Hesarin pääkirjoitus varottaa kaksikielisyyden purkamisesta
Lähetetty: 06.06.2015 15:15
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1433475193770Suomenruotsalaisille viime viikot ovat olleet hämmentävää aikaa. Ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen Rkp ei ole mukana maan hallituksessa, vaikka puolue pystyi eduskuntavaaleissa jopa hiukan kasvattamaan ääniosuuttaan.
Tilanteen harvinaisuutta kuvaa hyvin se, että edellinen oppositiojakso osuu aikaan ennen nykyisen puoluejohtajan Carl Haglundin syntymää.
Sokkivaikutusta tehostaa perussuomalaisten mukaantulo hallitukseen. Monissa asioissa, kielipolitiikassakin, Rkp ja perussuomalaiset ovat likimain puoluekentän kaksi ääripäätä.
Myös monet hallitusohjelman kirjaukset herättävät vähintään epäluuloja. Luvassa on kokeiluja koulun kieliopintojen muuttamisesta sekä merkittäviä aluehallinnollisia ratkaisuja.
Reaktiossa hallitusratkaisuun on kuitenkin ollut enemmän sävyjä kuin kovasta äänenkäytöstä voisi päätellä. Suomenruotsalaisten ja kaksikielisten keskuudessa on myös tyytymättömyyttä Rkp:n monopoliasemaan kielivähemmistön edustamisessa. Muut puolueet ovat päässeet liian helpolla, kun kielipolitiikka on delegoitu yhdelle taholle.
Tyytymättömyyttä on ollut myös Rkp:n tapaan korostaa yksikielisten instituutioiden roolia. Mikä on perusteltua vielä päiväkodissa ja peruskoulussa, ei voi olla ainut ratkaisumalli koko yhteiskunnassa. Kaksikielisten ratkaisujen vierastaminen on johtanut siihen, että ruotsin kieli on vetäytynyt pois kansan enemmistön kokemusmaailmasta.
Tuloksena on ollut tilanne, jossa Suomen kaksikielisyys on nojannut kahteen tukijalkaan: perustuslain säännöksiin ja yhden puolueen asemaan hallituksessa.
Se on kovin haavoittuva malli, sillä perustuslaki piirtää lähinnä rajat, jonka sisällä poliitikot, kansalaisyhteiskunta ja yleiset asenteet muokkaavat arjen todellisuuden.
Kaksikielisyyden tuen pitää Suomessa olla laajaa, myös suomenkieliseen enemmistöön nojaavaa, vaikka täysi yksimielisyys ei olekaan realistista.
Nykyhallitus tekisi virheen, jos se lähtisi vauhdittamaan Suomen yksikielistymistä. Kielikysymyksestä ei pitäisi muutenkaan tehdä hallituksen ja opposition kiistakapulaa, vaan kaksikieliselle Suomelle tulisi rakentaa laajaa tukea kieli- ja puoluerajat ylittäen.