Tiivistänpä tähän tuoreen pakkoruotsikeskustelun.
- Suomi on kaksikielinen maa, jossa kahden kielen osaaminen voisi olla luontevaa, niiden opiskelu koulussa rinnakkain itsestäänselvää.
Kommenteissa käy selväksi, ettei pakkoruotsi voi olla luontevaa eikä viiden prosentin vähemmistön kielen opiskelu pakolla läpi koulupolun ole todellakaan itsestäänselvää.
- Olen suomenruotsalainen ja suhtaudun pakkoruotsikeskusteluun toisaalta välinpitämättömästi, toisaalta hämmentyneesti. En oikein tajua mitä vikaa on minkään kielen opiskelussa.
- Vaivaako ruotsinkielisiä jokin kollektiivinen narsisimi, koska heidän on niin vaiketa ymmärtää, että heidän kieltään ei vaan haluta opiskella, koska sitä ei tarvita? Ei kyse ole mistään "vihasta", vaan ihan pragmaattisesta ajattelusta. Ei minulle suomenkielisenä ole mitenkään vaiketa ymmärtää, että Ahvenanmaalla tai Ruotsissa ei haluta opiskella pakkosuomea. En koe sitä minään suomenkielisten tai suomen kielen vihana tai vaan ihan käytännöllisenä ajatteluna, että opiskellaan niitä kieliä, jotka koetaan tarpellisina.
- Ruotsi tulee Suomessa "ilmaiseksi", sen osaaminen auttaa hahmottamaan ranskan aika mutkikasta kielioppia ja rakenteita, helpottaa saksan ja englannin opiskelua (niin ettei tarvitse puhua ns. Räikkös-englantia). Se on samaa "kieliperhettä" kuin länsimaiset ns. suuret kielet, päinvastoin kuin suomi.
- Ei mikään kieli tule ilmaiseksi. Ja suurimmassa osassa Suomea ruotsi on täysin vieras kieli, joka ei millään tavallaan kuulu ihmisten arkielämään. Miksi ihmeessä ruotsia pitäisi opiskellla jonkin muun kielen tueksi? Englannillahan yleensä opinnot aloitetaan, joten ruotsin mahdollisesta tuesta ei ole mitään hyötyä.
- Mä olet tullut siihen tulokseen että pakkoruotsi-ihmisen varsinainen motiivi on syrjintä ja ennakkoluulot.
- Entä ahvenanmaalaiset sitten? He poistivat kouluistaan jokin aika sitten pakkosuomea, vaikka suomenkielisiä on suhteessa saman verran kuin mantereella ruotsinkielisiä. Oliko heillä motiivina "syrjintä ja ennakkoluulot" eikä esim. tarve monipuolisemmalle kielitaidolle, jonka he ovat motiiviksi kertoneet?
- Ruotsia tarvitaan Suomessa enemmän kuin ranskaa tai espanjaa. Siksi lähtökohtaisesti on hyvä osata edes alkeet ruotsista, vaikkei sitä perusteellisemmin sitten osaisikaan.
- On aina jännä tavata näitä ihmisiä, joiden mielestä Suomessa tarvitaan ruotsia enemmän kuin jotain muuta kieltä. Varsinkin kun löytyy paljon ihmisiä, jotka voivat kertoa, etteivät he ruotsia ole tarvinneet, mutta jotain muuta kieltä he olisivat ehkä tarvinneet, tai siitä olisi ollut heille ainakin hyötyä. Lisäksi pakkoruotsi vie minulta viimeisenkin kiinnostuksen koko kielen käyttämisestä, enkä edes keksi, missä sitä käyttäisinkään.
- Suurin osa kansallista identiteettiämme rakentaneista ns. kultakauden taiteilijoista olivat tietenkin, historiallisista syistä, ruotsinkielisiä, Maamme-laulu on kirjoitettu ruotsiksi, Aleksis Kivi kirjoitti suomeksi mutta puhui koko elämänsä ruotsia. Ruotsista, suomenruotsalaisen vähemmistön kautta Suomeen tuli länsimaisia virtauksia suomettumisen vuosinakin. Edith Södergran, Tove Jansson, Märta ja Henrik Tikkanen, Monica Fagerholm, Kjell Westö ... He kaikki rakensivat/ rakentavat suomalaista kulttuuria ja identiteettiä ruotsiksi.
- Ruotsin kieli ei suurimmalle osalle suomalaisia ole kulttuurikysymys. Ruotsia käytettiin aikaisemmin, koska suomeksi ei voinut opiskella. Myös muualta tuli vaikutteita Suomeen, eikä pelkästään Ruotsista, esimerkiksi saksaa osattiin enemmän kuin nyt.
- Pakkoruotsin poistuessa, luulempa että teidän kullannuppunne eivät halua opiskella mitään muuta kuin pelkkää englantia!
- Voivoi, onhan se tietenkin vaikea ymmärtää, että jos on valittava kaksi pakollista vierasta kieltä, niin sitten lapset perheineen valitsevat kaksi vierasta kieltä.
- Pakkoruotsin vastustajat ovat fanaatikkoja.
- Fanaatikkojahan ovat juuri pakottajat, jotka yrittävät tuputtaa ideologiaansa toisille. Sitä kutsutaan myös propagandaksi.
Kaikkien pakkoruotsikeskustelujen kaava
-
- Viestit: 1868
- Liittynyt: 22.04.2013 09:55
Re: Kaikkien pakkoruotsikeskustelujen kaava
Lisäksi tuohon voisi lisätä alan asiantuntijoiden vaientamiseksi käytettävä LOJALITEETTIVAATIMUS..
Ilmiö on toki huomattavasti "pakkoruotsia" laajempi, suorastaan käytäntö julkisella sektorilla!
Kuuntelen juuri Eve Mantu-nimistä ohjelmaa, jossa kerrotaan avoimesti,
miten Suomessa kielletään LOJALITEETTIIN vedoten kaikenlainen systeemin arvostelu!
"Opettajien ja sosiaalityöntekijöiden oikeuksilla on helppo pyyhkiä pöytää.
Käsitys vaitiolovelvollisuudesta ymmärretään usein väärin. Samoin lojaliteettivelvoite."
"Suomessa sekä opettajat että sosiaalityöntekijät saavat korkeatasoista koulutusta.
Sitten heille viestitään, joko suoraan tai vihjaillen,
että olisi parempi ettette osallistuisi yhteiskunnalliseen keskusteluun."
http://blogit.yle.fi/eve-mantu
"Työntekijän voi vaientaa etukäteen. Uuden työntekijän ensimmäisenä päivänä kokeneemmat kolleegat saattavat opastaa:
toimittajille et sitten puhu mitään."
"Vaitiolovelvollisuuspaperin allekirjoittamisen yhteyteen saattaa työnantaja liittää omia rajoituksiaan,
kuten "mistään työhön liittyvästä tai työpaikalla tapahtuvasta et puhu missään mitään."
Tällaisilla rajoituksilla ei pitäisi olla mitään perusteita, mutta silti ne toimivat tehokkaina pelotteina."
-------------------------------
Kuulostaako tutulta ?
Kuinka paljon pakkoruotsikritiikkiä onkaan piilossa, kuplimassa pinnan alla..

"Vaivaako ruotsinkielisiä jokin kollektiivinen narsisimi, koska heidän on niin vaiketa ymmärtää, että heidän kieltään ei vaan haluta opiskella, koska sitä ei tarvita? Ei kyse ole mistään "vihasta", vaan ihan pragmaattisesta ajattelusta. Ei minulle suomenkielisenä ole mitenkään vaiketa ymmärtää, että Ahvenanmaalla tai Ruotsissa ei haluta opiskella pakkosuomea. En koe sitä minään suomenkielisten tai suomen kielen vihana tai vaan ihan käytännöllisenä ajatteluna, että opiskellaan niitä kieliä, jotka koetaan tarpellisina."
Niin, tulee mieleen SUKOLin puheenjohtajan Jukaraisen kysymys:
"Entä ruotsinkielisten finska" ?
Kysyn Jukaraiselta, aikovatko suomenruotsalaiset vapaaehtoisesti ainoina Suomessa jäädä suomen kielen osaamisen ulkopuolelle,
kun maahanmuuttajille tuo kieli opetetaan, jotta he integroituisivat Suomeen.
Onko siis kyseessä suomenruotsalaisten haluttomuus integroitua Suomeen,
jos vapaaehtoinen suomen opiskelu ei kiinnosta... ??
Uskoakseni he haluavat integroitua Suomeen,
joten en ymmärrä Jukaraisen "argumenttia"..
Maahanmuuttajataustaisiahan on useimmissa kunnissa huomattavasti enemmän kuin ruotsinkielisiä!

En kyllä koskaan ole ymmärtänyt keskusteluissa sitä, että kaikki aina sanovat, että totta kai myös pakkosuomi poistuu. Tietenkin "toisen kotimaisen kielen" poistaminen sen tekee, mutta varmasti samalla lakiin kirjataan, että kaikki opiskelevat suomea, joko äidinkielenä (tai sen tasoisena) tai vieraana kielenä. Kysehän on aivan eri asiasta. Lisäksi varmasti nykyisten lasten elinaikana Suomesta tulee virallisesti yksikielinen valtio (tai ainakin ruotsi poistuu hallintokielistä poikkeuksia lukuunottamatta).JV Lehtonen kirjoitti: Niin, tulee mieleen SUKOLin puheenjohtajan Jukaraisen kysymys:
"Entä ruotsinkielisten finska" ?
Re: Kaikkien pakkoruotsikeskustelujen kaava
Asialliseen keskusteluun pyrkiminen ei muuta kielipolitiikkaa.
Tarvitaan fyysisesti ja sosiaalisesti läsnä oleva näkyvä joukko ihmisiä, jotka kokoontuvat ja vetävät mukaansa toisia ihmisiä ja pelottavat pakkoruotsittajien vallassa olevat puolue- ja hallintoyhdistelmät tunnustamaan epäonnistumisensa. Nykyinen systeemi tarvitsee henkilö henkilöltä etenevää ja leviävää protestia, epäluottamuksen ja halveksinnan osoittamista, jotta se voisi kaatua.