vapaakielivalinta.fi

Taas yksi joka ei näe tai ei halua nähdä todellisuutta.

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta ... ar+svenska

Tässä on luovuttu suomenkielisten palveluvelvoitteesta muttei ruotsivelvoitteesta, siis ruotsia ei tarvitse osata, jotta palvelu pelaisi vaan jotta osoitettaisiin "kielitaitoa" ja "kaksikielisyyden hyväksymistä":

Tilanteesta riippumatta, istun minä sitten ravintolassa tai soitan Turun kaupungin toimihenkilölle, aloitan aina kysymyksellä “Förstår du om jag talar svenska?”. Joskus vastapuoli tulkitsee kysymykseni siten, että heidän olisi vastattava ruotsiksi. Sen tulkinnan korjaan nopeasti pyytämällä heitä puhumaan suomea, mikäli se tuntuu paremmalta. Tärkeintä on, että ymmärrämme toisiamme.

Turun Rkp:ssä kutsumme tätä 50/50-diiliksi. Minä puhun ruotsia ja sinä vastaat suomeksi.

---

50/50-diilimme on tarkoitettu erityisesti sinulle, joka olet luonut kielteisiä assosiaatioita ja rakentanut ruotsinvastaisen stigman.

Ei se, että toivoo kieltenopetuksen vapautuvan, ole mikään "ruotsinvastainen stigma" vaan yksinkertaisesti ajankohtainen tarve. Nimenomaan pakkoruotsi lyö korvalle niin kielitaitoa kuin todellista, monikielisen Suomen erilaisten yksilöiden moninaisten kaksikielisyyksien hyväksymistä. Jos ja kun ruotsille ei ole muuta tarvetta kuin mahdollisuus leikkiä tätä 50/50-peliä maassa, jonka todellisuus on yli95/alle5, niin ruotsipakolle alakoulusta yliopistoon ei ole minkäänlaisia perusteita.

Ja tästä tulee siis 50/50-viikot 15 kaupunkiin ruotsalaisuuden päivän kunniaksi.

Oikea kielitilanne on 95/5, joten jos suruilla olisi jalat tukevasti maassa ja perusmatematiikka hallinnassa, niin he puhuisivat 95/5 -viikoista.

Yksi suomenmaalainen siis vastaa kymmentä suomalaista- lue ryssää. Marjut Aikio toimi pari vuosikymmentä sitten proffana Tromssassa. Perhe asui Kautokeinossa. Kiireellinen posti oli tilattava Hettaan Enontekiölle koska se saattoi viipyä viikkoja norjalaisviranomaisten tarkastettava. Norjalaistuttavat saattoivat myös kysellä: Miten lapsenne selviävät Suomessa, kun Kautokeinossa ei voi opiskella venäjää.

Viime vuosituhannella, kun Hesarikin oli vielä sanomalehti (broadsheet) ja salli monipuolisen keskustelun kielipolitiikasta, saattoi joku ruotsinkielinen rautalapio tms. toivotella hyvää matkaa Uralille, kun sieltä olette tulleetkin. Siihen aikaan kirjoitti hillitty nimimerkki Sees ja räväkämpi Uolevikin lähes jokapäiväisesti kielivapauden puolesta.

TK kirjoitti:Oikea kielitilanne on 95/5, joten jos suruilla olisi jalat tukevasti maassa ja perusmatematiikka hallinnassa, niin he puhuisivat 95/5 -viikoista.

Tämä koskenee kaksikielisten kuntien aluetta, jossa suhde on sentään 14/86 (Huom! Tärkeämpi ensin.)

95 prosentissa Suomen aluetta tilanne onkin sitten 0/100. Suomi on siis kaksikielinen maa ilman korruptiota, jossa tilanne on siitä erikoinen, että nolla on oman erinomaisuutensa ansiosta mitä suurimmassa määrin merkitsevä luku.
(Tarkat luvut suomenkielisten kuntien alueella 0,4/99,6)

Totta on, että suuressa osassa Suomea surujen määrä on 0 %. Ja Manner-Suomessa kokonaisuudessaankin surujen määrä on alle 5 % väestöstä.

Jotta suomalaiset, kaikki tavalliset kansalaiset, saataisiin tajuamaan, kuinka suunnattoman vähän suruja Suomessa todellisuudessa on, niin on hyvä esittää asia selvänä lukuna, joka vähitellen löytää tiensä ihmisten syvempien ajatuskerrosten sisälle: siis 95/5 lukuna.

Terveiset vaan Savoonkin. Suomessa suomenkieliset ja mamukieliset muodostavat 95 % väestöstä ruotsinkielisten muodostaessa 5 % väestöstä.

Kun pitäydytään kokonaisluvuissa, on 33 kaksikielisessä kunnassa suruja keskimäärin 14% ja 264 suomenkielisessä kunnassa heitä on keskimäärin 0%.

Tässä "kaksi"kielisessä maassa jää 20% nuorista jatkokoulutuksetta. Kuinka moni peruskoulun päättäneistä kavahtaa edessä olevaa pakkoruotsia jolla heitä on jo vuosia nöyryytetty? Mikä on heille ollut tämän armovitosen hinta?

Tämä oli yksi tavallisimmista keskustelunaiheista nuorten kanssa viime kesänä. Hyvänkin arvosanan saaneilla saattoi olla tunne, että homma ei ole heillä hanskassa. Tietty nuoretkin huomaavat, että tavoitteet ja todellisuus eivät kohtaa pakkoruotsin kohdalla, ja samalla jää mielen perukoille pelko siitä, että kuinka heidän sitten käy, jos jossain vaiheessa ruvetaan näistä tavoitteista oikeasti pitämään kiinni. Kuten ylempien oppilaitosten valmistaville kursseille valmistavien kurssien määrästä voi päätellä, ei pelko ole aiheeton.

Hillevi Henanen kirjoitti: Tämä oli yksi tavallisimmista keskustelunaiheista nuorten kanssa viime kesänä. Hyvänkin arvosanan saaneilla saattoi olla tunne, että homma ei ole heillä hanskassa. Tietty nuoretkin huomaavat, että tavoitteet ja todellisuus eivät kohtaa pakkoruotsin kohdalla, ja samalla jää mielen perukoille pelko siitä, että kuinka heidän sitten käy, jos jossain vaiheessa ruvetaan näistä tavoitteista oikeasti pitämään kiinni. Kuten ylempien oppilaitosten [pakkoruotsin] valmistaville kursseille valmistavien kurssien määrästä voi päätellä, ei pelko ole aiheeton.

Ruotsi oli matikan ohella se aine, joka tuotti eniten vaikeuksia esimerkiksi korkeakouluopinnoissa. Ruotsi! Suomenkielisessä korkeakoulussa!

On selvää, että erityisesti työläistaustaisia poikia saadaan pudotettua opinnoista pakkoruotsilla. Englanti sujuu monilta pojilta jopa paremmin kuin tytöiltä. Pakkoruotsin oppimisen esteenä ei ole opiskelijoiden "väärä asenne" vaan yksinkertaisesti ruotsin täydellinen tarpeettomuus.

Hesarin tuoreessa kirjoituksessa yhteiskuntaluokista työlaistaustainen sosiologiväittelijä kertoi, että työlaistautaiset vanhemmat voivat yrittää kannustaa lapsiaan kouluttautumaan, mutta näillä "vanhemmilla ei ollut resursseja auttaa lapsiaan koulunkäynnissä, erityisesti kielissä".

Pakkoruotsi on siis nimenomaan keino karsia työläistaustaisia poikia jatko-opinnoista MUTTA tietysti tämä pakkoruotsitus onkin liturgian tasolla heidän etunsa, koska vain sen avulla he voivat olla päteviä yhtään mihinkään muka "kaksikielisessä" kotimaassaan.

Minä olen juurikin tällaisesta työläisperheestä lähtöisin, ja suvun ensimmäinen oppikoululainen (kansakoulunopettajan painostuksesta). Toisin sanoen kotiympäristö ei tarjonnut minkään valtakunnan tukea tai esikuvaa opiskelulle.

Kerran erään luokkatoverini luona käydessäni siellä tapahtui jotain ällistyttävää. Hänen pikkusiskonsa tuli kysymään jotain saksan sanaa heidän äidiltään, ja äiti OSASI vastata! Sitä oli vaikea ymmärtää.

Ja uskokaa tai älkää, keskikoulutodistukseni oli jäädä saamatta kun ruotsin ehdot menivät vasta sen kesän toisella, eli viimeisellä mahdollisella yrityksellä läpi. Opettajan mukaan oli huomattavaa kehitystä tällä jälkimmäisellä kierroksella tapahtunut (hän siis päästi minut läpi sen ajan armovitosella)!!! Sitä minä vähän itsekseni ihmettelin, että missä välissä olin oppinut lisää kun kesätyöpäivän pituudeksi tuli matkoineen 12 tuntia, ja olin jo luovuttanut enkä todellakaan ollut sitä ruotsia sanaakaan koko kesänä lukenut.

Minun ei siis ollut viime kesänä vaikea samaistua nuoriin, jotka tämän asian kanssa taistelivat.

Ruotsin kieli oli vallankäyttöä ja mielivaltaa silloin ja se on sitä tänä päivänä. Jos opiskeltavana kielenä olisi vain pelkkä englanti, jonka opiskelulle kaikilla nuorilla on ympäristön tuki, avautuisi tie monelaisille muille lahjakkuuksien muodoille, myös kielelliselle. Nyt on kaikki muu lahjakkuus arvotonta ilman ruotsin "taitoa".