Taas olen päässyt seuraamaan, miten vaikeaa älykkään ja ajattelevan ihmisen on myöntää, että on noussut puolustamaan jotakin, mikä ei oikeastaan olisikaan ansainnut puolustusta, vaikka se kenties itselle jotain etua on tuonutkin.
Tuttu kuvio. Moni akateeminen on ehtinyt jossain tilanteessa, jopa blogissaa, puheessaan tms. puolustaa julkisesti pakkoruotsia muka sivistyksenä, muka pohjoismaisuutena, muka pikkujuttuna, ... Eräs ystäväni, joka taannoin puolusti raivokkaasti pakkoruotsia ja sittemmin päätyi kielivapauden kannalle, ei halua lainkaan muistella, miksi oli ennen toista mieltä. Ymmärrän, että se on hänestä niin noloa - minä taas kaipaisin analyysiä siitä, mikä sai ottamaan ratkaisevat askeleet ajatuksissa.
Häpeää tunnen itsekin muistellessani nuorta itseäni: kielet olivat minulle helppoja, olin tutustunut Södergranin runoihin ensin käännöksenä ja sitten alkukielellä, etsiydyin mielelläni ruotsalaisten dokumenttien tai elokuvien ääreen, ihastelin Ruotsin ilmapiiriä ja minulla oli hyviä opiskelukavereita ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, vaatimattomia ja iloisia ihmisiä. Ajattelin että pakkoruotsi on tosi pikkujuttu, olisinhan lukenut sitä vaikka ei olisi ollut pakkokaan. Sitä paitsi koulu oli saanut minut uskomaan, että hyvä muistini ja nopea omaksumiskykyni olivat älykkyyttä ja luulin, että sillä on jokin ihmeellinen merkitys ja että sellaisella on lupa karsia ihmisiä - ja sitä paitsi oma asemani kilpailussahan näytti aika hyvältä niistä lähtökohdista. Toki näkemys pakkoruotsista laimeni jo pian näiden aikojen jälkeen ja kuvittelin sen katoavan omia aikojaan. Kunnes sitten tuhat kiloa pakkoruotsia putosi omille varpaille. Heräsin, kun näin lähelläni ihmiset, joiden opiskelua pakkoruotsi haittasi, näin miten ihmisiä pidettiin laiskoina, tyhminä ja asenneongelmaisina, näin miten hävytön asenne pakkoruotsin kannattajilla oli muita kohtaan, tajusin ettei ruotsista ollutkaan mitään yleistä hyötyä vaan se oli pelkkä kulissi...
Kyllä häpeän tätä edelleen - mutta toisaalta, olisinko ihminen, jossen olisi ollut väärässä, tehnyt virheitä. Miksei minua koskisi sama kiertokulku kuin muitakin ihmisiä. Elämässä joutuu tarkistamaan - ja saa tarkistaa - monta kertaa kantansa. Sitä on ihmisyys, sitä on inhimillinen ajattelu, kehitys. Haluaisin lohduttaa kaikkia niitä, jotka ovat tavallani menneet virran mukana, valinneet kestämättömiä aksioomia ajasturakennelmiensa perustaksi.
Ihmiset, joiden blogiin jonkin varomattoman propakkopostauksen jälkeen on syntynyt eläväinen väittely, näyttävät olevan kauhuissaan. He luulivat saavansa taputuksia, kuten propakkopuheesta saa koulussa ja ruotsinkurssilla, mutta sen sijaan heidät on perusteltu nurkkaan. Sieltä nurkasta he voivat korkeintaan antaa pientä myönnytystä tyyliin toisaalta ja toisaalta, vaikka argumentit ovat lahjomattomasti heitä vastaan ja pitäisi joko vihdoin perustella pakko tai myöntää, että on aika muuttaa mieltä. Mutta kun ajattelu on vielä shokista kankeaa ja jotain kovin noloa liittyy sellaiseen julkiseen mielenmuutokseen...
Tiedän. Olin joitakin vuosia sitten vielä sitä mieltä, ettei adoptio-oikeutta pitäisi myöntää homoille. Noh. Fiksuna tyttönä menin sitten keskustelupalstalle perustelemaan näkemystäni - ja jäinkin selvästi tappiolle. Erityisesti muistan erään naissuhteessa elävän leidin, joka varsin kipakasti kuvasi minulle omaa elämäänsä ja sen ongelmia. Eihän siinä auttanut muuta kuin avata silmät, pyytää anteeksi ja muuttaa mieltään. Se oli siinä, ei mielen muuttaminen musertavan hyvien argumenttien edessä ole häpeä vaan hieno seikkailu! Wau - sitten analysoimaan omaan likinäköisyyteen johtaneita syitä ja pian maailma näyttää paljon kirkkaammalta, ymmärrettävämmältä kaikessa inhimillisessä puutteellisuudessaankin.
Jaskan ote on niin äärimmäisen loogisen kuiva mutta kunnioittava. Se puree, mutta tietyllä viiveellä. Luulen, että Jaskan blogia lukeneista pakon peesajista iso osa päätyy seuraavan puolen vuoden kuluessa tarkistamaan kantaansa. He eivät vain pysty tekemään sitä heti - vaikka perusteet olisivat kuinka selvät.
Ehkä jo koulussa meidät on totutettu ajatukseen, että aina kuuluu tietää, mikä on oikea vastaus ja väärille vastaksille saa nauraa. Siksi lähdemme keskusteluun varautumatta vuoropuheluun, argumentointiin ja oman ajattelun tarkistamiseen. Oman ajattelun tarkistaminen on kuitenkin paras osoitus oman ajattelun kirkkaudesta.
Ajatusten tarkistaminen on välttämätön hyve, ei häpeä
Re: Ajatusten tarkistaminen on välttämätön hyve, ei häpeä
Niin, ei ole noloa muuttaa mieltään - nolompaa on roikkua kiinni mielipiteessään senkin jälkeen kun sitä ei voi enää perustella. Mutta itsekin tajusin sen vasta tieteilijäksi ryhtyessäni; sitä ennen minäkin luulin, että arvostettavinta on pitää kynsin hampain kiinni mielipiteistään. Vanhemmilta tieteilijöiltä opin, että paras ja objektiivisin tiedemies on sellainen, joka ei rakastu omiin teorioihinsa vaan pystyy heittämään ne yli laidan heti kun joku esittää vasta-argumentteja, jotka kumoavat ne. Tiede on yhteinen ponnistelu, eikä se ole koskaan valmis. Jokainen tuo omat lisänsä, mutta nekään eivät ole lopullisia eikä niihin pidä jumittua.NRR kirjoitti:Mutta kun ajattelu on vielä shokista kankeaa ja jotain kovin noloa liittyy sellaiseen julkiseen mielenmuutokseen...
- -
Se oli siinä, ei mielen muuttaminen musertavan hyvien argumenttien edessä ole häpeä vaan hieno seikkailu! Wau - sitten analysoimaan omaan likinäköisyyteen johtaneita syitä ja pian maailma näyttää paljon kirkkaammalta, ymmärrettävämmältä kaikessa inhimillisessä puutteellisuudessaankin.
NRR kirjoitti: Jaskan ote on niin äärimmäisen loogisen kuiva mutta kunnioittava.
Kiitos - kai...?
Itsekin sen vaistopsykologialla tiedän, että olisi parempi jättää perustelut hautumaan heidän mieliinsä sen sijaan että yrittäisi runnomalla saada heidät heti tunnustamaan, ettei heidän näkemyksillään ole perusteita. Mutta kun on niin vaikeaa jättää rauhaan joku, joka on tajuamisen kynnyksellä!NRR kirjoitti: Se puree, mutta tietyllä viiveellä. Luulen, että Jaskan blogia lukeneista pakon peesajista iso osa päätyy seuraavan puolen vuoden kuluessa tarkistamaan kantaansa. He eivät vain pysty tekemään sitä heti - vaikka perusteet olisivat kuinka selvät.
Sitä toivoo, että ihmiset eivät antaisi egonsa sotkea asiaa vaan pystyisivät ajattelemaan irrallisesti järjen tasolla. Vulcanuslaisilla ei ole tällaisia ongelmia.