vapaakielivalinta.fi

SDP:n varapuheenjohtaja, eurovaaliehdokas Eero Vainio ehdottaa pohjoismaista valtioliittoa.

- Vapaasti visioiden sanoisin, että Pohjoismaiden unionilla olisi kaikinpuolin parhaat edellytykset niistä valtioliitoista joissa Suomi voisi mitenkään kuvitellen olla mukana. Tanska, Norja, Ruotsi ja Suomi muodostaisivat poliittisesti, taloudellisesti ja ennenkaikkea kulttuurisesti melkoisen yhtenäisen ja vahvan unionin, toisin kuin eräät tuntemamme valtioliitot, hän kirjoittaa yhteisöpalvelu Facebookissa.

http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/a ... tioliittoa

Voi kommentoida. Korjaus, ei voi kommentoida - jostain syystä kommenttimahdollisuus ei linkistä aukea.

Minä en ymmärrä sitä, miksi ihan vaan vapaamuotoisempi yhteistyö Pohjoismaiden kesken ei käy; nythän kaikki se mitä ihmiset oikeasti haluavat siinä kontekstissa tehdä, onnistuu. Kuitenkin ainoastaan Suomessa halutaan jotain ihmeellistä periaatteellista niskalenkkiä jossa meidät sidottaisiin nimenomaan institutionaalisesti ja ennen kaikkea velvoittavasti vielä tiukemmin Ruotsiin -- ja tottakai tietyille tahoille Ruotsissa tämä käy mainiosti, koska hehän ovat tässä asiassa vain yksipuolisesti saajapuolella. Sehän olisi kai vain "luontevaa" että se olemme me joka aina tekee kaiken mitä sopeutumiseksi moiseen asetelmaan tarvitaan.

Jonkinlaisille ideoiden vapaille markkinoille tuota ajatusta ei sitten saa altistaa, kun ilmeisesti me emme sitten tajuaisi omaa parastamme emmekä liittyisi siihen valtioliittoon tai vapaaehtoisesti loisi perusteita sen muodostamiselle (lukemalla nyt sitten sitä kouluruotsia). Hauska tarkoitushakuinen kehäpäätelmä taasen.

Kyllähän näistä "pohjolan unioni" -kaavailuista aina silloin tällöin on jotain ajatuksia noussut esiin julkisuudessa. Näillä ajatuksilla on selvä yhteys pakkoruotsiin. Käsittääkseni tällainen Suomen liittäminen "itäruotsalaisena alueena" takaisin Ruotsin yhteyteen on pakkoruotsittaja-Lipposen tärkeimpiä hankkeita.

Suomessa tällaisen unionin kannatus ei liene kovinkaan kummoinen. Luulisin, että tilanne on samanlainen Tanskassa ja Norjassakin. Mihin Islanti ja Grönlanti mahtavat asettua näissä utopistisissa kaavailuissa?

Viimeisen kyselyn mukaan puoluekantansa ilmoittaneista ruotsin vapaaehtoisuuden kannattajia oli sosiaalidemokraateissa 67%.
Kuuntelevatko demarit ikinä äänestäjiään?

Minälaisen prässin läpi nämä nuoret demarit kulkevat? Nasimakin oli vielä viime vaaleissa kielivapauden puolella, mutta syksyn kielikeskustelussa puhui kovin ymmärtäen Nordenin ja ruotsinopintojen yhteydestä sekä vähätteli venäjän suosiota ikään kuin sillä olisi kielivapauden kannalta jotain merkitystä.

Onko ajatuksena, että koska pakkoruotsilla ei ole nykyisellään merkitystä eikä tarvetta, niin tehdään tarve pyrkimällä valtioliittoon Ruotsin kanssa?

TK kirjoitti: Suomessa tällaisen unionin kannatus ei liene kovinkaan kummoinen. Luulisin, että tilanne on samanlainen Tanskassa ja Norjassakin. Mihin Islanti ja Grönlanti mahtavat asettua näissä utopistisissa kaavailuissa?

Oudointa tässä on se, että uskoisin tätä ajatusta kannatettavan kuitenkin kaikkein eniten juuri Suomessa, koska siihen on täällä ihan oikea poliittinen motivaatio, mitä ei muualta löydy. Ei vaikka tanskalaisilla ole varmasti mitään sen ihmeempää halua "liittyä Ruotsiin", heidän oma valtionsa käy heille ihan hyvin.

Aihe oli meillä aika lailla esillä 2010. Silloin Pohjoismaiden neuvosto oli tilannut liittovaltiosta kyselyn ja saanut tulokseksi, että vastanneista 11% kannatti "vahvasti" ja lievemmin 31%, ehdottomasti vastaan oli 40% ja lievemmin 18%. Otos oli 1 032 henkilöä, joista Suomesta 201.

Dagens Nyheterin sivuilla keskustelijat vinoilivat, että Pohjoismaisella Neuvostolla lienee liian vähän töitä, niinpä se keksii tällaista...

Vasabladetfissa Myntti käski meitä avaamaan silmämme ja näkemään, että olemme jo menossa kohti Nordenin liittovaltiota. Mitä ilmeisimmin vahvin pakkoruotsin ystävien rintama koki tuolloin ja kokee edellee, että me kulttuurisesti jo elämme liittovaltiossa.

Jatkona hassulle kyselylle oli tuolloin Hesarin pääkirjoitus, jossa todettiin, että suopeus ehdotukselle "näkyi myös uutisen synnyttämässä keskustelussa HS.fi-verkkosivuilla --- kommenteissa oli [muka] enemmän myönteisiä arvioita liittovaltiosta kuin kielteisiä kommentteja ruotsin kielen aseman mahdollisesta korostumisesta". Perfektionistina laskin itse tuolloin keskustelun viestit: 56 kommenttia, joista vain 11 oli jollain tapaa myönteisiä liittovaltioajatukselle ja ihmettelin täällä, miten Hesarin pääkirjoituksessa voidaan laskea väärin oman lehden keskustelujen jakauma?

Ja sitten saatiin Victoria kylään.

Joululoma on ohi. Olimme koko perhe joulun jälkeen Alpeilla. Jälleen kerran toivoin keskikouluni rehtorin aikoinaan hyväksyneen esitykseni, että olisin voinut opiskella ruotsin sijasta saksaa..

Vainio - artikkeliin voi jättää kommentteja. Kommenttipalstalle täytyy vain kirjautua Facebookin tai Disquksen kautta. Jälkimmäinen edellyttää Disqukseen rekisteröitymistä

Se on kyllä outo piirre tässä hommassa että meillä on aina joku kummallinen velvoite "osoittaa kuuluvamme johonkin" koska ilmeisesti olemme luonnostamme jotenkin epäilyttäviä. Tämä on tietysti ymmärrettävä maailmankuva nordistille, mutta muutoin se kuulostaa kyllä oudolta. En minä ainakaan koskaan ole kokenut tarpeelliseksi aivan erityisesti korostaa että "no mutta kun minähän olen melkein ruotsalainen"...

Jos me käytämme resurssejamme aivan erityisesti siihen, että olisimme "osa Ruotsia" (tästä käytännössä olisi kysymys), niin se on aina valinta pois siitä, että olisimme itsenäisesti yhteistyössä enemmän muiden eri tahojen kanssa, koska kyllähän se ruotsin opiskelu oikeasti on pois jostain muualta, vaikka mitä sanottaisiin. Muutoinhan ruotsiakin voisi lukea vapaaehtoiselta pohjalta, koska ne muut kielet eivät olisi pois ruotsin opiskelusta. Ja jos teemme näin, niin Ruotsihan siinä samalla sitten hoitaa tavallaan meidän puolestamme näitä meiltä vajavaisiksi jääneitä ulkosuhteita -- ja tämä taas sitten pakottaa meidät vain panostamaan Ruotsiin vielä enemmän, koska se "valtiolitto" tekee asioita, joita me itse emme saa tai voi tehdä.

Tämä on ihan sama kuvio mihin muutkin satelliittivaltioita hamuavat tahot pyrkivät. Ei paljoa eroa Venäjän tyylilajista.

NRR kirjoitti: Ja sitten saatiin Victoria kylään.

Yksi pakkoruotsin perustelu tuli ihan kirkkain silmin eräältä tutultani, että "no mutta kun niillähän on se prinsessakin".

Siinä meni taas yksi älyllinen kunnioitus lopullisesti.

Eero Nevalainen kirjoitti:

NRR kirjoitti: Ja sitten saatiin Victoria kylään.

Yksi pakkoruotsin perustelu tuli ihan kirkkain silmin eräältä tutultani, että "no mutta kun niillähän on se prinsessakin".

Siinä meni taas yksi älyllinen kunnioitus lopullisesti.

http://kokoomusopiskelijat.fi/?tag=pohj ... entiteetti

Pohjoismaat on Suomen luontaisin yhteisö yhteisen arvopohjan, kulttuurin ja historian takia. Vaikka suomen kieli on poikkeava skandinaavisista kielistä, vahvistaa ruotsin kielen taito pohjoismaalaista identiteettiämme.

Alueen yhteenkuuluvuudesta ei vähiten ole kiittämistä skandinaavisia kieliä. Skandinaavisia kieliä taitavien on helppo kommunikoida toistensa kanssa, ja vuorovaikutuksen taso on korkeampi kuin esimerkiksi englantia puhuttaessa. Kieli on luontainen osa identiteettiä. Vaikka viralliset neuvottelut käytäisiin englannilla, vaihdetaan skandinaavisiin kieliin heti vapaalle siirryttäessä.

Suomen kieli on täysin erilainen skandinaavisista kielistä, mutta ruotsin kielen taitamisella suomalaiset voivat kuitenkin samaistua pohjoismaiseen yhteisöön ja kommunikoida muiden pohjoismaalaisten kanssa alueen luontevimmalla kielellä. Mikäli ruotsin kielen opiskelun pakko poistuisi, myös kuilu muihin Pohjoismaihin todennäköisesti kasvaisi. Muun muassa tästä syystä ruotsin kielen oppivelvollisuus on säilytettävä. Olisi järjetöntä pyristellä tarkoituksella irti läheisimmästä ja luontaisimmasta yhteisöstämme.

Sofi Weckman
Puheenjohtaja, Nordens Konservativa Studentunion
Varapuheenjohtaja, Kokoomusopiskelijat

Pohjoismainen identiteetti on häviämässä pikkuhiljaa yhteiskunnastamme. Se on pelottava ajatus, sillä pohjoismaalaisuus on osa suomalaisuutta. Ruotsinkieli linkittyy vahvasti pohjoismaalaisuuteen ja pohjoismaalaisen identiteetin vähenemisen vuoksi ruotsinkielen arvostuskin on vähentynyt.

http://anettekarlsson.fi/2012/09/12/poh ... -olemassa/

Ajattelun tarkoitushakuisuus on aina jotain ihan mieletöntä.

alueen yhteenkuuluvuudesta ei vähiten ole kiittämistä skandinaavisia kieliä.

Tässä yhteenkuuluvuus oletetaan lähtökohtaisesti. Jos Suomi on merkittävästi erillinen kielellisesti, niin sittenpä on, eikä yhteenkuuluvuutta ainakaan kielellisesti ole.

Skandinaavisia kieliä taitavien on helppo kommunikoida toistensa kanssa, ja vuorovaikutuksen taso on korkeampi kuin esimerkiksi englantia puhuttaessa.

Millä tavalla se on korkeampi? Itse olen puhunut skandinaavien kanssa englantia aina, ja vuorovaikutuksen taso on ollut ihan hyvä. Ehkä ruotsalainen kokee että vuorovaikuttaisin korkeammalla tasolla jos oikeasti puhuisin todella hyvää ruotsia, mutta itselleni on ihan se ja sama, onko se hyvin puhuttu kieli ruotsi vai englanti, koska minulle hyvin puhuttu ruotsi ei tuota tuntemusta korkeamman tason vuorovaikutuksesta. Eli tämäkin on vaan ihan "fiiliskysymys" joka pätee Weckmanille itselleen.

Kieli on luontainen osa identiteettiä.

No kun ei ole. Ihan oikeasti nyt.

Suomi toki minulle on, ruotsi ei. Joten minulla ei ole tätä identiteettiä joka minulla väitetään "pohjoismaalaisena" olevan. Taas mennään ihan perä edellä puuhun.

Vaikka viralliset neuvottelut käytäisiin englannilla, vaihdetaan skandinaavisiin kieliin heti vapaalle siirryttäessä.

En ole koskaan vaihtanut, ja ajatus siitä että olisin ruotsalaisen kanssa erityisesti sellaisessa asemassa että minä saisin hänestä näitä ihme värinöitä joita hän ei toisaalta saisi minusta puhumalla suomea... noh, siinä taas on jotain mitä minun pitää vain uskoa "skandinaavisen yhteenkuuluvuuden" takia.

Suomella on myönteinen kansainvälinen kuva, joka on nidottu vahvasti pohjoismaiseen ja eurooppalaiseen yleisidentiteettiin. Kampanjoinnissa Suomi nojasi vahvasti näihin identiteetteihin ja siihen, että Suomi on omistautunut YK:n jäsenvaltio – maa, joka kantaa vastuunsa kaikilla areenoilla.

Tämä halu liittäytyä laajempiin verkostoihin kuitenkin yhdistyi puolueettomuuden perimää olevaan taipumukseen olla hajuton ja näkymätön kansainvälisillä areenoilla – lopputuloksenaan se, että Suomella ei ole selvää omaa profiilia. On tarvetta erotella Suomen valtit muusta pohjoismaisesta ja eurooppalaisesta peruskaurasta. Valtin puute yhdistyy ikävästi hajautettuun resurssien käyttöön: Suomi yrittää olla kaikkea, jonka johdosta Suomi lopulta ei korostu millään saralla.

IPI:n raportti on suhteellisen kaunopuheinen pohjoismaisten maiden yhteisestä haasteesta, mutta Larsen oli paljon suorasanaisempi raportin julkistamistilaisuudessa. Hieman vaivaantuneen näköisen ulkoministerin vieressä istuva Larsen kuvaili itsensä brändäämistä pohjoismaana ”isona riskinä”. Siitä huolimatta, että pohjoismaat nauttivat arvostusta YK:ssa, niin pohjoismaisuus on myös painolasti. Ongelma on kaksitasoinen: yhtäältä pohjoismaiset arvot – oikeusvaltio, ihmisoikeudet, naisten asema – eivät ole suosittuja YK:n jäsenmaiden keskuudessa, riippumatta virallisten julistusten määrästä; toisaalta, pohjoismaiden besserwisser-asenne näiden arvojen ajamisen kanssa on suuri diplomaattinen ärsyke. Ironista on, Larsen totesi, että Suomi on ehkä vähiten pohjoismainen tässä suhteessa, mutta kollektiivinen käsite pohjoismaisuudesta toimi rasitteena.

Kyse on pikemminkin identiteetin hyötyjen ja haittojen tunnustamisesta ja niitä tasapainottavan strategian löytämisestä. Yhtä lailla Suomen ja muiden pohjoismaiden täytyy tunnustaa tämä realiteetti – ongelma on tosin akuutimpi Suomessa, jonka ulkopoliittisissa piireissä pohjoismainen identiteetti ”elää eräänlaista renessanssikautta.”

Kritiikki pohjoismaista profiilia kohtaan on saanut vaikean vastaanoton. Jos tarkastelee esimerkiksi Tuomiojan syyskuista puhetta pohjoismaisuuden ja pohjoismaisista arvoista niin yhtäältä IPI-raportin nostamat haasteet mainitaan, mutta niihin esitetty vastaus ei vaikuta kovin uskottavalta. Arrogantti esiintymistapa on ongelma – mutta se, että pitäydytään suomalaisessa vaatimattomuudessa on ratkaisu väärään ongelmaan. Ongelmahan on, että Suomi kärsii nimenomaan kollektiivisen pohjoismaisen profiilin maineesta – jota ei ratkaise 1/5 ryhdistäytyminen.

Haasteiden tunnustamista ja niihin reagoimista rajoittaa myös toistuva korostus siinä, että pohjoismainen identiteetti on edelleen hyvin toimiva ilman mitään sen kummempaa muutosta. Esimerkiksi Suomessa kuultu ehdotus, että pohjoismaista rotaatiota YKTN-kampanjoinnissa harvennettaisiin ei ratkaise mitään. Pohjoismainen YK-profiili on eräänlaisessa kriisissä: sekä Islanti että Suomi ovat hävinneet lupaavat YKTN-kampanjat ja Ruotsi on kovaa tahtia luovuttamassa oman 2017–2018 -kampanjansa; Ruotsi hävisi kampanjansa YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja Suomi jätti hakematta 2015 paikkaa varten. Realistinen pohdinta siitä mitä pohjoismainen profiili voi oikeasti tuoda ja mihin se voi johtaa – ja mikä on Suomen osuus tässä kaikessa – loistaa puutteellaan.

http://ulkopolitist.fi/2013/10/18/suome ... lkiloylyt/

En voi olla nyt toistamatta, mitä tämä ystävällinen ruotsalainen blogisti kirjoitti luettuaan meille niin tuttua propagandaa. Kun lainasin hänelle ruotsinkielistä tekstiä HBL:stä, jossa Crispinsson halusi nähdä kaikkien pohjoismaiden asukkaiden tuntevan olonsa kotoiseksi kaikkialla Nordenissa ja uskoi, että tähän tarvitaan yhteinen skandinaavinen kieli, jota ilman meiltä muka katoaisi suuri osa yhtenäisyydentunnetta, blogisti vastasi tylysti:

"Tuo on äärimmäinen näkemys. En ole koskaan kuullut kenenkään esittävän, että kaikkien tulisi puhua ruotsia, jotta tuntisimme "yhtenäisyyttä". Miten Crispinsson kuvittelee, että jo nyt ilmeiset ristiriidat vähenisivät (ja muuttuisivat yhtenäisyydeksi) kun pakkoa lisätään? Hänen täytyy olla täysin epärealistinen unelmoija. Eikä Suomi tarkasti ottaen edes kuulu Skandinaviaan. Crispinssonista vaikuttaa tulleen lite snurrig."

Siis se liturgia, jota nuoretkin poliitikkomme toistelevat punastelematta, arvioidaan Ruotsissa näin. Ei liturgiaa osteta muualla kuin Suomessa.

Ongelma on kaksitasoinen: yhtäältä pohjoismaiset arvot – oikeusvaltio, ihmisoikeudet, naisten asema

En nyt kyllä todellakaan tahtoisi antaa "Pohjoismaille" yksinoikeutta näihin, varsinkin kun ne ihmisoikeudet tuntuvat tarkoittavan ruotsinkielisyyttä...