http://yle.fi/uutiset/espanjalainen_laa ... ia/7653634
Taas suututtaa entistä enemmän, kun meillä on ehdoton pakollinen ruotsi, jotta 5% vähemmistö saisi omakielisiä palveluita. Etteivät nämä joutuisi pulaan, jos eivät osaa sanoa "sappitulehdusta" suomeksi ja ambulanssimies ei ymmärrä sitä ruotsinkielellä. Siksi vaaditaan 5 milj suomenkielistä opettelemaan ruotsia kaikilla kouluasteilla, ja päälle vielä virkaruotsin vaatimus.
Valtavasti koulutusresursseja törsätään marginaalisen tarpeen vuoksi.
Samaan aikaan on todellisia kipeitä tarpeita, mm sote-sektorilla, eikä niihin riitä resursseja.
Ja samaan aikaan 95% enemmistö joutuu tyytymään heikosti kieltä osaavien ammatti-ihmisten palveluihin. Epäilemättä he ovat ammattitaitoisia, ei siinä mitään.
Suututtaa, että meillä törsätään koulutusresursseja,verovaroja, rahaa, joilla voitaisiin kouluttaa tuhansia ja tuhansia ammattilaisia eri aloille. Tai siihen käytetyillä varoilla voitaisiin perustaa uusia yrityksiä ja saada uusia työpaikkoja.
VKVn kansalaisaloite on järkevä. Itkettää että niin harvat kansanedustajat tajuavat asiaa. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, eli koko maa ja sen väestö.
Espanjalaisia lääkäreitä, Sotkamoon 4, Suomussalmelle 2
Re: Espanjalaisia lääkäreitä, Sotkamoon 4, Suomussalmelle 2
Nämä espanjalaiset lääkärit ilmeisesti ovat päteviä työhönsä ilman pakkoruotsitodistusta. Uutisessa ei kerrottu pakkoruotsin pakko-opinnoista.
Näille lääkäreille kannattaisi selittää pakkoruotsi-systeemiä ja kysyä heidän mielipidettään asiasta. Ovatko suomalaiset lääkärit (sairaanhoitajat ja muut sairaalan työntekijät) heidän mielestään "epäpäteviä" ilman pakkoruotsitodistusta? Ovatko he törmänneet aikaisemmin näin sairaaseen systeemiin, jonka mukaan maan pääkielen puhujien on pakolla opeteltava parin prosentin kielivähemmistön kieli "pätevöityäkseen" työhönsä.
Näille lääkäreille kannattaisi selittää pakkoruotsi-systeemiä ja kysyä heidän mielipidettään asiasta. Ovatko suomalaiset lääkärit (sairaanhoitajat ja muut sairaalan työntekijät) heidän mielestään "epäpäteviä" ilman pakkoruotsitodistusta? Ovatko he törmänneet aikaisemmin näin sairaaseen systeemiin, jonka mukaan maan pääkielen puhujien on pakolla opeteltava parin prosentin kielivähemmistön kieli "pätevöityäkseen" työhönsä.
Re: Espanjalaisia lääkäreitä, Sotkamoon 4, Suomussalmelle 2
Kyllä kohta lööpit kirkuvat: Sotkamosta löytyi valelääkäri!
Minäkin olen englannissa asioinut valelääkärin luona - ei osannut sanaakaan ruotsia. Onneksi vaiva kuitenkin hoitui.

Minäkin olen englannissa asioinut valelääkärin luona - ei osannut sanaakaan ruotsia. Onneksi vaiva kuitenkin hoitui.
-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 17.11.2008 23:14
- Paikkakunta: Nurmijärvi
- Viesti:
Re: Espanjalaisia lääkäreitä, Sotkamoon 4, Suomussalmelle 2
Minusta on oikeasti todella hienoa, että jossain tuollapäin on mamulääkäreitä jotka tykkäävät oloistaan. Jos hän olisi ollut Närpiössä niin varmaan voitte kuvitella miten siitä voisi repiä hienoja otsikoita siitä, miten maahanmuuttaja on tervetullut Suomeen ruotsiksi 
