Sydän hypähteli ilosta tätä tekstiä lukiessani.
Lopussa on hyvä yhteenveto:
Ongelmaa voidaan lähteä purkamaan erilaisilla vaihtoehtoisilla ratkaisuilla:
A. Pakkoruotsi poistetaan kaikilta niiltä, jotka joutuvat opiskelemaan äidinkielensä lisäksi maan pääkieltä suomea. Saamenkieliset ja muunkieliset saavat valita ruotsin tilalle jonkin toisen vieraan kielen.
B. Saamelaisalueen suomenkielisillä pakkoruotsin tilalle tulee pakkosaame. Saamenkieliset saavat valita ruotsin tilalle jonkin toisen vieraan kielen.
C. Saamelaisalueen suomenkielisillä säilyisi pakkokieli, mutta sen saisi valita saamen ja ruotsin väliltä. Saamenkieliset saavat valita ruotsin tilalle jonkin toisen vieraan kielen.
En ole pakkokielten ystävä, mutta kenties Lapissa valinta ruotsin/norjan ja saamien välillä olisi jo resurssien näkökulmasta hyvä alku kielivapaudelle.
Ennen kaikkea
saamen kielistä pitäisi saada nettiin perustuvia digitaalisia oppimisympäristöjä (ei ruotsista, johon niitä nyt rakennetaan valtion tuella), joissa kieltä voi harjoitella eri tasoilla ja jopa tavata toisia oman tason opiskelijoita. Näin
saamen kielistä voisi tulla jopa "subjektiivinen oikeus" jollain opintojen tasolla missä päin Suomea tahansa. Osinhan tämä voisi olla yhteispohjoismainen projekti, sillä pohjoisen alueen kielten elvyttäminen ja vahvistaminen kuuluu myös Ruotsille ja Norjalle - ja heillä olisi siellä myös meänkielen ja suomen tarve.
Tuo ensimmäinen kohta, olisi laajemminkin tervetullut:
"Pakkoruotsi poistetaan kaikilta niiltä, jotka joutuvat opiskelemaan äidinkielensä lisäksi maan pääkieltä suomea --- saavat valita ruotsin tilalle jonkin toisen vieraan kielen." Tästä on sitten todella lyhyt matka siihen, että voidaan huomioida myös kielellisen oppimisvaikeuden omaavat.
Monikielisyys on useimpien koulujen arkea, pääkaupunkiseudulla suomenkielisissä kouluissa pian viidennes oppilaista on muita kuin suomenkielisiä. Mutta opetuspuoli on tästä täysin vaiti. Vain pakkoruotsin hehkutusta saa kuulua.
Opetusneuvos Mustaparta sanoi joku vuosi sitten haastattelussaan surevansa sitä, että maahanmuuttajista puhutaan usein rikkautena, mutta ”sitten kun se rikkaus on meillä käsillä, niin me ei käsitetä, että tuossa se on.” Hän pitää positiivisena kehityksenä sitä, että maahanmuuttajien äidinkielen on tarkoitus tulla arvosanaksi todistukseen, mutta toivoo myös, että sillä kielellä pystyisi tulevaisuudessa korvaamaan jonkun muun kielen opintoja - en usko, että hän tarkoitti englannin korvaamista...
Kolumnissaan viime vuonna maailmankuvalehdessä aktiivi Husein Muhammed uskoo kaksikielisistä tulevan suurin vähemmistömme. Hän toivoo myös, että kaksikielisyyttä erilaisin komponentein alettaisiin rekisteröidä muiden maiden tapaan.
Meillä on mahtavat pakkoruotsiverkostot niin politiikassa, hallinnossa kuin tutkimuksessa, mutta todellisuutta vastaavaa kaksikielisyyskeskustelua osana kielikeskustelua ei juuri lainkaan. Tämä opetusneuvos Mustapartakaan ei ole tuon haastattelunsa jälkeen palannut asiaan.
Viime vuonna eräs toimittaja otti yhteyttä opetushallitukseen kysyäkseen, mitä koulussa voisi opiskella pakkoruotsin tilalla. Opetushallituksesta kerrottiin, että kysymyksenasettelu ei ole ollut ajankohtainen. Kielten opetusneuvos (Mustaparran kollega) vastasi:
– Me emme ole pystyneet ajattelemaan noin pitkälle.
Niinpä. Miten auttaisimme heitä ajattelemaan? Ensimmäiseksi tulee mieleen tämä Jaska blogi - kiitos, todella paljon!