Skandinaavien myyttinen puu ja nordistit
Lähetetty: 14.06.2014 20:12
Wikipedia: Maailmanpuu on myyttinen puu, joka sitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattaa taivasta. --- Puu tunnetaan monissa kulttuureissa myös elollisen luonnon tai koko maailman vertauskuvana tai rakenteena. --- Kalevalaisen runouden Iso tammi kuuluu maailmanpuu-myytteihin. Suomalaisen taruston maailmanpuu kaadetaan alkuajan lopulla, jolloin aurinko ja kuu vapautuvat. Tällöin maailma on valmis. Iso tammi saattoi olla välttämätön, että taivaankansi olisi voitu valmistaa sen oksien varaan. --- Edda-runojen mukaan aasojen maailma Asgård, valohaltioiden maailma Alfheim ja vaanojen maailma Vanaheim lepäävät Yggdrasil-puun oksilla, ja puun runko lävistää ihmisten asuttaman Miðgarðr (Midgard)-maailman keskustan. Midgardin ympärillä sijaitsee jättiläisten maailma Jotunheim ja sen alla maanalainen kääpiöiden valtakunta Nidavellir (Svartalfheim). Maailmanpuun kolme juurta ulottuvat alas Helheim-, Niflheim-, ja Muspelheim-maailmoihin asti. Eddassa kerrotaan, kuinka Odin-jumala roikkui Yggdrasilissa lävistettynä yhdeksän päivää. Ragnarök-myytin mukaan kaksi maailmanlopusta selviävää ihmistä, Lif ja Lifthrasir, pysyvät hengissä suojautumalla Yggdrasil-puun oksille.
Yhteyttä skandinaavisen alkumyytin, skandinavismin ja nykyisten nordistien välillä kuvaa se, että Norden-hakuisuutta puolustaa yhdistys nimeltä Yggdrasil.
http://www.yggdrasil.fi/
Sivuston takana on kolme nimeä: --- dubbelmagister i historia och statskunskap (Åbo Akademi) --- magister i nordisk sprog og nordisk litteratur (SDU-Odense) med studieophold i Finland (bl.a. Åbo Akademi) --- studerar vid Helsingfors universitet med nordiska språk som huvudämne [NRR: toiminut aiemmin hankkeessa http://www.nordiskvision.org/index.php]
Rahoitustakin löytyy: Föreningens Yggdrasils verksamhet finansieras med hjälp av medlemsavgifter från föreningens medlemmar samt bidrag från allmännyttiga stiftelser och fonder. Föreningen har erhållit stipendium från Delegationen för Informationsspridning i Finland, Letterstedtska föreningen och Svenska Kulturfonden. ---
Sivuille on koottu Norden-uutisia ja joitakin kutsukolumnisteja. Keskustelulle on annettu mahdollisuus, mutta se näyttää puuttuvan.
Yhdistys näyttää aloittaneen viime syksynä:
http://svenska.yle.fi/artikel/2013/08/2 ... kt-sinnade
(Yhtenäinen Norden oli tapetilla ensi kertaa viisi vuotta sitten, täälläkin: http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... ?f=6&t=153)