Sivu 1/3

Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 04.09.2014 21:05
Kirjoittaja NRR
Tässä pätkä eräästä nettikeskustelusta, joka hyvin kuvaa pakkoruotsiväittelyn perusongelmaa:

- Tuo "minkä tahansa kielen oppiminen nuorena on hyvästä, joten sen kielen on oltava ruotsi" on kyllä semmoinen ikuinen klisee että tulee aina semmoinen olo että onko sen esittäjä todella tahallisesti niin tyhmä, kun ajatus ei voi edetä hänen päässään vapaaehtoisesti yhtään tuota pidemmälle. ---

- --- RKP:n argumentointi on ollut tuota tasoa toistuvasti. En tiedä, onko kyvyttömyyttä oikeasti ymmärtää edes alkeellisimpia perusteluja ja johtopäätöksiä, vai lieneekö vain käytössä ne tutut väitteet, joilla omat, samalla lailla ajattelevat äänestäjät harhautetaan luulemaan, että jotain "järki"perusteluja omalle kannalle olisi olemassa.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 04.09.2014 22:18
Kirjoittaja Hannu Jussi
Toinen perusongelma on se, että melkein kaikki surulauselmat perustuvat valheeseen.

Kansalaisaloitteen keräyksen loppumetreillä surut alkoivat toitottaa, että kielet pitää oppia nuorena tai lapsena ja mitä aiemmin sitä parempi.
Tämä ei pidä paikkaansa. Aikuisella on mahdollisesti muistissa jonkun toisen kielen oppiminen, joka sitten auttaa uuden kielen oppimisessa.

Puhumme vapaasta kielivalinnasta. Surut puhuvat aikaistetusta ruotsista ja Nordenista.
Puhumme yksilön vapaudesta ja oikeuksista. Oikeusministeri kertoo, että opittuamme RUOTSIN, voimme lähteä NORJAAN töihin.
Sanomme, että on aivan turhaa 5 miljoonan osata huonosti/hyvin muumiruotsia. Meille kerrotaan, että ruotsihan on helppo kieli ja sillä tulee toimeen kaikkialla maailmassa. Tuo lause on lainattu ruotsin kielen oppikirjasta.

Kansalaisaloite tuotiin eduskuntaan. Kansanedustajat eivät vaivaudu lukemaan aloitteen sisältöä, mutta muistuttavat, ettei kukaan sivistynyt ole ruotsivastainen.

OMG

Miten kehittää Suomea kansakuntana ja miten yksilö voisi/saisi kehittyä omien resurssien mukaisesti? Tämä ei kiinnosta ketään.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 04.09.2014 23:32
Kirjoittaja Jan-Erik Andelin
Hannu Jussi kirjoitti:Meille kerrotaan, että ruotsi[lla] tulee toimeen kaikkialla maailmassa. Tuo lause on lainattu ruotsin kielen oppikirjasta.
Tuskinpa missään ruotsin kielen oppikirjassa väitetään, että tällä kielellä tulet toimeen kaikkialla maailmassa. :roll:

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 00:17
Kirjoittaja Hannu Jussi
Mikä ihme Sinulla on, Andelin, kun joka kerta sanottuani jotakin, näytät naamoja?

Ruotsin kirjan käyttäjälle:
Kielitaito on ovi ympäröivään maailmaan. Ruotsin kieli on väline, jonka avulla tutustut mielenkiintoisiin asioihin ja ihmisiin meillä ja muualla: Suomessa, Pohjoismaissa, maailmalla.
Pohjoismaalaiset löytävät aina toisensa maailmalla liikkuessaan. On jotain, mikä yhdistää: historia, kulttuuri - ja ruotsin kieli.

Otavan ruotsin oppikirjat Kanal 1-5

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 01:04
Kirjoittaja TMK
Hannu Jussi kirjoitti: Pohjoismaalaiset löytävät aina toisensa maailmalla liikkuessaan. On jotain, mikä yhdistää: historia, kulttuuri - ja ruotsin kieli.
Kerran täydessä bussissa Lontoosta poispäin matkatessani Heathrow'lta sattui viereeni ruotsalainen insinööri tms. Keskustelu käytiin englanniksi ja meitä taisi yhdistää kiinnostus saunomiseen ja jääkiekkoon. Hän oli muistaakseni käynyt Kuhmossakin ja ilmeisesti pärjännyt siellä ihan hyvin, vaikka tuskin oli pystynyt ruotsia paljon käyttämään. Samoin kävi Italiassa norjalaisten kanssa, siellä meitä yhdisti (halvan) alkoholin nauttiminen ja into lumisotaan, kun kerran sitä sattui satamaan, ja ihan englanniksi onnistuivat molemmat.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 01:50
Kirjoittaja TK
Englanti on aikaa sitten korvannut ruotsin pohjoismaisessa kanssakäymisessä. Kaikkihan se tietävät. Tai ehkä ruotsin oppikirjojen kirjoittajat eivät tiedä. Ja jotkut surut eivät ole tietävinään, vaikka hyvin tietävätkin.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 02:02
Kirjoittaja TK
Pakkoruotsi itsessään on niin valtavan suuri perusongelma, että keskusteluja ei oikeastaan tarvittaisi. Kaikille pitäisi olla jo selvää, että keskusteluja ei enää tarvita - olisi siirryttävä suoraan ongelman ratkaisemiseen = pakkoruotsin lakkauttamiseen.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 10:32
Kirjoittaja Noustenmaa
TK kirjoitti:Pakkoruotsi itsessään on niin valtavan suuri perusongelma, että keskusteluja ei oikeastaan tarvittaisi. Kaikille pitäisi olla jo selvää, että keskusteluja ei enää tarvita - olisi siirryttävä suoraan ongelman ratkaisemiseen = pakkoruotsin lakkauttamiseen.
Aivan!

Jos joku hakkaisi nyrkeillä ei kenenkään mieleen tulisi aloittaa keskustelua siitä pitäisikö hakkaaminen lopettaa.
Fyysinen väkivalta lopetettaisiin vaikka hakkaamalla hakkaajaa vähän aikaa kunnes toivottu tulos, ei hakkaaminen, saadaan aikaan.

Henkistä väkivaltaa, pakkoruotsia, ilmeisesti voidaan jatkaa ja samalla vielä syyllistää pahoinpideltävä siitä ettei hän pidä asetelmasta.
Keskustelut ovat ohi, on aika siirtyä toimintaan.

Minä en lähde kadulle mummoja tai muitakaan hakkaamaan mutta keskusteluun kyllästyneitä on paljon muitakin ja pakottajat ovat ajamassa ruotsia puhuvat nurkkaan.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 14:57
Kirjoittaja Jan-Erik Andelin
TK kirjoitti:Englanti on aikaa sitten korvannut ruotsin pohjoismaisessa kanssakäymisessä. Kaikkihan se tietävät. Tai ehkä ruotsin oppikirjojen kirjoittajat eivät tiedä. Ja jotkut surut eivät ole tietävinään, vaikka hyvin tietävätkin.
I agree with you. Since we have now moved on into the gorgeous month of September, and you are a friend of languages and the free choice thereof, I think it's time to turn a page. Why don't we continue in a more modern manner and chat in English for at least a tentative period of time? Why should I bother myself to write every single comment on this forum in your language?

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 16:28
Kirjoittaja TK
Andelin, tämä on suomenkielinen foorumi, joten kieli on suomi.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 17:18
Kirjoittaja NRR
Jan-Erik Andelin kirjoitti:
TK kirjoitti:Englanti on aikaa sitten korvannut ruotsin pohjoismaisessa kanssakäymisessä. Kaikkihan se tietävät. Tai ehkä ruotsin oppikirjojen kirjoittajat eivät tiedä. Ja jotkut surut eivät ole tietävinään, vaikka hyvin tietävätkin.
I agree with you.
Tosi hyvä lähtökohta kieltenopetukselle jatkossa.
Jan-Erik Andelin kirjoitti:you are a friend of languages ---
Muista en tiedä, mutta itse pidän itseäni laulujen, runojen, keskustelujen, väittelyjen ja ajattelun ystävänä, en kielten ystävänä.

Filosofi Lars Hertzberg (hänen pakkoruotsikritiikistään lisää ketjussa http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... =13&t=2017) on ollut sekä intohimoinen kielten ystävä että ajattelun ammattilainen, ja hän näyttää kirjoittaneen monia kiehtovia artikkeleita, joiden lukemiseen ei riitä pelkkä kielitaito:
"Imagination and the sense of identity"
"The limits of understanding"
"The importance of being thoughtful"
"The sense is where you find it"
"How do sentences do it?"
"Moral escapism and applied ethics" ...
http://web.abo.fi/fak/hf/filosofi/Staff/lhertzbe/

Hänellä on myös englanninkielinen blogi nimeltä "Language is things we do"

Kieli, kielet, ajattelu, ymmärrys, ihmisen etsintä - varo JEA ottamasta likaisin sormin kiinni meidän kirkkaista ajatuksistamme sovittamalla meihin yleissivistymättömän leimaa, jos kaikkien kielitaito täällä ei nouse sinun kielitaitosi rinnalle. Mieti, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 23:07
Kirjoittaja Jan-Erik Andelin
TK kirjoitti:Andelin, tämä on suomenkielinen foorumi, joten kieli on suomi.
Well, you just wrote that English is the language of communication in the Nordic countries, so why don't you prove yourself that you make it, if needed. This is a forum for a free choice of languages, so I just made my choice.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 05.09.2014 23:37
Kirjoittaja Hannu Jussi
Hienoa Andelin. Osaat olla sanomatta yhtään mitään useammalla kielellä.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 06.09.2014 00:44
Kirjoittaja TMK
Jan-Erik Andelin kirjoitti:
TK kirjoitti:Andelin, tämä on suomenkielinen foorumi, joten kieli on suomi.
Well, you just wrote that English is the language of communication in the Nordic countries, so why don't you prove yourself that you make it, if needed. This is a forum for a free choice of languages, so I just made my choice.
Tällä foorumilla keskustellaan suomenkielisten kieliopinnoista. Muunkielisille/muunkielisten mielipiteille ainakin minä annan juuri sen arvon, mikä niille kuuluukin. Asiahan ei kuulu heille millään tavalla.

Re: Perusongelma, kun keskustellaan pakkoruotsista

Lähetetty: 06.09.2014 03:10
Kirjoittaja Noustenmaa
Jan-Erik Andelin kirjoitti:
TK kirjoitti:Andelin, tämä on suomenkielinen foorumi, joten kieli on suomi.
Well, you just wrote that English is the language of communication in the Nordic countries, so why don't you prove yourself that you make it, if needed. This is a forum for a free choice of languages, so I just made my choice.
Vedit sitten vähän hernettä nenään?

Kielen valikoituminen ei mene kuten yrität nyt viestittää.
Kieli on kuitenkin vain kommunikaation väline.
Ruotsalaiset ovat jo ajat sitten tajunneet että suomalaisille puhutaan englantia koska sillä saadaan aikaan paras kommunikaatio. Se on paras yhteinen kieli.

Sinä taas yrität, lähes äidinkielentasoista suomea puhuvana, aloittaa keskustelun englanniksi suomenkielisellä keskustelupalstalla.
Englanti ei täällä ole se paras yhteinen kieli. Suomi on.

Keskustelupalstan kielestä sen verran että vapaakielivalinta on suomenkielisten perustama ja sen keskustelupalstalla keskustellaan suomenkielisten kieltenopetuksen tilasta. Vähän päättelyä ja tervettä järkeä, keskustelu käydään suomeksi.