Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.08.2014 22:17

Juteltuani nyt siellä täällä erilaisten ihmisten kanssa, on todettava, että kritiikki pakkoruotsia kohtaan on todella laajaa.

Juttelen vaikkapa sairaanhoitajan kanssa, niin hän alkaa kertoa, miten supisuomalaisen sairaalan hoitajilta vaaditaan ylläpito-opintoja ruotsissa, minkä nämä hoitajat kokevat äärimmäisen epämielekkäiksi. Kaiken lisäksi he tietävät, että sattuessaan (harvoin) hoitamaan ruotsinkielistä, joka vaatii palvelun ruotsiksi, tuo ruotsinkielinen itse asiassa osaa monin verroin parempaa suomea kuin he ruotsia. He tietävät, että kyse on muodollisuudesta, jolla vahvistetaan vain ruotsinkielisten omaa asennetta "meillä on oikeus", ei suinkaan paranneta potilasturvallisuutta.

Aika hauskaa oli se, että vieraillessani puhelinkaupassa vuoronumerot huudettiin englanniksi, koska paikalla oli niin monikielistä väkeä.

"Saavutetuista eduista ei luovuta", kuvasi moni RKP:n ja sen taustaryhmien asennetta.

Oli virkistävää nähdä, että livenä pakkoruotsin kritiikki on vielä rajumpaa kuin täällä netissä. Ihmettelen todella, että pakkoruotsin pitkittäjät antavat ihmisten muodostaa näin rajuja ja rujoja kuvia pakkoruotsin taustoista ja sen vaatijoista.

TK
Viestit: 2590
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 11.08.2014 10:36

Kahdenkeskisissä keskusteluissa ihmiset antavat tulla tekstiä ilman suodatusta. Kun ei ole pelkoa saada syytettä "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan", niin sanotaan suorat sanat eli sanotaan asiat niin kuin ne ovat. Pakkoruotsi on niin likainen, haiseva mätäpaise, ettei siitä rehellisellä ihmisellä ole mitään hyvää sanottavaa.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 11.08.2014 11:26

"Livenä pakkoruotsin kritiikki on rajumpaa kuin täällä netissä. Ihmettelen todella, että pakkoruotsin pitkittäjät antavat ihmisten muodostaa näin rajuja ja rujoja kuvia pakkoruotsin taustoista ja sen vaatijoista."
Saman ilmiön olen huomannut. Kun tavallisessa keskustelussa hieman pintaa raaputtaa, pitää laittaa sordiino päälle,
jos haluaa julkaista kansan suullisesti ilmaisemia tuntoja tällä palstalla - kirjoitetussa muodossa.

Olemme siis tavallaan painekattilan venttiili..

Palstan kritiikki ei suinkaan ole rajua, vaan hillittyä poliittista keskustelua.

Ydinkysymys onkin se, mitä pakkoruotsittajat uskovat hyötyvänsä pakottamisesta, kun ruotsinkieliset kuitenkin pakotetaan
elävässä elämässä käyttämään suomea tai englantia, jos aikovat muun väestön kanssa kommunikoida...

Mitä he saavat tästä pakkomielteisestä pakottamisesta ? Siihen en ole vastausta saanut!

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 12.08.2014 09:41

Ihmiset, varsinkin nykyiset päättäjät, linkittävät asioita.

Haluatko että pakollinen ruotsi poistetaan > Haluatko että vähemmistöjen, kuten suomenruotsalaisten erioikeuksia poistetaan > Haluatko että Suomi olisi selkeämmin kulttuuriltaan yhtenäinen maa.

Silloin olisi vain osoitettava, että joku muu ketju pätee kuin tämä.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 12.08.2014 14:14

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Ihmiset, varsinkin nykyiset päättäjät, linkittävät asioita.

Haluatko että pakollinen ruotsi poistetaan > Haluatko että vähemmistöjen, kuten suomenruotsalaisten erioikeuksia poistetaan > Haluatko että Suomi olisi selkeämmin kulttuuriltaan yhtenäinen maa.

Silloin olisi vain osoitettava, että joku muu ketju pätee kuin tämä.
Suomenruotsalaisen lobbauskoneiston paineessa linkitys tosiaan menee juuri noin.

Mutta tavallisen, oikeudenmukaisuutta tavoittelevan kansalaisen linkitys menee aivan toisin_

Yhdellä valikoidulla vähemmistöllä on räikeän ylikorostettu privilegioasema -> tämän privilegioaseman ylläpitämiseksi
koko kansa pakotetaan muokkautumaan vähemmistön intressien mukaiseksi (pakkoruotsi) -> vähemmistön ehdoilla eläminen ei ole
oikeudenmukaista -> jotta oikeudemukaisuus toteutuu, vähemmistön räikeästi ylikorostettu erityisasema tulee purkaa

Näiden linkitysten ristiriidasta syntyy eliitin ja kansan välinen ristiriita, jonka ratkaisuksi eliitti tarjoaa
lisää ja kovempaa pakkoruotsivyörytystä!

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 12.08.2014 14:32

Tämä onkin se ikävä kehitys sinun kohdallasi tässä keskustelussa.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 12.08.2014 19:11

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Tämä onkin se ikävä kehitys sinun kohdallasi tässä keskustelussa.
Tarkoitatko, että tämän useamman vuoden kestäneen keskustelun aikana JVL ja minä ja moni muukin on herännyt siihen, ettei koko kaksikielisyydessä ole mitään mieltä? Se nyt kuitenkin on ainoa looginen johtopäätös käydystä keskustelusta.

Perinteisen kaksikielisyyden kannattajat ovat osoittaneet täydellistä kovapäisyyttä, kovakorvaisuutta ja kovasydämisyyttä muiden todellisuutta ja tarpeita kohtaan.

Missään maailmassa ei ole meidän pakkoruotsimme kaltaista peruskoulusta yliopistoon jatkuvaa pakollista palvelukieltä. Missään ei uhrata maahanmuuttajien, erityisoppilaiden ja kielissä vähemmän lahjakkaiden tulevaisuutta ja vaaranneta heidän opiskeluaan ja valmistumistaan samalla tavoin kuin meillä. Puhumattakaan yleisestä kielitaidon kapeutumisesta ja puhtaasta v-tutuksesta järjettömien kielitalebanien pitäessä valtaa ja väistellessä avointa keskustelua ja argumenttien arviointia.

Kaksikielisyys, sellaisena kuin meillä suomi-ruotsi-kaksikielisyyttä hehkuttavat sen ymmärtävät ja sitä toteuttavat, on kirous.

Hillevi Henanen
Viestit: 2832
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 12.08.2014 21:21

Ei lisättävää! Kiitos NRR!

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 12.08.2014 21:32

Onhan se ikävä uusi vaihe ja vaihde keskustelussa jos sanotaan avoimesti, että koko tätä pakollisen ruotsin tilannetta ei olisi jos ei suomenruotsalaisia olisi. Eli jos karieksen esiintymistä hampaissa ei voi estää, niin koko hammas on poistettava.

Se tietysti vie keskustelun siihen pisteeseen, missä ollaan oltu ennenkin. Eli kysymys siitä mikä on tässä muna ja mikä on kana. Eli perustuuko pakollisen ruotsin vastustaminen sittenkin pohjalla olevaan fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun? Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun?

Voisinhan minäkin todeta, että JVL:n tapaista ruotsinvastaista järkeilyä ei olisi, jos Suomessa ei ole tamperelaisia. Tai, ettei sinun tapaista ajatuksenkulkua olisi, ellei Suomessa olisi, kansainvälisen tunnustuksen toivossa, kohtuuttomasti ruvettu hyysäämään heitä, joilla on oppimisvaikeuksia.

Mutta sehän olisi, paitsi hurja looginen virhepäätelmä, äärettömän törkeätä.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 12.08.2014 21:57

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Onhan se ikävä uusi vaihe ja vaihde keskustelussa jos sanotaan avoimesti, että koko tätä pakollisen ruotsin tilannetta ei olisi jos ei suomenruotsalaisia olisi. Eli jos karieksen esiintymistä hampaissa ei voi estää, niin koko hammas on poistettava.
Virheellinen tulkinta ja rinnastus.

Pakkoruotsia ei olisi, jollei suomenruotsalaisten joukossa olisi lähdetty kehittämään todellisuudelle vierasta kaksikielisyysjärjestelmää ja käytetty samalla kaikki pikkupuolueen ja sen varakkaan taustaverkoston voimat pakkoruotsin toteuttamiseen ja omien manipulointiin niin, että heistä pakkoruotsi on suorastaan lahja muille kieliryhmille tai vähintäänkin oikeus ja kohtuus.

Kaksikielisyysjärjestelmä ei ole hammas vaan kasvain.
Jan-Erik Andelin kirjoitti: --- perustuuko pakollisen ruotsin vastustaminen sittenkin pohjalla olevaan fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun?
Pakon vastustaminen perustuu ymmärrykseen ja empatiaan. Ymmärrämme, miksei missään maailmassa ole pakkoruotsia vastaavaa peruskoulusta yliopistoon pakollista palvelukieltä. Ymmärrämme, että nykyinen käytäntö on törkeää niin maahanmuuttajia, erityisoppilaita kuin kielellisesti vähemmän lahjakkaita kohtaan, maan kielivarannon kapeuttamisesta puhumattakaan. Ymmärrämme, että kieliopinnot kaikkialla maailmassa pyritään rakentamaan yksilöiden edun ja oman motivaation varaan.

Miksi tämä on perinteisen kaksikielisyyden puolustajille niin vaikeaa?

Puhe fennomaniasta tässä yhteydessä kumpuaa vain siitä, että pakon puolustelut ovat niin onnettomia ja pohjimmiltaan pelkkää svekomaniaa ja skandinavismia - siis pakkoruotsi on rakennettu nurkkakuntaiselle nationalismille ja siksi se herättää muissa vastenmielisyyttä moista asennetta kohtaan. Voihan sitä vastenmielisyyttä kutsua fennomaniaksi, mutta se ei pyri määrittämään muiden elämää samaan tapaan kuin pakkoruotsille rakennettu kaksikielisyysilluusio vaan päinvastoin antamaan ihmisille vapauden määritellä itse oma asemansa erilaisten identiteettien ja monikielisyyden maailmassa.
Jan-Erik Andelin kirjoitti: Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun?
Eiköhän kyse on tuskastumisesta demokratian toimimattomuuteen ja argumenttien järjettömyyteen (vrt. kevään eduskuntakeskustelu vapaaehtoisen ruotsin kohdalla).
Jan-Erik Andelin kirjoitti:Voisinhan minäkin todeta, että JVL:n tapaista ruotsinvastaista järkeilyä ei olisi, jos Suomessa ei ole tamperelaisia. Tai, ettei sinun tapaista ajatuksenkulkua olisi, ellei Suomessa olisi, kansainvälisen tunnustuksen toivossa, kohtuuttomasti ruvettu hyysäämään heitä, joilla on oppimisvaikeuksia.

Mutta sehän olisi, paitsi hurja looginen virhepäätelmä, äärettömän törkeätä.
Nyt rinnastukset eivät toimi. Tämä osuus oli ihan höpöä.

masa
Viestit: 205
Liittynyt: 05.04.2013 18:58

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja masa » 13.08.2014 13:24

Eli perustuuko pakollisen ruotsin vastustaminen sittenkin pohjalla olevaan fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun? Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun?
No nyt pääsi arvon Pääkirjoitustoimittajalta varsinainen aivopieru.

Kyse ei ole pakollisen ruotsin vastustamisesta - vaikka arvon Pääkirjoitustoimittaja näin sitkeästi haluaakin tulkita- vaan vapaan kielivalinnan vaatimisesta. Vapaa kielivalinta taas on Suomen, suomalaisten ja suomen elinkeinoelämän etu. Suomessa vapaa kielivalinnan edellyksenä vain on, että myös ruotsi muutetaan kaikilla kouluasteilla valinnaiseksi kieleksi

Tämän päivän kielivalintoja tekevät 9-16 - vuotiaat koululaiset. Tämän päivän kielivalintoja tekevät koululaiset tulevat aktiiviseen työelämään seuraavan 10- 19 vuoden kuluessa ja jäävät eläkkeelle (jos jäävät) 50- 60 vuoden päästä. Tämän päivän kielivalintoja tekevät koululaiset ovat tulevaisuuden vastuunkantajia, heidän tulevaisuuden menestyksestään riippuu pitkälle rakkaan kotimaamme tuleva menestys.

Ja sitten joku kehtaa kirjoittaa
Eli perustuuko pakollisen ruotsin vastustaminen sittenkin pohjalla olevaan fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun? Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun?

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 13.08.2014 13:35

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Onhan se ikävä uusi vaihe ja vaihde keskustelussa jos sanotaan avoimesti, että koko tätä pakollisen ruotsin tilannetta ei olisi jos ei suomenruotsalaisia olisi.

Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan ?

.
Juuri näin on minun tapauksessani käynyt.. Enkä suinkaan usko olevani ainoa...
"Radikalisoituminen" on selvästi tapahtunut..
Mutta minun radikalisoitumiseni on kokemusteni tulosta:
Kaikkialla maailmassa olen ollut sopeutuja, koska olen kuulunut vähemmistöön:
Takaisin kotona minun pitäisi sitten enemmistön edustajana sopeutua vähemmistön intressien mukaiseksi!
Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen joka paikassa ole sopeutumassa!
Sama koskee yleisemminkin suomenkielisiä suhteessa ruotsinkielisiin!
Ahvenanmaalla he vähemmistönä sopeutuvat ruotsinkieliseen enemmistöön,
mutta mantereella heidän on enemmistönä sopeuduttava ruotsinkieliseen vähemmistöön!


Lähinnä minua ihmetyttää suomenruotsalaisuuden "brändinrakennus", josta vastaa RKP.
Miten ihmeessä vuosisatoja kestänyt primus motor- rooli on muuttunut viimeisten vuosien
imagokampanjassa primus jarruksi ?

RKP markkinoi ruotsin kieltä myllynkivenä kaulassa, velvollisuutena
ja rikkautena samanaikaisesti!

Kannattaa muuten lisätä käsiteltäviin malleihin Ahvenanmaan malli!
Siellähän ajetaan sellaista politiikkaa, jossa suomenkielisiä suomalaisia ei ole olemassa!
Ja se on kuulemma suuren ihailun kohde.

Joten, JEA, seuraavan kerran,kun laitat marttyyrimoodin päälle, sanon AHVENANMAA! 8-)
Viimeksi muokannut JV Lehtonen, 13.08.2014 14:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 13.08.2014 13:41

masa kirjoitti:
Eli perustuuko pakollisen ruotsin vastustaminen sittenkin pohjalla olevaan fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun? Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun?
No nyt pääsi arvon Pääkirjoitustoimittajalta varsinainen aivopieru.

Kyse ei ole pakollisen ruotsin vastustamisesta - vaikka arvon Pääkirjoitustoimittaja näin sitkeästi haluaakin tulkita- vaan vapaan kielivalinnan vaatimisesta. Vapaa kielivalinta taas on Suomen, suomalaisten ja suomen elinkeinoelämän etu. Suomessa vapaa kielivalinnan edellyksenä vain on, että myös ruotsi muutetaan kaikilla kouluasteilla valinnaiseksi kieleksi

Tämän päivän kielivalintoja tekevät 9-16 - vuotiaat koululaiset. Tämän päivän kielivalintoja tekevät koululaiset tulevat aktiiviseen työelämään seuraavan 10- 19 vuoden kuluessa ja jäävät eläkkeelle (jos jäävät) 50- 60 vuoden päästä. Tämän päivän kielivalintoja tekevät koululaiset ovat tulevaisuuden vastuunkantajia, heidän tulevaisuuden menestyksestään riippuu pitkälle rakkaan kotimaamme tuleva menestys.

Ja sitten joku kehtaa kirjoittaa
Eli perustuuko pakollisen ruotsin vastustaminen sittenkin pohjalla olevaan fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun? Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan tai monokulttuurisuuden haikailuun?
JEA nyt linkittää ja niputtaa asioita arvostelemiensa kriitikoiden menetelmillä potenssiin kolme, mutta tietynlainen "radikalisoituminen"
on tosiasia, jos pakkoruotsia ei saada poistettua opintojen kaikilla asteilla!

Vai loppuuko protesti siihen, että muutosta ei tule ja pakkoruotsitetut suomalaiset luovuttavat suosiolla tunnustaen tappionsa ?

RKP:n tavoite on putinilaisten oppien tapaan konfliktin eskaloituminen sen ratkaisemisen sijasta!
Sitä kohti tässä ollaan menossa kovaa vauhtia!

TMK
Viestit: 609
Liittynyt: 01.11.2013 03:43

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#14 Lukematon viesti Kirjoittaja TMK » 13.08.2014 13:55

JV Lehtonen kirjoitti:
Jan-Erik Andelin kirjoitti:Onhan se ikävä uusi vaihe ja vaihde keskustelussa jos sanotaan avoimesti, että koko tätä pakollisen ruotsin tilannetta ei olisi jos ei suomenruotsalaisia olisi.

Vai onko turhautuminen siihen, ettei pakollista ruotsia saa millään poistettua, johtanut radikalisoitumiseen, fennomaniaan, jopa mamu-ystävälliseen fennomaniaan ?
Juuri näin on minun tapauksessani käynyt.. Enkä suinkaan usko olevani ainoa...
"Radikalisoituminen" on selvästi tapahtunut..
Mutta minun radikalisoitumiseni on kokemusteni tulosta:
Kaikkialla maailmassa olen ollut sopeutuja, koska olen kuulunut vähemmistöön:
Takaisin kotona minun pitäisi sitten enemmistön edustajana sopeutua vähemmistön intressien mukaiseksi!
Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen joka paikassa ole sopeutumassa!
---
Kannattaa muuten lisätä käsiteltäviin malleihin Ahvenanmaan malli!
Siellähän ajetaan sellaista politiikkaa, jossa suomenkielisiä suomalaisia ei ole olemassa!
Ja se on kuulemma suuren ihailun kohde.
Samoin. Monet suomenruotsalaisten tekstit osoittavat selvästi, että he halveksivat suomenkielisiä ihmisiä, kulttuuria ja tietysti kieltäkin, tai ainakin sen luontaista enemmistöasemaa. En ymmärrä, mitä pahaa on siinä, että tunnustautuu identiteetiltään suomenkieliseksi suomalaiseksi, jolle ruotsalainen tai ruotsinkielinen kulttuuri on suunnilleen yhtä outoa kuin venäläinen. Mutta tämä ilmeisesti on paheksuttavaa fennomaniaa.

TMK
Viestit: 609
Liittynyt: 01.11.2013 03:43

Re: Ihmiset ovat todella pakkoruotsia vastaan

#15 Lukematon viesti Kirjoittaja TMK » 13.08.2014 13:58

JV Lehtonen kirjoitti:Vai loppuuko protesti siihen, että muutosta ei tule ja pakkoruotsitetut suomalaiset luovuttavat suosiolla tunnustaen tappionsa ?

RKP:n tavoite on putinilaisten oppien tapaan konfliktin eskaloituminen sen ratkaisemisen sijasta!
Sitä kohti tässä ollaan menossa kovaa vauhtia!
Ehkä siellä toivotaan, että kaikkien suomalaisten kielikylpy tuottaa sopivasti aivopestyjä kansalaisia. Sitten ehkä protestikin loppuu ja suomen kieli katoaa maailmasta kokonaan.

Vastaa Viestiin