JV Lehtonen kirjoitti:---
Eihän tarvitse kuin muistella yo-rakenneuudistusta.
Riitta Uosukaisen tarkoituksena oli saada pakkoruotsi pois jo 20 vuotta sitten,
mutta omat (kokoomus)koirat purivat ja vaihtoehdoksi tuli yo-rakennekokeilu!
Yo-rakennekokeilu yritettiin vesittää Lipposen hallituksissa, mutta onneksi Lipposen
valtakausi loppui 2003.
Vasta silloin Lipposen opetusministeri Rask uskalsi kertoa Lipposen viivytystaktiikasta.
--- aivan kuten yo-rakennejumituksenkin syyllisen saimme selville vasta Lipposen valtakauden päätyttyä!
Niin, pakkoruotsin todellinen historia on tällaista lehmänkauppojen ja muutamien propakkoruotsi-huippupelaajien historiaa - mutta myös virkamiesten ja kielipolitiikan yliopistollisten vaikuttajien toimintaa ulkopuolisten rahoittajien ja oman uran eduksi.
Magman oma historia kertoo pakkoruotsin alusta näin: Oppikoulu tuli Suomeen vasta
1870-luvulla ja se jaettiin ruotsin- ja suomenkieliseen puoleen. Koska ruotsi oli pääasiallinen kieli koulutuksessa ja yhteiskunnassa, oli ruotsi otettava pakolliseksi oppiaineeksi suomenkielisiin kouluihin ---
1920- ja 1930-luvuilla tehtiin esityksiä puolueohjelmissa ja jopa eduskunnassa ruotsin opetuksen poistamisesta tai sen tekemisestä vapaaehtoiseksi suomenkielisissä oppikouluissa, muttei näistä hankkeista tullut mitään. ---
Jo 50-luvulla kouluhallituksen suomenkielisen oppikouluosaston päällikkö Niilo Kallio (alkujaan matematiikan opettaja) esitti varauksessaan, että ruotsin ei enää tarvitsisi olla oppiaineena kaikissa keskikouluissa, sillä sen merkitys oli vähentynyt maailmankieliin verrattuna ja ruotsinkieliset osasivat varsin hyvin suomea. Samaan aikaan
ruotsinkielisen osaston päällikkö Gösta Cavonius ymmärsi, että mahdollisuus ottaa vain englanti, heikentäisi ruotsin kielen asemaa maassa. Hän
esitti oman varauksensa (1959), missä hän katsoo, että ruotsi maan toisena kansalliskielenä tulisi nostaa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi suomenkielisissä kouluissa. Perusteena on ruotsin kielen tarve sekä kotimaassa että pohjoismaisessa yhteistyössä.
Piri on väitöskirjassaan Suomen kieliohjelmapolitiikka (2001, JY s. 52) kertonut muita lähteitä lainaten siitä, miten pakkoruotsi syntyi
60-luvulla:
”--- koulunuudistus toi esiin --- painostusryhmiä. --- kielikiistan takana oli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) --- kiistaa käytiin kiivaimmin eduskunnassa ja tiedotusvälineissä. Painavimmat ryhmät olivat eräät elinkeinoelämän keskusjärjestöt Keskuskauppakamarin johdolla. --- alkuperäisten ideoiden mukainen peruskoulu jäi toteutumatta --- [ohitettiin] kouluviranomaisten, opettajajärjestöjen ja koulunuudistustoimikunnan enemmistön näkemys siitä, että vain englannin kieli olisi pakollinen kieli. --- Eduskunnan äänestystulos 165-11 toisen kotimaisen kielen pakollisuuden puolesta --- Virolainen [:] "--- Paasikivi katsoi, että Suomen suomenkielisen väestön edustajien on kyettävä pitämään yhteyttä Pohjoismaihin ruotsin kielellä ilman tulkkia. Kekkonen omaksui saman näkökannan ja hänen kanssaan neuvoteltuani ---"
Sama toisin sanoin: Netistä löytyy Opetusneuvos Joutsimäen kuvaamaksi nimetty tapahtumakulku: "Demarit saivat vaalivoiton
1966 ja syntyi Paasion (sd) hallitus,
opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä.
Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin: englanti. Oittinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn. 1968 Presidentinvaaleja käytettiin perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa vaihtunutkaan. Hallituksen pääministeriksi tuli Mauno Koivisto (sd),
opetusministeriksi Johannes Virolainen. Virolainen houkutteli
RKP:n hallitukseen vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP:n ehtona oli
pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäölle ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineelle esityölle ei pantu arvoa."
Netissä löytyvissä lähteissä kuvattiin
60-luvun muutosta, kun
opetusministeriöt suunnittelijat ottivat vallan: 1960-luvulla
"Suomeen alkoi --- muodostua päätoimisten suunnittelijoiden ammattkunta. --- Opetusministeriön organisaation uudistus vuonna 1966, minkä myötä sen henkilökunta kaksinkertaistui --- samalla kun kaikki korkeakouluasiat 1970-luvun alkuun mennessä keskitettiin sen alaisuuteen. --- aikakaudelle leimaa-antavaa oli vahva hallinto- ja suunnitteluoptimismi. Uskottin, että julkishallinto pystyy ratkaisemaan yhteiskunnallisen murroksen suuret haasteet tekemällä järjestelmätason uudistuksia, joissa aluksi suunnitellaan kokonaisvaltainen ratkaisu, sitten päätetään rationaalisesti toimenpiteistä ja lopulta hallinnoidaan ne yleiskirjeiden, sitovien soveltamisohjeiden ja määräysten sekä korvamerkittyjen budjettien muodossa." Tässä vaiheessa virkamieskuntaan ja yliopistoille alkoi muodostua pakkoruotsimyönteinen hallinto- ja suunnittelijajoukko. Se kävi mitä ilmeisimmin ottamassa mallia pakkoruotsiin DDR:n pakkovenäjästä.
Seuraavina vuosikymmeninä siis opetusviraston (poliittisesti sitoutuneet?) virkamiehet ohjailijavat kielipolitiikkaa.
Ministeri Jaakko Numminen itse kertoi 2009 seminaariavauksessa osallistumisestaan
70- ja 80-luvun kielipoliittiseen komitean toimintaa: "Työvuosinani opetusministeriössä minulla oli tilaisuus johtaa kolme kielipoliittista komiteaa --- Työskentelyn taustana oli huoli suomalaisten kielivalintojen yksipuolistumisesta, mikä jo tuolloin oli havaittavissa. --- Tärkein --- kieliohjelmakomitea [1974 – 1978]. ---
Komitea esitti, että maan koko suomenkielisen ja ruotsinkielisen työikäisen aikuisväestön – sen suuruus arvioitiin 2,5 miljoonaksi – tulisi vastaisuudessa osata toista kotimaista kieltä, siis suomea ja ruotsia, sekä jotakin vierasta kieltä" --- 70-luvulla siis yliopiston tutkinnonuudistuksessa tuotiin pakkovirkaruotsi jokaisen tulevan akateemisen opintoihin, aiemmin tämä oli vain tietyilla aloilla. Asian siunattiin RKP:n Gestrinin ollessa opetusministerinä.
Tuo
Uosukainen, Lipponen, Wideroos, Rask - kuvio
90-luvulta kertoo sitten seuraavien vuosikymmenten tapahtumista, jotka kuitenkin hetkeksi päättyivät onnellisesti:
2004 pakkoruotsi putosi pakollisten yo-kokeiden joukosta ja vain äidinkieli jäi pakolliseksi. Silloin näytti siltä, että ruotsin pakollisuus murenisi omaan mahdottomuuteensa kohtuullisen nopeasti. Eihän missään maailmassa ole mitään pakkoruotsin kaltaista pientä pakollista vähemmistökieltä kaikille alakoulusta yliopistoon, ei Kanadassa, ei Sveitsissä, ei missään.
Tuula Haataisen kirjaa ”Arjen kuningattaret”, on siteerattu keskustelupalstoilla näin: "Kun Haataisesta tuli vuonna 2003 opetusministeri, niin hänelle selvisi, että päätös ylioppilasruotsista ei voinut odottaa. Kaikki virkamiehet opetusministeriössä olivat vapaaehtoistamisen puolesta. Esteitä oli vain omassa puolueessa ja hallituksessa. Piti tehdä huolellinen suunnitelma. Haatainen puhui silloisen puoluesihteeri Eero Heinäluoman kanssa. Haataisen mukaan Heinäluoma oli samaa mieltä siitä miten pitäisi edetä. Paavo Lipponen oli vaikein este.
– Heinäluoma neuvoi minua aloittamaan vaikeimmasta esteestä eli Lipposesta.
Paavo Lipponen oli pääministerinä pysäyttänyt aikaisemmat suunnitelmat pakollisen yo-ruotsin poistamisesta. Haatainen piti pitkän keskustelun Lipposen kanssa, jossa hän viittasi mm. kansan tahtoon.
– Kansalaiset eivät enää hyväksy palaamista pakkoruotsiin kirjoituksissa.
Lipponen ei ollut ihastunut ollenkaan suunnitelmiin, mutta sanoi lopulta, että hän luottaa opetusministeriön päätökseen. Haatainen kirjoittaa myös, että hänen kamppailunsa pakollista ylioppilasruotsia vastaan oli vaikea myös hänen erityisavustaja Maarit Feldt-Rannalle. Se johti siihen, että Haatainen ei voinut hyödyntää erityisavustajaansa kamppailussa. Hallituksessa Haatainen luotti vain Matti Vanhaseen, jonka kanssa hän teki valmisteluja. Sen jälkeen asiat sujuivat paremmin erityisesti, kun RKP ei tehnyt asiasta hallituskysymystä."
Kyse oli siis siitä, että pakkoruotsi oli muodostunut tulpaksi ja esteeksi.
Kun 2004 yo-tutkintoa uudistettiin ja pakkoruotsi poistettiin kokeiden joukosta, käytiin hallituksessa läpi perustelut (hallituksen pöytäkirjasta):
- haluttiin antaa tilaa matemaattisten aineiden lukemiselle ja kirjoittamiselle,
- haluttiin turvata ammattikoulun kautta kirjoituksiin tulevien yo-kirjoitukset,
- haluttiin päästä irti kirjoitusten ja lukion kielipainotuksesta,
- haluttiin vähentää reppuja ja lyhentää lukioaikaa.
Myös Haatainen itse puhui näistä torjuessaan RKP:n "kompromissiehdotuksen" kolmesta pakollisesta kielikokeesta:
"Rkp:n esittämä viiden pakollisen aineen malli oli käytössä vuosina 1919-46. Tuolloin reputtaneiden määrä pahimmillaan hipoi 20:tä prosenttia. Jos toisimme nykylukioon viiden pakollisen aineen mallin, reputtaneiden määrä kasvaisi huimasti. --- Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaanhan on koko hallitus sitoutunut, ja näiden tavoitteiden mukaista on myös lisätä ammatillista väylää tulevien lukion suorittamista. Tällä hetkellä 80 prosenttia ammatillisen tutkinnon kautta tulleista kirjoittaa ylioppilaskokeessa neljä pakollista ainetta eikä enempää. --- Viiden pakollisen aineen järjestelmä myös pitää sisällään edelleen tämä kielipainotteisuuden eli ei toisi siinä suhteessa mitään helpotusta. --- Jo tällä hetkellä lukio-opiskeluaika on venynyt sillä tavalla, että 18 prosenttia suorittaa sen neljässä vuodessa. Tavoitteenahan on tietysti, että se suoritettaisiin kolmessa vuodessa, joten tämä viiden aineen malli sotisi myös tätä tavoitetta vastaan. Asiantuntijatahot hyvin laajasti vastustivat viiden aineen mallia, muun muassa lukioiden rehtorit olivat hyvin laajalti sitä vastaan. --- asiantuntijatahot toivat esille nämä samat perustelut ja kriteerit, joita tässä esitin." (Haataisen puheesta eduskunnassa) Tämä
kolmen pakollisen kielen malli on edelleen RKP/folktinget-verkoston tavoitteena.
Oleellista on, että tämä historia häivytetään ja kirjoitetaan uudestaa pakkoruotsittajien silmin heti, kun tulee tilaisuus. Jopa
Tuula Haatainen, joka siis 2004 ohjaili pakkoruotsin yo-kokeen poiston ja oli tuolloin ylpeä siitä, pahoitteli tapahtunutta HBL:ssä 2013. Haatainen pahoitteli, että kaikki muut toimijat vaativat pakollisen ruotsinkokeen poistamista ja hänen oli pakko... Mutta todellisuudessa toimijat olivat 2004 hyvin tietoisia siitä, että pakkoruotsi oli riesa eikä rikkaus. Edellisenä vuonna Kataisen hallitus oli RKP:n lobbaamana ilman mitään julkista keskustelua aikaistanut pakkoruotsin alakouluun juhannuksen hiljaisuudessa, useimmat kuulivat asiasta vasta nyt, kun uusi tuntijako tuli voimaan.
Nähdäkseni tässä raapaisussakin on läsnä tietoisuus siitä, että on ollut erikseen "virallinen totuus", jota puolueet ja virkamiehet ovat toistelleet - ja toisaalla "suomenkielisen kansan kielitarpeet", joihin ei ole kiinnitetty mitään huomiota.
Mitä muuta tämä on kuin sadan vuoden tarina tahallisesta viivyttämisestä, historian häivyttämisestä ja todellisuuden korvaamisesta liturgialla? Ai niin, tämä on myös tarina pienen suru-kaksikielisen eliitin etuoikeuksien säilyttämisestä...