vapaakielivalinta.fi

http://kulttuurivihkot.fi/lehti/mielipi ... alaisuutta

"Huomio pitäisikin suunnata yksilöiden tarpeiden ohella kulttuuri- ja identiteettikysymyksiin. On tärkeää pohtia sitä, missä Suomi sijaitsee. Joillekin isänmaallisina itseään pitäville suomalaisille voi olla tarpeen muistuttaa, että Suomi ei sijaitse esimerkiksi Yhdysvalloissa eikä edes Euroopan ytimessä. Suomi sijaitsee Pohjolassa, ja muut Pohjoismaat ovat sen luonnollisin viiteryhmä. Ne ovat Suomen kanssa eniten samanlaisia maita esimerkiksi maantieteen, luonnonolojen, kokonsa, monien historiallisten kokemusten ja tasa-arvoa korostavan yhteiskuntamallin osalta. Jos tunnustamme tämän ja haluamme kehittää pohjoismaista yhteistyötä entistä läheisemmäksi, ruotsin osaamisen tärkeys asettuu uuteen valoon."

Tässä Kulttuurivihkoissa julkaistaan ruotsalaisen Språkförsvaret-järjestön varapuheenjohtajan Arne Rubenssonin artikkeli (sivuilla 40–41), jossa hän kertoo ruotsin kielen ja monikielisyyden puolustamisesta englannin kielen ylivaltaa vastaan. Suomessa vastaava liikehdintä on hyvin vähäistä kaikesta amerikanenglanninkielisestä kaupallisesta vyörytyksestä huolimatta. Täällä liikehditään vain ruotsin kieltä vastaan – ikään kuin se olisi uhka äidinkielellemme. »Eikö Suomi enää halua olla osa pohjoismaista perhettä?» Rubensson ihmettelee.

Rubenssonin artikkelista on kieltämättä luettavissa häivähdys myös vanhaa ruotsalaista suurvalta-asennetta, kun hän puhuu »600 vuoden yhteisistä kärsimyksistä ja ilonaiheista». Ruotsin vallan aikana Suomea kansakuntana ei kuitenkaan ollut vielä edes olemassa. Koululaisten historiankirjoissa esiintyvä »Ruotsi-Suomi» on pelkkää suomalaisten itsekorostusta. Vasta Venäjän vallan kaudella autonomian aikana suomalaisen – kaksikielisen – kansallisvaltion rakentaminen pääsi vauhtiin.

Språkförsvaret ei ole kuitenkaan mikään aitosuomalaisten, Suomalaisuuden Liiton saati Suomen Sisun ruotsalainen vastine, vaan pitää ruotsin kielen ohella esillä monikielisyyttä ja vähemmistökieliä. Olisiko Suomessakin aika aktivoitua kielipolitiikassa muullakin tavoin kuin ruotsin kielen vastustamisen merkeissä?

Oma kommenttini:

Ruotsin asemaa kaikille pakollisena kielenä perustellaan nimenomaan identiteettisyillä ja samaa "von oben" retoriikkaa edustaa kirjoituksenne väite, että ruotsin kieli "kuuluu suomalaisuuteen". Millä oikeudella te määrittelette esimerkiksi minun suomalaisuuteni ? Millä oikeudelle te peukaloitte minun identiteettiäni ? Kiellättekö te minun suomalaisuuteni, ellen suostu sisällyttämään siihen ruotsin kieltä. Suvaitsevaisuus on kovin valikoivaa teillä kyldyyriväellä!
Aivan samalla tavalla voi väittää,että vain asepalvelus kuuluu suomalaisuuteen.. puolustetaanhan siinä isänmaata nimenomaan tappamalla! Vastaavasti joku voi väittää, että vain heterous kuuluu suomalaisuuteen. Te puolestanne rajaatte ruotsin kielen suomalaisuudestaan kieltävät ulos suomalaisuudesta! Eräänlaista elitististä kulttuurifasismia. Olette todella oman kvasisuvaitsevaisuutenne lumoissa! Minä suvaitsen teidän uskoanne ja saatte sitä vapaasti julistaa, mutta en suvaitse sitä, että juuri teidän ruotsikäsityksenne väkisin yritetään tuputtaa minun identiteettiini! Minun silmissäni "suvaitsevaisuutenne" on tekopyhää näennäissuvaitsevaisuutta, puhdasta svekomaniaa.

Stubb sanoi, että suomalaisilla on ruotsalaisuus DNA:ssa.

Ruotsissa on yritetty tutkia ruotsalaisten ns. etnistä alkuperää siinä kuitenkaan onnistumatta.

Maiden kohdalla puhuttaessa kielestä ja kulttuurista voitaisiin käyttää myös laadun käsitettä. Maat ovat laadultaan erilaisia. Laatua on kuvailtava, tunnusteltava ominaisvärejä, erityispiirteitä. Laatu herättää tuntemuksia, kokemuksia, se ei avaudu helposti vieraille.

Suomen kieli on jo niin omaa luokkaansa oleva erikoiskieli, että sen laatu eroaa kaikista muista pohjoismaisista kielistä. Suomen maantieteellinen sijainti idän ja lännen rajamaana on muovannut suomalaisesti kulttuurista hyvin omintakeisen, ei sitä voi väkisin pakottaa "nordismin" muottiin, sellainen on tuhoon tuomittu yritys.

Pakkoruotsittajat (kuten Lipponen), jotka puhuvat suomalaisista itäruotsalaisina ovat menettäneet kosketuksensa suomalaiseen peruslaatuun, suomalaiseen sieluun.

Erittäin ytimekäs vastine, JV!
Minäkin osallistuin.

Oma kommenttini:

Voi pojat. Nyt pakkoruotsin puolustajat ovat marssittaneet mediassa esiin todellisia nationalisteja: John Crispinsson, Dick Harrison ja Herman Lindqvist sekä nyt Arne Rubensson. Keskustelin tästä pakon "historia-Norden"-perustelusta eräässä ruotsalaisessa poliittisessa blogissa. Blogisti kuvasi näiden toimijoiden ongelmaa näin: "Syy miksi he ovat niin kiihtyneitä ruotsin kielen asemasta Suomessa on se, että he tuijottivat itse sokeasti historiaan. Heidän nationalistiset tunteenpurkauksensa ovat parhaassa tapauksessa merkki siitä, että ne ovat fossiileja, pahimmassa tapauksessa tällainen voi ravita äärioikeistolaista nationalismia."

Esimerkiksi John Chrispinsson, jota vastikään lainattiin HBL:ssä on ilmeisen tietoinen tästä, koska hän jakaa nationalismin "pahaan" ja "hyvään". Hän kertoi, että meillä olisi paljon opittavaa 1800-luvun nationalistisista ajatuksista. Silloin monet kulttuuripersoonat katsoivat, että nationalismi oli hyvää. Crispinsson haluaa nähdä kaikkien pohjoismaiden asukkaiden tuntevan olonsa kotoiseksi kaikkialla Nordenissa. Hän uskoo, että tähän tarvitaan yhteinen skandinaavinen kieli, jota ilman hänestä meiltä katoaa suuri osa yhtenäisyydentunnetta. Mutta eivät ruotsalaiset yleisesti ajattele näin, heille tuo on nationalismia ja vielä irrationaalista. Näin vastaa ruotsalainen poliittisen blogin kirjoittaja: "Tuo on äärimmäinen näkemys. En ole koskaan kuullut kenenkään esittävän, että kaikkien tulisi puhua ruotsia, jotta tuntisimme "yhtenäisyyttä". Miten Crispinsson kuvittelee, että jo nyt ilmeiset ristiriidat vähenisivät (ja muuttuisivat yhtenäisyydeksi) kun pakkoa lisätään? Hänen täytyy olla täysin epärealistinen unelmoija. Eikä Suomi tarkasti ottaen edes kuulu Skandinaviaan. Crispinssonista vaikuttaa tulleen lite snurrig."

Tämä ero on Suomen ja Ruotsin välillä. Olemme molemmat näennäisesti pohjoismaisia demokratioita, mutta Ruotsissa ihanteet on tuotu käytäntöön, meillä ei - meillä rakennetaan outoa kaksikielisyysnationalismia unohtaen, ettei mikään todellisuudelle vieras toimi. Meillä ei esimerkiksi ymmärretä, mikä haaste on siinä, että pääkaupunkiseudun kouluissa on pian 20% maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Tarvitsemme ehdottomasti monikielisyysstrategiaa, jossa näiden nuorten omien äidinkielten opettaminen nostetaan yhdeksi koulutuksemme kärkihankkeeksi. Tämä oli ensimmäinen asia, jonka ruotsalainen bloggarikin nosti esiin: "Täytyy olla todella vaikeaa esimerkiksi Suomeen tuleville somaleille opetella kolmen eri kieliperheen kieliä. Verrattuna ruotsalaisiin, joiden on hankala jopa oppia toista oman kieliryhmänsä kieltä (englantia) todella hyvin, puhumattakaan ranskasta tai saksasta. Suomeen tulevat maahanmuuttajat joutuvat siis liikkumaan kolmen eri kieliperheen keskellä kun taas useimmat ruotsalaiset liikkuvat vain yhdessä kieliperheessä."

Ruotsista voimme hyvin ottaa mallia, siellä tunnistetaan ummehtunut nationalismi ja kritisoidaan sellaista avoimesti, siellä rakennetaan monikulttuurisuutta myös kieltenopetuksessa (englannin lisäksi toista vierasta kieltä ei opiskella, jos on tarvetta lujittaa koulukieltä, kotikieltä tai englantia).

Pohjoismaisuutta on inhimillinen ja suvaitseva asenne, jossa kartetaan epärealistisia vaatimuksia. Pakkoruotsi ei ole pohjoismaista vapautta vaan ihan kotimainen ongelma. Mitään tällaista identiteetin sanelua ei tarvita. Suomalaisuutta on monenlaista. Suomalaisuus on mosaiikki, jonka jokainen rakentaa omalta kohdaltaan.