Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.05.2015 18:26

Korkeakoulujen tutkinnoista todetaan Helsingin yliopistossa näin:
Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon (asetus yliopistojen tutkinnoista 794/2004) sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa

1. suomen ja ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan vaaditaan valtion henkilöstöltä kaksikielisessä viranomaisessa ja joka on tarpeen oman alan kannalta; sekä

2. vähintään yhden vieraan kielen sellaisen taidon, joka mahdollistaa oman alan kehityksen seuraamisen ja kansainvälisessä ympäristössä toimimisen.

Kieliopintoihin sisältyy myös äidinkielen viestintäopintoja: äidinkielen opinnoista vastaa tiedekunta tai Kielikeskus yhdessä tiedekunnan kanssa.
Taulukko eri tiedekuntien kielitaitovaatimuksista Helsingin yliopistossa on tässä http://www.helsinki.fi/kksc/opetus/kieliopinnot5.html

Vapautuksista todetaan esim. matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kohdalla näin:
Toisen kotimaisen kielen opintoja ei vaadita opiskelijalta, joka on saanut hakemuksesta lukiossa vapautuksen toisen kotimaisen kielen opiskelusta, eikä opiskelijalta, joka ei ole suorittanut toista kotimaista kieltä International Baccalaureate -, European Baccalaureate - tai Reifeprüfung-tutkinnossaan.
---

Tiedekunnan dekaani voi erityisestä syystä vapauttaa opiskelijan toisen kotimaisen kielen ja
vieraan kielen kielitaitovaatimuksista
.
Lisäksi muista kieliopinnoista todetaan:
Opiskelijalla on mahdollisuus sijoittaa kieliopintoja myös tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin. Tutkintovaatimusten mukainen kielten opetus järjestetään tiedekunnittain ja osin koulutusalakohtaisesti. Jo opiskelun alkuvaiheessa kannattaa suunnitella kieliopintojen ajoittaminen, jotta puuttuva kielisuoritus ei viivästyttäisi valmistumista muiden opintojen ollessa jo loppusuoralla. Kokonaan uuden kielen opiskelu on hyvä aloittaa heti ensimmäisen opiskeluvuoden aikana, jotta kieliopinnoissaan ehtii riittävälle tasolle.
Ammattikorkeakoulujen kohdalla todetaan näin:
Ammattikorkeakouluasetuksen 8 § mukaan: Opiskelijan tulee ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa:

1. sellainen suomen ja ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen; sekä (16.6.2004/497)
2. sellainen yhden tai kahden vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Eräässä ammattikorkeassa oli kirjattu esiin ohjeet myös vapautukselle:
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, eikä opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä ulkomailla. Tällaiselta opiskelijalta vaadittavasta kielitaidosta päättää ammattikorkeakoulu.

Ammattikorkeakoulu voi erityisestä syystä vapauttaa opiskelijan 1 momentissa säädetyistä kielitaitovaatimuksista osittain tai kokonaan.

--- ammattikorkeakoulun tutkintosäännön 9 § mukaan: Ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain 8 § määrää opiskelijalta vaadittavasta kielitaidosta. Kehittämisjohtaja voi pedagogista yliopettajaa kuultuaan vapauttaa opiskelijan hänen anomuksestaan osittain tai kokonaan kielitaitovaatimuksista. Opiskelijan on tällöin suoritettava vapautusta vastaava opintopistemäärä muita kieliopintoja.
Meillä siis valmistuu kaiken aikaa opiskelijoita ilman pakkovirkakieltä ja he ovat vapautuksen joko kokonaan tai osittain. Kieliopintoja voi aina sijoittaa vapaasti valittaviin opintoihin.

Tarvitaanko muuta kuin tutkintoasetusten ensimmäisen kohdan muuttaminen muotoon "suomen TAI ruotsin"?
Pitäisikö listassa olla myös "TAI jonkin saamen kielen"?

Pitäisikö tutkintoasetuksen kakkoskohta olla "vähintään kahden vieraan kielen sellaisen taidon ---"? Tämä olisi monelle ongelma ja edellyttäisi taas vapautusmahdollisuutta.

Pitäisikö tutkintoasetuksissa lakata puhumasta äidinkielestä, kun kyseessä on suomi tai ruotsi? Vai onko äidinkielenopintoja esim. saamen kielillä? Pitäisikö maan omista kielistä puhua niiden nimillä tai sitten mainita myös maahanmuuttajien äidinkielen opinnot?

Mikä olisi pienin korjaus, joka olisi joustavin?

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 11.05.2015 16:03

Nopein tapa antaa signaali kielivapaudesta olisi seuraava:

Jos olisin opetusministeri, antaisin mahtikäskyn eli poliittista ohjausta,
jossa ministeriö, opetushallitus ja yliopistot velvoitettaisiin vapauttamaan jokaikinen,
joka vapautusta hakee virkaruotsista,
ilman mitään "erityistä syytä" (vertaa avioero, ei siinäkään mitään syitä enää kysytä)

Tietysti sillä edellytyksellä, että tilalle otetaan
vastaava määrä esim. englannin tai muun viestinnän opintoja..
Se olisi "ensiapu" ja selkeä viesti kansalle, että muutos on tulossa!

Asetuksen muuttaminen ei sekään ole kovin vaikeaa, koska asian ratkaisee hallitus yksin eikä
sitä tarvitse kierrättää eduskunnan kautta esim. sivistysvaliokunnassa.

Asetuksen muuttamisessa pitää noudattaa samaa logikkaa, jota toteutetaan jo nyt
ulkomaalaisiin ja muualla sivistyksensä saaneisiin:

Eli YKSI kansalliskieli riittää siihen, että saa paperit ulos.

YKSI kansalliskieli riittää antamaan yhteiskuntakelpoisuuden (ulkomaalaiselle Suomen kansalaisuuden)!

Kieliopinnoissa ei ratkaisevaa ole eri kielten määrä tutkintovaatimuksisa, vaan
tutkintovaatimuksen kieliopintojen kokonaislaajuus.
Eli jos kieli- ja viestintäopintojen laajuusvaatimus on esim. 10 opintopistettä,
se voi koostua 3 op suomea ja 7 op englantia.

Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, vaan miinakentän raivaamista!
Mikä olisi pienin korjaus, joka olisi joustavin?
Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa

1. Sellaisen suomen TAI ruotsin kielen taidon, joka on tarpeen oman alan kannalta; sekä
2. vähintään yhden vieraan kielen sellaisen taidon, joka mahdollistaa oman alan kehityksen seuraamisen
ja kansainvälisessä ympäristössä toimimisen.


------------
Mitään ylipääsemätöntä estettä ei luulisi olevan, koska jo 2012 yliopistojen kielikeskusten verkosto linjasi näin;
vaihtoehto vaatisi tutkintoasetuksen muuttamisen. Jos korkeakoulutasolla noudatettaisiin samaa logiikkaa kuin ylioppilaskirjoituksissa, korkeakouluopiskelijalla olisi subjektiivinen oikeus opiskella toista kotimaista kieltä ja osoittaa sen taito korkeakoulututkintoon johtavien opintojensa yhteydessä, mutta korkeakoulututkinnon saaminen olisi mahdollista myös ilman ruotsin taidon osoittamista. Voinee ennustaa, että joillakin tieteenaloilla ruotsin suorittaminen osana yliopistotutkintoa vähenisi radikaalisti, kun taas sellaisilla aloilla, joilta työllistytään julkisiin tehtäviin, ruotsin suorittaminen olisi edelleen suosittua. Ruotsin opiskeluun muodostuisi kannustin, koska sen suorittaminen toimisi työmarkkinoilla aitona kilpailuvalttina, jota kaikilla korkeakoulutetuilla ei automaattisesti olisi. Opiskelijan valinta olla osoittamatta ruotsin kielen taitoa yliopistotutkinnossaan ei olisi peruuttamaton, koska toisen kotimaisen taidon osoittamiseen erikseen on olemassa kaksikin toimivaa järjestelmää, valtionhallinnon kielikoe ja yleiset kielitutkinnot.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 11.05.2015 22:15

JV Lehtonen kirjoitti: Jos olisin opetusministeri, antaisin mahtikäskyn eli poliittista ohjausta, jossa ministeriö, opetushallitus ja yliopistot velvoitettaisiin vapauttamaan jokaikinen, joka vapautusta hakee virkaruotsista, ilman mitään "erityistä syytä" (vertaa avioero, ei siinäkään mitään syitä enää kysytä) --- tilalle otetaan vastaava määrä esim. englannin tai muun viestinnän opintoja.
Tämä olisi reiluinta. Tuntuu oudolta, että kaikkien muiden maiden rinnasteiset tutkinnot suorittaneet ovat päteviä ilman pakkovirkaruotsia ja että ulkomaalainen meillä opiskellessaan valmistuisi myös sitä ilman - mutta sitten jokainen suomenkielinen olisi vastaavat opinnot suoritettuaan "ruotsia vaille valmis" ja ikuisesti ilman pätevyyttä!

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 12.05.2015 11:15

NRR kirjoitti:
JV Lehtonen kirjoitti: Jos olisin opetusministeri, antaisin mahtikäskyn eli poliittista ohjausta, jossa ministeriö, opetushallitus ja yliopistot velvoitettaisiin vapauttamaan jokaikinen, joka vapautusta hakee virkaruotsista, ilman mitään "erityistä syytä" (vertaa avioero, ei siinäkään mitään syitä enää kysytä) --- tilalle otetaan vastaava määrä esim. englannin tai muun viestinnän opintoja.
Tämä olisi reiluinta. Tuntuu oudolta, että kaikkien muiden maiden rinnasteiset tutkinnot suorittaneet ovat päteviä ilman pakkovirkaruotsia ja että ulkomaalainen meillä opiskellessaan valmistuisi myös sitä ilman - mutta sitten jokainen suomenkielinen olisi vastaavat opinnot suoritettuaan "ruotsia vaille valmis" ja ikuisesti ilman pätevyyttä!
Kyseessähän on aikuinen kansalainen, joka osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä eli ei voi vedota siihen, että
"lapsi ei tiedä"...


-----------------
Toinenkin vaihtoehto tuli mieleen:
Jos hallitus päättää edetä varovaisesti, silloin ruotsista vapautuminen tapahtuu kokeilujen kautta.
Tuli vaan mieleen, että eikös myös yliopistoissa voisi kokeilla alueellisesti... eli esim. Tampereen teknillinen yliopisto
olisi luontainen paikka kokeilla ruotsitonta korkeakoulututkintoa..
Luulisi sopivan Stubbille (kok) ja Bernerillekin (kesk),
koska Tampere on virallisesti yksikielinen kansainvälinen suomalainen kaupunki...

Eli kyllähän näitä vaihtoehtoja on vaikka kuinka, mutta riippuu hallituksen rohkeudesta,
miten "radikaaleja" päätöksiä uskalletaan tehdä.
Stubb ja Berner ovat luvannneet "valvoa kaksikielisyyden etua" hallituksessa, mutta en näe ristiriitaa,
koska Tampere (ja suurin osa yliopistokaupungeista) on yksikielisesti suomenkielisiä- ja samalla kansainvälisiä.
Eli estettä alueellisten kokeilujen aloittamiselle korkeakoulutasolla en näe..

Ja hei, vielä paremmin alueelliset ratkaisut sopisivat AMMATTIKORKEISIIN,
koska jo niiden peruslähtökohta on ALUEELLINEN...
Ammattikorkeakoulut (AMK) ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja,
joiden toiminnassa korostuu yhteys työelämään ja alueelliseen kehittämiseen.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 12.05.2015 19:44

JV Lehtonen kirjoitti: eikös myös yliopistoissa voisi kokeilla alueellisesti. eli esim. Tampereen teknillinen yliopisto olisi luontainen paikka kokeilla ruotsitonta korkeakoulututkintoa.. --- koska Tampere on virallisesti yksikielinen kansainvälinen suomalainen kaupunki...

--- vielä paremmin aueelliset ratkaisut sopisivat AMMATTIKORKEISIIN,
koska jo niiden peruslähtökohta on ALUEELLINEN...
Totta!

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 16.05.2015 08:18

Tähän kohtaan sopii tuore blogikirjoitus, jossa sairaanhoitajaksi opiskeleva mies rehellisen raadollisesti avautuu pakkovirkaruotsin asemasta opinnoissaan ja elämässään:
Pakkoruotsi vai itsemurharuotsi?
--- Koska en ylioppilasopintojeni aikana kirjoittanut ruotsia niin pääsin nauttimaan myös hulvattomaakin hulvattomammasta ”preppauskurssista” tai toisin sanoen valmennuskurssista, minkä tarkoituksena oli ilmeisesti aiheuttaa niin vakava masennustila, että ainoa apu tilanteeseen on nielaista haulikko ja sen jälkeen vetää narulla liipasimesta. --- onhan se niin yleissivistävää sekä hyvää ja kivaa mieltä aiheuttavaa, kun osaa paljon kieliä. Voin suoraan sanoa, että en paskanna kukkasia näiden opintojen jälkeen --- minun ei ole tarvinnut puhua koko elämäni aikana ruotsia muualla kuin ruotsintunneilla. On siis suorastaan peräsuolta kutittavan hupaisaa ajatella, että yläasteen, ammattikoulun, lukion sekä nyt ammattikorkeakoulun jälkeen tulen unohtamaan sen vähänkin mitä olen oppinut --- vedän sen samalle tasolle esimerkiksi saamen kielen kanssa. --- Kyllä, olen asennevammainen ja kaikilla mittareilla mitattuna huonompi ihminen kuin ne, ketkä ruotsia haluavat ja pystyvät oppimaan. Mutta fakta on se, että voisin yhtä hyvin hieroa kiveksiäni raapivaan halkoon kuin uhrata sen ajan ruotsin opiskelulle. En tule sitä kieltä enää oppimaan vaikka se kauhottaisiin kaivurilla nieluuni ja kengällä potkien upotettaisiin minun syvimpään itseeni. --- Tällä hetkellä osaan ruotsiksi sanoa, että minun nimeni on Tero ja pelaan salibandya. Ne ovat klassikot mitä aina joka tehtävään syötän. Hauskaa onkin, että tämän tasoiselta ruotsin superosaajalta odotetaan, että ymmärtäisin tekstiä, mikä kertoo syöpäkasvaimen kehittymisestä solutasolla. --- Tähän minä siis käytän aikaani ammattikorkeakoulussa. Mieluummin jahtaisin metrin lumihangessa rusakoita ja söisin hirven kusemia koivuja. --- Mutta nyt kun olen saanut purettua höyryjä voin taas palata kiduttamaan itseäni suomentamalla 4 sivua aiheesta syöpä. Toivotaan, että kerkeän loppuun asti ennen kuin silmänpaineeni kasvaa niin, että koko pääkalloni räjähtää ja sotkee yksiöni seinät verellä ja aivonkappaleilla. Kiitos ja anteeksi.
http://luokatonta.com/pakkoruotsi/
Mikä tämä pakkovirkaruotsi oikein on? Miksi? Miksi? Miksi se on?

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 16.05.2015 09:53

Kyllä, olen asennevammainen
Puolustusvoimat ei ole enää pitkään aikaan halunnut asennevammaisia suorittamaan asepalvelusta,
vaan heille on tarjottu joko vapautus tai vaihtoehtoinen palvelusmahdollisuus.
Asennevammaisista on enemmän haittaa kuin hyötyä systeemille.

Joten, jokin vallankäytön mekanismi virkaruotsin taustalla on.
Ruotsi on jokaisen opiskelevan velvollisuus,
vaikka oppivelvollisuus olisikin suoritettu!

Asevelvollisuudessa vastaava vallankäytön mekanismi on ollut viimeksi silloin,
kun aseistakieltäytyjät .. ammuttiin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Arndt_Pekurinen

Twitterissä yleisin kannanotto pakkoruotsi-tägillä on:
"Viimeinen pakkoruotsin tunti, ei enää koskaan ruotsia"..

Eli siinä mielessä asennevammaiset kannattaisi vapauttaa.--
Miksi tuhlata heidän aikaansa ja koko yhteiskunnan resursseja..

Eli uusi näkökulma tähän asennevamma-asiaankin..
pasifismikin oli aikoinaan asennevamma..

Ehkä meille pakkoruotsiaktiiveillekin nimetään jonain päivänä puistoja
ja ihmetellään, miten maassa on voinut olla niin ahdasmielinen ilmapiiri...

A. Salminen
Viestit: 83
Liittynyt: 19.06.2010 20:18
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja A. Salminen » 22.05.2015 22:18

Siellähän se on korkeakoulujen tutkintosäännöissä todettu, mikä säädös pitää poistaa, jotta korkeakoulujen tutkintosäännöt muuttuvat eli säädös on korkeakoulujen tutkintosäännöissä mainittu "Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon - - sisältyvissä opinnoissa - - osoittaa saavuttaneensa - - julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin - - " eli kielitaitolain 6 §.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 23.05.2015 11:42

A. Salminen kirjoitti:Siellähän se on korkeakoulujen tutkintosäännöissä todettu, mikä säädös pitää poistaa, jotta korkeakoulujen tutkintosäännöt muuttuvat eli säädös on korkeakoulujen tutkintosäännöissä mainittu "Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon - - sisältyvissä opinnoissa - - osoittaa saavuttaneensa - - julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin - - " eli kielitaitolain 6 §.
"Siellähän se on todettu", mutta korkeakoulujen virkaruotsi voidaan poistaa myös ilman, että kielitaitolakia muutetaan.

Minulla ei ole mitään kielitaitolain muuttamista (=täsmentämistä) vastaan, mutta en usko sellaisen menevän läpi nykyisen hysteerisen mytologian oloissa..

Parku ja huuto on jo nyt korviahuumaavaa ankkalammikossa, kun "kansanmurha on käynnissä" ja siitä tiedotetaan ulkomaita myöten 8-)

Tai ehkä täsmentäminen voisi mennäkin läpi, nykyinen pykälä on tulkinnanvarainen ..."henkilöstö"

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 23.05.2015 14:07

JV Lehtonen kirjoitti:
A. Salminen kirjoitti:Siellähän se on korkeakoulujen tutkintosäännöissä todettu, mikä säädös pitää poistaa, jotta korkeakoulujen tutkintosäännöt muuttuvat eli säädös on korkeakoulujen tutkintosäännöissä mainittu "Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon - - sisältyvissä opinnoissa - - osoittaa saavuttaneensa - - julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin - - " eli kielitaitolain 6 §.
"Siellähän se on todettu", mutta korkeakoulujen virkaruotsi voidaan poistaa myös ilman, että kielitaitolakia muutetaan.

Minulla ei ole mitään kielitaitolain muuttamista (=täsmentämistä) vastaan, mutta en usko sellaisen menevän läpi nykyisen hysteerisen mytologian oloissa..

Parku ja huuto on jo nyt korviahuumaavaa ankkalammikossa, kun "kansanmurha on käynnissä" ja siitä tiedotetaan ulkomaita myöten 8-)

Tai ehkä täsmentäminen voisi mennäkin läpi, nykyinen pykälä on tulkinnanvarainen ..."henkilöstö"
Totta. Todellisuudessa mytologia pitelee pakkoruotsia pystyssä. Siitä on sitten käännetty tämä orwellilainen versio, jossa pakkoruotsi on suomenkielisten ja uussuomalaisten etu, sillä muuten he häviäisivät virkamiestyöpaikat maan oikeasti suru-kaksikielisille.

Jos poistetaan ensin peruskoulun pakkoruotsi ja lukioon tulee tyhjästä aloittava ruotsi, nousee valitus, että ammattikoulutietä etenevät jäävät vaille virkamiesruotsin pohjaa.

Jos poistetaan ensin lukioruotsi ja korkeakouluille tulee aloittava tyhjästä aloittava ruotsi, nousee valitus, että panostus on valtava, kun aloittavia tulee olemaan valtavasti.

Jos poistetaan ensin virkaruotsi, katsotaan, että myöhemmin virkamiehiksi haluavilla on melkoinen kynnys päästä alalle, koska ruotsi on suoritettava ensin.

Vähinten valitusta minusta syntyisi, jos poistetaan ensin virkaruotsi JA samalla päätetään, että ruotsin ymmärtämistä vaativaan virkaan tuleva voi opiskella ruotsin osana työtehtäviään ensimmäisten vuosien aikana. Näinhän on tehty esimerkiksi ammattikoulujen opettajien kanssa, jossa ammatissaan taitavat voivat hakeutua opettajiksi ja pätevöityä työn ohessa opettajiksi, opintoina vähintään tuon ruotsin verran.

Tuon jälkeen voidaan rauhassa purkaa muut pakkoruotsit, sillä silloin lukion ei tarvitse pohjustaa korkeakoulun/yliopiston pakkoruotsia, peruskoulun ei tarvitse pohjustaa lukion/amiksen pakkoruotsia, eikä ylipäätään pakkoruotsista tule ylitsepääsemätöntä estettä millekään alalle, jos työssä voi siihen pätevöityä ja tarvittaessa siitä saa jopa vapautuksen.

Monikielistyvässä maassa, jossa maahanmuuttajien määrä kasvaa, sekä työssäoppiminen että vapautukset tuntuvat luontevilta.

Millä tasolla olisi tehtävä päätös siitä, että viran edellyttämä kielitaito (ei välttämättä vain ruotsi taito) voidaan hankkia työssäoloaikana?

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 23.05.2015 15:04

Millä tasolla olisi tehtävä päätös siitä, että viran edellyttämä kielitaito (ei välttämättä vain ruotsi taito) voidaan hankkia työssäoloaikana?
Eiköhän sellaisia päätöksiä tehdä koko ajan kaikilla tasoilla.
Esim. kansalliskielistrategian väliraportin "suurena saavutuksena" esiteltiin
virkamiesten aloittamia ruotsinopintoja...
Koulutusta ruotsissa annetaan siis jo nyt, vaikka
kaikki ovat jo lukeneet vuosikausia ruotsia..
silti on pakko järjestää ruotsinkursseja työajalla..

Eikö elinikäisen oppimisen mallin mukaan voisi opettaa ruotsia alkeista työssäkin,
jos sitä AIDOSTI tarvitaan.

Nythän "tarve" perustuu ideologiaan, joka taas perustuu mytologiaan!

Mutta mikä on ruotsin osaamisen aito tarve ? Sitähän ei kukaan ole selvittänyt,
kun terveen tarveharkinnan sijasta käytetään ideologis-poliittisia perusteita!



http://www.oikeusministerio.fi/fi/index ... 99340.html

Svenska Yleltä käänetty:
Koko raportti kuitenkin osoittaa, että Strategian toteutumista on oikealla tiellä, sanoo Tammenmaa.

Kansallisia kieliä strategia, kunnat ovat saaneet useita välineitä paremmin ottaa huomioon sekä kielille. He ovat esimerkiksi oli apua kielen oikeuksista olisi otettava huomioon kuntaliitosten.
Virkamiehet Ruotsin kurssit

Corinna Tammenmaa edelleen sitä mieltä, että on olemassa asioita, paranivat. Muun muassa tietoisuus kielen oikeuksista on lisääntynyt ministeriöissä.

- Ministeriöt, viranomaiset tulivat Ruotsin kurssien paljon useammin kuin ennen.

Tammenmaa, että viranomaisten tehtävänä on vapaaehtoisesti varmistaa, että yksilön kielellisten oikeuksien on valmis.

- Ja on selvää, että sen täytyy alkaa johdolta.

Viranomaiset eivät aina onnistu elää jopa odotuksia Ruotsin tiedon teot mukaan Tammenmaa melko vaatimaton asenteisiin kuin pahuus.

- Se voi olla, että et uskalla käyttää kielitaitoaan ja ehkä lähinnä, että yksi ei ajattele, että sinun pitäisi antaa palvelua molemmilla kielillä.
[/quote]


Toisaalta yksityissektorilla joudutaan käyttämään työaikaa MUIHIN kielikursseihin, koska
kaikki ovat tuhlanneet opiskeluaikansa pakkoruotsin opiskeluun..

Julkisellakin puolella opetetaan esim. venäjää poliiseille työajalla, koska sitä tarvitaan.
KELA taas on ottanut käyttöön palveluissaan erikieliset nettiversiot!

Vaihtoehtoja siis on, pakkoruotsin perusteet ovat kaikki tekosyitä ja suurta huijausta!

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 23.05.2015 15:21

JV Lehtonen kirjoitti:pakkoruotsin perusteet ovat kaikki tekosyitä ja suurta huijausta!
Totta.

Mutta rakennelma on laadittu siten, että eri osaset tukevat toisiaan ja yhdenkin osan poistaminen on tehty mahdottomaksi, kun muka suomenkieliset joutuvat huonompaan asemaan, koska virat vaativat ruotsia. Jotain täytyy siis tehdä virkojen kielitaitovaatimuksille. Ja kun niille ei voi tehdä mitään nykisen mytologian vallitessa, kuten hyvin asian ilmaisit, voitaisiin vaatimuksia järjestellä uusiksi siten, että tarpeellinen kielitaito voidaan hankkia vasta viran saannin jälkeen. Tämä siis asettaisi eri kieliryhmät maassa tasa-arvoisempaan asemaan ja avittaisi myös uussuomalaisia. Miten tämä toteutetaan?

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 23.05.2015 15:33

NRR kirjoitti:
JV Lehtonen kirjoitti:pakkoruotsin perusteet ovat kaikki tekosyitä ja suurta huijausta!
Totta.

Mutta rakennelma on laadittu siten, että eri osaset tukevat toisiaan ja yhdenkin osan poistaminen on tehty mahdottomaksi, kun muka suomenkieliset joutuvat huonompaan asemaan, koska virat vaativat ruotsia. Jotain täytyy siis tehdä virkojen kielitaitovaatimuksille. Ja kun niille ei voi tehdä mitään nykisen mytologian vallitessa, kuten hyvin asian ilmaisit, voitaisiin vaatimuksia järjestellä uusiksi siten, että tarpeellinen kielitaito voidaan hankkia vasta viran saannin jälkeen. Tämä siis asettaisi eri kieliryhmät maassa tasa-arvoisempaan asemaan ja avittaisi myös uussuomalaisia. Miten tämä toteutetaan?
Tärkeintä on nyt pysäyttää tämä 50 vuotta kestänyt miinakentän lisärakentaminen!

Sen jälkeen pitää aloittaa rakennetun miinakentän purkaminen.

Kyllä kaikkein järkevin tapa olisi aloittaa korkeakouluista, se olisi loogisinta..
Sehän on miinakentän tuoreempaa osaa...

B1-kielen aikaistamisen peruminen olisi siinä mielessä loogista, että se on kaikkein tuorein miinakentän osa..
ja tuoreimmat miinat on helpoin kaivaa ylös..

Samalla siinä olisi viesti RKP:lle, että miinoittamisen aika on ohi! :x

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#14 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 23.05.2015 15:52

JV Lehtonen kirjoitti:
NRR kirjoitti:
JV Lehtonen kirjoitti:pakkoruotsin perusteet ovat kaikki tekosyitä ja suurta huijausta!
Totta.

Mutta rakennelma on laadittu siten, että eri osaset tukevat toisiaan ja yhdenkin osan poistaminen on tehty mahdottomaksi, kun muka suomenkieliset joutuvat huonompaan asemaan, koska virat vaativat ruotsia. Jotain täytyy siis tehdä virkojen kielitaitovaatimuksille. Ja kun niille ei voi tehdä mitään nykisen mytologian vallitessa, kuten hyvin asian ilmaisit, voitaisiin vaatimuksia järjestellä uusiksi siten, että tarpeellinen kielitaito voidaan hankkia vasta viran saannin jälkeen. Tämä siis asettaisi eri kieliryhmät maassa tasa-arvoisempaan asemaan ja avittaisi myös uussuomalaisia. Miten tämä toteutetaan?
Tärkeintä on nyt pysäyttää tämä 50 vuotta kestänyt miinakentän lisärakentaminen!

Sen jälkeen pitää aloittaa rakennetun miinakentän purkaminen.

Kyllä kaikkein järkevin tapa olisi aloittaa korkeakouluista, se olisi loogisinta..
Sehän on miinakentän tuoreempaa osaa...
Entä jos perusteena virkojen kielitaitovaatimusten täydentämiseen vasta työssäoloaikana käytetään maan monikielistymistä ja alueiden ja virkojen erilaisia kielitarpeita? Tämähän olisi hyvä lähtökohta vaikkapa perussuomalaisten aloitteeksi - siinähän sekä tehdään tietä kielivapaudelle että otetaan kantaa esim. maahanmuuttajataustaisten mahdollisuuteen saada virkoja ilman valmista kielitaitoa. Tärkeää olisi myös avata ihmisten silmät maan monikieliselle todellisuudelle ja sille, että viroissa vaadittavat kielet voivat jatkossa poiketa nykyisistä.

Mutta onko siis tämä kielitaidon täydentäminen vasta valinnan jälkeen mahdollista nykyisten säädösten puitteissa?

A. Salminen
Viestit: 83
Liittynyt: 19.06.2010 20:18
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Mikä on nopein tapa poistaa pakkovirkaruotsi?

#15 Lukematon viesti Kirjoittaja A. Salminen » 23.05.2015 17:48

JV Lehtonen kirjoitti: Minulla ei ole mitään kielitaitolain muuttamista (=täsmentämistä) vastaan, mutta en usko sellaisen menevän läpi nykyisen hysteerisen mytologian oloissa..
Parku ja huuto on jo nyt korviahuumaavaa ankkalammikossa, kun "kansanmurha on käynnissä" ja siitä tiedotetaan ulkomaita myöten
Taidat sekoittaa kielilain ja kielitaitolain. Ruotsinkieliset palvelut takaa perustuslaki sekä kielilaki. Kielitaitolaki on se täysin turha laki, jonka 6 § määrää, että Suomessa on oltava 18-kertainen määrä valtion virkamiehiä jokaista ruotsinkielistä kohden verrattuna siihen, mitä on suomenkielisiä kohden.

Nimenomaan kielitaitolain 5-6 § on mahdolisuus muuttaa, koska voidaan jo puhtaan matemaattisesti osoittaa, että se on epädemokraattinen ja epätasa-arvoinen.


RKP ei ole koskaan joutunut vastaamaan kysymykseen, millä perusteella kielitaitolain 6 § on oikeudenmukainen. Sen sijaan RKP vastaa aina, että pakkoruotsi pitää säilyttää, jotta kielitaitolain 6 § voidaa toteuttaa. Näin RKP ei sano suoraan, mutta viittaa tähän, kun se sanoo, että pakkoruotsi on oltava, jotta suomenkieliset voivat saada virkoja. Tämä sama koskee kaikkia pakkoruotsin kannattajia.

Asiasta saadaa kunnon yhteiskunnallinen keskustelu aikaan vasta sitten, kun nostetaan esille kielitaitolain 6 § ja vaaditaan pakkoruotsin kannattajia perustelemaan, miten tämä pykälä muka on demokraattinen ja tasa-arvoinen.

Niin kauan, kuin julkisuudessa ei puhuta kielitaitolain 6 §:n tuomasta vaatimuksesta, niin kauan pakkoruotsin kannattajat voivat julkisuudessa väittää, että pakkoruotsi on oltava, jotta suomenkieliset voivat saada virkoja. Näin tehtiin myös sivistysvaliokunnassa.

Kielitaitolain 6 § kannattaa nostaa esille jo pelkästään keskustelun aikaan saamiseksi. Nyt tilanne polkee paikallaan siten, että joka kerta kun jotain pakkoruotsin kannattajaa haastateellaan mediassa, niin perustelu on se, että pakkoruotsi on oltava, jotta suomenkieliset voivat saada virkoja. Ja tämä pitää paikkaansa!

Suomenkieliset eivät saa virkoja, jos ei ole pakkoruotsia, niin kauan kuin kielitaitolain 5-6 § on voimassa. Suomenkieliset voivat käytännössä saada virkoja vasta, kun kielitaitolain 5-6 § poistetaan ja vasta tämän jälkeen (tai samalla) voidaan pakkoruotsi poistaa.

Niin kauan kuin Vapaa kielivalinta ry ei nosta julkiseen keskusteluun kielitaitolakia, niin kauan asia polkee paikallaan ja pakkoruotsin kannattajat tulevat tyrmäämään kaikki ehdotukset sillä, että suomenkieliset eivät saa virkoja, jos ei ole pakkoruotsia ja tämä vieläpä pitää paikkansa eli jos ei osaa ruotsia, ei voi yleensä saada valtion virkaa, koska kielitaitolain 6 § määrää niin.

Ruotsin kieltä yritettiin jo vapaaehtoiseksi ilman, että kansalaisaloitteessa oli huomioitu kielilainsäädännön tuomat velvoitteet ja kansalaisaloite tyrmättiin kielilainsäädännön tuomilla velvoitteilla. Seuraavalla kerralla, kun ruotsin kieltä yritetään vapaaehtoiseksi tai valinnaiseksi, pitää mukaan ottaa kielilainsäädännön tuomat velvoitteet, mikä ei toisaalta tarkoita kuin kahden pykälän muuttamista eli kielitaitolain 5 § ja 6 §.

Vastaa Viestiin