Kaipaan lisää näitä koulun arjen asiantuntijoiden näkemyksiä, joissa painotetaan oppilaiden yksilöllisten taitoprofiilien kunnioitusta ja kritisoidaan pelkän tiedon siirtämiseen perustuvaa koulutusta - ja näin kritisoidaan myös pakkoruotsia vaikkakin kovin varovaisesti. Tässä psykologin mielipide aamun hesarin mielipideosastolta:
Jos HS-gallup (HS Kotimaa 22. 12.) olisi totta, koulun ongelmat ratkeaisivat vaihtamalla laiskat oppilaat ahkerampiin. Työni kautta asia näyttää toisenlaiselta.
---
Opetussuunnitelman mukainen opetus on osalle lapsista liian vaikeaa, ja vauhti kova. Hyvien numeroiden saaminen vaatii vahvaa kielellistä muistia.
---
Ei ole tasa-arvoa vaatia kaikilta samoja asioita. Liian vaikeat asiat liian nopeasti tarjottuina riistävät oppilaalta tilaisuuden oppia ne tärkeät asiat, jotka hän voisi oppia yksilöllisiä eroja kunnioittavassa koulussa.
---
Väitän, että nyt vallalla oleva käsitys, jonka mukaan kaikki voivat oppia kaiken, on käytännössä elitistinen. Juuri tämän takia koulu toimii nyt tehokkaasti syrjäyttämisen välineenä – vaikka se ei ole tarkoitus. Miksi meistä on niin kohtalokasta, jos joku ei hallitse matematiikan käsitteitä tai ruotsin kieltä, mutta heikot käytännön taidot ovat vain huvittava pikku yksityiskohta?
---
Tarvitaan opetussuunnitelmien pelkistämistä ja oppilaiden yksilöllisyyden kunnioittamista. Huolenpito ja turvan antaminen oppilaille ovat hyvän koulutyön perusta. Liian usein ne unohtuvat, kun kaikki huomio kiinnitetään pian unohtuvan tiedon siirtämiseen.
http://www.hs.fi/paivanlehti/29122013/m ... 8204764117
Minusta on todellista valtapopulismia (vallankäyttäjien liturgiaa todellisten ongelmien hämärtämiseksi) saada ihmiset huolestumaan pisa-tuloksista ja vaatimaan kouluun lisää piiskaa, kun porkkana ei näytä riittävän.
Ehkä on turhaa mitata matematiikan ongelmanratkaisutaitoja niiden kohdalla, jotka eivät vielä pysty tehtävänantojen vaatimaan lukutaitoon. Viisi vuotta myöhemmin, heidänkin tilanteensa oppijoina ja suorittajina on aivan toinen.
On ehdottomasti turhaa vatvoa ruotsinopetuksen kehittämistä koko ikäluokalle, kun monen kohdalla taitoprofiili ei yksikielisessä ympäristössä tule taipumaan kahden kielen opiskeluun ilman, että kaikki muu tärkeä karsitaan.
On uskomatonta, että politiikassa itsensä tasa-arvon kannattajiksi brändänneet antavat lausuntoja, joissa pakkoruotsin poistaminen nähdään oppilaiden laiskistamisena tai pohjoismaisuuden riistämisenä heiltä ja koulutuksellisten umpiperien rakentamisena. Harva päättäjäkään näyttää päivittävän käsitystään siitä, mitkä ovat tulevaisuuden tarpeet, monikulttuurisen Suomen koulutuksen todelliset haasteet ja miten oppimisen tutkimus siirtää koulua yhä yksilökeskeisempään suuntaan.
Toivotaan, että äänet koulun arjesta pääsevät mediassa esiin.