Pääkielimallilla satojen miljoonien säästöt vuositasolla ?

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Pääkielimallilla satojen miljoonien säästöt vuositasolla ?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 24.09.2015 09:24

Suomen nykyinen keinotekoinen kaksikielisyys on paitsi enemmistöä
sortava ja nöyryyttävä järjestelmä, myös äärimmäisen kustannustehoton järjestelmä.

Kun kielilaki uudistettiin kymmenisen vuotta sitten, lain kustannusvaikutukset jäivät
kokonaan selvittämättä.

Talouskriisin oloissa tulisi alkaa ennakkoluulottomasti miettiä kustannustehokkaampia
keinoja turvata (de facto vähemmistön) kielelliset oikeudet pohjoismaisen vertailun kestävästi -
välttäen nykyistä ideologiaan pohjautuvaa resurssien tuhlausta.

Aivan kuten maahanmuuton kustannukset on päätetty selvittää,
Suomessa pitäisi selvittää myös kaksikielisyyden (Lue:ruotsin kielen räikeän ylikorostetun aseman)
aiheuttama kustannusrasite.

Tätä selvitystä on odotettu jo yli kymmenen vuotta.

Erilaisia arvioita on liikkunut keskusteluissa miljardeista euroista nollaan euroon.

Suurin kuluerä lienee ideologiapohjainen pakollinen ruotsin opetus.

Jotta voisimme arvioida, paljonko pakkoruotsiin kuluu selvää rahaa,
tarvitsisin tarkat tiedot ruotsinopettajien palkkakuluista.

Ovatko ne sivukuluineen luokkaa 50 000/vuosi ?

Montako ruotsinopettajaa Suomessa on opintojen kaikilla asteilla ?

Vuodesta 2016 ruotsin opetuksen kuluihin pitää laskea myös jyvitetty
osuus luokanopettajien palkasta..

Suoranaiset valtionavut kunnille "kaksikielisyyden" perusteella ovat luokkaa
sata miljoonaa per vuosi.

Yleisradion ylimitoitettu ruotsinkielinen toiminta luokkaa sata miljoonaa/vuosi.,
mikä osaltaan syö kansalaisten ostovoimaa.

Kysymys: Jos ajatellaan kaksikielisyysjärjestelmää investointina, kyseessä on investointi menneisyyteen.

Turvanpaikanhakijoihin menee paljon rahaa, mutta samalla se on investointi
tulevaisuuteen.. huoltosuhde jne. (<Suomen Pankin Liikanen et al.)

Mutta mitä ruotsin kohtuuttoman ylikorostettuun asemaan investointi tuo ?

Paljonko Ruotsi investoi suomenkielisen vähemmistönsä hyvinvointiin ja kielellisiin
oikeuksiin ? Entä Ahvenanmaa ? Paljonko Ahvenanmaa investoi suomenkielisten
kielellisiin oikeuksiin ja suomen kieleen ?

Suunnilleen saman verran Suomen tulisi investoida ruotsin kieleen ja ruotsinkielisten
kielellisiin oikeuksiin- kaikki muu on eettis-moraalisesti ajatellen epäoikeudenmukaista!

Mielestäni ruotsin pakko-opetukseen käytettävät rahat pitää uudelleensuunnata
maahanmuuttajien kotouttamiseen ja suomen kielen opetukseen.

Esim. irakilaiset voisivat olla hyödyllisiä, kun etsimme uusia markkinoita arabimaista.
Arabimaissa on valtava vientipotentiaali, jota Suomi ei ole saanut hyödynnettyä!

Laajemminkin maahanmuuttajien kaksikielisyyttä (suomi-oma äidinkieli) tulisi käyttää
kansainvälistymisen työkaluna eikä uhrata sitä ruotsi-kaksikielisyyden alttarille.

https://tapahtumat.tekes.fi/tapahtuma/l ... ollisuudet
Lähi-idän markkinoilla, etenkin Persianlahden vauraissa öljyntuottajamaissa, on käynnissä suuria rakennushankkeita.
Kysyntää on mm. suomalaisyritysten osaamiselle energiatehokkuuden ja ympäristöä säästävien ratkaisujen saralla.
Myös koulutuksen, terveydenhuollon, informaatioteknologian sekä elintarvikealan sektorit tarjoavat monia mahdollisuuksia.
------------
http://yle.fi/uutiset/opettajan_vinkki_ ... ea/8328044

Noustenmaa
Viestit: 280
Liittynyt: 30.01.2013 09:36

Re: Pääkielimallilla satojen miljoonien säästöt vuositasolla

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Noustenmaa » 24.09.2015 10:03

Ei ruotsinopettajien palkkoja voi laskea pakkoruotsin kustannuksiksi. Koulun tuntimäärää ei ole syytä pienentää joten joku sen palkan joka tapauksessa saa. Hyödyt jonkun muun opiskelusta sitten saattaa olla huomattavasti ruotsin opintoja suuremmat. Tuota voi sitten arvioida.

Tuossa pakolaisten/siirtolaisten käyttämisessä kaupankäyntiin on tietty houkutuksensa. Pitänee kuitenkin muistaa että ainakin pakolaiset ovat täällä jostain sellaisesta syystä joka johtuu siellä vallassa olevien toimista. Kun uskonto arabimaissa liittyy kaikkeen niin ei ole ihan yksinkertaista vaan lähettää täältä korkeakoulutettuja pakolaisia sinne tekemään kauppaa tilanteessa jossa ei ole varmaa edes se pääseekö henkilö maahan tai sitten jos pääsee niin pääseekö takaisin. Tilanne arabien alueella on ihan sekaisin.

TK
Viestit: 2590
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Pääkielimallilla satojen miljoonien säästöt vuositasolla

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 24.09.2015 12:42

Pakkoruotsinopettajien palkkamenot siirtyvät muiden kieltenopettajien palkkamenoiksi, kun pakkoruotsi saadaan lakkautettua. Palkkameno ei tässä tapauksessa ole säästökohde.

Kansalaisten kieliosaamisen monipuolistaminen sen sijaan on tuloja tuottava tekijä. Ihmisillä on aivan uudenlaiset mahdollisuudet työllistymiseen, kun kielivalikoimassa on jokin suuri maailmankieli englannin lisäksi tai joku harvinainen pienkieli. Kansantaloudellisesti monipuolinen kieliosaaminen auttaa osaltaan Suomea nousemaan lamasta, kun on myyntiä voidaan suunnata yhä useampiin maihin uusia kieliä osaavien työntekijöiden voimin.

Suomessa puhutaan noin 150:tä erilaista kieltä äidinkielinä, joten jo maan sisällä, etenkin pakolaisten kanssa työskenteleviltä vaaditaan monipuolista kieliosaamista. Pakkoruotsilla ei ole siinäkään asiassa mitään käyttöä.

Kun virkamiespakkoruotsin vaatimusten purkaminen saadaan käytiin, niin se tuo todellista säästöä kunta- ja valtiotasolla. Kaikilta virkamiehiltä ei ole mielekästä eikä kansantaloudellisesti järkevää vaatia pakkoruotsitodistusta. Riittää hyvin, kun virastossa on pari ruotsinkieltä osaavaa työntekijää.

Suurta säästöä saadaan myös siitä, että opiskelijat valmistuvat nopeammin, kun virkamiespakkoruotsin kurssit saadaan poistettua yliopistoista ja korkeakouluista.

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Pääkielimallilla satojen miljoonien säästöt vuositasolla

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 24.09.2015 14:19

Suomelle tulee jatkossa valtavat menot maahanmuuttajien kielikoulutuksesta. Siihen tarvitaan kieltenopettajia ja opetusresursseja.

Toisaalta, kun väestö puhuu yhä useampia eri kieliä äidinkielenään, suomalaisilta vaaditaan myös nykyistä monipuolisempaa kielenosaamista. Kansalaisten ja virkamiesten on tultava toimeen monia eri kieliä puhuvien asiakkaiden kanssa. Ns virkaruotsin vaatiminen kaikissa ammatti- ja yliopistotutkinnoissa on entistä heikommin perusteltavissa, kun julkisen hallinon viranhaltijat kohtaavat työssään paljon useammin vieraskielisen asiakkaan kuin ruotsinkielisen.

Jotta kielten opetusta pystytään lisäämään niukassa taloustilanteessa, ruotsin pakollisuutta on höllennettävä, jotta resursseja vapautuisi monipuolisempiin kieliopintoihin kantaväestön osalta ja toisaalta maahanmuuttajien suomen kielen opetukseen.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Pääkielimallilla satojen miljoonien säästöt vuositasolla

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 24.09.2015 15:18

Hansa kirjoitti:Ns virkaruotsin vaatiminen kaikissa ammatti- ja yliopistotutkinnoissa on entistä heikommin perusteltavissa, kun julkisen hallinon viranhaltijat kohtaavat työssään paljon useammin vieraskielisen asiakkaan kuin ruotsinkielisen.
Kyse ei ole koskaan ollut TARPEESTA vaan aina VELVOITTEESTA ruotsin asemaa kohtaan kielenä, jolla järjestetään julkista palvelua, ja VELVOITTEESTA olla tietoinen ruotsinkielisestä kulttuurista Suomessa ja VELVOITTEESTA valmistautua pohjoismaiseen yhteistyöhön.

perustelut näkyvät kansalliskielistrategiassa:
"--- [Pakko] on perusteltua, sillä suomi ja ruotsi ovat ne kielet, joita säännönmukaisesti voi käyttää viranomaisissa asioidessa ja joilla julkista palvelua järjestetään. Järjestelyn tarkoituksena on varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus tutustua maan niin suomen- kuin ruotsinkieliseen kulttuuriin. --- Ruotsinkielisille on etu osata maan valtakieltä, jota käytetään lähes kaikissa osissa maata. Ruotsin kielen oppiminen puolestaan liittää suomenkielisetkin suomalaiset yhteisen kielen myötä tiiviimmin Suomelle monin tavoin läheiseen pohjoismaiseen yhteisöön. ---"

MISSÄÄN EI OLE MEIDÄN PAKKOVIRKARUOTSIMME KALTAISTA JÄRJESTELYÄ.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Pääkielimallilla satojen miljoonien säästöt vuositasolla

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 24.09.2015 15:21

Hansa kirjoitti:Suomelle tulee jatkossa valtavat menot maahanmuuttajien kielikoulutuksesta. Siihen tarvitaan kieltenopettajia ja opetusresursseja.
Tämä on totta. Meillä vielä toisenkin polven maahanmuuttajilla on heikko kielitaito. Olen aina yhtä yllättynyt tarkistaessani heikosti suomea puhuvan oppilaan taustaa ja syntymämaan kohdalla lukee Suomi. Meillä tulee olemaan todella iso savotta suomen kielen opetuksessa ja myös kotikielten opetuksessa - ja kotosuomalaisillakin suomen kielen osaaminen on usein vaikeaa. Jos luokassa puoletkin on muita kuin suomea äidinkielenään puhuvia, ei ryhmä enää pysty ylläpitämään oikeakielisyyttä keskenään. Tämä on haaste, väistämätön haaste.

Vastaa Viestiin