TUTKIJOIDEN mukaan kyselyn tulokset ovat pääosin myönteisiä, vaikka huolta aiheuttaakin etenkin nuorten välinpitämätön asenne ruotsiin. Kaikista vastaajistakin jopa puolet sanoi, ettei koe hyötyneensä ruotsin kielestä millään tavalla.
---
ruotsinkieliset sote-palvelut saavat ainakin periaatteellisella tasolla vankkaa tukea. Melkein puolet on kuitenkin sitä mieltä, että ruotsinkielisiin palveluihin käytetään liikaa julkisia varoja. Äidinkielellä saatavien palveluiden tarvetta epäillään, jos asiointi sujuisi myös suomeksi.
---
RUOTSIN kielen opiskelun pakollisuus herättää myös vastustusta. Pakollisen ruotsin opiskelun olisi tämän tutkimuksen mukaan valmis poistamaan vain niukka enemmistö, mutta esimerkiksi Åbo Akademin muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan pakollista ruotsia vastusti kolme neljäsosaa vastaajista.
---
VASTAAVANLAISTA asennemuutosta on havaittavissa myös suhtautumisessa virkamiesten kielitaitovaatimuksiin. Vuonna 2008 kaksi kolmesta suomalaisesta ajatteli olevan oikein, että valtion virkoihin edellytetään todistusta ruotsin kielen taidosta. Nyt enää puolet on sitä mieltä, että kaikilta valtion virkamiehiltä on vaadittava hyvää ruotsin kielen taitoa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005458316.html

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Virkaruotsin kannatus kadonnut

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 22.11.2017 05:28

Haastattelututkimus aukeaalinkistä
http://e2.fi/julkaisut/puhut-sie-ruotsia

Haastattelussa näyttää olleen kysymyksenasettelu, johon on vaikea vastata muuta kuin haastattelun tilaajien toivomalla tavalla.

- Haluaisin osata paremmin ruotsia? No miksei. Haluaisin osata paremmin mitä vain, vaikka venäjää tai teoreettista fysiikkaa, joita olen hetken lukenut.
- Haluaisin olla vuorovaikutksessa suomenruotsalaisten kanssa? No en minä ainakaan kovasanaisesti kieltäytyisi "vuorovaikutuksesta", jos noin haastattelussa kysytään. Sellaisia ryhmiä, joiden kanssa kieltäytyisin olemasta "vuorovaikutuksessa", olisivat ehkä moottoripyöräjengit tms.

Miten näin oudoista kysymyksistä maalataan kuva pakkoruotsimyönteisyydestä. Se on nykyisten tieteentekijöiden " ammattitaitoa". Tutkijat viimeistelevät tekstinsä näin: "Lämmin kiitos Magmalle hyvästä yhteistyöstä ja Svenska folkskolans vännerille tutkimuksen rahoittamisesta."

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Virkaruotsin kannatus kadonnut

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 22.11.2017 06:01

Suomalais-englantilaisilla kouluilla, joissa osa opetuksesta olisi englanniksi, olisi varmasti kannatusta.

Suomi on todellisuudessa pitkälti kaksikielinen mallilla suomi + englanti. Etenkin nuoret osaavat jo varsin hyvin englantia, ja etenkin nuoret ymmärtävät, että englantia olisi syytä osata vieläkin paremmin.

Kaksikieliset koulut suomi+ruotsi yhdistelmällä alkavat olemaan eilispäivän unelmaa. Surut myöhästyivät siitäkin junasta.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Virkaruotsin kannatus kadonnut

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 22.11.2017 06:11

Olihan siellä monenlaista:

Väittämän "Ruotsinkieliset hyötyvät suomenkielisiä enemmän hyvä veli -verkostoista" kanssa eri mieltä oli vain 14% vastaajista!

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Virkaruotsin kannatus kadonnut

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 24.11.2017 06:03

NRR kirjoitti:Olihan siellä monenlaista:

Väittämän "Ruotsinkieliset hyötyvät suomenkielisiä enemmän hyvä veli -verkostoista" kanssa eri mieltä oli vain 14% vastaajista!
Minusta tämä prosenttiosuus kertoo, että 86% ihmisistä myöntää ruotsinkielisten edunvalvontakoneiston lonkeroiden voiman. Asiallinen tiivistelmä pakkoruotsijatkumon synnystä 50-luvulta tähän päivään lobbauksineen ja valheineen olisi nyt tarpeen. Se ymmärrettäisiin kyllä.

Vastaa Viestiin