"ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

"ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 15:52

JEA puki tuntojaan sanoiksi Jaskan blogissa:
Olen muissa keskusteluissa arvoinut, että yli puolet heistä, jotka eivät halua pakollista ruotsia ajattelevat juuri sitä omaa henkilö- tai perhekohtaista valintaa, eikä muuta.

Verkkokeskustelussa ylikorostuvat kuitenkin turhautuneet ihmiset; osa tosin vain suggeroi itsensä siihen, että kielitilanne olisi mennyt "todella pahaksi", vaikka se aloite on vain levännyt siellä valiokuntakäsittelyä odotellessa, eikä ulkoisesti ole tapahtunut juuri mitään.

Turhautua tietysti saa omia aikojaan, mutta suuttuessaan ihminen yleensä paljastaa todelliset vaikuttimensa. Eli ne jotka eivät pysy Louekosken* ruodussa suuttuvat 95 %-isesti suomenruotsalaisille, RKP:lle tai kaksikielisyyden kannattajille. Eli ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno.

Yhtä hyvin voisi suuttua suomenkieliselle poliittiselle eliitille, joka tosiasiallisesti ylläpitää nykyjärjestelmää, paikallisille kouluviranomaisille jotka eivät myönnä vapautuksia niille joilla ruotsi on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tai sitten voi olla suuttumatta kokonaan ja lähteä sitten kielivapauden nimissä hakemaan iloa jonkun uuden vieraan kielen oppimisesta ---
Jos seuraa kaksikielisyysnäytelmää ja sanoo sen herättämät ajatukset ääneen, on ennen kaikkea rehellinen. Jos joku haluaa vielä täsmentää, että kyseessä on rehellinen fenno, niin ok. Mutta ennen kaikkea kysymys on rehellisyydestä.

Jos muiden kieliryhmien poliitikot hoitaisivat pakkoruotsituksen vapaaehtoisesti, RKP:n ei olisi tarvinnut tehdä kaikkea tätä:

- RKP laati pakkoruotsin peruskouluun 1968.
- RKP opetusministeri toi pakkoruotsin yliopistolle ja korkeakouluihin 1978.
- RKP on vastustanut jokaista yritystä lieventää pakkoa.
- RKP tilasi lisää pakkoa laadittamalla hallitusohjelman kielipoliittisen osion jo ennen vaaleja 2011.
- RKP ei tyytynyt asiantuntijoiden tuntijakoon peruskouluille vaan ilmoitti ryhtyvänsä hallituksen suljettujen ovien takana hakemaan pakkoruotsin varhaistusta alakouluihin ja sai haluamansa 2012.

Kun RKP nyt on tehnyt kaiken tämän ja paljon, paljon muuta pakkoruotsin eteen, täytyy hyväksyä se, etteivät muut kieliryhmät osaa RKP:n mielestä pakkoruotsittaa itse.

Kun RKP ja muiden puolueiden ruotsinkieliset/mieliset folktingetissä ovat nostaneet pakkoruotsin kärkihankkeekseen, he ovat nostaneet sen myös ruotsinkielisten kärkihankkeeksi. Näin se menee.

On selvää, että kyse on ruotsinkielisten omasta agendasta, pakkoruotsi on ruotsinkielisen kieliryhmän etu. Järjellisiä perusteita pakkoruotsille ei sen paremmin sylttytehdas kuin sen tavalla tai toisella linjaansa sitomat perässähiihtäjät ole pystyneet antamaan.

Osallistuessaan julkiseen keskusteluun pakkoruotsista suomenruotsalaisten edustajat muotoilevat lähes uskomattomia selityksiä. Eräs huippupoliitikko vertasi pakkoruotsia kritisoivaa suomalaisperhettä intialaisperheeseen, jossa ei haluttaisi kouluttaa tyttölasta ja tyttö itsekin olisi valmis tämän hyväksymään. Ikään kuin suomalainen Pisa-huippua edustava oppilas olisi kehitysmaan lukutaidottoman lapsen tasolla ilman pakkoruotsiaan. Muualla olisi media älähtänyt mutta meillä monin tavoin vallanpitäjiin sidottu media ei tohdi kritisoida näitä heittoja.

Jos seuraa kaksikielisyysnäytelmää ja sanoo sen herättämät ajatukset ääneen, on ennen kaikkea rehellinen. Jos joku haluaa vielä täsmentää, että kyseessä on rehellinen fenno, niin ok. Mutta ennen kaikkea kysymys on rehellisyydestä.

Rehellisyyttä ei voi korvata keskittymällä lukemaan muita kieliä...

* Louekoski samassa blogissa:
Kielivapaus koskee ainoastaan maamme suomenkieliseen (!) koulutusjärjestelmään sovellettavan kielikoulutuspolitiikan muuttamista, mutta ei todellakaan pyrkimystä ruotsin kielen perustuslaillisen aseman (toinen kansalliskielemme) muuttamista.
Olen samaa mieltä Louekosken kanssa, mutta en hyväksy ajatusta, että RKP ja folktinget vain puolustavat ruotsia eivätkä siksi ole vastuussa kaksikielisyysnäytelmän pakkoruotsista ja sen ehdottomuudesta ja muiden tahojen sitouttamisesta enemmän ja vähemmän avoimin keinoin tähän näytelmään.

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 27.09.2014 16:02

Allekirjoittanut kirjoitti: Eli ne jotka eivät pysy Louekosken ruodussa suuttuvat 95 %-isesti suomenruotsalaisille, RKP:lle tai kaksikielisyyden kannattajille.
M.O.T.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 16:05

Jan-Erik Andelin kirjoitti:
Allekirjoittanut kirjoitti: Eli ne jotka eivät pysy Louekosken ruodussa suuttuvat 95 %-isesti suomenruotsalaisille, RKP:lle tai kaksikielisyyden kannattajille.
M.O.T.
Nekin, jotka pysyvät Louekosken ruodussa suuttuvat RKP:lle. :)

Se, että RKP ja folktinget vetävät suomenruotsalaiset mukanaan pakkoruotsin taakse, on asia, josta suomenruotsalaisten tulisi myös suuttua edustajilleen.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 16:10

NRR kirjoitti: * Louekoski samassa blogissa:
Kielivapaus koskee ainoastaan maamme suomenkieliseen (!) koulutusjärjestelmään sovellettavan kielikoulutuspolitiikan muuttamista, mutta ei todellakaan pyrkimystä ruotsin kielen perustuslaillisen aseman (toinen kansalliskielemme) muuttamista.
Jaska muuten vastasi myös Louekosken tekstiin:
Pitää tosiaan muistaa, että kaikkia näitä liitännäisaiheita (palvelut, yhteiskunnallinen kieli) käsitellään irrallaan. Kielivapaus on saavutettavissa opetuslakien muutoksella, muut asiat vaatisivat muiden lakien ja jopa perustuslain muuttamista.

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 27.09.2014 16:27

Kun joku ajaa kolarin, ympärille kerääntyy aina väkeä jotka heti tietävät

- että kaupunki ei tee tälle kulmalle koskaan mitään
- että syy oli nainen ratissa
- että se jolla oli kalliimpi auto ökyili liikenteessä
- että syy oli ulkomaalaisen, joka ajaa täällä omalla liikennekulttuurillaan
- että syy oli nuoren, jotka eivät ikinä välitä mistään
- että jompikumpi automerkki on huono merkki
- ettei ole julkista liikennettä tarpeeksi ja on pakko ajaa autoa

Tällä tavalla ihmiset päästävät ajattelematta pohjimmat ajatuksensa selityksinä ilmaan.

Sinäkin olisit voinut käydä päättymätöntä sotaa pakkoruotsia vastaan oman koulutyönantajasi hallintoa vastaan kun se ei vapautuksia myönnä, mutta et uskaltanut.

Tai niitä ihmisiä vastaan, jotka halveksivat amiksen raksan linjalla saatavaa koulutusta, siltä varalta että lapsesi kouluvaikeuksiensa takia joutuisi sinne.

Mutta nyt sinä siis valitsit tämän katkeroitumisen linjan.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 16:28

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Kun joku ajaa kolarin, ympärille kerääntyy aina väkeä jotka heti tietävät

- että kaupunki ei tee tälle kulmalle koskaan mitään
- että syy oli nainen ratissa
- että se jolla oli kalliimpi auto ökyili liikenteessä
- että syy oli ulkomaalaisen, joka ajaa täällä omalla liikennekulttuurillaan
- että syy oli nuoren, jotka eivät ikinä välitä mistään
- että jompikumpi automerkki on huono merkki
- ettei ole julkista liikennettä tarpeeksi ja on pakko ajaa autoa

Tällä tavalla ihmiset päästävät ajattelematta pohjimmat ajatuksensa selityksinä ilmaan.

Sinäkin olisit voinut käydä päättymätöntä sotaa pakkoruotsia vastaan oman koulutyönantajasi hallintoa vastaan kun se ei vapautuksia myönnä, mutta et uskaltanut.

Tai niitä ihmisiä vastaan, jotka halveksivat amiksen raksan linjalla saatavaa koulutusta, siltä varalta että lapsesi kouluvaikeuksiensa takia joutuisi sinne.

Mutta nyt sinä siis valitsit tämän katkeroitumisen linjan.
No jos sama tyyppi ajaa tasaiseen tahtiin kolareita vuosikymmenestä toiseen, niin rehellisesti...

PS. Sattui vielä muuten ajamaan minun perheeni päälle.

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 27.09.2014 16:30

... pitäisi silti uskaltaa lähteä taistelemaan rehtoreita ja koulutoimenjohtajia vastaan, vaikka onkin itse koulumaailmassa töissä.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 16:34

JEA: Sinäkin olisit voinut käydä päättymätöntä sotaa pakkoruotsia vastaan oman koulutyönantajasi hallintoa vastaan kun se ei vapautuksia myönnä, mutta et uskaltanut."

Olen nähnyt näiden ihmisten silmät. He ovat virkamiehiä, jotka noudattavat saamiaan määräyksiä. Olisin voinut pistää rahani menemään käräjöimällä heitä vastaan ja hävinnyt.

Eräs toinen tällä palstalla meni ylimmille opetusviranomaisille asti ja sai epämääräisiä uhkauksia siitä, mitä tapahtuu, jos hän vaarantaa lapsensa koulutuksen.

Mutta nyt siis lilla jag on sinusta syyllinen, kun en pysty puolustamaan omiani - ei lilla kiva RKP, joka sentään osaa puolustaa omiaan.

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 27.09.2014 16:43

NRR kirjoitti:ei lilla kiva RKP
M.O. jälleen kerran T.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 16:47

Jan-Erik Andelin kirjoitti:
NRR kirjoitti:ei lilla kiva RKP
M.O. jälleen kerran T.
"Tul syy parka tänne vaa, tääl ne o kaik muukki", että saatankin olla noin ikävä ihminen. ;)

Hannu Jussi
Viestit: 1108
Liittynyt: 02.04.2011 19:32

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja Hannu Jussi » 27.09.2014 17:06

Löysin netistä: "Puhun lyhyesti, ettei tule sanottua mitään."

Folktinget: "4.Ruotsi on helppo, yksinkertainen ja käyttäjäystävällinen kieli."

- - - -
"... oppilaat opiskelevat toista kotimaista kieltä ensimmäisenä pakollisena vieraana kielenä."
... on luonnollista, että ruotsinkieliset oppilaat opiskelevat suomea ensimmäisenä kielenä, mutta osalle suomenkielisistä voi ruotsin opiskelu olla "vähemmän houkuttelevaa".

Kaikki suomenkielisten koulujen oppilaskunnat olivat kuitenkin sitä mieltä, että ensimmäisenä pakollisena kielenä tulee olla englanti.

...
niin, ja mistä tunneista tämä on pois, kuten NRR jossakin ketjussa kyseli.
Ainakin tulevat englannin kielen tunnit vähenevät 4 viikkotunnilla.

Jatkuu. . . Kyselyyn vastanneista 88:sta Raaseporin peruskoulujen opettajasta noin 50 oli sitä mieltä, että ensimmäisenä pakollisena kielenä tulee olla ruotsi ja lähes 40 opettajaa kannatti englantia ensimmäisenä pakollisena kielenä. :?
Viimeksi muokannut Hannu Jussi, 27.09.2014 20:45. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 27.09.2014 17:24

"Eli ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno".

Mutta mitähän sieltä "suvaitsevaiston" naamion/paksun maalikerroksen alta loppujen lopuksi paljastuu ?

Ja toistan noin sadannen kerran:

Jos ja kun RKP lakkaa vaatimasta pakkoruotsia, ei sitä enää vaadi suomenkielinen poliittinen eliitti,
ei paikallinen kouluviranomainen, ei kukaan!
Vai kuka sitä vaatii, jos RKP luopuu vaatimuksestaan ?

Kuinka jaksat tätä valkopesuyritystä kerta toisensa jälkeen ?

Olemme löytäneet tämän ruotsivelvollisuuden juuret 1950-luvulta asti,
kiitos nimimerkki NRR Vapaa kielivalinta ry:n keskustelupalstalla.

Suunnitelma 55 vuoden takaa: Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston päällikkö "Gösta Cavonius ymmärsi, että mahdollisuus ottaa vain englanti, heikentäisi ruotsin kielen asemaa maassa. Hän esitti oman varauksensa (1959), missä hän katsoo, että ruotsi maan toisena kansalliskielenä tulisi nostaa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi suomenkielisissä kouluissa."

http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewtopic.php?f=...

Onko muuten "fenno" jokin kielletty toisinajattelija tässä kaksikielisyyskalifaatissa ?

Pitääkö "fennot" panna uudelleenkasvatusleirille Tammisaareen ?

Perinteitähän siellä on näistä leiritouhuista (ironiavaroitus)

Hannu Jussi
Viestit: 1108
Liittynyt: 02.04.2011 19:32

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja Hannu Jussi » 27.09.2014 17:26

.... viestissäni oli liikaa kirjaimia, joten ;)
Viimeksi muokannut Hannu Jussi, 27.09.2014 18:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#14 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 18:15

JV Lehtonen kirjoitti:toistan noin sadannen kerran:

Jos ja kun RKP lakkaa vaatimasta pakkoruotsia, ei sitä enää vaadi suomenkielinen poliittinen eliitti,
ei paikallinen kouluviranomainen, ei kukaan!
Vai kuka sitä vaatii, jos RKP luopuu vaatimuksestaan ?
Näin.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "ohuen maalikerroksen läpi paistaa usein fenno"

#15 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.09.2014 19:23

JEA: "Sinäkin olisit voinut käydä päättymätöntä sotaa --- niitä ihmisiä vastaan, jotka halveksivat amiksen raksan linjalla saatavaa koulutusta, siltä varalta että lapsesi kouluvaikeuksiensa takia joutuisi sinne."

Tämä on ilmeisesti Sinulle ihan uusi ja todella vaikea asia, kertaan oleellisen:

1. Amiksen raksalle menijät ovat ok. Olen saatellut sinne monta pätevää miehenalkua, joilla on taitoa ja tahtoa lähteä rakentamaan. Oppimisvaikeus ei kuitenkaan pätevöitä ammattialoille, sinnekin mennään vahvuuksiin nojaten. Kyse ei ole lainkaan amisten arvostuksesta vaan siitä, että ihmisten tulisi saada halutessaan opiskella laajasti ja omia taipumuksiaan kuunnellen.

2. Erityisoppilaat joutuvat usein tekemään tavallista enemmän työtä reaaliaineiden kanssa, mutta periaatteessa hyvä opettaja, filmit, äänikirjat ja opiskelijoiden keskustelut nostavata näissä aineissa ahkeran erityisoppilaan ihan normisuorituksiin, jopa kiitettäviin suorituksiin. Matemaattiset aineet eivät monella töki lainkaan. Ei ole syytä karsia ihmisiä koulutuksesta ruotsin vuoksi.

3. Lukio on koulu, jossa voi kypsytellä tulevaisuuttaan opiskellen sellaisia maailmankuvan kannalta keskeisiä aineita kuin luonnontieteet, historia, filosofia, uskonto/et, luova kirjoittaminen ja samalla hioa omaa puhetaitoa, ryhmätyötaitoja, kirjoitustaitoa ja lingua francaa eli englantia. Lukio on hyvä sivistyspohja tämän ajan ihmiselle, vaikka myöhemmin valitsisikin ammatin, johon sitä ei välttämättä tarvita. Lukio ei voi olla kielikoulu.

4. Ammattikorkeissa virkapakkoruotsin kohtaavat sekä amiksen kautta että lukion kautta tulleet. Amisreitti ei siis pelasta pakkoruotsilta niitä, joita vähänkään kiinnostaa koulutuksen kautta oman osaamisensa kehittäminen. Toki voi myös hioa taitojaan käytännössä ja lyhyillä kursseilla tai työpaikkojen koulutuksessa, mutta onko jokin syy, miksi nimenomaan ruotsin pitäisi olla se kriteeri, jolla ihmiset pudotetaan muodollisesta koulutuksesta?

5. Jos ja kun oppilas jää vaille päättötodistusta ruotsin kurssien takia, kyse ei ole "kouluvaikeuksista" vaan nimenomaan ruotsin oppimisen vaikeudesta. Tietysti samat ongelmat olisivat latinan ja saksan kanssa - mutta edelleenkin kyse on nimenomaan vieraaseen kieleen liittyvästä ongelmasta. Eikä ole mitenkään oikein, ettei tässä maassa voi päästä lukiosta tai vaikkapa tekniikan ammattikorkeasta läpi samoin suorituksin kuin muissa maissa, vaan lisäksi meillä vaaditaan tuo pakkoruotsi. Pakkoruotsi on se aine, jolla karsitaan ihmisiä opintojen eri tasoilla. On outoa, että sinä käännät tämän mielivaltaisen karsimisen mielessäsi ajatukseksi, että joku "kouluvaikeuksiensa takia joutuu amikseen".

Ajatus, että kaikki on vain "itkevien pakkoruotsiäitien" syytä, nämä kun eivät osaa kohdentaa kritiikkiään oikein, on todellisuuspakoa.

Vastaa Viestiin