Vieraiden kielten tuntimäärä peruskoulussa ja lukiossa on suurempi kuin muissa aineryhmissä. Lisätunteja tulee alakoulusta, missä luokanopettajat opettavat yleensä kaikkia muita aineita paitsi kieliä, mikä kasvattaa huomattavasti kieltenopettajien tuntimäärää. Kieltenopettajat myös useimmiten opettavat puolikkaita ryhmiä, joten heidän tuntimääränsä ovat vielä paljon suurempia kuin kielten osuus on pelkästään oppilaan tuntimäärää katsoen, vaikka kielten osuus oppilaankin lukujärjestyksessä on eri aineryhmistä suurin. Esimerkiksi yhtenäisessä peruskoulussa saattaa olla kolme tai neljä matemaattisten aineiden opettajaa mutta kahdeksan tai yhdeksän kieltenopettajaa, muita aineopettajien ryhmiä on selvästi vähemmän - kuvastaa aineenopettajien voimasuhteita.
Tavallisessa peruskoulussa tai lukiossa siis vieraiden kielten opettajat ovat suurin yhtenäinen opettajaryhmä (ryhmä, jolla on yhteiset intressit ja joka toimii yhtenäisesti painostusryhmänä niin koululla kuin edunvalvonnassa) ja pakkoruotsin vuoksi lähes kaikki virassa toimivat opettajat ovat myös ruotsinopettajia ja ne, joilla ei ole ruotsia aineyhdistelmässään, luovivat ryhmässä, jossa ruotsinopettajilla on enemmistö. Tästä seuraa, että kouluilla ja opettajien edunvalvonnassa nimenomaan kieltenopettajat ja heissä siis enemmistönä olevat ruotsinopettajat ovat vahvoilla. Muiden opettajaryhmien yrittäessä hankkia etuja itselleen heidän kannattaa lyöttäytyä yhteen nimenomaan kieltenopettajien kanssa ja puolustaa kieltenopettajien etuja saadakseen joitakin omia hankkeita ajetuksi kieltenopettajien myötämielisyydellä, vaihtokauppana.
Kun pakkoruotsi on kieltenopettajien enemmistön etu (kuten se tällä hetkellä on), on aivan mahdotonta saada pakkoruotsin kritiikkiä esiin opetuksen kehittäjien foorumeilla. Ihmiset ovat turtuneet tähän.
Jos pakkoruotsista luovutaan, joudutaan järkeistämään kieltenopetusta siten, että osa oppilaista vapautuu toisesta vieraasta kielestä (osa erityisoppilaista ja maahanmuuttajataustaisista) ja heille tulee esim. lisää äidinkieltä tai kotikieltä, sillä millekään muulle kielelle ei ole kehiteltävissä pakkoruotsin kaltaista "tämä menee kaiken muun ohi tärkeydessä" -mantraa. Tuikitarpeelliset vapautukset jo riittävät vähentämään kielten tunteja. Asia ei siis miellytä nykyisiä kieltenopettajia tai heidän edunvalvojiaan.
Jos kielitarjotin laajenisi, kouluilla tarvittaisiin uusien kielten opettajia, joiden tunnit olisivat pois vanhoilta viranhaltijoilta, vaikkei kielten tunnit muuten vähenisikään. Osa kieltenopettajista joutuisi kenties työn ohessa pätevöitymään uudestaan, siis suorittamaan jonkin kielen opintoja - ja tämä on toistaiseksi tehty aika hankalaksi, tosin ainahan se on lisätyötä ja ilman palkkaa. Näin suuri osa vanhoista kieltenopettajista suhtautuu periaatteessa epäillen pakkoruotsin valinnaistamiseen.
Kieltenopettajat tuntuvat haluavan uskoa siihen, että pakkoruotsia tukevat tahot ajaisivat jatkossa läpi pakollisten kieliopintojen lisäämistä eli pakkoruotsista luopumisen sijaan pakotettaisiin kaikille kolmas vieras kieli tai ainakin kehitellään ratkaisuja, joissa kolmas kieli toisi etuja, joita kannattaa lähteä hakemaan (esim. kieliluokan valikoitu oppilasaines, jota vanhemmat haluavat paljon enemmän kuin itse kieliopintoja). Tämä tuskin toteutuu (tosin olen ollut ennenkin väärässä arvioidessani järjettömyyksien jatkumista), mutta se on se tie, jota kieltenopettajat mieluiten haikailevat, sehän vasta lisäisi tuntimäärää ja palkkaa.
Tilanne on siis aika solmussa.