Hesarin vieraskynässä 28.9.2009 presidentti Ahtisaari kirjoitti:
”Ruotsin kielen merkitys pohjoismaisen identiteetin rakennusaineena on keskeinen. --- Pohjoismainen identiteetti taas on avainasia suomalaisuuden avaramman ymmärtämisen kannalta. --- Kertomalla olevansa pohjoismaalainen – tai käytännöllisemmin skandinaavi – voi suurimmassa osassa maailmaa luoda positiivisen mielikuvan itsestään. --- Meidän on paljon työläämpää ymmärtää itseämme ja omaa historiaamme, ellemme kykene tutustumaan siihen sillä kielellä, jolla pääosa historiaamme ja kansallista identiteettiämme on luotu.”
Hesarin mielipidesivulla 17.6.2010 Paavo Lipponen kirjoitti:
”Suomen kaksikielisyydessä on kysymys kulttuurin ja identiteetin puolustamisesta. --- Suomalaista identiteettiä on mahdotonta kuvitella ilman ruotsalaisuutta ja ruotsin kieltä. --- Anglosakseja emme ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis pohjoismaalaisia.”
HBL:n haastattelussa 17.9.2010 ulkoministeri Stubb tunnelmoi kaksikielisyysidentiteetillä ruotsinkieliselle lukijakunnalle tähän tapaan tarkoittaen kaikkia suomalaisia: kaksikielisyys kuuluu identiteettiimme.
Syksyllä 2010 Åbo Akademin julkisoikeuden professori Markku Suksi ja Suomen perustuslain "virallinen" tulkinta Suomen Kuvalehdestä 34/2010:
”Kansalliskielen asemasta pitäisi seurata jotain, ja mielestäni Suomessa siitä pitäisi seurata sama kuin Kanadassa, jossa jokaisen on opeteltava sekä englantia että ranskaa [näin ei Kanadassa ole, mutta ei anneta todellisuuden haitata]. Eli eräänlainen sivistyksen velvoite siitä seuraa, mutta ei ainoastaan sen suhteen, että osattaisiin sekä suomea että ruotsia, vaan että ymmärrettäisiin, miten nämä kielet ovat tulleet kansalliskieliksi ja nähtäisiin Suomi pohjoismaisessa kontekstissa.”
Siis kerrataan. Suomen perustuslaki muka velvoittaa meidät
- osaamaan suomea ja ruotsia,
- ymmärtämään, miten nämä kielet ovat kansalliskieliä,
- näkemään Suomen pohjoismaisessa kontekstissa!
RKP:n Henrikssonin siirtyessä oikeusministeriksi hän kutsui Suksen oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön kehittämispäälliköksi - mikä sanaleikki.
Ilmari Rostila muuten kommentoi tätä Suksen lausuntoa täällä palstalla: "Perustuslaista seuraa siis Suksen mukaan kansalaiselle erityisen ’sivistyksen’ velvoite, joka koskee maassa puhuttujen kahden kielten historiallista kehkeytymistä kansalliskieliksi, ja lisäksi perustuslaista seuraisi myös sellaisen ’sivistyksen’ velvoite, jossa kansalaisen tulee osata nähdä Suomi (Suomen valtio?) pohjoismaisessa kontekstissa. Professorin mukaan perustuslaki siis velvoittaa kansalaiset ymmärtämään ja hyväksymään tietyn omaa (etnistä) identiteettiään koskevan historiantulkinnan ja lisäksi Suomen valtiota koskevan erityisen tulkinnan??!!
Tämä vaikuttaa ennenkuulumattomalta. Onko olemassa kansainvälisiä vertailukohtia? Onko olemassa maata, jonka perustuslaki velvoittaisi kansalaisia omaa itseä ja ryhmää koskevaan historiantulkintaan."Tammikuussa 2011 - ennen vaaleja, ennen Ahtisaaripaperin siirtymistä osaksi hallitusohjelmaa, ennen kielistrategiatyötä - professorit Fred Karlsson ja Henrik Meinander sekä europarlamentaarikko Henrik Lax kirjoittavat Hesarin yleisönosastossa ympäripyöreästi toimivan kielistrategian tarpeesta Suomessa. Eväitä strategiaan saataisiin Ahtisaaren johtaman poliittisen työryhmän tulevasta raportista ja vielä julkaisemattomista selvityksistä, joita ovat laatineet Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Opetushallitus (nämä nimet kuulostivat jo tuolloin minusta pahaenteisiltä). Mielenkiintoisinta olivat minusta tekstin kytkökset identiteettipuheeseen:
- "Mustavalkoinen eipäs juupas -keskustelu pakkoruotsista on vääristänyt kielipoliittisia ja kansallisiakin perspektiiviejämme. Ensisijaisestihan pitäisi olla kyse siitä, miten haluamme hahmottaa identiteettimme ja paikkamme nopeasti muuttuneessa maailmassa. Millaisia kansakuntamme keskeisten maantieteellisten suuntausten tulisi olla ja kuinka ne pitäisi toteuttaa?
- "Kaipaamme nämystä kansalliskieltemme elintilan turvaamisen edellytyksistä, jotta suomalaisille voitaisiin varmistaa kestävät kielten opiskelumahdollisuudet. Kansallisen kielipääoman vaaliminen on koko kansan asia."
- "Kieltenopetuksen linjaukset ovat olennainen osa pienen kansakunnan kulttuuri- ja identiteettipolitiikkaa. Käsityksemme siitä, mihin kulttuuriin ja talouteen haluamme ensisijaisesti kytkeytyä ja kuulua, toteutuu konkreettisesti kielivalintonoissamme ja kielilainsaäädännössämme moneksi vuosikymmeneksi."
Meillä voivat tuon tason ammattilaiset ja vaikuttajat kirjoittaa maan luetuimpaan lehteen omalla nimellään, että heistä kyllä pitäisi "pienen kansakunnan kulttuuri- ja identiteettipolitiikka" toteuttaa heille kotoista Nordenia kaikille tuputtaen ja että heidän tuntemuksensa ovat riittävän yleispäteviä sanelemaan koko kansalle "käsityksemme siitä, mihin kulttuuriin ja talouteen haluamme ensisijaisesti kytkeytyä ja kuulua" ja tällä perusteella kaikkien muiden maassa asuvien lapsilla tulee olla pakkoruotsi peruskoulusta yliopistoon - vaikkei vastaavaa putkea ole missään maailmassa.
Vastaavasti demareissa vaikuttava filosofian tohtori, yliopiston lehtori, dosentti ja kansalaisaktivisti Thomas Wallgren päätyy Hesarin vaalikoneessa vastustamaan pakollisen ruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi: "Pohjoismainen identiteetti on kaikille suomalaisille merkittävä voimavara. En usko että pohjoismaisuuden heikentämisestä Suomessa on kenellekään mitään etua. Kaikilla suomalaisilla tulee säilytttää yhtälainen oikeus [! - filosofi taatusti tunnistaa sanojen oikeus ja velvollisuus eron] ruotsin kielen oppimiseen. Valinnaisuuden lisääminen kouluissa johtaa helposti heikompien oppilaiden tulosten heikkenemiseen ja eriarvoistumiseen." - Ikään kuin Wallgren ei olisi koskaan tullut ajatelleeksi sitä, miten paljon pakkoruotsi heikentää tuloksia ja eriarvoistaa erilaisia yksilöitä ja lyö korvalle erilaisia taustoja.
Kesän 2012 Kokoomuksen puoluekokouksessa Jyrki Katainen käytti ponnekkaan puheenvuoron kaksikielisyyden puolesta: "Minulle tämä ruotsin ja suomen kielen oppivelvollisuus on kansallisuuskysymys", Katainen sanoi. "Suomi on kaksikielinen maa, meillä on yksi kansa ja kaksi kieltä. Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?" Kataisen mukaan molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisen yleissivistyksen kulmakivi. "Kokoomus on valinnan vapauden puolesta, mutta yhteiskunnassa on myös velvollisuuksia", Katainen sanoi puoluekokoukselle.
HBL oli kirjannut Kataisen puheesta hiukan erilaisia kohtia:
- on osa kansallista identiteettiämme, että opiskelemme molempia kotimaisia kieliä.
- Kaikki kunnia valinnanvapaudelle, mutta kaikki ei voi olla valinnaista. Emme voi myöskään valita pois veroja. Jokaisessa toimivassa yhteiskunnassa on myös velvollisuuksia. Meidän ei tule kieltää juuriamme, pitäkäämme kansa yhtenäisenä.
Kataisen mielestä siis pakkoruotsi oli
- kansallisuuskysymys
- suomalaisen yleissivistyksen kulmakivi
- osa suomenkielisten kansallista identiteettiä
- suomenkielisten verojen kaltainen velvollisuus, joka liittyy yhtenäisenä pidettävän kansakunnan "juuriin"
(tässä ei puhuttu sentään "oikeudesta")
Tässä on pakkoruotsin avulla tullut määriteltyä sellaisia käsitteitä kuin kansallisuus, suomalaisuus, yleissivistys, suomalainen yleissivistys, kansallinen identiteetti, suomalaisten kansallinen identiteetti, kansakunnan juuret, suomalaisten juuret, kansakunnan velvollisuudet, suomenkielisten velvollisuudet.
Kun valtiomiehet, nobelistit ja filosofit muotoilevat ajatuksensa kuten tässä edellä, ei oikein tohdi olettaa, että he valehtelevat itselleen ja muille tarkoitushakuisesti. Jotain heille on tapahtunut - jotain sellaista, mikä saa heidät luulemaan, että kaksikielisyysnäytelmästä käsin voisi sanella rahvaan identiteetin ja rahvaan elämän lainalaisuudet. Kyse on minusta kaksikielisyysnäytelmän aiheuttamasta todellisuusvajeesta.