269.61€ /asukas - 2-kielisyyden kulukorvaus kunnille v 2015

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140206
HE 206/2014 esitys kielilain muuttamiseksi
Esityksen vaikutukset
Kohta 2.1
"Laissa kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 10 §:ssä säädetään kaksikielisyydestä. Asukasta kohden määritelty kaksikielisyyden perushinta on 269,61 €/asukas vuonna 2015"
Käsittämätöntä, kaksikielisyys ei olekaan rikkaus, vaan veronmaksajien pitää pulittaa siitä kallis hinta. Se köyhdyttää yksikielisiä kuntia, joiden asukkaat ovat vain maksumiehiä, heidän kuntansa eivät saa tuollaista runsaskätistä korvausta.
Valtio on jo velkaantunut 100 miljardia euroa, silti hallitus esittää että kaksikielisyyslisää aletaan maksaa myös kunnille jotka vapaaehtoisesti keksivät ryhtyä kaksikielisiksi, saadakseen tuon ylimitoitetun edun, josta jää paljon ylimääräistä kunnan kassaan varsinaisten kaksikielisyysmenojen jälkeen.
Ei ihme että kuntia houkuttelee ryhtyä vapaaehtoisesti kaksikielisiksi!
Ett tvåspråkigt Närpes skulle gynna kommunen ekonomiskt.
Räknat med dagens summor skulle den formella tvåspråkigheten betyda 2,1 miljoner mer i statsandelar varje år för Närpes. Det är mycket pengar och framförallt är det pengar som vi idag inte har, säger Björklund.
http://svenska.yle.fi/artikel/2014/10/1 ... sprakighet
Närpiön kaupunginjohtaja Hans-Erik Lindqvistin kertomana kaksikielisyyden kustannukset vuositasolla ovat todellisuudessa paljon valtiolta saatavaa tukea pienemmät eli 100 000 euron luokkaa.
Luodon kunnassa harkitaan kunnan muuttamista kaksikieliseksi juuri tuon rahan toivossa.
http://www.kp24.fi/uutiset/375434/Maail ... kieliseksi
Lohja on jo pitkään hyödyntänyt tuota mahdollisuutta
http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/1 ... -rahasampo
Jos koko Suomen kunnat muutetaan kaksikielisiksi, se tarkoittaisi 5.4 milj x 269.61€ eli se maksaisi yhteensä 1,5 miljardia € !!!
Etelä-Suomen väkirikkaat kunnat ovat toki jo kaksikielisiä ja nauttivat tuosta edusta.
Mutta jos myös Sisä-Suomen kunnat keksivät alkaa käyttää hyväkseen tuota lypsyautomaattia, valtio velkaantuu entistä pahemmin.
Suomen kaksikielisyyssäännökset ovat täynnä mädännäisyyksiä. Ja lisää tulee koko ajan, kun ministeri Henriksson niitä tehtailee.

Re: 269.61€ /asukas - 2-kielisyyden kulukorvaus kunnille v 2
Kaksikielisyys on siis suuri rikkaus kunnille. Valitettavasti se on yhtä suuri köyhyys veronmaksajille. Ajaudumme taas samaan ongelmaan, eli ovatko valtio/kunnat kansalaisia varten vai kansalaiset valtiota/kuntia varten. Itse veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
-
- Viestit: 1108
- Liittynyt: 02.04.2011 19:32
Re: 269.61€ /asukas - 2-kielisyyden kulukorvaus kunnille v 2
Hansa:
"Närpiön kaupunginjohtaja Hans-Erik Lindqvistin kertomana kaksikielisyyden kustannukset vuositasolla ovat todellisuudessa paljon valtiolta saatavaa tukea pienemmät eli 100 000 euron luokkaa."
Oikeusministeri Henriksson laski, että alle 10´000 asukkaan kunnassa vuosittaiset papereiden käännöskustannukset ovat 100´000 euron luokkaa.

- Viestit: 1150
- Liittynyt: 30.01.2013 21:45
Re: 269.61€ /asukas - 2-kielisyyden kulukorvaus kunnille v 2
Lain valmisteluissa todetaan, että "pidemmällä aikavälillä vaikutukset valtiontalouteen arvioidaan tämän lisäksi olevan enintään 2,7 miljoonaa euroa vuositasolla jos uusia kuntia säädetään kaksikieliseksi. Nämä mahdolliset lisämuutokset toteutuvat aikaisintaan vuonna 2016." Jos nyt tuollainen tilanne syntyisi, että esim. Tampere lähtisi kaseeraamaan 60 miljoonaa vuodessa 220 000:sta asukaasta, koska siellä taitaa asua suurin ruotsinkielinen väestö yksikielisen kunnan alueella, niin eiköhän tuollaista porsaanreikää tukittaisi tuotapikaa.
Jos nyt vastaavasti olisimme tilanteessa, jossa RKP:läinen ministeri ottaisi tukirahat pois kaksikieliseltä kunnalta, ja riistäisi suomenkielisiltä närpiöläisiltä ja luotolaisilta mahdollisuuden toimia omassa kunnassaan suomeksi, ja muuttaisin kunnan yksikieliseksi, niin eiköhän siitäkin olisi mannaa tälle foorumille?
Jos nyt vastaavasti olisimme tilanteessa, jossa RKP:läinen ministeri ottaisi tukirahat pois kaksikieliseltä kunnalta, ja riistäisi suomenkielisiltä närpiöläisiltä ja luotolaisilta mahdollisuuden toimia omassa kunnassaan suomeksi, ja muuttaisin kunnan yksikieliseksi, niin eiköhän siitäkin olisi mannaa tälle foorumille?
Re: 269.61€ /asukas - 2-kielisyyden kulukorvaus kunnille v 2
Leikki-kaksikielisyys on todellinen mätäpaise Suomen hallinnossa. Kallis mätäpaise.
Ainakin tämä tiedossa oleva "perushinta" 269,61 € / asukas antaa mahdollisuuden laskea leikki-kaksikielisyyden kustannuksia.
Pakkoruotsin osalta on tehtävä laskelmia siitä, mitä menetetään, kun oppilaita istutetaan vastentahtoisesti pakkoruotsin tunneilla, jolloin jokin hyödyllisempi kieli jää oppimatta, ja mitä menetetään virkamiespakkoruotsin kertauskursseilla, ja, mitä menetetään valmistumisen viivästymisenä pakkoruotsin vuoksi ja kesken jääneinä opintoina. Hinta on kova.
Ainakin tämä tiedossa oleva "perushinta" 269,61 € / asukas antaa mahdollisuuden laskea leikki-kaksikielisyyden kustannuksia.
Pakkoruotsin osalta on tehtävä laskelmia siitä, mitä menetetään, kun oppilaita istutetaan vastentahtoisesti pakkoruotsin tunneilla, jolloin jokin hyödyllisempi kieli jää oppimatta, ja mitä menetetään virkamiespakkoruotsin kertauskursseilla, ja, mitä menetetään valmistumisen viivästymisenä pakkoruotsin vuoksi ja kesken jääneinä opintoina. Hinta on kova.
Re: 269.61€ /asukas - 2-kielisyyden kulukorvaus kunnille v 2
Niin, pakollisen ruotsin opetuksen kustannukset peruskoulussa, lukiossa, ammattioppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa jne tulee tietysti noiden kuntakohtaisten kaksikielisyyskustannusten päälle. Siihen pitää lisätä myös ruotsinopettajien koulutus yliopistoissa ympäri Suomen.
Ja Yleisradion ylimitoitetut ruotsinkieliset kanavat!
Ja kaikki valtion palvelut kahdella kielellä!
Ja laskemaan pitää vielä lisätä se aika ja energia, jonka suomenkielinen väestö henkilökohtaisella tasolla joutuu uhraamaan pakollisen ruotsin opiskeluun kaikilla kouluasteilla. Lisäksi pitää ottaa huomioon, miten paljon kipeitä tarpeita ja omia haaveita ja toiveita joudutaan uhraamaan ruotsin pakollisuuden takia Ja miten paljon Suomi ja maamme kilpailukyky menettää, kun valtavat määrät resursseja satsataan virheellisesti, eikä käytetylle rahalle saada vastinetta.
Folktingetin vuosikustannukset, yli 700 000 € on myös ylimitoitettu kustannuserä, johon verovaroja ei pitäisi satsata. Samoin Pohjoismaiden Neuvoston jäsenmaksut ja osallistujien istuntokustannukset ja päivärahat pitäisi leikata.
KAKSIKIELISYYDEN HINTA ON KÄSITTÄMÄTTÖMÄN KORKEA. Suomi on jo velkaa 100 miljardia euroa ja silti rahaa törsätään kielipolitiikassa yhtä vastuuttomasti kuin Kreikassa konsanaan.
Lisäksi on muistettava, että Suomi on tänä päivänä monikielinen maa ja julkisen sektorin on tultava toimeen monia eri kieliä puhuvien kansalaisten ja maahantulijoiden kanssa. Kaikki julkiset palvelut on tarjottava yhä useammalla kielellä, siitä ei pääse mihinkään, vaikka virallisesti meillä on vain omat kansalliset kielemme.
Kaiken tämän laskemisen jälkeen muistutan rakkaalle ystävällemme, JEAlle, että ainakaan minulla ei ole mitään ruotsin kieltä eikä tavallista ruotsinkielistä suomalaista vastaan. Hän on yhtä arvokas kuin kuka tahansa suomalainen, ei yhtään arvokkaampi eikä arvottomampi, kuin mitään muutakaan kieltä puhuva suomalainen.
Mutta pakollisen ruotsin vaatimus on epäoikeudenmukainen ja kohtuuton ja liioiteltu ja kaksikielisyyden mätäpaiseita on avattava.

Vähän huonosti hallitset aggressioitasi kun pitää tuollaisen mätäpaisesaarnan jälkeen vielä ruveta rakastavaksi kanssaihmiseksi. 

Re: 269.61€ /asukas - 2-kielisyyden kulukorvaus kunnille v 2
"Vähän huonosti hallitset aggressioitasi.."
Suomalaisten pitäisi osoittaa mieltä epäkohdista paljon nykyistä useammin ja rohkeammin ja äänekkäämmin.
Itse olen ylpeä, että osallistuin Pakkoruotsi pois-mielenosoitukseen kolme vuotta sitten.
Ja oli ikimuistoinen kokemus kerätä muhkea määrä allekirjoituksia kansalaisaloitteellemme.
JEA, tuo aktivismi ei ollut aggressiota, vaan se kumpusi rakkaudesta tätä maata ja sen kansaa kohtaan