vapaakielivalinta.fi

Suomi on poikkeuksellinen maa koko väestöä koskevien kielitaitovaatimusten suhteen. Missään muussa maassa ei ole säädetty enemmistölle pakolliseksi maailmalla suhteellisen vähän puhuttua, hyvin pienen vähemmistön kieltä. Esimerkiksi Sveitsissä pakollinen vieras kieli päätetään alueellisesti. Lisäksi Sveitsissä puhutut kielet (ranska, saksa ja italia) ovat kymmenen kertaa puhutumpia kuin ruotsi. Belgiassa ranska on pakollinen kieli hollanninkielisellä alueella, mutta ranskaa puhuu noin 40 % maan väestöstä. Belgian kieliväestöt ovat siis lähes tasapainossa.

kieltä opiskellaan oman edun vuoksi (kuten ruotsinkieliset Suomessa opiskelevat suomea) eikä palveluvelvoitteesta.

Perustuslaista ei voida suoraan johtaa, millaista kansalliskieltemme opetuksen
koulutusjärjestelmän eri tasoilla tulisi olla. Kummankin kansalliskielen osaamisen
ja niihin liittyvän kulttuurin tuntemuksen voidaan edellyttää kuitenkin kuuluvan
kaikkien Suomessa asuvien yleissivistykseen, jonka saavuttamisesta koululaitok-
sen tulee huolehtia. Tämä toteutuu parhaiten osana perusopetusta, joka tavoittaa
koko ikäluokan. Jotta perustuslain ja muun lainsäädännön määrittämät palvelut
voidaan turvata kummallakin kansalliskielellä, koulutusjärjestelmän tulee lisäksi
kaikilla tasoilla huolehtia kansalliskielten riittävästä osaamisesta tarvittavassa laa-
juudessa.
Nykyinen tilanne ei ole tyydyttävä, vaan tarvitaan toimenpiteitä erityisesti toisena
kotimaisena kielenä opetettavan ruotsin kielen opetuksen tehostamiseksi. Vastuu
perusoikeuksien toteutumisesta kuuluu julkiselle vallalle eli valtiolle ja kunnille.
Selvityksessä esitetään tehostamistoimenpiteinä muun muassa toisen kotimaisen
kielen opetuksen varhentamista, toisen kielen opetuksen tarjonnan lisäämistä
sekä ...''

Ammattiryhmät kielitaidon tarpeen mukaan
1) Viranomaisammatit
Viranomaisammatteihin kuuluvat tehtävät, jotka edellyttävät toimivaa palvelua
kummallakin kansalliskielellä. Vaatimus perustuu lainsäädännön määräyksiin
jokaisen oikeudesta käyttää jompaakumpaa kansalliskieltä. Tämä koskee tuo-
mioistuimia, valtion viranomaisia ja kaksikielisiä kuntia. Laki koskee myös ti-
lanteita, joissa julkisia hallinto- tai palvelutehtäviä siirretään viranomaisilta yk-
sityisille palveluntuottajille. Viranomaiset ovat velvollisia omasta aloitteestaan
huolehtimaan siitä, että kielelliset oikeudet täyttyvät ilman että kansalaisten
itse olisi vedottava oikeuksiinsa.
Viranomaisammateissa valtion viranomaisten asiakkaita palvelevien sekä kak-
sikielisten kuntien ja alueiden virkamiesten on hallittava molemmat kotimaiset
kielet.
2) Kielellistä ja kulttuurista osaamista vaativat ammatit
Ryhmään kuuluu ammatteja, joissa kieli muodostaa keskeisen työvälineen ja
joissa työntekijän kielitaidon tulee olla erinomaisella tasolla, ts. ammatit, joissa
vaatimuksena on jommankumman kotimaisen kielen erinomainen taito. Täs-
sä ryhmässä ammattiaan harjoittavat henkilöt toimivat kielellisinä esikuvina.
Monet näistä ammateista ovat lisäksi viranomaisammatteja, kuten opettajat ja
päivähoitajat, mutta ryhmään kuuluu esimerkiksi toimittajia ja näyttelijöitä.
Kielellistä ja kulttuurista osaamista vaativat ammatit voivat pitkälti olla melko
yksikielisiä, ja yleensä työntekijän äidinkieli on sama kuin hänen työkielensä.
Ei kuitenkaan ole mahdotonta, että toisesta kielitaustasta tulevat voivat toimia
näissä ammateissa.
3) Palveluammatit sekä johtaja- ja asiantuntija-ammatit
Tähän ryhmään kuuluvat yhtäältä ammatit, joissa ollaan tekemisissä asiak-
kaiden kanssa, ja toisaalta suuri osa yksityisen sektorin johtaja- ja asiantun-
tija-ammateista. Nämä ovat ammatteja, joissa on tärkeää, että pystytään toi-
mimaan molemmilla kotimaisilla kielillä, vaikka sitä ei edellytetäkään laissa.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tutkimus osoitti, että 65 %:ssa yrityksistä
ruotsin kielen taito oli vuonna 2005 työhönottoedellytys. Vuonna 2004 luku
oli vain 50 %. EK:n vastaavassa kyselyssä vuonna 2009 ruotsin kielen tarve
rekrytoinnissa vaihteli toimialoittain. Prosenttiosuus oli 45 % teollisuudessa,
30 % rakennusalalla ja 55 % palvelualalla. Vuoden 2009 rekrytoinnissa ainoas-
taan englannin kielen tarve arvioitiin suuremmaksi kuin ruotsin kielen taito.
Tähän ryhmään kuuluvat ammatit ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta niille
on yhteistä kielen välineellinen merkitys. Kielitaidon tarve aiheutuu osaksi
Suomessa asuvien suomen- ja ruotsinkielisten palvelemisesta heidän omalla
kielellään, osaksi pohjoismaisten yhteyksien hoitamisesta. Ryhmään kuuluu
työntekijöitä, johtajia ja asiantuntijoita sekä pienyrittäjiä, jotka tarvitsevat laa-
jaa osaamista, myös kielellistä osaamista.
Näissä ammateissa molempien kansalliskielien osaaminen ja käyttö työkielenä ei
perustu perustuslakiin tai kielilainsäädäntöön vaan on ammatissa toimimisen
edellytys.
4) Ammatit, joissa toinen kotimainen kieli ei ole keskeinen työväline
Noin joka viides ammatti voidaan karkealla tasolla luokitella ammatiksi, jossa
toinen kotimainen kieli ei ole keskeinen työväline. Ryhmään kuuluu kui-
tenkin ammatteja, joissa on tärkeää olla yhteydessä yli kielirajan. Esimerkik-
si maanviljelijän ammatti on yrittäjäammatti, jossa suomen- ja ruotsinkieliset
ovat tekemisissä toistensa kanssa. Kaksikielisillä alueilla toisen kotimaisen
kielen taitoa tarvitaan jo siitäkin syystä, että työpaikoilla on molempien kieli-
ryhmien edustajia.
Tämän selvityksen kannalta viranomaisammatit ovat keskeisimpiä. Toisen koti-
maisen kielen taito muodostaa kuitenkin tärkeän osan myös palvelu-, johtaja-
ja asiantuntija-ammatteihin kuuluvasta ammattitaidosta. Kielitaitoa voidaan
myös tarvita ammateissa, joissa kieli ei ole keskeinen työväline

vain viidennes ammateista on sellaisia,
joissa pakkoruotsi ei ole "keskeinen työväline",

Tästä pitäisi oikeastaan tehdä tutkimus koko Suomen työvoiman osalta
ja toisaalta kansainvälinen vertailu

Suomessa on miljoonia kansalaisia, jotka ei­vät tarvitse ruotsin kieltä elämässään eikä ammatissaan. Näiden kansalaisten koulu­tusoikeuksia ei ole syytä loukata, vaan heillä on oikeus mielekkäisiin kieltenopetus­ohjelmiin.

JV Lehtonen kirjoitti:

Tästä pitäisi oikeastaan tehdä tutkimus koko Suomen työvoiman osalta
ja toisaalta kansainvälinen vertailu

Verkostossani on todella nopeat toimitusajat

Tässä vastaväittäjä:

http://vastavalkea.fi/2016/04/06/profes ... ruotsista/

Suomessa on miljoonia kansalaisia, jotka ei­vät tarvitse ruotsin kieltä elämässään eikä ammatissaan. Näiden kansalaisten koulu­tusoikeuksia ei ole syytä loukata, vaan heillä on oikeus mielekkäisiin kieltenopetus­ohjelmiin.

Nykyiset kieliohjelmat muodostuivat pääosin 1970-luvulla, kun järjestettiin koko ikä­luokan koulutusta ja uudistettiin kaikkien koulutusasteiden koulutusta.

Johdin kasva­tustieteen professorina kaksitoista vuotta valtion koulutuskomiteoita ja toimikuntia. Mikään komitea ei esittänyt pakollista ruotsin kieltä opetussuunnitelmiin. Pakollisen ruotsin kielen opetuksen päätökset olivat puoluepoliittisia, pienen virkamieseliitin ja poliittisen eliitin esittelemiä. Virkamieskunnassa, yliopistoissa ja poliittisissa piireissä oli 1970-luvulla ruotsinkielisiä ja -mielisiä menneisyyden ihmisiä, jotka ylläpitivät harhaisia käsityksiä ruotsin kielen tarpeellisuudesta.

Ruotsin kielen pakollisuutta on yritetty poistaa opetussuunnitelmista, mutta äänekäs, vaa’ankielenä toiminut Ruotsalainen kansanpuolue on vastustanut tätä asiaa aktiivi­sesti. Myös muutamien johtavien poliitikkojen henkilökohtaiset kytkennät Ruotsiin ja ruotsinkielisiin ovat vaikeuttaneet uudistuksia. Tällaiset poliitikot ovat asettaneet etu­sijalle henkilökohtaiset poliittiset tavoitteet eikä Suomen nuorison parasta.

On ylläpi­detty sitä harhaista käsitystä, että ruotsin kieli olisi tasavertainen toinen kotimainen kieli, joka on koko kansalle välttämätön. Ruotsin kieli on pienen vähemmistön kieli, joka valtaosalle kansaa on oppimismielessä vieras kieli ja käytön kannalta suurelle osalle kansaa tarpeeton. Ruotsin kielen opetuksen pakollisuutta fanaattisesti puolta­vien perimmäisiä pitkäntähtäimen intentioita on vaikea mielekkäästi ymmärtää.

Eero Nevalainen kirjoitti:Tuo olisi "historia velvoittaa"-argumentin mielessä kyllä aika hauska juttu koska islantilaiset ovat täysin yksiselitteisesti "muinaisnorjalaisia", eikä mitään muuta alkuperäispopulaatiota ole edes ollut.

Vuonna 874 Islantiin saapui ensimmäinen norjalaisasuttaja. Myöhemmin maahan saapui monia norjalaisia merenkulkijoita, heidän perheenjäseniään ja orjiaan, jotka muutamassa vuosikymmenessä asuttivat Islannin kaikki asumiskelpoiset alueet. Vuonna 930 Islantiin perustettiin eräänlainen parlamentti, allting eli yleiskäräjät. Islannin väkiluku kasvoi lähes jatkuvasti maan keskiaikaisena itsenäisyyden kautena. Tähän aikaan Islannista muutti myös uudisasukkaita lounais-Grönlantiin ja Kanadan itärannikolle. Vuonna 1000 maata uhkasi uskonnollisten kiistojen vuoksi sisällissota, mutta Allthingin valitsema ratkaisija päätti, että koko väestön oli käännyttävä kristinuskoon, mutta pakanauskontoja sai harjoittaa yksityisesti. Vuoteen 1200 mennessä valta oli keskittynyt muutamille suvuille ja itsehallintoelimet menettäneet merkitystään. Vuosikymmeniä kestäneen konfliktin jälkeen Islannin johtomiehet lopulta hyväksyivät Norjan ylivallan maassa. lmasto kylmeni ja alkoi vuosisatoja kestänyt kausi, jota nykyään sanotaan pieneksi jääkaudeksi. Ilmastonmuutos muodostui asukkaille kohtalokkaaksi. Viljaa saadakseen asukkaiden oli alettava käydä kauppaa manner-Euroopan kanssa, mikä kuitenkin tuli kalliiksi. Islanti oli Norjan vallan alaisena vuoteen 1387, jolloin Islanti tuli osaksi Kalmarin unionia, johon kuuluivat myös Ruotsi ja Tanska ja jossa Tanska oli johtava valta. Tanska ei tarvinnut Islannin kalaa eikä kotona kudottua villaa. Tämän vuoksi Islannin vientikauppa romahti, eikä uusia laivoja ulkomaankauppaa varten enää rakennettu. Grönlantiin 900-luvun lopulla perustettu pieni siirtokunta autioitui vuoteen 1500 mennessä kokonaan, mahdollisesti siksi, että sille elintärkeä kauppa Islannin kanssa oli lakannut. Kun Tanskassa ja siihen liitetyssä Norjassa vuonna 1660 päädyttiin kuninkaan itsevaltiuteen, islantilaisetkin menettivät autonomiansa ja sen mukana myös oikeutensa tehdä lainsäädäntöä koskevia aloitteita. Tanska ei kuitenkaan huolehtinut tarpeeksi Islannin turvallisuudesta. Niinpä vuonna 1627 maahan hyökkäsivät turkkilaiset merirosvot, jotka kaappasivat melkein 300 islantilaista orjiksi. 1500-luvun puolivälissä Tanskan kuningas teki luterilaisuudesta valtionuskonnon. Vuonna 1602 Tanskan hallitus kielsi islatilaisia käymästä ulkomaankauppaa muiden maiden kuin Tanskan kanssa. Tämä kauppamonopoli oli voimassa vuoteen 1854 saakka. 1700-luvulla Islannin ilmasto oli huonoimmillaan koko sinä aikana, jolloin maa on ollut asuttu. Samaan aikaan vuonna 1783 Laki-tulivuori purkautui. Seuranneet tulvat, tuhka ja savut tappoivat 9000 ihmistä ja 80 prosenttia karjasta. Seuranneen nälänhädän aikana menehtyi neljäsosa maan väestöstä. Kun Kielin rauhansopimus vuonna 1814 erotti Norjan Tanskasta, Islanti jäi Tanskan alaisuuteen. 1800-luvulla Islannin ilmasto huononi entisestään, mikä johti suureen maastamuuttoon Pohjois-Amerikkaan, etenkin Kanadan Manitobaan. Kuitenkin Islannissa heräsi kansallishenki, johon vaikuttivat mannereurooppalaiset romanttiset ja nationalistiset aatteet. Vuonna 1874, jolloin Islannin asuttamisesta tuli kuluneeksi tuhat vuotta, Tanska myönsi Islannille itsehallinnon. Sopimuksen mukaan Tanska huolehti myös Islannin ulkopolitiikasta ja maanpuolustuksesta. Kun Natsi-Saksa 1940 miehitti Tanskan, Islannin allting päätti seuraavana päivänä äänestyksellä ottaa maan ulkopolitiikan omiin käsiinsä. Ison-Britannian sotalaivasto saapui Reykjavíkiin ja suoritti maihinnousun. Islannin pääministeri piti radiopuheen, jossa hän kehotti islantilaisia suhtautumaan brittiläisiin sotajoukkoihin vieraanvaraisesti. Islanti oli tämän jälkeen liittoutuneiden miehittämänä koko sota-ajan. Maahan tuli 40 000 amerikkalaista sotilasta, mikä oli enemmän kuin islantilaisten aikuisten miesten lukumäärä. Islannin asukasluku oli tuolloin noin 120 000. Kansanäänestyksen perusteella Islanti muutettiin tasavallaksi 1944.

Tällä tavoin tanskan kielellä on ollut ja on edelleen merkitystä ihmisten omakuvassa, identiteetissä. Tanskan puhumien, ihan omien kesken siis muiden islanninpuhujien kesken, on saanut yksilön tuntemaan kuuluvansa parempaan kansankerrokseen. Mielenkiintoista. Mitään palvelutanskaahan ei ole olemassa, koska tanskalaiset eivät ole kielivähemmistö Islannissa.