Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 25.02.2015 20:07

Vastalauseemme sivistysvaliokunnan mietintöön.

Aloitteen sisältö

Kansalaisaloitteen tavoitteena on, että hallitus ja eduskunta ryhtyisivät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Aloit­teessa esitetään kieli- ja koulutuspolitiikan ke­hittämistä niin, etteivät ruotsin kieltä opiskele­mattomat oppilaat joudu jatko-opintojen ja työu­ran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan suhtees­sa ruotsia opiskeleviin.

Aloitteessa ehdotetaan, että julkiset palvelu­tehtävät on järjestettävä niin, että suomenkieli­nen voi ruotsia osaamatta toimia julkisissa tehtä­vissä ja ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.

Aloitteen merkityksestä

Kansalaisaloite on antanut mahdollisuuden kie­len opiskelua koskevaan keskusteluun. Aloite vahvistaa myös tavoitetta edistää ja tukea vapaa­ta kansalaistoimintaa, jossa eri väestöryhmät osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti yhteiskun­nan kehittämiseen. Mahdollisuus nostaa käsitel­täväksi kansalaisten tärkeäksi katsomiaan asioi­ta täydentää näin osaltaan edustuksellista demo­kratiaa.

Me allekirjoittaneet sivistysvaliokunnan jäse­net kannatamme laajaa keskustelua ruotsin kie­len opiskelun velvoittavuudesta koko ikäluokal­le. Arvostamme kaksikielistä kulttuuriamme ja sen säilyttämistä saamelaisten oikeuksia unohta­matta. On perusteltua, että jokaisella on oikeus käyttää äidinkieltään varsinkin viranomaisten kanssa asioidessaan. Tämän oikeuden mahdol­listaminen ei kuitenkaan ole uhattuna, vaikka osa ikäluokasta ei opiskelisi ruotsia.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on to­dettu, että kansalaisista 75 prosenttia vastustaa velvoittavaa ruotsin kielen opiskelua. Kansalais­ten näkemyksen kuuleminen ja huomioiminen päätöksenteossa vahvistaa luottamusta avoi­meen kansalaisyhteiskuntaan. Olisi ollut valitet­tavaa, jos aloitteen olisi annettu raueta istunto­kauden loppumiseen ja aikapulaan vedoten. On todettava, että myös aloitteen tahtotilan vesittä­minen loisi päätöksenteosta ja hallinnosta yli­mielisen asenteen, joka voisi heikentää luotta­musta kansalaisaloitejärjestelmään ja edustuk­sellisuuteen laajemminkin.

Vastalauseen perustelut

Suuri osa suomenkielisistä ei tule elämänsä ai­kana tarvitsemaan ruotsin kieltä ammatissaan eikä ruotsin opiskelun tulokset vastaa siihen käytettyä usean vuoden opiskeluaikaa. Ruotsin kielen velvoittavalla opiskelulla ei ole saavutet­tu sellaista laajaa kaksikielisyyttä, jota on toi­vottu.

Perustuslain 17 §:n lähtökohtana on kaikkien kieliryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Tästä perussäännöstä ei ole johdettavissa suoranaista ja välitöntä velvoi­tetta sille, että toisen kansalliskielen olisi oltava jokaiselle pakollinen oppiaine perusopetukses­sa.

Ruotsin kielen valinnaisuus mahdollistaisi laajemman kielitarjonnan. Ihmisten oppimisky­ky ei rajoita lukumäärältään useiden kielien opiskelua. On kuitenkin huomioitava, että kiel­ten opiskeluun on käytettävissä rajallinen määrä opiskelutunteja. Lisäksi on hyväksyttävä se ko­kemusperäinen totuus, että opiskelijoilla on aina hyvin erilaisia motiiveja. Velvoittavuus ja heik­ko motivaatio aineen opiskeluun ovat tulokselli­sen opiskelun kannalta huonoja lähtökohtia.

Kielet eivät ole universaaleja oppiaineita ku­ten esimerkiksi matematiikka. Hyvään yleissi­vistykseen kuuluu myös laaja kieliosaaminen, mutta valittavien kielien osalta on hyväksyttävä nykyistä laajempi ja suvaitsevaisempi lähesty­mistapa. Suomalaisen yhteiskunta, talouselämä ja kulttuuri ovat mosaiikkimaisempia kuin 1960-luvun lopun yhteiskunta. Haluttomuus ja kyvyt­tömyys hyväksyä ja mukauta ympäristön muu­toksiin on mille tahansa valtiolle strategisesti huono valinta.

Käsiteltävänä oleva kansalaisaloite ei sinäl­lään luo riittävää pohjaa asiasta päättämiselle yksityiskohtaisine lakimuutoksineen. Tarvit­semme laajapohjaisen kielipoliittisen selvityk­sen, jossa ennakkoluulottomasti arvioidaan to­delliset mahdollisuudet ja tarpeet sallia laajempi valinnanvapaus myös kieliopinnoissa.

Kannatamme sellaisen lainsäädännön laati­mista, joka mahdollistaisi alueelliset ja opiskeli­jan omaan valintaan perustuvat kokeilut. Toisen kansalliskielen valinnaisuudella lisättäisiin mahdollisuuksia vastata yhteiskunnallisiin ja elinkeinoelämän kielellisiin haasteisiin. Kokei­lut antaisivat osaltaan arvokasta tietoa ja perus­teita edellä esitetylle laajalle kielipoliittiselle selvitykselle. Kokeilun avulla voitaisiin lisätä juuri sellaisten kielten opiskelua, joista on nuo­relle alueen elinkeinoelämän tarpeista arvioiden todellista hyötyä muun muassa työllistymisessä.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että kansalaisaloite hylätään ja että hyväksytään seuraavat kannanotot:

1. kannanotto kuten SiVM. (Eduskunta kehottaa valtioneuvostoa te­kemään kokonaisselvityksen, jossa tar­kastellaan maamme yleistä kielten opis­kelun politiikkaa ja miten sitä pitäisi ke­hittää tulevia kielitaitohaasteita enna­koiden sekä huomioiden yhteiskunnan ja elinkeinoelämän yhä laajentuva ja monipuolistuva vieraiden kielten osaa­misen tarve)

2. Eduskunta kehottaa valtioneuvostoa selvittämään lainsäädännölliset edelly­tykset alueellisiin kokeiluihin kielivali­koiman laajentamiseksi ilman velvoitta­vaa toisen kansalliskielen opiskelua.

Helsingissä 25 päivänä helmikuuta 2015

Pauli Kiuru /kok
Sanna Lauslahti /kok
viite http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/ ... oite-32546 (kommenttiosa)

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 26.02.2015 13:44

Selittäisikö joku minulle, miksi Kiuru ja Lauslahti eivät nähtävästi voineet äänestää yksinkertaisesti "kyllä" vaan heidän oli kirjoitettava tämä vastalause.'

Olen pitkään luottanut erityisesti Lauslahteen. Nyt usko horjuu. Mikä peli on taustalla?

Lalli
Viestit: 57
Liittynyt: 27.08.2013 06:59

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Lalli » 26.02.2015 13:57

Lyhyesti: Kokoomus ja lähestyvät eduskuntavaalit. Näin kalastellaan ääniä sekä vastustajilta että kannattajilta. Kokoomuksella ei ole pienintäkään aikomusta poistaa pakkoruotsia, mutta he tarvitsevat pakkoruotsin vastustajien ääniä.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 26.02.2015 14:08

Kiitos. Nyt ymmärrän.

Noustenmaa
Viestit: 280
Liittynyt: 30.01.2013 09:36

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Noustenmaa » 26.02.2015 14:59

Kaikki tämä venkoilu sataa suoraan Perussuomalaisten laariin.

Kuten jo aiemmin olen todennut niin pitänee sietää Perussuomalaisten välillä hieman erikoislaatuisiakin manööverejä(kuten tasa-arvoinen avioliittolaki) niin kauan kunnes tämä pakkoruotsiongelma on saatu ratkaistua.

Äänet Soinin poppoolle ja herrasta itsestään pääministeri niin luulisi tapahtuvan. :D

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 26.02.2015 19:33

Lalli kirjoitti:Lyhyesti: Kokoomus ja lähestyvät eduskuntavaalit. Näin kalastellaan ääniä sekä vastustajilta että kannattajilta. Kokoomuksella ei ole pienintäkään aikomusta poistaa pakkoruotsia, mutta he tarvitsevat pakkoruotsin vastustajien ääniä.
Tästä olen kyllä samaa mieltä. Mutta muistakaa, että SDP on tiukemmin ryhmäkurin vallassa.
Jokainen SDP-läinen äänesti aloitetta ja jopa kokeiluja vastaan!

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 26.02.2015 20:11

JV Lehtonen kirjoitti:
Lalli kirjoitti:Lyhyesti: Kokoomus ja lähestyvät eduskuntavaalit. Näin kalastellaan ääniä sekä vastustajilta että kannattajilta. Kokoomuksella ei ole pienintäkään aikomusta poistaa pakkoruotsia, mutta he tarvitsevat pakkoruotsin vastustajien ääniä.
Tästä olen kyllä samaa mieltä. Mutta muistakaa, että SDP on tiukemmin ryhmäkurin vallassa.
Jokainen SDP-läinen äänesti aloitetta ja jopa kokeiluja vastaan!
Myös demarileirissä oli Lauslahden ja Kiurun tavoin pakon ns. kriitikko:
Katson, että selvitykseen tulee sisältyä ruotsin kielen aseman tarkastelu kieltenopetuksessa ja selvitys myös siitä, mikä on tarkoituksenmukaisin tapa turvata palvelut molemmilla kansalliskielillä. Vasta selvityksen tekemisen jälkeen on aika linjata mitä kielten opiskelulle ja ruotsin kielen pakollisuudelle tehdään. Oma kantani on, ettei ruotsin kielen pakollisuutta tarvita. Sen sijaan tarvitsemme lisää mahdollisuuksia eri kielten opiskeluun, Eloranta pohtii.
http://www.debaatti.mediaparkki.com/?p=5578

Tässä ehkä on tehty puoluetasolla päätös, että aloite kaadetaan, mutta muutamille on annettu lupa puhua siitä, etteivät pidä pakkoa tarpeellisena. Näin tosiaan saadaan ääniä omalle puolueelle myös niiltä, jotka eivät pakkoruotsimyönteistä puoluetta muuten äänestäisi.

Eloranta perusteli sitä, ettei voinut kannattaa aloitetta sillä, että "siinä ei otettu kantaa siihen, miten kieltenopiskelu olisi järjestettävä, mikäli ruotsin kielen pakollisuudesta luovuttaisiin". Ihan höpöä. Kyllä B1-kieli vapaaehtoiseksi on riittävällä tasolla annettu esitys, kaikki muu on sitten ammattilaisten hiontaa.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 26.02.2015 20:21

Kuitenkin demarit äänesti johdonmukaisesti kaikkia muutoksia vastaan..
siinä se ero.. olisivat voineet äänestää vaikka tyhjää.. mutta ei,. vastaan!

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 26.02.2015 20:34

JV Lehtonen kirjoitti:Kuitenkin demarit äänesti johdonmukaisesti kaikkia muutoksia vastaan..
siinä se ero.. olisivat voineet äänestää vaikka tyhjää.. mutta ei,. vastaan!
Aivan. Aiemmin jo kiinnitti huomiota, että vielä viime vaalien alla vaalikoneissa ehdottomasti vapaaehtoisen ruotsin puolesta puhuneet demariehdokkaat ilmoittavat nyt ilman perusteita olevansa pakon puolella. Demareissa on otettu tiukka linja.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.02.2015 06:43

Keskustasta kokoomuslaisten vastalauseen takana puolestaan ovat Inkeri Kerola, Tuomo Puumala ja Simo Rundgren.

Löytyykö heiltä selitystä sille, mikseivät muka voineet äänestää kansalaisaloitteen puolesta?

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Kiurun ja Lauslahden (Kok.) vastalauset

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 27.02.2015 09:54

NRR kirjoitti:Keskustasta kokoomuslaisten vastalauseen takana puolestaan ovat Inkeri Kerola, Tuomo Puumala ja Simo Rundgren.

Löytyykö heiltä selitystä sille, mikseivät muka voineet äänestää kansalaisaloitteen puolesta?
JVL-analyysi:
Totta kai. Puolueessa ei ole tehty sellaista päätöstä, että kaikki vapautettaisiin kertarysäyksellä.
Vapauttamisella saattaa olla ennalta-arvaamattomat seuraukset.
Jos suomalaiset vapautetaan kertarysäyksellä, dominoreaktio alkaa ja järjestelmä kaatuu.

Jos vapautetaan vain muutamia suomenkielisiä seutuja, siitä ei seuraa välittömiä vaikutuksia kaksikielisyyden elinvoimaisuudelle.
Kaksikielisyyden elinvoimaisuus on turvattava.
"Pohjoisessa tarvitaan ruotsin kielen osaamista."
(Rundgren)
http://m.lapinkansa.fi/lappi/rundgren-r ... isessa?v=1

Vastaa Viestiin