Kysely: Hallituksen linjaus kokeilukulttuurista

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Kysely: Hallituksen linjaus kokeilukulttuurista

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 26.07.2015 18:22


Hallitusohjelman mukaisesti kokeilukulttuuri on yksi toimintatapojen uudistamisen kulmakivistä. Kokeilukulttuuri syntyy halusta ja rohkeudesta kokeilla ja valita erilaisia lähestymistapoja. Kokeilut ja kokeileminen ovat jo osin toimintatapaamme, mutta nyt lähdemme uudistamaan toimintaa voimakkaammin ja systemaattisemmin kokeilujen tuoman tiedon ja näkemyksen perusteella.

Kokeilutoimintaa toteutetaan kolmella tasolla, jotka ovat 1) strateginen taso (hallituksen valitse-mat kokeilut kuten perustulo, palvelualoite ja vapaakuntakokeilu), 2) kokeilukeskittymien/kumppaneiden taso (sellainen kokeilutoiminta, joka edistää hallitusohjelman tavoitteita, mutta jota toteutetaan alueilla, järjestökentällä ja elinkeinoelämän toimijoiden keskuudessa) ja 3) laajan toiminnan taso (kansalaisyhteiskunta).

Osana kokeilukulttuurin vahvistamista kokeiluja tuetaan kokeilutoimiston perustamisella valtioneuvoston kanslian politiikka-analyysiyksikköön. Kokeilutoimisto auttaa ja tukee hallituksen strategisia tavoitteita edistäviä hyödyllisiä kokeilujen poistamalla toiminnan esteitä ja parantamalla onnistumisen edellytyksiä (ml. osaamisen kehittäminen ja tiedonvälittäminen).

Haastamme kesäisen Suomen myös pohtimaan millaisia kokeiluja valtioneuvoston tulisi tukea. Millaisia muutoksia ihmisten käyttäytymisessä tulee saada aikaan, jotta säästöjä syntyisi, mutta ihmiset voisivat hyvin? Millaiset digitaaliset ratkaisut on saatava kokeiluista monistettavaksi ja laajasti käyttöön, jotta saisimme palveluissa tehokkuutta ja vastaisimme palvelun käyttäjien tarpeisiin? Ensimmäinen askel tässä ideoinnissa on kesän ajaksi avattava digitaalinen ideapaja ”Ota-kantaa”-palvelussa.

Kansalaiset ja yhteisöt voivat tuoda omat ehdotuksensa valtioneuvoston kokeiluideoiksi 6.7.-6.9.2015 välillä.

Menossa olevat osallistumiset
Kysely: Hallituksen linjaus kokeilukulttuurista
3.7.2015 – 6.9.2015, 83 vastausta, viimeisin 26.7.2015 14:23:47


https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_ha ... ttuuriquot