vapaakielivalinta.fi

Kielipolitiikassa kompromissihalu on parempi kuin ehdottomuus:
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1 ... hdottomuus

Juuri pakkoruotsileirin täydellinen kompromissittomuus on luonut nykyisen tilanteen.

En olisi täällä tänään, mikäli pakkoruotsista voisi saada vapautuksen asiallisin perustein (diagnoosi kielellisestä vaikeudesta, maahanmuuttajatausta, perheen erilainen kielitilanne).

Meillä mainitaan niin peruskoulun kuin lukion kohdalla, että oppiaineesta voidaan saada vapautus, mikäli sen suorittaminen aiheuttaa kohtuuttomia vaikeuksia, myös korkeakouluissa ja yliopistoissa voidaan myöntää poikkeuksia. Tätä on kuitenkin tulkittu siten, että ruotsissa, joka on HELPPO JA HAUSKA JA KULTTUURISESTI VÄLTTÄMÄTÖN JA PERUSTUSLAILLISESTI OLEELLINEN kieli, ei voi olla tällaisia ongelmia. Kaikki ruotsipudokkaat ja RVV:t eri tasoilla on leimattu tyhmiksi ja asenneongelmaisiksi. Virkamiesten ohjeissa vapautukset ovat mahdottomia, jollei kyseessä ole täysin mukautettu oppilas (lukee esim. seiskalla vielä viitosen oppikirjoja useimmissa aineissa).

Jos kompromissia tarvitaan, niin ensimmäinen kohta on vapautusten tekeminen todellisiksi. MUTTA - tämä on kuin ottaisi korkin pois pullon suulta, virta olisi valtava - siksi sitä ei saa tehdä.

Siksi kansalliskielistrategia linjaa, että "pilottihankkeet ja muut kokeilut eivät saa vaarantaa lasten mahdollisuuksia oppia äidinkieltään tai toista kansalliskieltä". Koska nytkin "mahdollisuus" on meillä tulkittu "pakoksi", tämä on selkeä viesti siitä, että kansalliskielistrategiassa on haluttu tehdä mahdottomaksi sellaiset kokeilut, joissa oppilaat voisivat jättää pois "toisen kansalliskielen", ikään kuin kyse olisi äidinkielen omaisesta kielestä.

Menin jokin aika sitten töihin ja törmäsin kiihkeään keskusteluun, kun opettajille oli (VASTA NYT) selvinnyt, että ruotsi todella aikaistetaan kuudennelle. Ihmiset eivät olleet ottaneet puheita tästä edes tosissaan, kun siitä ei ole käyty kunnon julkista keskustelua. Porukka oli äimänä siitä, että jokaiseen pikkualakouluun pitää hankkia tai lisäkouluttaa ruotsinope ja että ruotsista on todella tehty koulutuksemme keskeisin oppiaine. - Suurin osa kansalaisista on edelleen tietämättömiä ruotsin aikaistamisesta. Nämä osataan tehdä niin, ettei kansalaiskeskustelua synnytetä.

On jotenkin surkuhupaisaa puhua kompromissista, kun nykyistä vapautuskäytäntöä ei ole koskaan saanut toteuttaa, kun viime vuosien suurimmat uudistukset ovat koskeneet ruotsin lisäämistä, vahvistamista kansalliskielistrategian ja "toiminnallista ruotsia" -hankkeen keinoin, kun varoja tähän näyttää riittävän lamasta huolimatta ja kun vielä on tulossa peruskoulun irtotuntien siirtäminen ruotsiin paikkaamaan varhaistuksen tuomaa järjetöntä tilannetta, jossa ysillä ei kenties olisi B-kieltä lainkaan.

Kaikki uudistukset on tehty siten, että ruotsin vapaaehtoistamisesta tulee erittäin hankalaa. B-ruotsi alakouluun on se kaikkein hankalin ja koko kielipalettia sekoittava juttu.

Per Stenbäck sanoi jokin aika sitten HBL:ssä, että vaikka hän onkin periaatteessa vapaaehtoisuuden puolella, hinta, joka vapaaehtoisesta kouluruotsista maksetaan on se, että 10-15 vuoden kuluessa luovutaan ruotsista toisena kansalliskielenä.
- Tämä tulee loogisesti seuraamaan siitä, ettei enää ole kaksikielisiä virkamiehiä eikä ruotsinielistä palvelua verotoimistossa ja tuomioistuimissa.

Siis jopa Stenbäck myöntää, että kielivapaus olisi parasta, mutta koska tarvitaan kaikki 5 miljoonaa pakkoruotsitettua, jotta verotoimiston ja tuomioistuinten ruotsinkielinen palvelu edes jotenkin toimisi, annetaan suomenkielisten ja uussuomalaisten maksaa hinta, jonka ruotsin jatko kansalliskielenä vaatii.

RKP:llä on valtava monopoli maan kielipolitiikassa ja kielikoulutuksen suunnittelussa. He eivät tule tekemään kompromisseja vaan jatkavat omaa linjaansa pakkoruotsin vahvistamiseksi - ovathan he jo saaneet kaikki, mitä voivat kuvitella. Tai ei, vielä on heillä yksi palauttamatta - pakkoruotsin pakollinen yokoe. Epäilemättä se tavalla tai toisella palautetaan ja pakkovirkaruotsi taataan poikkeuksetta.

Onnettominta kompromissihalukkuudessa on se, että se vie keskustelun pois siitä, mitä suomenkieliset tai uussuomalaiset lapset ja nuoret opinnoiltaan tarvitsevat ja jäädään vatvomaan siitä, miten turvataan ruotsin asema ja ruotsinkielisten palvelut. Tähän "ruotsin asema ei saa heikentyä" -teemaan on kariutettu aito keskustelu kieltenopiskelusta alusta alkaen.

Siis pakkoruotsin kahleet tulevat vain vahvistumaan, ellei nyt saada nostatettua avointa keskustelua aiheesta. Jaskan tekstit ovat olleet median parasta antia tässä suhteessa. Kiitos!

Kompromissiehdotukseni:

1. Peruskoulussa tulee olla oikeus vapautukseen B-kielestä tietyin ehdoin, joihin aluksi kuuluvat
- diagnoosi kielellisesti oppimisvaikeudesta
- maahanmuuttaja- tai monikielinen tausta
B-kielen tuntien sijaan järjestetään erityisopetuksen ryhmä koulukielessä, jossa vahvistetaan muun opiskelun vaatimia luku- ja kirjoitustaitoja (osa erityisopetusta / S2-opetusta, jota pitää muutenkin järjestää, eli kulut eivät nouse).

2. Ammattikoulussa B-kielestä vapautetut opiskelevat niin ikään lisää koulukieltä tai lisäkurssin englannista (riippuu alasta ja koulusta).

3. Lukiossa vapautetut voivat korvata B-kielen pakolliset kurssit (5) ylimääräisillä syventävillä kursseilla äidinkielessä, A-kielessä/kielissä tai pitkässä matematiikassa (siis kursseilla, jotka eivät vielä kuulu kymmenen pakollisen syventävän kurssin joukkoon).

4. Yliopistoilla tai ammattikorkeassa B-kielen pakollinen osuus korvataan tarvittaessa vastaavalla määrällä oman alan syventäviä opintoja yli minimin. (Tosin virkapakkoruotsi tulisi yleisesti poistaa, koska mitään vastaavaa ei ole kehitelty missään muualla, se on vain tae pakkoruotsille alemmilla tasoilla, tae ruotsinkielisten ohituskaistoille ja tae sille, ettei synny akateemista suomalaisuutta ilman ruotsia, mikä on juuri niin törkeää kuin miltä se kuulostaa.)

Näin kukaan ei pääsisi helpommalla ja oppilaiden pätevyys vain kasvaisi (vaivoin viitosella suoritettu ruotsi ei ole pätevyyttä).

Myöhemmin ruotsin vapaaehtoisuuden lisääntyessä tätä vaihtoehtoisten opintojen joukkoa voidaan laajentaa vaihtoehtoisella B-kielellä (tai kotikielellä).

Jaskan blogissa on kommentti, joka kertoo kaiken:

Kannatan (tai ainakin tyydyn) mihin tahansa ratkaisuun jolla on maan tai kunnan asukkaiden enemmistön tuki ja jonka lähtökohtana on opiskelijan, eikä jonkun muun etu.

Minun on mahdotonta hyväksyä sitä lähtökohtaa, että meillä on koko väestöä koskeva vaatimus osata ruotsia, josta sitten voidaan sallia poikkeuksia tai tehdä kompromisseja. Se on absurdia, kun maan väestö yli 90% suomenkielistä ja vain 5% on ruotsinkielisiä.

Kimmo Sasi totesi Eduskunnassa 11.11.14
"Mielestäni on syytä kaikilla keinoilla pyrkiä pitämään huolta siitä, että Suomi on mahdollisimman kaksikielinen maa"

Ahvenanmaalle haettiin aikoinaan Kansainliitolta takuut, jotta se voi säilyä yksikielisenä/ruotsinkielisenä. Yksikielisyys nähtiin niin tärkeäksi, jopa pyhäksi asiaksi. Suomen kielen opiskelu ei ole pakollista ahvenanmaalaiskouluissa.

Nyt Ahvenanmaan edustaja Naucleur ja hänen eduskuntaryhmänsä RKP ja Folktinget vaativat tiukasti, että manner-Suomen pitää olla kaksikielinen ja se edellyttää koko väestön pakottamista opettelemaan ruotsin kieli. Se on röyhkeää, hävytöntä, erittäin loukkaavaa maamme väestön enemmistöä vastaan. Sen saavuttamiseksi käytetään "kaikkia keinoja", kuten Sasi mainitsi.
Lista noista keinoista on pitkä, ja ne vievät valtavan osan valtion budjettivaroista, opetusresursseista ja köyhdyttävät Suomea monella tavalla.

VKVn kansalaisaloite on oikeudenmukainen ratkaisu Suomen sairaan kielipolitiikan korjaamiseksi. Mahdollisuus ruotsin opiskeluun tarjottaisiin edelleen niille jotka näkevät sen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi, mutta koko väestöä koskeva epäoikeudenmukainen pakko poistuisi. Ruotsin kieli säilyisi edelleen kansalliskielenä. Ruotsinkielisen väestön asemaa tuo aloite ei mitenkään loukkaa, heille säilyy omakieliset koulut ja yliopistot ja julkiset palvelut.

JEA, jos olet linjoilla, eikö tuo ole selvää kuin pläkki?

NRR kirjoitti:Kompromissiehdotukseni:

1. Peruskoulussa tulee olla oikeus vapautukseen B-kielestä tietyin ehdoin, joihin aluksi kuuluvat
- diagnoosi kielellisesti oppimisvaikeudesta
- maahanmuuttaja- tai monikielinen tausta
B-kielen tuntien sijaan järjestetään erityisopetuksen ryhmä koulukielessä, jossa vahvistetaan muun opiskelun vaatimia luku- ja kirjoitustaitoja (osa erityisopetusta / S2-opetusta, jota pitää muutenkin järjestää, eli kulut eivät nouse).

2. Ammattikoulussa B-kielestä vapautetut opiskelevat niin ikään lisää koulukieltä tai lisäkurssin englannista (riippuu alasta ja koulusta).

3. Lukiossa vapautetut voivat korvata B-kielen pakolliset kurssit (5) ylimääräisillä syventävillä kursseilla äidinkielessä, A-kielessä/kielissä tai pitkässä matematiikassa (siis kursseilla, jotka eivät vielä kuulu kymmenen pakollisen syventävän kurssin joukkoon).

4. Yliopistoilla tai ammattikorkeassa B-kielen pakollinen osuus korvataan tarvittaessa vastaavalla määrällä oman alan syventäviä opintoja yli minimin. (Tosin virkapakkoruotsi tulisi yleisesti poistaa, koska mitään vastaavaa ei ole kehitelty missään muualla, se on vain tae pakkoruotsille alemmilla tasoilla, tae ruotsinkielisten ohituskaistoille ja tae sille, ettei synny akateemista suomalaisuutta ilman ruotsia, mikä on juuri niin törkeää kuin miltä se kuulostaa.)

Näin kukaan ei pääsisi helpommalla ja oppilaiden pätevyys vain kasvaisi (vaivoin viitosella suoritettu ruotsi ei ole pätevyyttä).

Myöhemmin ruotsin vapaaehtoisuuden lisääntyessä tätä vaihtoehtoisten opintojen joukkoa voidaan laajentaa vaihtoehtoisella B-kielellä (tai kotikielellä).

Ihan kokeeksi voisi joku kopsata tämän Jaskan blogiin. Tässähän ei ole kysymys muusta kuin oppilaiden erilaisuuden huomioimisesta B-kielen (ei siis vain ruotsin eikä tulevaisuudessa edes vain ruotsin ja suomen) kohdalla.

Minusta kysymyksen asettelu on väärä. Vaihtoehdottomuutta olisi vaatimus kaksikielisyyden poistamisesta. Vapaaehtoinen kielivalinta on jo sinällään kompromissi, joka tekee tilaa molemmille kieliryhmille.

Tarkennan vielä.

Säilytetään se, mikä on hyvää, eli jokaisella kunnalla olisi velvollisuus tarjota myös ruotsia kielipalteissaan eli kunnan ryhmäkokosäädösten puitteissa jokaisella halukkaala olisi subjektiivinen oikeus sitä opiskella.

Luovutaan siitä, mikä on pahaa - ruotsin pakko-opiskelusta.

Minusta tilanteesta kertoo aika paljon se, että ehdotan kompromissiksi jotain, minkä pitäisi asetusten puitteissa toimia jo nyt eli yksilöidyt vapautukset ryhmille, joiden koulutusta ja mahdollisuutta ottaa paikkansa yhteiskunnassa pakkoruotsi eniten vaikeuttaa.

Jep! Tämä nykykielenkäyttö on mielenkiintoisesti vääristynyt. Suomenkielisten ja maahanmuuttajien elinehdot kuvattaisiin suomenruotsiksi sanalla ingenting - nimittäin jos heille tarjottaisiin vain sitä mitä muillekin ryhmille. Enemmistöasemaa alle viiden prosentin vähemmistölle kun ei millään ilveellä pystytä tarjoamaan.

Koululainsäädännön osalta kompromissien aika on ohi.

Kanslaisaloite http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi sisältää kompromissin, sillä valtiotason kaksikielisyyteen ei haluta puuttua.
Kysymys on suomenkielisten koulujen pakkoruotsin lakkauttamisesta - ja siinä ei enää ole sijaa kompromisseille.

Hillevi Henanen kirjoitti:Minusta kysymyksen asettelu on väärä. Vaihtoehdottomuutta olisi vaatimus kaksikielisyyden poistamisesta. Vapaaehtoinen kielivalinta on jo sinällään kompromissi, joka tekee tilaa molemmille kieliryhmille.

Näin tämä menee.
Yksilön tasolla ei ole mitään harmaata aluetta.
Pakko joko on tai sitten ei.
Kompromissin tekeminen siitä että haluan pakkoruotsin pois ei oikein voi saada aikaan.
Kun tarkastellaan jokaista oppilasta ja opiskelijaa erikseen niin tilanne on täysin musta-valkoinen.

Kiitos JVL, veit viestini Jaskan palstalle:

"Ihan kokeeksi voisi joku kopsata tämän Jaskan blogiin. Tässähän ei ole kysymys muusta kuin oppilaiden erilaisuuden huomioimisesta B-kielen (ei siis vain ruotsin eikä tulevaisuudessa edes vain ruotsin ja suomen) kohdalla."

NRR:
"Kompromissiehdotukseni:

1. Peruskoulussa tulee olla oikeus vapautukseen B-kielestä tietyin ehdoin, joihin aluksi kuuluvat
- diagnoosi kielellisesti oppimisvaikeudesta
- maahanmuuttaja- tai monikielinen tausta
B-kielen tuntien sijaan järjestetään erityisopetuksen ryhmä koulukielessä, jossa vahvistetaan muun opiskelun vaatimia luku- ja kirjoitustaitoja (osa erityisopetusta / S2-opetusta, jota pitää muutenkin järjestää, eli kulut eivät nouse).

2. Ammattikoulussa B-kielestä vapautetut opiskelevat niin ikään lisää koulukieltä tai lisäkurssin englannista (riippuu alasta ja koulusta).

3. Lukiossa vapautetut voivat korvata B-kielen pakolliset kurssit (5) ylimääräisillä syventävillä kursseilla äidinkielessä, A-kielessä/kielissä tai pitkässä matematiikassa (siis kursseilla, jotka eivät vielä kuulu kymmenen pakollisen syventävän kurssin joukkoon).

4. Yliopistoilla tai ammattikorkeassa B-kielen pakollinen osuus korvataan tarvittaessa vastaavalla määrällä oman alan syventäviä opintoja yli minimin. (Tosin virkapakkoruotsi tulisi yleisesti poistaa, koska mitään vastaavaa ei ole kehitelty missään muualla, se on vain tae pakkoruotsille alemmilla tasoilla, tae ruotsinkielisten ohituskaistoille ja tae sille, ettei synny akateemista suomalaisuutta ilman ruotsia, mikä on juuri niin törkeää kuin miltä se kuulostaa.)

Näin kukaan ei pääsisi helpommalla ja oppilaiden pätevyys vain kasvaisi (vaivoin viitosella suoritettu ruotsi ei ole pätevyyttä).

Myöhemmin ruotsin vapaaehtoisuuden lisääntyessä tätä vaihtoehtoisten opintojen joukkoa voidaan laajentaa vaihtoehtoisella B-kielellä (tai kotikielellä)."

Jaska vastasi tähän: "Ehdotus on hyvä, mutta se ei suoranaisesti enää liiku tällä pakkoruotsi-tasolla, koska kielivaikeudelliset ja maahanmuuttajat tulisi huomioida myös kielivalinnan vapautuessa: kaksi pakollista vapaavalintaista vierasta kieltä olisi se normi, mutta siitä joustettaisiin näiden kohdalla."

Mitä tarkoittaa "ei suoranaisesti enää liiku tällä pakkoruotsi-tasolla".

Pakkoruotsin kannattajille kyse on pakkoruotsista, muille kyse on kieltenopetuksen kehittämisestä.

Tämä kompromissi lähtee nyt muiden kuin pakkoruotsin kannattajien näkökulmasta. Tässä lähtökohtana on koulujen kieltenopetuksen kehittäminen vastaamaan aikaa ja erilaisten yksilöiden tarpeita. Tämän kannalta on sama, onko meillä pakkoruotsi vai pakkosaksa vai jokin muu irrationaalinen käytäntö, nyt on otettava askeleita kohti oikeudenmukaista ja toimivaa opetusta.

Eikö nyt kannata ensimmäiseksi korjata tämä erityisoppilaiden ja vieraskielisten tilanne - heitä on sentään esim. pääkaupunkiseudulla n. 25-30%? Kyse on oleellisesta parannuksesta koulutuksessa, kun heidän kohdallaan siirrytään heille toimivampaan ja muuta kouluttautumista palvelevaan kieltenopetukseen.

Eikö kompromissi ole sellainen, että siinä molemmat haluavat saada jonkin oleellisimman asian läpi ja muuten sovitellaan? Eikö silloin ole inhimillisintä ja viisainta hoitaa ensin edes tämä vapautusasia, jonka oikeastaan pitäisi olla jo hoidossa? Ei kai voi olla mitään sellaista, miksi pakkoruotsin kannattajat menettäisivät jotain oleellista suostumalla tähän? Heillä olisi siis edelleen mahdollisuus vaatia sitä, mikä heille on tärkeintä - jollei sitten tärkeintä ole vain estää kaikin tavoin se, että joku voi selvitä ilman pakkoruotsia läpi koulutuksen ja jopa akateemiseen ammattiin.

Kun on näin vapautusten muodossa hyväksytetty se, että oppilaan oma etu on kieliopinnoissa luonnollinen lähtökohta, on helpompi sorvata seuraavaa kompromissia.

Tosin pakkoruotsin kannattajilla on nyt koko potti. Nykyinen järjestelmä vastaa heidän toiveitaan enemmän kuin hyvin. Heillä ei ole syytä kompromissiin. Heille kompromissi tarkoittaa sitä, että on saatava jotain lisää. Onko meillä vielä jotain annettavaa?

Pakkoruotsia koskevien kansalaisvetoomusten tulos on perinteisesti ollut huono.

Kun ennen viime vaaleja saatiin nostettua teema esille ja äänestäjät ottivat sen huomioon äänestämällä kaikkien aikojen pakkoruotsivastaisimman eduskunnan, todellinen tulos näkyi jo hallitusneuvotteluissa, missä RKP nostatti Ahtisaaripaperin vaatimuksineen osaksi hallitusohjelmaa.

Nyt pakkoruotsia on vahvistettu tuon ohjelman nimeen jo niin paljon, että olisi aika hyvä "kompromissi", jos voisimme neuvotella paluusta vuoteen 2011, ennen vaaleja olleeseen tilanteeseen.

Kenelle meidän tulisi siis nyt kaupata kompromissia? Meillä ei ole ketään, kenen kanssa neuvotella pakosta ja sen lieventämisestä. Emme saa selville edes pakon perusteita, kun sellaisia ei kuulemma tarvitse olla, asiat vaan nyt ovat näin. Emme voi siis edes pohtia, mitä pakon lieventämisestä pitäisi tarjota, ketä rauhoitella ja ketä vakuuttaa.

Miksi näillä tahoilla pakon takana olisi edes tarvetta keskustella pakon lieventämisestä, kun kerran sen vahvistaminen on näin helppoa?

Ja kompromissi vaatisi jotain vastapalveluksia lievennyksistä. Mitä sellaista voisimme luvata, jolla olisi jotain merkitystä? Meillä ei ole mitään muuta kuin oikeudentuntomme ja lapsemme ja heidän oikeutensa, joita pakkoruotsi loukkaa.

Kysymys kaipaa näköjään selventämistä.
Ajatellaanpa, että vaaditte Nelson Mandelan ja kaikkien mielipidevankien vapauttamista. Sitten päättäjät tarjoavat sellaista vaihtoehtoa, ettei Mandelaa vapauteta kokonaan, mutta hän pääsee ehdonalaiseen muutamaa vuotta aikaisemmin, ja että iso osa mielipidevangeista vapautetaan.

Miten reagoitte? Huudatteko: "Kaikki tai ei mitään!" ja kannatte vastuun siitä, että kaikkien kärsimys jatkuu vain siksi, että te torjuitte kompromissiratkaisun?

Jos pakkoruotsista vapautuminen ei ole ihmisille niin tärkeä asia, että perussuomalaisia äänestäisi yli 50 % äänioikeutetuista, on varauduttava kompromisseihin.