http://santeripunnala.blogspot.fi/
Käykääpä rohkaisemassa itsenäisesti ajattelevaa nuorta: kommentointimahdollisuus.
Rohkea lukiolainen
Re: Rohkea lukiolainen
Upeaa tekstiä, mutta kommentointi vaatii kirjautumisen. Toivottavasti mahdollisimman moni, jolla on jokin sivun vaatima tili käy kirjoittamassa onnittelut selkeästä ja perustellusta blogista.
Nuoretkaan eivät tiedä, ettei missään maailmassa ole meidän pakkoruotsimme kaltaista pakkokieltä peruskoulusta yliopistoon, ettei missään pakoteta ihmisiä kahden pienen kielen ansaan, ettei korkeakouluissa ole mitään pakkovirkakieliä, ei Sveitsissä, ei Irlannissa, ei Kanadassa...
Täytyy sanoa, että tämän nuoren miehen teksti on harvinaisen oivaltavaa. Itseltäni meni vuosia asian hamottamiseen.
Aluksi kuvittelin, että pakkoruotsi kyllä joustaa kun se ei tosiaankaan enää tähän monikielistyvään Suomeen kuulu. Sitten näin, miten vapautuksia ei tipu sen paremmin erityisoppilaille kuin maahanmuuttajillekaan, miten oppilaiden koulutusta määrittääkin pakkoruotsi eikä heidän omat lahjansa ja haasteensa.
Hyvin hitaasti kuvio alkoi selkiytyä. Muistan monta merkittävää käsitteellistä muutosta ajattelussani.
Tajusin, että Ruotsissa on järkevä kieltenopetus: englantia kaikille, toinen mutta vapaasti valittava kieli 2/3:lle ja haasteita omaavavlle 1/3:lle lisää ruotsia, englantia tai kotikieltä.
Tajusin, että Ahvenanmaalla ei ole pakkoruotsia. Löysin tiedon sattumalta ruotsinsuomalaisista lehdistä. Lukemattomia dokumentteja selaamalla löysin vielä Ahvenanmaan kieltenopetuksen tilastot, missä näkyi, että 1/3 ysiluokkalaisista ei opiskellut mitään vierasta kieltä englannin ohella. Löytyi myös viralliset perusteet pakon poistamiselle: pakkosuomi söi ahvenanmaalaisnuorten kielitaidon, siitä oli luovuttava.
Tajusin RKP:n olevan sekä pakkoruotsin luoja että sen ylläpitäjä: pakkoruotsin synty 1968 oli RKP:n vaatimus, virkaruotsin muuttaminen pakolliseksi kaikille akateemisille, kova vastustus pakkoruotsin yo-kirjoitusten poistolle, tilaus ennen vaaleja Ahtisaariryhmälle hallituksen tulevaksi kielipoliittiseksi osioksi, jossa kielivapauden kannalla olleen eduskunnan selän takana päätettiin pakkoruotsin lujittamisesta ja varhaistamisesta sekä kansalliskielistrategiasta kaksikielisyysbyrokratioineen, RKP:n kansanedustajan lupaus ajaa pakkoruotsi alakouluihin hallituksen suljettujen ovien takana vastoin asiantuntijaryhmän esitystä, ÅA:ssa haudotetut tulkinnat pakkoruotsin liittymisestä perustuslain kansalliskielikäsitteeseen... --- loputtomasti tätä ja sitten valitusta siitä, että RKP:llä on vain muutama edustaja, he eivät voi mitenkään omata sellaista vaikutusvaltaa... Viimeksi löysin lähteen, jossa jo vuonna 1959 vaadittiin ruotsin asettamista suomenkielisissä kouluissa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi, koska ruotsi on maan kansalliskieli ja Nordenin kieli - ja nyt tätä toteutetaan Raaseporissa. Pakkoruotsitus ei ole heikentynyt, päinvastoin.
Vasta viimeiseksi tajusin, ettei missään maailmassa ole meidän pakkoruotsimme kaltaista pakkokieltä peruskoulusta yliopistoon, ettei missään pakoteta ihmisiä kahden pienen kielen ansaan, ettei korkeakouluissa ole mitään pakkovirkakieliä, ei Sveitsissä, ei Irlannissa, ei Kanadassa...
RKP-vetoisen propagandan määrä on ollut viime vuosien ajan hurjaa: lehdissä virheellisiä otsikoita ja vääristeltyjä tilastoja (mm. Jaskan oikaisut löytyy netistä, mutteivät näkyneet lehdissä), poliitikoilta ostetunoloisia lausuntoja "velvollisuusruotsista", "identiteettiruotsista" ja "ilmanruotsiaeivoikuuluaNordeniin-ruotsista", ruotsinkielinen toimittaja vaatii kotimaisten kielten keskusta ohjeistamaan, ettei sanaa pakkoruotsi saa edes käyttää ja keskuksen ruotsimyönteisyydestä palkittu johtaja tietysti ohjeistaa lehdistöä, ettei pakkoruotsi ole kiva sana...
Pakkoruotsi on valtava rakennelma, joka työllistää valtavan määrän ihmisiä ja johon syydetään valtava määrä resursseja.
Pakkoruotsinäytelmä on järjetön, epälooginen ja perustuu valheille - mutta sitä tuetaan, tuetaan ja tuetaan aivan käsittämättömällä intensiteetillä.
Näitä nuoria, kirkkaita ajattelijoita tosiaan tarvitaan. Heilläkin on vielä pitkä sarka työtä edessään.
MUTTA - jonain päivänä tämä pakkoruotsin historia kirjoitetaan sellaisena kuin sen on tapahtunut, kaikki kähminnät, lehmänkaupat, välistävedot, vaikutuskeinot ja vääristelyt kirjoitetaan avoimesti esiin. Kuvataan myös se, kuinka monen elämää ja opiskelua kohtuuttomasti hankaloitettiin, miten ylimielisesti vastattiin niille, jotka maksoivat pakkoruotsista kaikkein kovimman hinnan. Antaa tulevien polvien arvioida, mitä vääryyttä tehtiin ja millä hinnalla. On aivan turha elätellä toivoa, että tulevat polvet antaisivat kiitosta RKP:n "hyvästä pelisilmästä ja lobbaustaidosta", josta "omat" RKP:tä nyt kiittävät. Tosin tätä voi olla joidenkin vaikea uskoa, varsinkin jos takana on monen sukupolven ajan onnistunut historian käpälöinti.

Ja tässä sankari ikähaitarin toisesta päästä - Erään satavuotiaan kunniaksi kirjoitettu juttu Etelä-Suomen Sanomiin. Melkoinen teräskanta tämä mies, joka mm. "on aina seurannut aikaansa eikä ole kaihtanut tietokoneita. Hän muun muassa toi ensimmäisenä kielikeskustelun sosiaaliseen mediaan pitämällä pakkoruotsia vastustavaa blogia."
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/20 ... lun-someen
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/20 ... lun-someen
Re: Rohkea lukiolainen
Muistan tavanneeni Kalevi Alajoen joitakin vuosia sitten, jolloin hän kertoi ylläpitämästään kielipoliittisesta sivustosta. Kalevi Alajoki oli todella aikaansa edellä kielipoliittisten nettikeskustelujen aloittajana.