http://www.hs.fi/kotimaa/Lukion+oppiain ... 8897858765
"Vaikka maailma ei jakaudu oppiaineisiin, koulutuntien jako oppiaineiden kesken on niin pyhä asia, että siihen on lähes mahdotonta kajota. ---
Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin opettajajärjestöt pitävät tiukasti kiinni leipäpuustaan eli aineittensa tuntimääristä. --- Kansa taas kiinnostuu koulusta harvoin ja enimmäkseen vain silloin, kun koulua uhataan muuttaa johonkin outoon ja vaikeasti ymmärrettävään suuntaan. --- Vikaa onkin myös ehdotuksen vaikeaselkoisuudessa. Siinä kun puhutaan humanistis-yhteiskunnallisten ja katsomuksellisten opintojen sekä luonnontieteellisten opintojen alkuun sijoitettavista yhteisistä opintokokonaisuuksista ja loppuun sijoitettavista teemaopinnoista. Ei kuulosta järin selkeältä. Eikä uudenlaisen yleissivistyksen perustelukaan mene ihan nappiin. "Yleissivistys olisi entistä syvempää ja jäsentyneempää tietojen ja taitojen keskinäistä symbioosia, jonka kehittymisessä opiskelijan innostuneisuudella oppimiseen olisi aikaisempaa suurempi merkitys", lataa esityksen tiivistelmä ja saa lukijan lähinnä ymmälle. --- Lukiouudistusta valmistellut työryhmä pyrki varmistamaan esityksen etenemisen tarjoamalla ministereille kolmea vaihtoehtoa ja rajaamalla muutokset valtioneuvoston päätettäväksi. Siksi esityksessä on valitettava kauneusvirhe: uskonto tai elämänkatsomustieto ja terveystietoa pysyisivät radikaaleimmassakin mallissa pakollisina aineina, koska ne mainitaan lukiolaissa. Ja lait säätää eduskunta."
Hesarin Liiten kuvailee, miksei lukiota päästä uusimaan
-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 17.11.2008 23:14
- Paikkakunta: Nurmijärvi
- Viesti:
Re: Hesarin Liiten kuvailee, miksei lukiota päästä uusimaan
Tämä on muuten jotain sellaista jota itse voin lämpimästi kannattaa. Asioilla on paljon yhteyksiä toisiinsa. Ikävä kyllä vain tämäkin kääntyy jotenkin jossain kielipoliittisessa tarkoitushakuisuusvirastossa siten, että ruotsin kieli ei ole kieli vaan maailmankuva- ja arvoaine, jossa lapselle opetetaan että "suvaitsevaisuus ja länsimainen kulttuuri" = "ruotsin kieli"... eikös vain.Yleissivistys olisi entistä syvempää ja jäsentyneempää tietojen ja taitojen keskinäistä symbioosia, jonka kehittymisessä opiskelijan innostuneisuudella oppimiseen olisi aikaisempaa suurempi merkitys.
Taidan olla hieman sarkastisella päällä tänä iltana...
Re: Hesarin Liiten kuvailee, miksei lukiota päästä uusimaan
Niin olet - mutta kyky sarkasmiin on myös osa yleissivistystä.Eero Nevalainen kirjoitti:Tämä on muuten jotain sellaista jota itse voin lämpimästi kannattaa. Asioilla on paljon yhteyksiä toisiinsa. Ikävä kyllä vain tämäkin kääntyy jotenkin jossain kielipoliittisessa tarkoitushakuisuusvirastossa siten, että ruotsin kieli ei ole kieli vaan maailmankuva- ja arvoaine, jossa lapselle opetetaan että "suvaitsevaisuus ja länsimainen kulttuuri" = "ruotsin kieli"... eikös vain.Yleissivistys olisi entistä syvempää ja jäsentyneempää tietojen ja taitojen keskinäistä symbioosia, jonka kehittymisessä opiskelijan innostuneisuudella oppimiseen olisi aikaisempaa suurempi merkitys.
Taidan olla hieman sarkastisella päällä tänä iltana...
Lienee vaikea enää vangita yleissivistystä samaan tapaan kuin aikaisemmin - silloin se kiteytyi kasaan kirjoja, joita lukiessa ja tenttiessä on täytynyt kehittää tuota "tietojen ja taitojen syvempää symbioosia".
Niin kauan kuin käsite yleissivistyksestä perustuu tuohon metaforaan tentityistä kirjoista, opetuksen kehittäminen näyttää monesta yleissivistyksen romuttamiselta.

-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 17.11.2008 23:14
- Paikkakunta: Nurmijärvi
- Viesti:
Re: Hesarin Liiten kuvailee, miksei lukiota päästä uusimaan
Ulkopuolinen kriitikkomme sanoisi että se on vain esimerkki asiattomasta keskustelusta. Täällä vääristellään vainoharhaisesti asioita. 
Kieltämättä myönnän kyllä että jos ei ymmärrä miksi nämä heitot ovat hauskoja koska ne ihan oikeasti kytkeytyvät aiemmin kuultuun retoriikkaan, niin kai se voi sitten kuulostaa oudolta.

Kieltämättä myönnän kyllä että jos ei ymmärrä miksi nämä heitot ovat hauskoja koska ne ihan oikeasti kytkeytyvät aiemmin kuultuun retoriikkaan, niin kai se voi sitten kuulostaa oudolta.
Re: Hesarin Liiten kuvailee, miksei lukiota päästä uusimaan
Tässä liikutaan kyynisen sarkasmin ja ihanteellisen humanismin välillä. Nyt minua kiehtoo sanan yleissivistys kapeutuminen kirjojen tenttimiseen sen sisältämän kriittisen valistushengen sijaan. Tässä lainauksia (ilman käännöstä nyt, pahoittelen) wikeistä:Eero Nevalainen kirjoitti:nämä heitot ovat hauskoja koska ne ihan oikeasti kytkeytyvät aiemmin kuultuun retoriikkaan
Suomi:
Yleissivistyksellä (saks. Allgemeinbildung) tarkoitetaan pohjasivistystä, joka muodostuu kasvatuksen antamista ja koulussa opituista tiedoista, taidoista ja hyvistä tavoista. --- Suomeen yleissivistyksen ideaali tuli Saksasta --- Humboldtilainen yleissivistyksen ihanne oli sikäli yläluokkainen, että se korosti aineittensa yleispätevyyttä ja suoraa soveltumattomuutta käytäntöön. Tämän seurauksena kielet, historia ja humanistiset aineet saivat korostetun osan koulujen opetussuunnitelmissa matematiikan ja luonnontieteiden kustannuksella. --- Yleissivistys on ammattikoulutuksen vastakohtana jossain määrin kiistanalainen eikä sillä ole nykyisellään mitään tiettyä määritelmää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yleissivistys
Ruotsi:
Allmänbildning avser en bred kännedom om allmängiltiga ämnen i motsats till fackkunskap; ibland omfattar begreppet även ett moget omdöme och medvetenhet om gränserna för den egna kunskapen. Att vara allmänbildad innebär att ha goda kunskaper i olika viktiga ämnen, ofta med en viss tonvikt på humaniora.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Allm%C3%A4nbildning
Saksa:
Allgemeinbildung bezeichnet die Formung und Entwicklung der allen Menschen gemeinsamen Personalität in ihrer geistigen und damit vor allem ethischen und ästhetischen Dimension. Dieser Gedanke stammt aus der Zeit der Aufklärung, der Klassik, des Neu-Humanismus (Schiller, von Humboldt) und des deutschen Idealismus (Fichte, Schelling, Hegel).
http://de.wikipedia.org/wiki/Allgemeinbildung
Englanti:
General knowledge has been defined in differential psychology as "culturally valued knowledge communicated by a range of non-specialist media" and encompassing a wide subject range. ---
http://en.wikipedia.org/wiki/General_knowledge
Ehkä olisi aika uusia sana yleissivistys, hylätä vai täydentää?
Re: Hesarin Liiten kuvailee, miksei lukiota päästä uusimaan
Helsingin Sanomien tietojen mukaan pakollisten kurssien määrä on uudessa asetusluonnoksessa jopa hieman suurempi kuin nykyisin. Kun nyt lukion 75 kurssista 47–51 on kaikille pakollisia, vastedes niiden osuus olisi 49–53. Menettäjiä olisivat uskonto/elämänkatsomustieto, biologia ja maantiede. Lisää kaikille yhteisiä oppitunteja ovat saamassa liikunta, yhteiskuntaoppi ja opinto-ohjaus. Oppiaineita yhdistäviä opintoja ei juuri tulisi.
http://www.hs.fi/kotimaa/Lukioon+tuloss ... 0505971531
Pro Lukio -yhdistyksen puheenjohtaja, Kiteen lukion rehtori Kyösti Värri on pettynyt lukiouudistukseen, joka nyt näyttää tyytyvän "pienoiseen kosmetiikkaan" suurempien muutosten sijaan. Värri olisi myös halunnut lisätä valinnaisuutta, koska hänen mielestään "nuoret eivät ole tyhmiä, vaan valveutuneita tekemään viisaita valintoja, mikä lisää motivaatiota".
http://www.hs.fi/kotimaa/Rehtori+Lukiou ... 0574213384

- Viestit: 1868
- Liittynyt: 22.04.2013 09:55
Re: Hesarin Liiten kuvailee, miksei lukiota päästä uusimaan
Tampereeltakin on johdonmukaisesti viestitetty työryhmille, että toisen kotimaisen pakollisuus tulee purkaa,NRR kirjoitti:Helsingin Sanomien tietojen mukaan pakollisten kurssien määrä on uudessa asetusluonnoksessa jopa hieman suurempi kuin nykyisin. Kun nyt lukion 75 kurssista 47–51 on kaikille pakollisia, vastedes niiden osuus olisi 49–53. Menettäjiä olisivat uskonto/elämänkatsomustieto, biologia ja maantiede. Lisää kaikille yhteisiä oppitunteja ovat saamassa liikunta, yhteiskuntaoppi ja opinto-ohjaus. Oppiaineita yhdistäviä opintoja ei juuri tulisi.
http://www.hs.fi/kotimaa/Lukioon+tuloss ... 0505971531
Pro Lukio -yhdistyksen puheenjohtaja, Kiteen lukion rehtori Kyösti Värri on pettynyt lukiouudistukseen, joka nyt näyttää tyytyvän "pienoiseen kosmetiikkaan" suurempien muutosten sijaan. Värri olisi myös halunnut lisätä valinnaisuutta, koska hänen mielestään "nuoret eivät ole tyhmiä, vaan valveutuneita tekemään viisaita valintoja, mikä lisää motivaatiota".
http://www.hs.fi/kotimaa/Rehtori+Lukiou ... 0574213384
vain siten saadaan lisää kielivarantoa. Meitä tamperelaisia on suunnilleen yhtä paljon kuin suomenruotsalaisia..
Siksi tamperelaisten vanhempien mielipiteitä tulisi kuunnella- ja tietysti täysvaltaisia nuoria itseään.
http://www.hare.vn.fi/upload/Asiakirjat ... punki.docx