Sivu 1/1

Pakkoruotsi vinouttanut ajatuksia kieltenopiskelusta

Lähetetty: 28.03.2014 20:42
Kirjoittaja NRR
Miten monia vinoutumia ihmisten ajatuksiin kieltenopiskelusta pakko onkaan synnyttänyt.

Kun muualla maailmassa korkeakouluopiskelijoiden kieliopinnot eivät sisällä mitään pakkovirkakieliä, meillä jotkut puhuvat "pakkovirkavenäjästä" ikään kuin korkeakouluopinnoissa olisi väistämättä oltava jokin pakkovirkakieli. Sellaista ei voi jatkossa enää olla. Ei tule mitään "pakkovirkavenäjää" tai "pakkovirkaviroa". Vapaaehtoisia kieliopintoja (joista saa myös kohtuullisesti opintopisteitä ja joita aikuisten oikeasti eri aloilla tarvitaan) sen sijaan päästään kehittämään. Tämä on tehtävä selväksi.

Varhaistuva pakkoruotsi maksaa maltaita eikä sen hinnalla saada kuin unohdettu kielitaito, jota ei käytännössä tarvita. Jotkut väittävät kuitenkin, että vapaampi kielivalinta maksaisi enemmän. Siitä että saataisiin vastinetta kieltenopetukseen pistetyille varoille voisi tietysti maksaakin, mutta todellisuudessa Ruotsin mallin mukaisen vapaamman kielivalinnan hinta ei olisi nykyistä suurempi. Oppilailla olisi keskimäärin kaksi vierasta kieltä ja ne valittaisiin siten, että koululla (tai lähikouluilla) on tarjota kohtuukokoiset ryhmät. Maahanmuuttajien kielitaidosta meidän on joka tapauksessa huolehdittava, niin äidinkielessä kuin suomen kielessä - se on vähintä mitä voidaan tehdä, kun rakennetaan tietoisesti monikielistä/kulttuurista yhteiskuntaa.

Pakkoruotsi on vinouttanut käsittämättömällä tavalla kieltenopettajien koulutusta. Jotkut väittävät, että pakkoruotsia on jatkettava, koska muihin kieliin ei kieltenopettajia ole koulutettu! Siirtymäajaksi on kohtuullisesti ja koulutuksella päästäisiin korjaamaan tilannetta, mutta vain mikäli pakko poistuu ja virkojen kieliyhdistelmät vapautuvat.

On karmeaa, että pakkoruotsin vinouttamaa ajattelua ja toimintaa käytetään pakkoruotsin perusteena. On karmeaa, jos pakkoruotsin jälkeen yritetään rakentaa jollain muulla tapaa pakkohenkistä kieltenopetusta "pakkovirkavenäjää" tavoitellen.

Mitä muita ajatusvirheitä pitkä pakkoruotsin valtakausi on meille tuottanut ja miten ne nousevat pintaan nyt kielivapaudesta puhuttaessa?

Re: Pakkoruotsi vinouttanut ajatuksia kieltenopiskelusta

Lähetetty: 29.03.2014 11:32
Kirjoittaja jlo
Syyttömiä vankeja ei voida vapauttaa, koska on koulutettu niin paljon vanginvartijoita. Eipä siinä sitten mitään, koska nimeni ei ole Nelson Mandela...
Perustelut ihmisten oikeuksien ja päätösvallan rajoittamiseksi ovat hämmästyttävän samanlaisia asiassa kuin asiassa.