Meillä on "kansallinen projekti" = kaikki osaavat ruotsia
Lähetetty: 28.06.2016 08:06
Näin muutaman vuoden vanhan tv-keskustelun, johon saapunut virkamies muotoili asian niin, että meillä Suomessa on "kansallinen projekti", jonka tavoitteena on, että kaikki osaavat ruotsia. Hän kuitenkin epäili, että maahanmuuttajia voi olla vaikea saada tähän mukaan. Paikalla ollut ruotsinkielinen rouva totesi, että silloin heidän ei pidä hakeutua ammatteihin, joissa ruotsia vaaditaan. Rouva itse puhui hyvää suomea, mutta "suuttui", jos virkamies puhui hänelle suomea.
Miten monikielistyvä ja laajaa kielivarantoa kaipaava maa on jymähtänyt pakolliseen pieneen vähemmistökieleen? Tässä historiaa:
1800-luku
Oppikoulu tuli Suomeen vasta 1870-luvulla ja se jaettiin ruotsin- ja suomenkieliseen puoleen. Koska ruotsi oli pääasiallinen kieli koulutuksessa ja yhteiskunnassa, oli ruotsi otettava pakolliseksi oppiaineeksi suomenkielisiin kouluihin, koska muuten siellä opiskelevat eivät olisi tätä yhteiskunnassa tärkeää kieltä oppineet.
Itsenäisyyden alku
1920- ja 1930-luvuilla tehtiin esityksiä puolueohjelmissa ja jopa eduskunnassa ruotsin opetuksen poistamisesta tai sen tekemisestä vapaaehtoiseksi suomenkielisissä oppikouluissa, muttei näistä hankkeista tullut mitään.
1950-luku, tavoitteena vapaaehtoinen ruotsi muuttuneiden kieliolojen vuoksi
Oittisen komiteassa 1956-1959 pohdittiin erilaisia kielivaihtoehtoja keskikoulua ajatellen (luokat 5.-9. nykyperuskoulussa). Tuloksena oli kompromissi, jossa kielilinjalla oli kaksi vierasta kieltä ja muuten joko yksi tai ei yhtään (ilmeisesti tässä tarkoitettiin ns. kansalaiskoulua). Jo silloisen kouluhallituksen suomenkielisen oppikouluosaston päällikkö Niilo Kallio (alkujaan matematiikan opettaja) esitti varauksessaan, että ruotsin ei enää tarvitsisi olla oppiaineena kaikissa keskikouluissa, sillä sen merkitys oli vähentynyt maailmankieliin verrattuna ja ruotsinkieliset osasivat varsin hyvin suomea. Samaan aikaan ruotsinkielisen osaston päällikkö Gösta Cavonius ymmärsi, että mahdollisuus ottaa vain englanti, heikentäisi ruotsin kielen asemaa maassa. Hän esitti oman varauksensa (1959), missä hän katsoo, että ruotsi maan toisena kansalliskielenä tulisi nostaa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi suomenkielisissä kouluissa. Perusteena on ruotsin kielen tarve sekä kotimaassa että pohjoismaisessa yhteistyössä.
1960-luku ja pakkoruotsi peruskouluun
Piri on väitöskirjassaan Suomen kieliohjelmapolitiikka (2001, JY s. 52) kertonut muita lähteitä lainaten siitä, miten pakkoruotsi syntyi 60-luvulla: ”--- koulunuudistus toi esiin --- painostusryhmiä. --- kielikiistan takana oli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) --- kiistaa käytiin kiivaimmin eduskunnassa ja tiedotusvälineissä. Painavimmat ryhmät olivat eräät elinkeinoelämän keskusjärjestöt Keskuskauppakamarin johdolla. --- alkuperäisten ideoiden mukainen peruskoulu jäi toteutumatta --- [ohitettiin] kouluviranomaisten, opettajajärjestöjen ja koulunuudistustoimikunnan enemmistön näkemys siitä, että vain englannin kieli olisi pakollinen kieli. --- Eduskunnan äänestystulos 165-11 toisen kotimaisen kielen pakollisuuden puolesta --- Virolainen [:] "--- Paasikivi katsoi, että Suomen suomenkielisen väestön edustajien on kyettävä pitämään yhteyttä Pohjoismaihin ruotsin kielellä ilman tulkkia. Kekkonen omaksui saman näkökannan ja hänen kanssaan neuvoteltuani ---"
Sama toisin sanoin: Netistä löytyy Opetusneuvos Joutsimäen kuvaamaksi nimetty tapahtumakulku: "Demarit saivat vaalivoiton 1966 ja syntyi Paasion (sd) hallitus, opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä. Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin: englanti. Oittinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn. 1968 Presidentinvaaleja käytettiin perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa vaihtunutkaan. Hallituksen pääministeriksi tuli Mauno Koivisto (sd), opetusministeriksi Johannes Virolainen. Virolainen houkutteli RKP:n hallitukseen vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP:n ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäölle ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineelle esityölle ei pantu arvoa."
Netissä löytyvissä lähteissä kuvattiin 60-luvun muutosta, kun opetusministeriöt suunnittelijat ottivat vallan: 1960-luvulla "Suomeen alkoi --- muodostua päätoimisten suunnittelijoiden ammattkunta. --- Opetusministeriön organisaation uudistus vuonna 1966, minkä myötä sen henkilökunta kaksinkertaistui --- samalla kun kaikki korkeakouluasiat 1970-luvun alkuun mennessä keskitettiin sen alaisuuteen. --- aikakaudelle leimaa-antavaa oli vahva hallinto- ja suunnitteluoptimismi. Uskottin, että julkishallinto pystyy ratkaisemaan yhteiskunnallisen murroksen suuret haasteet tekemällä järjestelmätason uudistuksia, joissa aluksi suunnitellaan kokonaisvaltainen ratkaisu, sitten päätetään rationaalisesti toimenpiteistä ja lopulta hallinnoidaan ne yleiskirjeiden, sitovien soveltamisohjeiden ja määräysten sekä korvamerkittyjen budjettien muodossa."
1970-luku, kaikkien osattava ruotsia
Seuraavina vuosikymmeninä siis opetusviraston (poliittisesti sitoutuneet?) virkamiehet ohjailijavat kielipolitiikkaa. Ministeri Jaakko Numminen itse kertoi 2009 seminaariavauksessa osallistumisestaan 70- ja 80-luvun kielipoliittiseen komitean toimintaa: "Työvuosinani opetusministeriössä minulla oli tilaisuus johtaa kolme kielipoliittista komiteaa --- Työskentelyn taustana oli huoli suomalaisten kielivalintojen yksipuolistumisesta, mikä jo tuolloin oli havaittavissa. --- Tärkein --- kieliohjelmakomitea [1974 – 1978]. --- Komitea esitti, että maan koko suomenkielisen ja ruotsinkielisen työikäisen aikuisväestön – sen suuruus arvioitiin 2,5 miljoonaksi – tulisi vastaisuudessa osata toista kotimaista kieltä, siis suomea ja ruotsia, sekä jotakin vierasta kieltä --- Lähdettiin siitä, että niiden henkilöiden, joiden parhaiten osaama vieras kieli on muu kuin englanti, tulisi taitaa englannin kieltä ainakin välttävästi."
Siis viimeistään 1978 julkistettiin ne periaatteet, joita noudatetaan edelleen kieltenopetuksessa. Pakkoruotsista oli tullut "kansallinen projekti". Samaan aikaan julkistettiin yliopistojen uusittuja tutkintoja, joihin tuli DDR:n pakkovenäjän mallin mukainen pakkovirkaruotsi, jota seuraavina vuosikymmeninä ulotettiin uusiin amk-tutkintoihin. Työ oli järjestelmällistä ja siihen nivoutui myös kielitaitolain muutos.
Miten monikielistyvä ja laajaa kielivarantoa kaipaava maa on jymähtänyt pakolliseen pieneen vähemmistökieleen? Tässä historiaa:
1800-luku
Oppikoulu tuli Suomeen vasta 1870-luvulla ja se jaettiin ruotsin- ja suomenkieliseen puoleen. Koska ruotsi oli pääasiallinen kieli koulutuksessa ja yhteiskunnassa, oli ruotsi otettava pakolliseksi oppiaineeksi suomenkielisiin kouluihin, koska muuten siellä opiskelevat eivät olisi tätä yhteiskunnassa tärkeää kieltä oppineet.
Itsenäisyyden alku
1920- ja 1930-luvuilla tehtiin esityksiä puolueohjelmissa ja jopa eduskunnassa ruotsin opetuksen poistamisesta tai sen tekemisestä vapaaehtoiseksi suomenkielisissä oppikouluissa, muttei näistä hankkeista tullut mitään.
1950-luku, tavoitteena vapaaehtoinen ruotsi muuttuneiden kieliolojen vuoksi
Oittisen komiteassa 1956-1959 pohdittiin erilaisia kielivaihtoehtoja keskikoulua ajatellen (luokat 5.-9. nykyperuskoulussa). Tuloksena oli kompromissi, jossa kielilinjalla oli kaksi vierasta kieltä ja muuten joko yksi tai ei yhtään (ilmeisesti tässä tarkoitettiin ns. kansalaiskoulua). Jo silloisen kouluhallituksen suomenkielisen oppikouluosaston päällikkö Niilo Kallio (alkujaan matematiikan opettaja) esitti varauksessaan, että ruotsin ei enää tarvitsisi olla oppiaineena kaikissa keskikouluissa, sillä sen merkitys oli vähentynyt maailmankieliin verrattuna ja ruotsinkieliset osasivat varsin hyvin suomea. Samaan aikaan ruotsinkielisen osaston päällikkö Gösta Cavonius ymmärsi, että mahdollisuus ottaa vain englanti, heikentäisi ruotsin kielen asemaa maassa. Hän esitti oman varauksensa (1959), missä hän katsoo, että ruotsi maan toisena kansalliskielenä tulisi nostaa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi suomenkielisissä kouluissa. Perusteena on ruotsin kielen tarve sekä kotimaassa että pohjoismaisessa yhteistyössä.
1960-luku ja pakkoruotsi peruskouluun
Piri on väitöskirjassaan Suomen kieliohjelmapolitiikka (2001, JY s. 52) kertonut muita lähteitä lainaten siitä, miten pakkoruotsi syntyi 60-luvulla: ”--- koulunuudistus toi esiin --- painostusryhmiä. --- kielikiistan takana oli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) --- kiistaa käytiin kiivaimmin eduskunnassa ja tiedotusvälineissä. Painavimmat ryhmät olivat eräät elinkeinoelämän keskusjärjestöt Keskuskauppakamarin johdolla. --- alkuperäisten ideoiden mukainen peruskoulu jäi toteutumatta --- [ohitettiin] kouluviranomaisten, opettajajärjestöjen ja koulunuudistustoimikunnan enemmistön näkemys siitä, että vain englannin kieli olisi pakollinen kieli. --- Eduskunnan äänestystulos 165-11 toisen kotimaisen kielen pakollisuuden puolesta --- Virolainen [:] "--- Paasikivi katsoi, että Suomen suomenkielisen väestön edustajien on kyettävä pitämään yhteyttä Pohjoismaihin ruotsin kielellä ilman tulkkia. Kekkonen omaksui saman näkökannan ja hänen kanssaan neuvoteltuani ---"
Sama toisin sanoin: Netistä löytyy Opetusneuvos Joutsimäen kuvaamaksi nimetty tapahtumakulku: "Demarit saivat vaalivoiton 1966 ja syntyi Paasion (sd) hallitus, opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä. Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin: englanti. Oittinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn. 1968 Presidentinvaaleja käytettiin perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa vaihtunutkaan. Hallituksen pääministeriksi tuli Mauno Koivisto (sd), opetusministeriksi Johannes Virolainen. Virolainen houkutteli RKP:n hallitukseen vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP:n ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäölle ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineelle esityölle ei pantu arvoa."
Netissä löytyvissä lähteissä kuvattiin 60-luvun muutosta, kun opetusministeriöt suunnittelijat ottivat vallan: 1960-luvulla "Suomeen alkoi --- muodostua päätoimisten suunnittelijoiden ammattkunta. --- Opetusministeriön organisaation uudistus vuonna 1966, minkä myötä sen henkilökunta kaksinkertaistui --- samalla kun kaikki korkeakouluasiat 1970-luvun alkuun mennessä keskitettiin sen alaisuuteen. --- aikakaudelle leimaa-antavaa oli vahva hallinto- ja suunnitteluoptimismi. Uskottin, että julkishallinto pystyy ratkaisemaan yhteiskunnallisen murroksen suuret haasteet tekemällä järjestelmätason uudistuksia, joissa aluksi suunnitellaan kokonaisvaltainen ratkaisu, sitten päätetään rationaalisesti toimenpiteistä ja lopulta hallinnoidaan ne yleiskirjeiden, sitovien soveltamisohjeiden ja määräysten sekä korvamerkittyjen budjettien muodossa."
1970-luku, kaikkien osattava ruotsia
Seuraavina vuosikymmeninä siis opetusviraston (poliittisesti sitoutuneet?) virkamiehet ohjailijavat kielipolitiikkaa. Ministeri Jaakko Numminen itse kertoi 2009 seminaariavauksessa osallistumisestaan 70- ja 80-luvun kielipoliittiseen komitean toimintaa: "Työvuosinani opetusministeriössä minulla oli tilaisuus johtaa kolme kielipoliittista komiteaa --- Työskentelyn taustana oli huoli suomalaisten kielivalintojen yksipuolistumisesta, mikä jo tuolloin oli havaittavissa. --- Tärkein --- kieliohjelmakomitea [1974 – 1978]. --- Komitea esitti, että maan koko suomenkielisen ja ruotsinkielisen työikäisen aikuisväestön – sen suuruus arvioitiin 2,5 miljoonaksi – tulisi vastaisuudessa osata toista kotimaista kieltä, siis suomea ja ruotsia, sekä jotakin vierasta kieltä --- Lähdettiin siitä, että niiden henkilöiden, joiden parhaiten osaama vieras kieli on muu kuin englanti, tulisi taitaa englannin kieltä ainakin välttävästi."
Siis viimeistään 1978 julkistettiin ne periaatteet, joita noudatetaan edelleen kieltenopetuksessa. Pakkoruotsista oli tullut "kansallinen projekti". Samaan aikaan julkistettiin yliopistojen uusittuja tutkintoja, joihin tuli DDR:n pakkovenäjän mallin mukainen pakkovirkaruotsi, jota seuraavina vuosikymmeninä ulotettiin uusiin amk-tutkintoihin. Työ oli järjestelmällistä ja siihen nivoutui myös kielitaitolain muutos.
