Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 14.11.2014 11:16

Pekka Hallberg totesi sivistysvaliokunnalle 11.11.14, että ”Kieliasiat ovat oikeuksia. Pitää olla oikeus opiskella kieliä.

Mutta sitten Hallberg käänsi oikeuden pakoksi:
” Kaikilla on oikeus saada palvelut omalla äidinkielellään. Kyllä on hyvin vahva perustuslain pohja, joka säteilee. ”

Hallberg tulkitsee, että perustuslaki edellyttää, että 95% enemmistön velvollisuus on olla palvelureservi 5% vähemmistölle. Hallberg ei näe epäoikeudenmukaisuutta eikä kohtuuttomuutta siinä, että yhtä vähemmistökielen puhujaa varten vaaditaan 19 kielipalvelijaa.

Tuo Hallbergin tulkinta muistuttaa Etelä-Afrikan apardheid-politiikkaa. Siellä pieni eliitti edellytti, että suuren enemmistön piti opetella eliitin kieli, jotta voisivat päästä opiskelemaan ja kelpaisivat virkoihin omassa maassaan. Eliitti vaati, että heitä palvellaan heidän omalla kielellään, muu ei heille kelvannut.

TK
Viestit: 2590
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 14.11.2014 12:04

Hallbergille ja muille pakkoruotsittajille ruotsi on paljon tärkeämpi kieli kuin suomi. Tämä on pakkoruotsituksen ja kielilain kova ydin, joka pitäisi tajuta.

Koko maata ajatellen tilanne on sellainen, että yhtä vähemmistökielen puhujaa varten on reservissä 19 palvelijaa.
Mutta ajatellaanpa tilannetta vaikka leikki-kaksikielisellä Vantaalla, jossa asukkaita on 200 000 ja ruotsinkielisiä vain 2,8% asukkaista. Palvelijoita surukielisille, jotka Vantaalla, kuten muuallakin pääkaupunkiseudulla, varmasti osaavat suomea hyvin, on jo huomattavasi enemmän.

Vielä koomisempi olisi tilanne suunnitteilla olevissa liitoskunnissa, joissa asuisi vain kourallinen ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä, mutta suomenkielisten ja muunkielisten pitäisi olla surukielisessä palveluvalmiudessa tämän kourallisen vuoksi.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 14.11.2014 12:26

Tässä tullaan nyt rakenneongelman periaatteelliseen ytimeen:

Voimmeko ylläpitää rakenteita, jotka aiheuttavat perustuslain sisäisen konfliktin ?

Perusoikeudet 6 § idea on se, että kaikilla on Suomessa samanlaiset oikeudet,
-jopa niillä, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta--

mutta 17 § antaa lisäoikeuksia "kansalliskieltä" puhuvalle-

heidän ei tarvitse tinkiä äidinkielestään!


Eli 17 § on ristiriidassa 6 §:n kanssa ja tavallaan ristiriidassa jopa pykälän sisäisesti:


Asiasanat: perusoikeudet, kielelliset oikeudet

6 § valossa ei ole mitään estettä sille, että ruotsinkielisille tulkataan esim. lääkärin vastaanotolla
eikä lääkäri osaa ruotsia lainkaan. Tulkataanhan KELAnkin kautta lukuisia kieliä!

Jos ruotsinkieliseltä kiellettäisiin pääsy lääkärinvastaanotolle vedoten hänen ruotsinkielisyyteensä,
silloin syyllistyttäisiin 6 § eli perusoikeuksen rikkomiseen.

Sen verran pakko kyllä todeta, että jos velvollisuus väännetään oikeudeksi jopa tuolla Hallberg-tasolla,
kyllä silloin elämme orwellilaisessa yhteiskunnassa.

Samalla logiikallahan eutanasia olisi jokaisen oikeus! Mutta ei se ole. ("pakko kuolla",
mutta ei oikeutta määrätä ajankohtaa)

Samalla logiikalla asevelvollisuus olisi oikeus oppia tappamaan,
mutta silti vain 44 % ikäluokasta saa oppia tappamaan!
Asevelvollisuus = oikeus oppia tappamaan!

Siksi on tärkeää mennä rakenteen fundamentin sisään eli tuohon myyttiseen kansalliskieli-termiin..

Kansalliskieli-mitä se on ?


6 §
Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

17 §
Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin (pykälän otsikko)

Eikö muilla kuin suomen- ja ruotsinkielisillä todellakaan ole oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin ?
Ne kaikki 148 kieltä, joita tässä maassa puhutaan ?

Miten tulkitaan 6 § ja 17 § suhteessa toisiinsa, Hallberg ?

ilman hyväksyttävää perustetta
-
hyvin tulkinnnanvarainen!

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 14.11.2014 12:57

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä,
ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.


Pakkoruotsi tosiasiassa rikkoo tätä 6 § momenttia vastaan!
Koko väestöä kohdellaan kuin 2-vuotiaita! :lol:

vipunen
Viestit: 40
Liittynyt: 09.03.2014 19:28

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja vipunen » 14.11.2014 23:03

Halbergin sanailu lienee monitulkintaista, mutta sekä puheessaan että seuraavissa lehdistön tulkinnoissa hänen korostetaan myöntäneen sen että perustuslaki 17# ei velvoita ruotsin opiskeluun.

Satakunnan kansa
Lainaus: "Oikeustieteen ja hallintotieteiden tohtori Pekka Hallberg kertoi esiintyvänsä lähinnä puolueettomana kielellisten perusoikeuksien asiantuntijana. Hän päätyi kannattamaan ruotsin opintojen pakollisuutta, vaikkei perustuslaki suoraan velvoitakaan, että toisen kansalliskielen olisi oltava kullekin pakollinen oppiaine."

Helsingin Sanomat
Lainaus: "Perustuslaki ei edellytä ruotsin opetusta, vahvistaa korkeimman hallinto-oikeuden ex-presidentti, oikeustieteen ja hallintotieteen tohtori Pekka Hallberg, joka itse sanoo kannattavansa pakkoruotsia. Hallbergin kanta on ymmärrettävä, sillä Noormarkussa hän kasvoi ahlströmiläisen ruotsinkielisyyden piiriin."

Halberg "neutraalisti suhtautuvana asiantuntijana" on selvästi kuin susi, joka on vetänyt puolihuolimattomasti ylleen alamittaisen lampaantaljan. Halberghan edustaa niitä, jotka ovat olleet sorvaamassa lakeja sellaiseen suuntaan, missä oikeudet ja velvollisuudet on tahallisesti pyritty hämärtämään. Omassa puheenvuorossaan hän pyrkikin luomaan sellaisen kuvan, jossa eri lait vaikuttavat sekavasti toisiinsa, eikä niitä voitaisi siis helposti muuttaa.

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 14.11.2014 23:42

En kuvittele olevani minkään sortin oikeusoppinut, mutta uteliaisuuttani katsoin, sanotaanko Yhdistyneitten Kansakuntien Ihmisoikeuksien julistuksessa jotain, mikä voisi auttaa pakkoruotsi-solmun aukaisemisessa.

Poimin sieltä pari kohtaa:

Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja
vapauksiin, ilman minkäänlaista ... kieleen,...perustuvaa erotusta.


21. artikla
(2) Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin.


26. artikla
(1) .... korkeamman opetuksen on oltava avoinna yhtäläisesti kaikille heidän kykyjensä mukaan.

(3) Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan
opetuksen laatu
.



29. artikla
(2) Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole
muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden
yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien
tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja
yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansanvaltaisessa
yhteiskunnassa. [/i]


30. artikla
Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen
henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi
hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 15.11.2014 06:54

Hansa kirjoitti:En kuvittele olevani minkään sortin oikeusoppinut, mutta uteliaisuuttani katsoin, sanotaanko Yhdistyneitten Kansakuntien Ihmisoikeuksien julistuksessa jotain, mikä voisi auttaa pakkoruotsi-solmun aukaisemisessa.

Poimin sieltä pari kohtaa:

Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja
vapauksiin, ilman minkäänlaista ... kieleen,...perustuvaa erotusta.


21. artikla
(2) Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin.


26. artikla
(1) .... korkeamman opetuksen on oltava avoinna yhtäläisesti kaikille heidän kykyjensä mukaan.

(3) Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan
opetuksen laatu
.



29. artikla
(2) Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole
muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden
yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien
tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja
yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansanvaltaisessa
yhteiskunnassa. [/i]


30. artikla
Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen
henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi
hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.
Kiitos Hansa, tämä oli kyllä valaiseva otekokoelma.

Olen aina pitänyt julmana ja syrjivänä sellaista näkemystä, että olisi aivan oikein ja kohtuullista estää esimerkiksi kielen oppimisvaikeuden omaavalta sekä ylioppilastutkinto, korkeakoulututkinto että ura virkakoneistossa vain siksi, ettei tämä opi ruotsia, jolla ei aikuisten oikeasti ole mitään tekemistä muun pätevyyden kanssa ja jonka minimaalinen tarve voidaan aina kiertää tulkein tai siirtämällä kielitaitoa vaativa osuus jollekin toiselle.

Näiden otteiden valossa pakkoruotsivaatimus koulutuksen ja virkojen edellytyksenä on myös ihmisoikeuksien hengen vastaista.

Aivan.

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 15.11.2014 11:24

Yleismaailmallisissa ihmisoikeuksissa ei puhuta "omakielisten" oikeuksien toteutumisesta.

Esim

22. artikla
Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus
kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin
maan järjestelmä ja voimavarat huomioonottaen
, nauttia hänen
ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle
välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.




Siis "maan voimavarat" on oikeutettua ottaa huomioon.

Miten tuo on ymmärrettävä maassa, jossa on vain 5.4 milj väestö ja jonka oma pääkieli on harvinainen ja uhanalainen kieli ja jonka väestö monikielistyy vauhdilla ja monia eri kieliä puhuvien väestöryhmien kanssa on tultava toimeen? Kaikkien pitäisi kuitenkin pystyä "nauttimaan .... oikeuksia".

Omakielisistä oikeuksista ei mainita sanaakaan.
Se on tietysti riski myös suomenkielisten kannalta, jos asioita aletaan ajatella isommassa mittakaavassa, esim EUn tasolla.

"Maan voimavarojen" tunnustamiseen voisi kuitenkin kuulua se, että on ylimitoitettua voimavarojen tuhlausta, että 5 milj kansanosalle on pakko järjestää opetusta 5% vähemmistön kielessä.
Se kutistaa muiden kieliryhmien "taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia"

Hillevi Henanen
Viestit: 2832
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Pekka Hallbergin puheenvuoro sivistysvaliokunnalle

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 15.11.2014 11:54

Suomen älyttömälle tilanteelle ei kansainvälisistäkään säädöksistä lakipykäliä löydy, koska yhdenkään lakeja laativan instanssin mieleenkään ei ole tullut tällainen mahdollisuus.

Vastaa Viestiin