Anna pakottajalle argumentit - ja aikaa sulatella ne

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Anna pakottajalle argumentit - ja aikaa sulatella ne

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.10.2015 09:48

Eräästä blogista, jossa taannoin keskusteltiin kiihkeästi blogistin kannattamasta pakkoruotsista, nappasin myöhäisemmän kommentin, jonka kohdalla blogisti oli jo valmis myöntämään, että "tuollaisten seikkojen valossa pakkoruotsissa ei ole järjenhäivää". No tässä tuo viimeisin ja ratkaiseva kommentti pakon kriitikolta:
Kiitos X hyvästä blogista. Olen jo lukenut useampia kirjoituksia ja arvostus on tässä kohtaa todella kova. Hienoja ajatuksia. Pakkoruotsista olen vaan eri mieltä.

Jos omaa taustaa avaan, kirjoitin lukiossa yhden ällän ja pääsin suoraan yliopistoon ilman pääsykoetta. Ruotsista E:n. Opiskelin maisteriksi ja tohtoriksi. Lukiossa keskiarvo oli 9.6 ja peruskoulun lopulla ehkä 9.4 tai sitä luokkaa. Olen mies. Vanhemmat käyneet vain ammattikoulun eli meillä ei kotona ikinä mitään kulttuuria juhlittu. Päinvastoin sitä halveksuttiin, erityisesti ”herroja”. Äiti osasi suomen ohella välttävästi englantia ja isä välttävästi vain suomea lukihäiriöisenä. Ikinä ei matkailtu. Ikinä ei käyty teatterissa, museoissa jne. Pikkukunnassa ei ollut elokuvateatteria eikä kotiin ostettu elokuvia VHS:llä eikä DVD:llä. Kirjoja sai lainata kylän kirjastosta, mutta kirjoja ei ostettu. Ainoastaan koulumatkalla pääsi käymään kulttuuritapahtumissa ehkä kerran vuodessa. Opiskelin myös muita kieliä vapaaehtoisesti.

Asuin Turussa 10 vuotta. Pääsin vasta 3. vuotena virkamiesruotsin kurssille, kun kurssi oli ihan täysi enkä tajunnut ottaa telttaa mukaan Jusleniassa jonotukseen parina ekana vuonna sinne kilometrin jonon päähän. Noh.. kun lopulta virkamiesruotsi alkoi, oli aika järkytys huomata 4 vuoden jälkeen, että taidot olivat unohtuneet huomattavasti. Kielitaito oli kutistunut olemattomaksi. Nyt 15 vuotta myöhemmin taidot ovat vielä heikommat. Edes Turussa ei ruotsia tarvinnut ikinä missään eikä tullut tarvetta käyttää kieltä, kun englannilla, saksalla ja espanjalla sekä parin muun kielen alkeilla pärjäsi ihan hyvin.

Nyt osaan todella heikosti enää ruotsia. En silti aio opetella sitä ihan huvin vuoksi, koska on kiire tehdä kaikkea muutakin. Pointtini on, että sympatiseeraan aika vahvasti ihmisiä, jotka eivät vaan koe tarvetta kyseiselle kielelle. Kannattaisin vahvasti kielen korvaamista jollain puhutummalla. Oppi menee huonosti motivoituneena huonosti päähän ja unohtuu nopeasti, kun kieltä ei tarvita. Ruotsin puhujien osuus on 100 vuodessa vähentynyt Suomessa luokkaa 70%. Tämä ei ole hyvä kieli opetella tätä taustaa vasten.

Jos epäkohtia hakee, nykyinen systeemi pakotti ainakin yhden kaverin joskus opiskelemaan vuodessa koko peruskoulun ruotsin määrän. Hän aloitti opinnot lukiossa Suomessa ja jatkoi yliopistoon. Hän ei päässyt välttämään pakollista ruotsia vaan joutui tenttimään sen joka tutkintoon. Tulikin aika yllättävä haaste opintoihin, kun ensin lukiossa oli pakko päästä läpi ja toistamiseen virkamiesruotsista. Ei ollutkaan ulkomaalaiselle ihan 5 opintopisteen juttu tai mitä se nykyään on.
Blogistilta meni siis vain pari kuukautta aikaa virittää itsensä kriittiseksi pakolle, ilmeisesti tässä tarvitaan logiikan lisäksi aikaa.