Suomalaisuus, mitä se on

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Suomalaisuus, mitä se on

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 19.11.2017 06:33

Kuopion lyseon lukiolaiset tiivistivät julistukseen ajatuksensa kulttuurista, koulutuksesta, tutkimuksesta, tasa-arvosta, kielestä ja Suomen asemasta osana maailmaa. Kilpailussa oli mukana kaikkiaan 150 tulevaisuuden visiota. Näistä 20 karsiutui jatkoon ja voittaja valittiin yksimielisesti. Raadin puheenjohtajana toimi tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio. Uusi itsenäisyysjulistus allekirjoitetaan 4.12.2017 valtioneuvoston linnassa järjestettävässä tilaisuudessa. Paikalla on myös alkuperäisen julistuksen allekirjoittajien jälkeläisiä.

"Sadan vuoden kuluttua on vielä suomalaisuutta", uskovat nuoret.
Uusi itsenäisyysjulistus:

Kulttuurin Suomi

Suomalaisuuden määrittelevät suomalaiset itse. Kuka tahansa voi olla suomalainen ja tulevaisuuden suomalaisuus on yhdessä rakennettu, perinteitä ja uusia tuulia ja kansalaisia yhdistävä asia, jonka piiriin mahtuu jokainen niin halutessaan.

Tasa-arvoinen Suomi

Suomessa ihmisiä kohdellaan henkilöinä, ei jonkin sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen edustajina. Jokaisella on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan ja rakentaa yhdessä tulevaisuutta. Kenenkään ei tarvitse pelätä tai olla yksinäinen.

Kielellisesti moninainen Suomi

Kansalliskielemme suomi ja ruotsi, vähemmistökieliämme unohtamatta, ovat kauniita ja niitä tulee vaalia. Toisaalta tulevaisuuden maailmassa emme pärjää omaan kuoreemme sulkeutumalla. Meidän pitää arvostaa ja kehittää myös muiden kielten osaamista maassamme ja muualla. Emme voi onnistua tavoitteissamme ja luoda tulevaisuuden Suomea, jos emme ymmärrä muita eikä meitä ymmärretä.

Pohjoismainen Suomi

Muuttuvassa maailmassa ei pärjää ilman ystäviä. Pohjoismaat ovat lähimpiä ja ajatusmaailmaamme vastaavimpia kumppanimaitamme. Olemme luoneet paljon yhdessä, luokaamme siis vastaisuudessakin uutta hyvää tillsammans.

Suomi ja maailma

Rauhallinen ja hyvinvoiva maailma on edellytys rauhalliselle ja hyvinvoivalle Suomelle. Ainoastaan maailmalle avoimena Suomi voi menestyä tulevaisuudessa. Koska perusasiat ovat maassamme jo nyt erinomaisesti, on meidän autettava ihmisiä, joilla asiat ovat huonommin. Suomen pitää näyttää maailmalle mallia tasa-arvossa, demokratiassa ja onnellisuudessa.

Tutkiva Suomi

Koulutus on avain kehitykseen, kasvuun ja kanssakäymiseen niin Suomessa kuin globaalistikin. Koulutusjärjestelmämme on maailman parhaita, ja tutkimuksemme huippuluokkaa. Emme saa kuitenkaan tuudittautua asioiden vallitsevaan tilaan, vaan meidän on kehitettävä koulutustamme ja tutkimustamme vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin.

Kestävä Suomi

Maailma ei ole vain meidän. Kaikilla, myös tulevilla sukupolvilla, on oikeus puhtaaseen ympäristöön. Suomea ei ole ilman maapalloa, joten Suomen on huolehdittava myös planeettamme tulevaisuudesta.

Tällaisen Suomen voimme luoda, jos teemme sen yhdessä.

”Kunnon kansalaisista on kunnon isänmaa luotu.” – Maria Jotuni
https://yle.fi/uutiset/3-9929434

Miten tahansa itse suomalaisuudesta ajattelemme, tämä nuorten laatima kirjoitus kuvastaa sitä, millaiseksi meidän luomamme ilmapiiri ja koulutus ja identiteettikasvatus on muovannut virallisen suomalaisuuden nuorten silmissä, tuttua liturgiantynkää unohtamatta.

Pidän siitä, että kaiken lähtökohtana on lupa määritellä suomalaisuutensa itse ja heti sen jälkeen luvataan jokaiselle oikeus toteuttaa omia, ei jonkun toisen unelmia. Lämmitti sekin, että nuoret odottavat meidän suomalaisina näyttävän mallia muulle maailmalle demokratiassa ja onnellisuudessa. Ja mitä koulutukseen tulee: "meidän on kehitettävä koulutustamme ja tutkimustamme vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin".

Tällä jatketaan.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Suomalaisuus, mitä se on

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 19.11.2017 08:48

Tämä sadan vuoden takainen julistus pätee tietysti edelleen:
---on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.

--- Hallitus on kääntyvä toisten valtojen puoleen saadakseen maamme valtiollisen itsenäisyyden kansainvälisesti tunnustetuksi. Tämä on erityisesti nykyhetkellä sitä välttämättömämpää, kun maan täydellisestä eristäytymisestä aiheutunut vakava asema, nälänhätä ja työttömyys pakottavat Hallitusta asettumaan suoranaisiin väleihin ulkovaltojen kanssa, joiden kiireellinen apu elintarpeiden ja teollisuutta varten välttämättömien tavarain maahantuomiseksi on meidän ainoa pelastuksemme uhkaavasta nälänhädästä ja teollisuuden pysähtymisestä.

Venäjän kansa on, kukistettuansa tsaarinvallan, useampia kertoja ilmoittanut aikovansa suoda Suomen kansalle sen vuosisataiseen sivistyskehitykseen perustuvan oikeuden omien kohtaloittensa määräämiseen. Ja laajalti yli sodan kaikkien kauhujen on kaikunut ääni, että yhtenä nykyisen maailman­sodan tärkeimmistä päämääristä on oleva, ettei yhtäkään kansaa ole vastoin tahtoansa pakotettava olemaan toisesta riippuvaisena.
---
Samalla kuin Hallitus on tahtonut saattaa nämä sanat kaikkien Suomen kansalaisten tietoon, kääntyy Hallitus kansalaisten, sekä yksityisten että viranomaisten puoleen, hartaasti kehoittaen kutakin kohdastansa, järkähtämättömästi noudattamalla järjestystä ja täyttämällä isänmaallisen velvollisuutensa, ponnistamaan kaikki voimansa kansakunnan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi tänä ajankohtana, jota tärkeämpää ja ratkaisevampaa ei tähän asti ole Suomen kansan elämässä ollut. Helsingissä, 4 päivänä joulukuuta 1917.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_ ... ysjulistus

Uutta itsenäisyysjulistusta ei haettukaan korvaamaan tätä alkuperäistä, vaan haettiin nuorten visiota seuraavalle sadalle vuodelle: http://suomifinland100.fi/project/100vi ... s-uusiksi/

Vastaa Viestiin