Sivu 1/1
Pakkoruotsi ei ole mistään pois
Lähetetty: 05.12.2014 02:29
Kirjoittaja A. Salminen
"Hakkaraisella on itsellään asiasta myös omakohtaista kokemusta.
Hän jäi oppikoulussa pari kertaa luokalleen kielten takia, mikä tosin ei ollut ihan kauhean poikkeuksellista siihen aikaan."
http://www.hs.fi/kotimaa/a1305903851553
Varmaan jäänyt sitten luokalle englannin, saksan tms. takia, koska eihän pakkoruotsi ole mistään pois.
"Oppikoulu puolestaan oli tarkoitettu erityisesti virkamiesten ja papiston kouluttamista varten ja siihen kuului varsin runsaasti kieltenopetusta. Vakiintunut käytäntö oli, että ensimmäisenä vieraana kielenä opetettiin toista maan pääkielistä ja toinen oli tavallisimmin 1950-luvulle asti saksa ja siitä eteenpäin englanti. Oppikoulu jakaantui kahteen osaan eli yleensä viisivuotiseen keskikouluun ja kolme vuotta kestäneeseen lukioon. Lukiossa pakollisina oppiaineina olivat jo niin sanotun linjalukion aikana muun muassa toinen pääkielistä ja kaksi vierasta kieltä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kie ... udistukset
Re: Pakkoruotsi ei ole mistään pois
Lähetetty: 05.12.2014 06:03
Kirjoittaja NRR
Hakkarainen kuvaa toisaalla hyvin sellaisen ihmisen kokemusta kieltenopiskelusta, jolle kielet ovat kaikkea muuta kuin helppoja:
En koskaan oppinut koulussa tai edes yliopistossa puhumaan tai kirjoittamaan vieraalla kielellä, vaik-
ka osasin lukion päättyessä vääntää partisiipin perfektejä valkolakkiin juuri ja juuri riittävällä tarkkuu-
della. Koulussa olin ollut niin ujo etten juuri koskaan vastannut kielten tunneilla. Muistan vieläkin
miltä tuntui kun kaikki nauroivat kun luin pätkän englanninkielistä tekstiä niin kuin se suomeksi ään-
nettäisiin. Mennessäni vuonna 1991 Toronton yliopistoon suorittamaan väitöskirjaopintojani en osan-
nut vieläkään sönköttää kuin muutaman sanan englantia. En läpäissyt suulliseen kommunikaatioon
liittyvää osuutta kansainvälisestä kielikokeesta, mutta ko. yliopiston dekaani hyväksyi minut jatko-
opiskelijaksi Kirsti Longan todistettua, että ”Kai Hakkarainen is not the most talkative guy, not even
in Finnish”. Englannin kielen suullisen viestinnän (small talk) opin vasta istuessani kanadalaisten naa-
pureiden kanssa iltaa terassilla tai hakiessani muiden vanhempien kanssa lapsia koulusta. En vieläkään
ole kovin hyvä vieraankielen suullisessa kommunikoimisessa, mutta hallitsen sitä tutkimustyöni kan-
nalta (lähes) riittävän hyvin.
Ylioppilaskirjoituksia varten oli pakko opetella ulkoa kymmenisen ainetta ruotsissa ja englannissa,
joihin kuuluneita lauseita sopivasti yhdistelemällä onnistuin jotenkuten selviämään kirjoituksista.
Opin englanniksi kirjoittamisen vasta ulkomaisten jatko-opintojen aikana. Kollegani Elisabeth Servi-
cen suosituksesta kirjoitin ulkomaille muutettuani kaiken englanniksi enkä aluksi lainkaan välittänyt
oikeakielisyydestä. Sitten kun sujuvuutta alkoi tulla lisää, oli mahdollista yrittää ottaa myös kielioppia
huomioon. Kun olin kirjoittanut ensimmäiset sadat sivut tekstiä, niin englanniksi kirjoittaminen alkoi
sujua paljon paremmin, vaikka edelleen saatan tarvita jonkun asiantuntijan tukea artikkeleiden ja pre-
positioiden laittamisessa paikalleen.
Näiden kokemusten opetus on se, että monet asiat, joita on vaikea oppia koulussa muuttuvat helpom-
min saavutettaviksi silloin kun ne välittyvät rikkaassa kulttuuriin osallistumisen kontekstissa ja liitty-
vät ihmisen itsensä kannalta elintärkeisiin asioihin, kuten Etienne Wenger on huomauttanut. Voidaan
kysyä olisiko oppimisvaikeuksien voittaminen mahdollista mikäli syrjäytymisvaarassa oleville nuoril-
le annettaisiin mahdollisuus päästä osalliseksi tällaisista kulttuurisista voimavaroista ja kokemuksista.
Joudun edelleen kamppailemaan vieraaseen kieleen liittyvien oppimisvaikeuksien kanssa. En ole riit-
tävän hyvä improvisoimaan englannin kielellä vaativissa esiintymistilanteissa. Aina silloin tällöin saan
muistutuksen siitä, kuinka haavoittuva kielitaidoltani edelleen olen.
Viime aikaisissa artikkeleissani olen edustanut käsitystä, jonka mukaan oppiminen ja älykkyys eivät
tapahdu ainoastaan ihmisen päässä, vaan ne ovat kokonaiseen apuvälineiden verkostoon hajautuneita
prosesseja. ---
Hakkarainen ei julista kielivapautta vaan koko oppimisen vapautta. Opiskelijan tulisi mahdollisimman varhain ottaa omistajuus omaan oppimiseensa, suuntautua itse valittujen kysymysten avulla prosessiin, jossa ymmärrystä syvennetään niin ryhmän yhteisen "älykkyyden" kuin erilaisten teknisten apuvällineiden avulla. Hän on ollut mukana kehittämässä ns. tutkivaa oppimista, jota nyt kouluilla harrastetaan "ilmiöpohjaisuuden" nimissä. Puhtaasti tutkivaa oppimista ovat käyttäneet vain muutamat opettajat, joiden työtapaan ja persoonallisuuteen se on sopinut, mutta viimeisen viidentoista vuoden aikana tutkivan oppimisen periaatteet ovat tulleet kaikille opettajille tutuiksi vähintäänkin täydennyskoulutuksen kautta.