Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 8378
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.03.2015 08:12

Ruotsin kielen taidosta seinä poliisin etenemiselle
http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/2 ... enemiselle
Keski-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten yhdistämisen jälkeen myös Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen poliiseilta on vaaditaan ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa.

Kielitaidon todistamiseksi vaaditaan käytännössä kielitutkinto, jota järjestää esimerkiksi opetushallitus.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjesti marras–joulukuussa valmennusta ruotsin kieleen, jotta kielitutkinnon suorittaminen helpottuisi.

Yksi tutkinnon kanssa tuskailevista on vanhempi konstaapeli Mikko Leino Järvenpään poliisiasemalta. Hän valmistui poliisiksi vuonna 2000, eikä kielitutkinto kuulunut silloin koulutusohjelmaan, kuten nykyisin poliisikoulusta poliiseiksi valmistuvilla.

– Olen tarvinnut ruotsia kerran tai kahdesti työurani aikana. Ennemmin tarvittaisiin englannin, viron ja venäjän kielen taitoa, hän huokaa.
Poliisit joutuvat maksamaan kielikokeet itse:
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... sen-kielta
Valmennuksen tutkintoon kustansi työnantaja, mutta kielitutkinto pitää kustantaa itse. Suullinen ja kirjallinen koe maksavat yhteensä 158 euroa. Kokeet voi suorittaa erikseenkin, mutta molemmista on päästävä läpi tyydyttävin arvosanoin.

Osa ei päässyt mistään osiosta läpi.

Leino kävi kielitutkintokokeessa heti valmennusjakson jälkeen joulukuussa. Hän ei läpäissyt sitä.

– Ensiksi ajattelin, että antaa olla, mutta kun vain yhdestä kuudesta osiosta tuli hylätty, ajattelin, että yritän vielä toisen kerran.

Hän kertoo, että myös tutkintoon osallistuneet kollegat pitivät koetta vaikeana.

– Osa ei päässyt mistään osiosta läpi. Minä olen sentään lukenut pitkän ruotsin koulussa, enkä silti läpäissyt koetta, hän miettii.

Hänen mielestään koko vaatimus ruotsin kielen osaamisesta on turha.

--- Leino arvioi, että vain noin 20–30 prosenttia tutkintokokeessa olleista läpäisi sen.
Tätäkö on se lisäkoulutus, jota resurssipulasta kärsivä poliisitoimi kaipaa?

NRR
Viestit: 8378
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.03.2015 08:54

– Osa ei päässyt mistään osiosta läpi. --- vain noin 20–30 prosenttia tutkintokokeessa olleista läpäisi sen --- Minä olen sentään lukenut pitkän ruotsin koulussa, enkä silti läpäissyt koetta

Voiko kyseessä olla jotenkin "helppo" aine, kun läpäisyprosentit ovat nämä?

Propakkoleiri aina puhuu siitä, että ruotsia pitää lukea enemmän ja aloittaa varhemmin. No nyt tässä jopa pitkän eli vapaaehtoisen ja varhemmin alkaneen ruotsin lukija ei päässyt kaikista osioista läpi! - Ei ruotsin opetuksen lisääminen ole minkäänlainen ratkaisu ongelmaan - ja nyt haasteena ei ole ruotsinkielisten palvelu (se hoituu vaikka etäpuhelinyhteydellä) vaan muiden kieliryhmien oikeus itsensä ja työnsä kannalta järkeviin ja kohtuullisiin kieliopintoihin.

jlo
Viestit: 421
Liittynyt: 16.03.2013 11:07

Re: Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja jlo » 04.03.2015 09:35

Poliisit ovat niitä harvoja, jotka edes joutuvat työnsä puolesta jatkuvasti tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa. Tästä huolimatta "kaksikielisellä" Uudellamaalla tarvetta on ollut yhden kerran vuoden 2000 jälkeen...
Miten hukkaan siis menevät sellaisten ammattien pakkoruotsit, joissa tuota jatkuvan kanssakäymisen tarvetta ei ole? Miten paljon enemmän hukkaan menevät pakkoruotsit "kaksikielisen" alueen ulkopuolella?

Noustenmaa
Viestit: 280
Liittynyt: 30.01.2013 09:36

Re: Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Noustenmaa » 04.03.2015 10:01

Isäni oli Turussa poliisina 60-luvulla ja hän selvitti asiansa ruotsinkielisten kanssa opettamalla näille suomea.
Homma toimi seuraavasti:
Kun pysäytetyn ajonouvon kuljettaja ei ymmärtänyt mitä isäni sanoi ja
isäni tunnisti kielen ruotsiksi niin hän sanoi:
"Poliisi on kortin antanut ja poliisi voi ottaa sen myös pois" Samalla hän laittoi pysäytetyn kuljettajan ajokortin paidantaskuunsa.
Kaikki oppivat suomen kielen aivan sekunneissa.
Niin se vaan suomen opettaminenkin onnistuu poliisilta. :D

NRR
Viestit: 8378
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 17.03.2015 20:31

Eläkkeelle jäävä poliisiylijohtaja Paatero iltalehdessä:
Hän haluaa lisätä poliisin kansainvälisiä yhteyksiä ja edistää henkilökunnan kansainvälistymistä. Paateron mielestä poliiseiksi pitäisi saada lisää maahanmuuttajia.

- Poliisin kielitaitoa pitää lisätä, pitää tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Poliisikuntaan pitäisi saada vauhdilla lisää maahanmuuttajia ja eri etnisen taustan omaavia, erilaisia ihmisiä, Paatero toivoo.

Hänen mukaansa monelle maahanmuuttajalle esteenä on puutteellinen kielitaito.

- Maahanmuuttajia pitää lisätä myös muuhun poliisihallintoon, ei vain poliiseiksi. Kielitaitokynnystä, suomen osaamista, pitää sitten vain jotenkin madaltaa, Paatero sanoi.
Jää hymyilyttämään tämä, että suomen kielestä pitää (ja tietysti pitää) voida tinkiä, mutta hän ei tohdi mainita pakkoruotsia ;)

NRR
Viestit: 8378
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.04.2015 11:44

Hesarissa tänään:
Suomeen tarvitaan sekä somalitaustaisia että muita etnisiä ryhmiä edustavia poliiseja. Helsingin poliisin ennaltaehkäisevän työn johtaja Jari Taponen on tästä entistä vakuuttuneempi palattuaan oppimatkalta Yhdysvaltain Minnesotasta. "Minnesotassa on maailman suurin diasporassa elävä somaliyhteisö. Siellä rikollisuus väheni 30 prosenttia sen jälkeen, kun yhteisöön saatiin ensimmäinen somalitaustainen poliisi", Taponen kertoo. Nyt paikallisia somalipoliiseja on jo parikymmentä. Yhteisöjen välinen ymmärrys on kasvanut ja jännitteet vähentyneet. Kun Al-Shabaabin innoittamia lähtijöitä oli vielä kahdeksan vuotta sitten iso joukko, viime aikoina radikalisoituminen on vähentynyt. Syyrian ja Irakin alueelle pyrkiviä on Yhdysvalloissa raportoitu 150, kun pelkästään Suomessa lähtijöitä on ollut vähintään 60. ---
http://www.hs.fi/kotimaa/a1430018687040

Olisiko siis sittenkin poliisien koulutuksella muita kehittämiskohteita kuin se pakkoruotsi!

Ja kuinka monella muulla alalla myös!

Pakkoruotsivaatimus on kohtuuton ja järjetön monikielistyvässä ja monikulttuuristuvassa Suomessa. Poliitikkojen täytyy jo tunnustaa tämä!

NRR
Viestit: 8378
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Poliisit tuskailevat pakkoruotsin kanssa!

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 11.12.2017 17:03

Kaksi vuotta sitten keskusteltiin tästä.

Vastaa Viestiin