Folktinget on taas uusinut yrityksiään vastata pakon kritiikkiin:
1. Pakollinen ruotsi ja yksilön rajallinen kyky oppia johtavat käytännössä vieraiden kielten pintapuoliseen osaamiseen ja rajoittavat valinnanvapautta
Mikään ei osoita, että monikieliset lapset oppisivat yhden kielen jonkun toisen kustannuksella. Päinvastoin. Kaksikielisyys auttaa lasta ajattelemaan luovasti ja joustavasti. Euroopan komission raportista Study on the Contribution of Multilingualism to Creativity käy ilmi, että varhainen kaksi- tai useampikielisyys johtaa parempaan suorituskykyyn ja luovempaan ajatteluun, helpottaa ongelmanratkaisua sekä johtaa parempaan koulumenestykseen. Pitkällä tähtäimellä kaksikielisyys avaa lapselle mahdollisuuksia ajatteluun, antaa kokemuksia ja edistää mm. monipuolista sosiaalista kanssakäymistä. Tuore artikkeli Time Magazine-lehdessä (29.7.2013) viittaa useisiin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka vahvistavat kaksikielisyyden antavan sekä kielellisiä, luovia että sosiaalisia etuja.
Kielitaitoa tarvitaan työelämässä, se helpottaa yhteydenpitoa kieli- ja valtiorajojen yli ja lisää eri kulttuurien ymmärrystä.
Nyt ei puhuta kodin kaksi- tai monikielisyydestä vaan vieraiden kielten opiskelusta.
Osmo Soininvaara on sanonut
"Olisi --- muka yhtä helppoa opiskella ruotsia ja venäjää tai pelkkää venäjää. Väite on kertakaikkisesti väärä. Jos se olisi totta, meidän kannattaisi varmaankin tehdä kaikista maailman kielistä pakollisia, koska yhden kielen lisääminen kielivalikoimaan on aina ilmaista."
http://www.soininvaara.fi/2010/09/03/pi ... ta-lisata/
2. Pakollinen ruotsin kielen opetus on kansakunnan varojen tuhlausta
Ruotsin ja suomen kielen opetuksen pakollisuus on johdonmukainen seuraus kahdesta kansalliskielestä. Oikeus omaan kieleen on samanlainen perustavanlaatuinen oikeus kuten esimerkiksi oikeus sosiaaliseen turvallisuuteen. Siksi on tärkeää, että maassa on riittävät kielelliset voimavarat. Kaksikielisyys on myös kannanotto maamme pohjoismaisen suuntauksen puolesta. Pohjola on tärkein yhteiskunnallinen ja kulttuurinen viiteryhmämme ja suurin kauppakumppanimme. Molempien kansalliskielten taito tulee nähdä sijoituksena, ei kulueränä.
Tässä kaksikielisyysnäytelmä lyö rankasti maan muita kieliryhmiä.
Muistetaan, mitä Soininvaara sanoi:
"On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen."
http://www.soininvaara.fi/2009/11/23/2440/
Ja vielä enemmän, kuinka monelle pakkoruotsin vaatima aikavero on opintoja haittaava ja jopa syjäyttävä vaatimus.
3. Ruotsi vie arvokasta aikaa, jota oppilaat voisivat käyttää jonkin hyödyllisemmän maailmankielen opiskeluun.
Siitä lähtien kun ruotsin kielestä tuli vuonna 2005 vapaaehtoinen ylioppilastutkinnossa on ruotsin kielen kirjoittavien suomenkielisten oppilaiden lukumäärä ruotsin pudonnut merkittävästi. Se ei kuitenkaan ole johtanut muiden kielten lisääntyneeseen opiskeluun. Päinvastoin. Saksaa ja ranskaa opiskelevien lukiolaisten määrä puolittui vuodesta 2001 vuoteen 2009. Sama suuntaus koskee venäjää. Vuonna 2001 luki 66 % lukiolaisista kolmea tai useampaa kieltä. Vuonna 2009 enää 53,5 % luki vähintään kolmea kieltä.
Miljoonannen kerran: 2005 Eikä ollut tarkoituskaan lisätä muiden kielten opintoja. Ruotsi jäi pakolliseksi, tilaa muille kielille ei tehty.
Yo-kokeista vain äidinkieli jäi pakolliseksi, muut ovat valinnaisia. Perusteet muutokselle:
- yo-tutkinto jo turhan kielipainotteinen
- haluttiin vähentää reppuja ja lyhentää lukion suoritusaikaa
- matemaattiselle osaamiselle haluttiin tehdä tilaa
- haluttiin varmistaa, että ammatillista väylää kirjoituksiin tulevat voivat kirjoittaa ylioppilaaksi omin painotuksin
Muita kieliopintoja vähentää mm. kurssimuotoisen lukion kurssivalikoiman laajeneminen, ainereaalin vaatimukset, suoranainen pakko keskittää opinnot kirjoitusten kannalta sekä ruotsin edelleen jatkuva pakollisuus.
Mutta jos hinnasta puhutaan:
Pakkoruotsin pitkittäjät väittävät, että vain laiskuus estää monipuoliset kieliopinnot, joten oppilaat olisi tavalla tai toisella kuitenkin saatava lukemaan myös saksaa, ranskaa, venäjää, espanjaa ja vähän eksoottisempiakin kieliä. Miten ihmeessä laajan kielivarannon vaatima kielten opiskelu on muka edullisempi ja helpompi toteuttaa silloin, kun kaikilla on lisäksi pakollinen ruotsi?
4. Ruotsin kielen oppimistulokset ovat niin heikkoja, että kieltä on hyödytöntä ja turhaa opiskella.
Ruotsin kielen oppimistulokset ovat heikentyneet viime vuosina. Peruskoulun B-ruotsin taso on heikko tai parhaimmillaankin välttävä. Tyttöjen osaamisen taso on merkittävästi korkeampi kuin poikien. Ylioppilaskirjoituksissa on B-ruotsin taso merkittävästi heikentynyt, minkä johdosta pisterajoja on jouduttu tuntuvasti laskemaan arvosteluasteikon sekä ylä- että alapäässä.
Kielitaidon taso on yhteydessä opintojen määrään ja on riippuvainen siitä, saavatko oppilaat riittävän korkeatasoista opetusta ja heidän halustaan hyödyntää oppimaansa aktiivisesti ja määrätietoisesti. Eräs syy heikkoon tasoon on, että B-ruotsia opetetaan peruskoulussa vain 228 tuntia. Ruotsia on harvoin tarjolla A-kielenä.
Opetusministeriön työryhmän muistiossa ”Toiminnallista ruotsia – lähtökohtia ruotsin opetuksen kehittämiseksi toisena kotimaisena kielenä”, on lueteltu toimenpiteitä ruotsin kielen opetuksen kehittämiseksi ja siten myös oppimistulosten parantamiseksi.
Pakkoruotsia on nyt kehitetty yli neljäkymmentä vuotta. Tulokset ovat aina vain heikkoja. Opettajat ovat kuitenkin useimmiten jopa samoja kuin englannissa. Heillä on siis kyky ja halu opettaa ja menetelmät ovat samoja kuin muissakin kielissä.
Muualla tunnustetaan, että oma motivaatio on kieltenopiskelussa se tärkein lähtökohta. Niin se on meilläkin, vaikkei sitä tunnusteta. Motivaation taustalla on sekä todellinen hyöty että omat kontaktit opiskeltuun kieleen. Ruotsin kohdalla noin kolmannes oppilaista voi kohtuudella rakentaa itselleen motivaation opiskeluun. Ja sehän riittäisi monin tavoin ruotsin osaamiseksi Suomessa.
5. On epäoikeudenmukaista että kaikkien tulee opiskella ruotsia, jotta pieni vähemmistö saisi palveluja omalla kielellään.
Ruotsin – ja suomen – kielen opiskelussa on kyse maan kahden kieliryhmän välisestä kielellisestä tasa-arvosta ja yksilöiden tasa-arvoisista edellytyksistä elää ja menestyä kaksikielisessä maassa.
Kaksikielisyysnäytelmä on irti todellisuudesta. Missään ei vähemmistön palveluja hoideta pakottamalla kaikki muut opiskelemaan vähemmistön (tässä 5%) kieltä, eikä varsinkaan kun kyse ei ole maailmankielestä.
Ruotsi on taas yhtä aikaa vähemmistökieli ja tasa-arvoinen kieli - tässä voidaan ajaa kaksilla vankkureilla ja leikkiä sanoilla. Todellisuudessa se on vähemmistökieli.
6. Kielitaitovaatimukset Suomessa ovat maailman kovimmat, kaikkien opiskelijoiden tulee osata äidinkielen lisäksi vähintään kahta kieltä.
Belgiassa, Luxemburgissa ja Sveitsissä vaaditaan kaikilta opiskelijoilta vähintään kahden muun kuin oman äidinkielen taitoa. "Mother tongue plus two" on myös EU:n virallinen tavoite. Viimeisimmän, vuonna 2012 monikielisyyttä mitanneen Eurobarometrin mukaan Alankomaat, Tanska, Luxemburg, kolme Baltian maata, Slovenia ja Malta saavuttivat tavoitteen. Suomi ei kuulunut tähän ryhmään.
Luxemburg on kaupunkivaltio, joka joutuu nojaamaan ympäröivien maiden tukeen niin kattavan koulutuksen järjestämisessä kuin verkostoitumisessa (kuten Islanti nojaa Skandinaviaan).
Belgiassa on kolme virallista kieltä: hollanti, ranska, saksa. Opetustoimi on kieliyhteisöjen vastuulla ja kielten pakollisuus vaihtelee eri osissa maata. Toinen suurimmista kielistä, hollanti tai ranska, on pakollinen osassa maata 11 ikävuodesta eteenpäin. Hollantia puhuu Belgian väestöstä noin 60 % ja ranskaa noin kolmannes väestöstä. Maan kolmas virallinen kieli, selvästi vähemmistöasemassa oleva saksa, on saksankielisellä alueella olevissa ranskankielisissä kouluissa vaihtoehtoinen hollannin kanssa. Huomaa, että maan kielistä ranska ja saksa ovat maailmankieliä ja Euroopan Unioinin käytettyjä kieliä, joten tilanne on tyystin toinen kuin Suomessa. Kieliopintoja ei Belgiassa ole enempää, mutta ne ovat järkevämpiä ja jopa vähemmistökielinä edustetumpia kuin meillä ruotsi (5%).
Sveitsi, jossa on kolme virallista ja lisäksi yksi kansallinen kieli, joka on alueellisesti virallinen, edellyttää käytännössä kouluissa oppilailta äidinkielensä lisäksi vähintään yhden kansalliskielen opiskelua. Opetuksesta päätetään kuitenkin kantonikohtaisesti. Retoromaania lukuunottamatta kaikki Sveitsin kielet ovat maailmankieliä, englantia luetaan yleisesti.
Mitään kaikille pakollisia kieliopintoja puhumattakaan pakkovirkakielestä em. maiden korkeakouluopiskelijoilla ei ole.
7. Itä-Suomessa ei tarvita ruotsia, olisi parempi lukea venäjää jota tarvitaan venäläisten turistien palvelemiseksi.
Tässä on kyse tasavertaisuudesta. Kuudesluokkalainen ei voi vielä tietää missä päin Suomea hän tulee asumaan tai mikä hänen ruotsin kielen taitonsa tarve tulee olemaan. Ruotsin kielen taidon puute vähentää vaihtoehtoja. Sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa tarvitaan suomen ja ruotsin kielen taitoa. Monien valtion ja kuntien virkojen vaatimuksena on ruotsin kielen taito.
Itä-Suomen kunnat voivat jo nyt halutessaan tarjota venäjää vapaaehtoisena aineena, jos kiinnostusta on riittävästi.
Ahvenanmaa poisti pakkosuomen, koska se söi muiden kielten taitoa. Ahvenanmaalaisillakin on oikeus muuttaa maan sisällä ja tuoreen kielistrategian toteuttamisohjeen sivuilla sanotaan, että heidän elämäänsä ruotsiksi tulee tukea muuallakin Suomessa. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että maan pääkieltä (yli 90%) puhuvat saisivat elää omalla kielellään omassa maassaan.
8. Missään muussa maailman maassa ei ole pakko opiskella vähemmistön kieltä.
Ruotsi ei ole vähemmistökieli vaan toinen Suomen kahdesta tasa-arvoisesta kansalliskielestä. Suomen lisäksi useassa Euroopan maassa on kaksi tai useampia kansallis- tai virallisia kieliä. Näitä maita ovat Belgia, Luxemburg, Irlanti ja Sveitsi. Kaikissa näissä maissa on jonkin toisen virallisen kielen opiskelu pakollista valtakunnallisella tasolla. Belgiassa, jossa on kolme virallista kieltä, luetaan ensimmäiseltä luokalta alkaen yhtä kahdesta muusta kansalliskielestä. Myös Irlannissa, missä iiriä päivittäin puhuvia on vajaat 70 000, lukevat kaikki iiriä ensimmäiseltä luokalta alkaen. Sveitsissä yksi kolmesta muusta kansalliskielestä on pakollinen ja Luxemburgissa opiskelevat kaikki koulussa maan kolmea virallista kieltä: luxemburgia, saksaa ja ranskaa.
Edellä mainittujen maiden lisäksi monessa EU-maassa vähemmistökieli on alueellisesti pakollinen. Tähän ryhmään kuuluvat Espanjassa Katalonia, Baskimaa, Galicia, Valencia ja Baleaarit, Isossa–Britanniassa Wales ja Italiassa Trentino-Etelä-Tiroli ja Aostanlaakso. Yhteensä näillä alueilla asuu yli 20 miljoonaa asukasta, jotka opiskelevat vähemmän puhuttua kieltä koulussa.
Missään maassa ei ole Suomen tapaan pakko lukea pientä vähemmistökieltä joka on nostettu kansalliskieleksi, ei tällaista pakkoruotsin kaltaista palvelupakkokieltä ole muualla. Missään maassa ei ole kaikille akateemisille pakollista virkavähemmistökieltä.
Belgia, Sveitsi ja Luxemburg käsiteltiin jo edellä. Irlannissa kyse on ihmisten esivanhempien hävitetystä kielestä - ja pääkieli englanti sallii sen, että voidaan kielitaidossa luopua muiden maailmankielten opiskelusta ja keskittyä elvyttämään historiallista kieltä.
Alueellisten valtakielten lukeminen on jotain aivan muuta kuin pienen vähemmistökielen pakko koko maassa.
9. Englannilla pärjää hyvin Pohjolassa, sen vuoksi ei tarvita pakollista ruotsia.
Ruotsin kielen taito avaa ovia ja antaa selviä etuja pohjoismaisessa kanssakäymisessä. Vaikka virallinen konsernikieli monissa pohjoismaisissa yrityksissä on englanti, tapahtuu muu kanssakäyminen yrityksissä ja yhteiskunnassa useimmiten ruotsiksi. Eräs tutkimus osoittaa, että vaikka englanti on ”virallinen” kieli hoitavat suomalaiset yritykset, joilla on emo-, sisar- tai tytäryhtiö Ruotsissa yhteydenpitonsa 63 prosenttisesti ruotsiksi. Yhä syvemmin yhdentyneessä talousyhteistyössä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on pula ruotsinkielentaitoisista työntekijöistä. Puutteellinen ruotsin kielen taito saattaa johtaa väärinkäsityksiin, ulkopuolisuuteen ja menetettyihin työtilaisuuksiin.
Kuuntelin juuri pohjoismaisen konsernin huippujohtajaa - hän puhuu työssään englantia. Noissa piireissä on niin paljon asiantuntijoita Skandianavian ulkopuolelta, ettei niissä oikeasti harrasteta pakkoruotsia. Ihan kiva varmasti on ruotsia osata, jos sellaisiin hommiin menee - ja sitä voi sitten jopa aikuisena opiskella. Sehän oli helppo kieli?
