vapaakielivalinta.fi

Svenska Teatern oli loppuunmyyty eilen, kun Herman Lindqvist oli saapunut puhumaan kirjastaan "När Finland var Sverige". Häntä haastatteli toimittaja Seppänen, joka muistetaan sarjasta "Suomi on ruotsalainen". Ohjelma näytettiin suorana myös HBL:n sivuilla.

HBL kitetyttää Lindqvistin sanomaa:
– Den enorma okunskapen är frapperande. I Sverige tror man att Finland var en koloni som styrdes med förtryck och i Finland är man övertygad om att det var så. Men det finns inga belägg för förtryck och revolt.
- Valtava tietämättömyys on huomiota herättävää. Ruotsissa luullaan, että Suomi oli siirtomaa, jota johdettiin sorrolla, ja Suomessa ollaan vakuuttaneita siitä, että näin oli. Mutta mitään merkkejä ei ole sorrosta ja kapinoinnista.

HBL: sivuilla voi seurata illan tapahtumia videolta:
http://hbl.fi/video/2013-11-29/535636/lindqvist

Kohdasta 10:00 alkaen HL kertoo, miten kaikki alkoi 1100-luvulla. Oli ollut pitkä suotuisien satovuosien kausi ja väkimäärä Pohjolassa kasvoi. Norjalaiset siirtyivät Islantiin ja Grönlantiin, tanskalaiset olivat jo levittäytyneet Englantiin ja ruotsalaiset levittäytyivät itään. Valtiota edeltävänä muodostelmana oli katolinen kirkko, jonka nimissä liikuttiin, mutta mitään ristiretkiä Suomeen ei tapahtunut. Suomessa asui kuulemma suomalaisen historiantutkimuksen mukaan n. 10 000 henkeä, jotka olivat jakaantuneet suomalaisiin, hämäläisiin ja karjalaisiin. Nämä heimot tappelivat keskenään ja Novgorodin kanssa. Rannikot olivat tyhjät, sillä merivaltojen ryöstöretket tekivät rannikoista turvattomia. Mitään merkkejä siitä, että tuossa vaiheessa olisi ruotsalaisten ja suomalaisten välillä ollut ristiriitoja (bråk, motstånd, våld, revolt) ei ole. Heimopäälliköt kääntyivät sopuisasti kristinuskoon saadakseen munkeilta apua asioissa, joissa tarvittiin kirjoitustaitoa ja laajoja verkostoja, suomalaiset merkkihenkilöiden pojat lähtivät ruotsalaisten kanssa Euroopan yliopistoihin ja 1300-luvulla moni oli merkittävässä asemassa. "Finländarit" olivat mukana valitsemassa kuningasta Ruotsissa. Ellei Ruotsi olisi suojannut linnoittamalla Suomea, maasta olisi tullut venäläinen, täällä olisi kirjoitettu venäläisin kirjaimin --- Sanonta "Ruotsin kuningas soti viimeiseen suomalaiseen" ei päde ---.

Kannattaa kuunnella, millä tavoin maan historia nyt kerrotaan. Ehkä odottamani suuri historiakeskustelu on tulossa - myös suomeksi.

PS. Ohjelman lopuksi HL toteaa, että historia on niin tärkeää siksi, että ilman historiaa, emme tiedä juuriamme, emme tiedä keitä me olemme.

Svenska Yle oli pohjustanut Lindqvistin vierailua pari päivää sitten:
http://svenska.yle.fi/artikel/2013/11/2 ... dssvenskar


Mielenkiintoisinta on ehkä lukea kommentteja. Pahoittelen, etten ole kääntänyt jokaista kommenttia, vaikka olen kopioinut ne tähän ruotsiksi. Alussa on kuitenkin kaiken oleellisen kiteytys ja nuo värilliset ruotsinkieliset tekstit voi hypätä yli.


Osa kommentoijista esittelee aika merkillisiä historiakäsityksiä kuten, että ruotsinkieliset ovat olleet täällä yli tuhat vuotta ja suomenkieliset ovat tuleet vasta heidän jälkeensä, ainakin Uudenmaan asuttivat ensin ruotsinkieliset, sekä suomen- että ruotsinkieliset tulivat jo tuhansia vuosia sitten:

"--- vi faktiskt har funnits här i mer än 1000 år. Man kan till och med helt korrekt påstå att svenska (nordiska) talades i det land som nu heter Finland mycket tidigare än de första finsk -ugriska dialekterna blev allmänna här, främst då i östra delen av fennoskandien. ---"

"--- De första fasta invånarna i Nyland var inte finskspråkiga, så här i söder är det vi som är "urinvånarna". Inte för att jag tycker att det spelar någon roll, det finns nog plats för oss alla här. ---"

"--- det har funnits svenskar i Finland i 1 500 år ---"

"--- Ursprungligen bebodde samerna hela Finland. För mycket länge sen invandrade både finnar och svenskar och trängde så småningom undan samerna till norra Finland. Enligt historikern och professorn Martti Ruutu kom finnarna för ca 8000 år sen och svenskarna för ca 4000 år sen. ---"


Mukana on myös kuohahtaneen nordborin kirjoitus, jossa hän julistaa kaikki pohjoismaat veljeskansoiksi ruotsalaisille, mutta käymättä koskaan Suomessa on kuullut, ettei ruotsinkielinen ole tänne tervetullut ja tämä on hänestä uskomatonta:

"--- Jag ser alla nordiska länder som brodersfolk till oss svenskar. Jag har varit i Danmark, Norge och på Island, och vet att de ser oss som brodersfolk. Finland har jag aldrig varit i, men vad jag har hört av de som åkt så känner man sig inte så välkomnad. Och har man mage att fråga om de kan svenska så lär man sig snart att det är fel väg att gå! Otroligt! ---"


Sitten on näitä, jotka yrittävät rauhoitella tilannetta, kertoa että ruotsinkielisillä toki on tuhannen vuoden jälkeen kotipaikkaoikeus täällä ja että ruotsinkieliste ovat hienoja ihmisiä, joita vastaan ei ole mitään, tosin pakkoruotsi tulisi poistaa:

Det är märktligt man argumenterar om gamla saker, vem var det första och var. Ni finlandsvenskar har varit här 1000 år, ni är fina människor och språket är kanska enkelt att lära. Har ingenting emot. Ni behövs i vårt gemensamt land. Vi ska konsentrera i framtiden. Vad kommer med oblikatorisk svenska i skolan. Som 100% finskatalande irriterar mig mest argumentering "Det behövs för att garantera svenska service". Jag är ingen servitör. Mina förfadrar var servitörer för svenskatalande överklass för 600 år. Det räcker till för min familj. Om jag studerar svenska, vill jag ha nytta av det för mig sjäv. Tvången hör inte till 2000-talet.


Ja joku vielä valistaa, että suomenkieliset lapset oppivat kyllä myös Ruotsin historiaa peruskoulussa, vaikka se lukiossa onkin valinnainen, ja muistuttaa, että suomenkielisten historia on paljon pidempi ja laajempi kuin Ruotsin historian osaksi kytketty historiamme:

"Alla finska skolbarn har läst om Sveriges och Finlands gemensamma historia i grundskolan. I gymnasiet är Sveriges historia ett alternativt ämne. Finska skolelever vet mera om Sveriges och Finlands gemensamma historia än en vanlig svensk medborgare. Finlands statliga historia börjar år 1809 då landet blev ett autonomiskt storfurstendöme, men det finska folkets historia är mycket längre. ---"


Vaikka ruotsinkieliset aina valittavat siitä, etteivät suomenkieliset tunne historiaa, jää päällimmäiseksi tunne, että ruotsinkielisten oma historiantulkinta on aika värikäs kokoelma erilaisia väärinkäsityksiä ja puolitotuuksia ja nimenomaan heillä olisi syytä päivittää näkemyksiään.

Järkyttävää, mistä ihmiset noita kuvitelmiaan oppivat?
Tosin ei tuo ole sen järkyttävämpää kuin että missikandidaatit eivät tiedä, milloin Suomi itsenäistyi. Jos historia ei henkilöä kiinnosta, hän ei sitä(kään) opi eikä paina muistiinsa.

Jaska kirjoitti:Järkyttävää, mistä ihmiset noita kuvitelmiaan oppivat?
Tosin ei tuo ole sen järkyttävämpää kuin että missikandidaatit eivät tiedä, milloin Suomi itsenäistyi. Jos historia ei henkilöä kiinnosta, hän ei sitä(kään) opi eikä paina muistiinsa.

Missit eivät kuitenkaan parveile nettikeskusteluissa oikomassa muiden käsityksiä maan itsenäistymisestä, he tietävät etteivät tiedä. Ongelmana on nyt ne, jotka uskovat tietävänsä vaikkeivät tiedä.

En muista miltä web-sivuilta löysin että n. 1653 ehdotettiin Tukholmassa, että siellä alettaisiin käyttää kielenä ruotsia. Ei tainnut mennä läpi.

Nyt hädissäni löysin edes jonkun sivun joka kertoo "ruotsissa" puhutuista kielistä.

http://sv.wikipedia.org/wiki/Spr%C3%A5k_i_Sverige


Historia[redigera | redigera wikitext]

Under större delen av sin historia, var Sverige ett större land än i dag. Det svenska riket omfattade vid sin höjdpunkt 1658 områden som idag utgör Finland och Estland samt delar av Ryssland, Lettland, Tyskland, Danmark och Norge. Därför har Sveriges språkliga landskap historiskt sett varit mycket olikt det vi har idag.

Svenska språket utvecklades ur fornnordiskan runt 1300–1400-talet, och historiskt sett var de svenska dialekterna i allmänhet mycket mer olika varandra än idag. Sedan 1900 dominerar rikssvenska i hela landet. De skandinaviska språken utgör ett dialektkontinuum och några av de traditionella svenska dialekterna kan lika gärna beskrivas som danska (skånska) eller norska (jämtländska).

Finska var majoritetsspråk i Sveriges östra delar och delar av Norrbotten eller Västerbotten, men det användes nästan uteslutande som ett talat språk.

Estniska var majoritetsspråk i svenska Estland, men provinsen hade liksom Finland en svenskspråkig minoritet (estlandssvenskar) samt en mer betydande minoritet av tyskar (balttyskar).

I det medeltida Sverige hade lågtyskan en mycket viktig roll som kommersiellt språk och Hansans lingua franca. Som sådant har lågtyskan påverkat svenska språket och andra språk i regionen avsevärt. I det medeltida Stockholm var hälften av befolkningen tysktalande. Lågtyska var också det språk som talas under 1600-talet i de svenska områdena i norra Tyskland, det vill säga svenska Pommern, Bremen-Verden, Wismar och Wildeshausen (liksom resten av norra Tyskland) och av den tyska minoriteten i Estland och svenska Livland. Livland beboddes även av letter (lettiska), ester (estniska) och liver (liviska).

I svenska Ingermanland talades förutom svenska även finska, ingermanländska och votiska.[förtydliga]Latin, i egenskap av den katolska kyrkans språk, infördes i Sverige med kristnandet, runt år 1000. Liksom i större delen av Europa förblev latinet de utbildades lingua franca och vetenskapliga språk i flera århundraden, i Sverige. Till exempel var Carl von Linnés mest kända verk Systema Naturae, som publicerades år 1735, skrivet på latin.

Under den 1700-talet var franska det Europas överklassers andraspråk och Sverige var inget undantag. Den svenska adeln talade ofta franska sinsemellan och kodväxling mellan franska och svenska var vanligt. Den svenska kungen Gustav III var en sann frankofil och franska var det gemensamma språket vid hans hov.

Gradvis förlorade Sverige sina besittningar och fick sina nuvarande gränser 1809 i och med att landet förlorade sin östra del (Finland) till det ryska imperiet. I de områden som fanns kvar var svenskan dominerande nästan överallt. I landets norra delar fanns den samiska befolkningen och de finsk- eller meänkielispråkiga tornedalingarna. Finska talades också av minoriteter i Stockholm och Finnskogarna. Därutöver talades bland annat romani och jiddish av spridda minoriteter.

Kiitos, Hannu Jussi!

Ruotsissa on siis aikojen kuluessa puhuttu
- fornnordiskasta n. 1300-1400 kehittyneitä ruotsin muotoja, jotka erosivat toisistaan varsin huomattavasti
- suomea
- meänkieltä
- suomenruotsia
- saamen kieliä
- eestiä
- saksaa
- liiviä
- latinaa (kirkko ja tiede)
- ranskaa (aateliset)
- jiddisiä
- ruotsin romania
ja muita.

Ilman että mitään kielistä ruotsin lisäksi olisi pakolla opetettu, ruotsalaiset ovat nyt kuuluisa suvaitsevaisuudestaan. Ja kun suomalaiset haluaisivat päästä todellista haittaa aiheuttavasta pakkoruotsista, me olemme muka suvaitsemattomia.

Mielenkiintoista nähdä tullaanko, milloin ja kenen rahoituksella kirja kääntämään suomeksi. Erityisesti olisi hauska tietää, kuka mahdollisen käännöstyön rahoittaa, jäljet saattavat johtaa sylttytehtaalle: kirja voi hyvinkin olla tilaustyö. Palkkion Hermannille kirjan kirjoittamisesta olisi maksanut tilaaja. Hermanni ei sinänsä ole historioitsija, vaan entinen toimittaja, joka on kirjoittanut Ruotsin historiaa käsitteleviä kirjoja.

Samaan aikaan sarjan Suomi on ruotsalainen tullessa tv:ssä keskusteltiin tästä HL:n tilaustyöstä ja siitä, että kirja pitäisi ottaa koulujen opetusohjelmaan. Eli tilaajat taitavat olla sama taho, joka tilasi ja maksoi sarjan.

Hannu Jussi kirjoitti:Samaan aikaan sarjan Suomi on ruotsalainen tullessa tv:ssä keskusteltiin tästä HL:n tilaustyöstä ja siitä, että kirja pitäisi ottaa koulujen opetusohjelmaan. Eli tilaajat taitavat olla sama taho, joka tilasi ja maksoi sarjan.

Minäkin pidän todennäköisenä, että kyseessä on tilaustyö. Lindqvist kirjoittaa kirjan tai kaksi vuodessa, nyt juuri "Suomi on ruotsalainen" -teemaan ja pakkoruotsikeskusteluun osuu hänen uusittu Suomen historiansa. Ei ole sattuma.

Lindqvistin kirja on hankinnassa yhteen täkäläiseen kirjastoon; liityin varausjonoon. Täytynee sitten tehdä kaksikielinen (su-en) arvio teoksesta, toivottavasti se ei ole niin vääristelevä kuin Lindqvistin lausunnot julkisuudessa.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1 ... aaristelya

Jaska kirjoitti:Lindqvistin kirja on hankinnassa yhteen täkäläiseen kirjastoon; liityin varausjonoon. Täytynee sitten tehdä kaksikielinen (su-en) arvio teoksesta, toivottavasti se ei ole niin vääristelevä kuin Lindqvistin lausunnot julkisuudessa.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1 ... aaristelya

Olisi mielenkiintoista saada arvio kirjasta Jaskalta. Olen löytänyt vain Helsingin yliopiston historian professori Meinanderin arvion hesarista 2.11.2013, missä hän kuvailee kirjaa sanoilla "valistustyötä", "sutjakkaasti", "verevästi".

Herman Lindqvist kirjoittaa sutjakkaasti ajasta, jolloin Suomi on Ruotsi

Herman Lindqvist valistaa verevästi yhteisestä historiastamme

När Finland var Sverige
Herman Lindqvist
Laji: Tietokirjat, historia
Kustantaja: Bonniers

Niin Suomessa kuin Ruotsissakin valitetaan usein, etteivät kansalaiset tiedä juuri mitään maiden yhteisestä historiasta ennen vuotta 1809.

Tämä pitää pitkälti paikkansa. Taivastelun syynä on kummankin maan tarve ylläpitää tietoisuutta yhteisestä menneisyydestämme. Se selittää Suomessa parhaiten, miksi me itäisestä sijainnistamme huolimatta olemme niin läntinen kulttuuri. Ruotsissa tämä taas on helpoin ja ymmärrettävin tapa kuvata menneisyyttä valtakuntana, jonka koossa pitävä voima oli Itämeri.

Tuorein esimerkki valistustyöstä on ruotsalaisen journalistin Herman Lindqvistin teos När Finland var Sverige (Kun Suomi oli Ruotsi). Kirjan nimessä on samanlaista otsikoinnin sanaleikkiä kuin Yleisradion viimekeväisessä tv-sarjassa Suomi on ruotsalainen. Sarjan tavoin Lindqvist pyrkii osoittamaan kuinka väärin on ymmärtää maittemme historiaa ennen 1800-lukua erillisinä kertomuksina.

Suomessa tämän oivaltaminen ei kylläkään vaadi paljon. Peruskoulussa luetaan edelleen Ruotsin ajan kuninkaallisista ja suurmiehistä ja rannikkokaupunkimme ovat saaneet nimensä heidän mukaansa. Suomessa on myös edelleen elinvoimainen ruotsinkielinen kulttuuri, jota valtiovalta ja enemmistöväestö johdonmukaisesti suojelee.

Lindqvistin kohderyhmänä ovatkin ennen kaikkea ruotsalaiset. Ruotsin menestyksekäs yhteiskuntakehitys kahden viime vuosisadan aikana on tyystin peittänyt alleen yhteiset peruskivet nykyisen Suomen kanssa.

Lindqvist on tehtävään mitä sopivin saarnamies. Ruotsalaisen diplomaatin poika kävi koulunsa 1950-luvun Helsingissä ja teki sen jälkeen uraa sotareportterina ja Ruotsin historiaa käsittelevien yleisteosten kirjoittajana. Kirjat ovat valtavan suosittuja. Lindqvistin kerronta on suoraa ja mutkatonta, eikä lukijaa vaivata rakennehistoriallisilla monimutkaisuuksilla.

Jutun ytimessä ovat kuninkaat, mehevät valtataistelut ja veriset sotatantereet, aivan kuin vanhan ajan Carl Grimbergin yleisteoksissa.

När Finland var Sverige -kirjassaan Lindqvist on kuitenkin perehtynyt myös jonkin verran uuteen kulttuurihistorialliseen tutkimukseen, kuten Tuomas Heikkilän mullistavaan teokseen Pyhän Henrikin legendasta sekä Kari Tarkiaisen, Heikki Ylikankaan ja Nils Erik Villstrandin laajaan tuotantoon Ruotsin valtakunnasta ennen vuotta 1809.

Tulos on mukiinmenevä, varsinkin kun pitää mielessä että Lindqvistillä on suuri uskollinen lukijakunta, joka Suomi-kipinän saatuaan voi etsiä käteensä esimerkiksi Ylikankaan ja Heikkilän teosten ruotsinnokset; viitteet tietolähteistä löytyvät tällä kertaa leipätekstistä.

Kirjan suurimmat puutteet ovat maittemme yhteisen hallintokulttuurin ja talouden kuvauksissa. Jos haluaa ymmärtää mistä kantavat rakenteet yhteisessä Ruotsissamme koostuivat, on syytä katsoa myös valtakunnan lainsäädäntöön ja elinkeinoelämän rakenteisiin, vaikkei näistä ulottuvuuksista kovin rehevää stooria saakaan.

Toinen Lindqvistin pitkälti sivuuttama aihe on Suomen erillisluonteen kehitys 1700-luvulla. Varsinkin nuoremman polven historiantutkijat ovat keskustelleet aiheesta viime vuosikymmenenä vilkkaasti. Ruotsalainen Jonas Nordin esitti väitöskirjassaan 2005, että Suomea alettiin ymmärtää muusta valtakunnasta erillisenä alueena 1700-luvulla. Nordin sai vastaväitteitä suomalaisilta kollegoiltaan, jotka ovat korostaneet yhtenäiskulttuurimme vahvistuneen juuri silloin.

Lindqvistin teos on ennen kaikkea sutjakas johdanto yhteiseen historiaamme.

Välillä kirjoittaja vie kerrontaa aivan muualle kuin valtakunnan itäiseen osaan, mutta silloinkin hän muistaa nostaa esiin suomalaisten osuutta, kuten esimerkiksi hakkapeliittojen eli suomalaisen ratsuväen panosta 30-vuotisessa sodassa.

Marraskuun kuudentena vietämme Suomessa ruotsalaisuuden päivää Lützenin taisteluissa sinä päivänä vuonna 1632 kaatuneen Kustaa II Adolfin muistoksi. Hänen aloitteestaan valtakuntaan saatiin tehokas ja lakiin perustava hallintokulttuuri.

Lindqvist ei märehdi tätä vaan kohdistaa huomion siihen, että pahoin runteleman kuninkaan ruumiin löysi taistelutantereelta suomalainen ratsuväki.

Vastaavia historiallista mielikuvitusta kutkuttavia yksityiskohtia teoksessa on rutkasti.

Seuraavan kerran kun poikkean Tukholman Östermalmin torilla muistan taatusti Lindqvistin kuvauksen siitä, kuinka siellä teloitettiin syyskuussa 1790 Anjalan kapinan keulamies, suomalainen eversti Johan Hästesko.

Hyvä kertomus vaatii vereviä yksityiskohtia.

---

Laitan tähän vielä ne argumentit, joilla Meinander itse perusteli näkemystään suomen kielen katoamisesta, mikäli Suomi olisi jäänyt osaksi Ruotsia:

- suomi oli pieni vähemmistökieli, vain 22%
- suomea puhuvat asuivat idässä ja pohjoisessa, periferiassa, pääasiassa kaupunkien ulkopuolella
- ruotsin kieli oli alkanut voittaa alaa 1700-luvulla väestönkasvun ja kielenvaihdon kautta
- 1700-luvulla yhä useampi vaihtoi kieltä kirjallisen kulttuurin yleistyessä ja hakeutumalla koulutukseen
- Ruotsi oli tuolloin hyvin keskusjohtoinen valtio, enemmän jopa kuin muut Euroopan valtiot
- kehitys Itämaassa olisi ollut samankaltainen kuin se oli Torniojoenlaaksossa, Skotlannissa tai Irlannissa
- teollistuminen olisi vielä kiihdyttänyt muutosta
- kuinka moni akateemisemme olisi lähtenyt taistelemaan suomen puolesta, kysyy Meinander ja vastaa, ettei monikaan - Tukholman näkökulmasta tällainen suomen kielen vahvistaminen olisi näyttänyt maanpetokselta, sillä Venäjä olisi varmasti yrittänyt käyttää sitä hyväkseen

Nyt ilmeisesti ei ole aika pohtia Ruotsin valtaa kriittisesti vaan verevä ja sutjakas valistustyö yhteisyyden ongelmattomuudesta on ok.

Minua kiinnostaa myös kirjan alkumetrien tulkinta - oliko niin, että Suomen "valloitus" oli rauhanomainen prosessi?

NRR kirjoitti:Svenska Teatern oli loppuunmyyty --- Ohjelman lopuksi HL toteaa, että historia on niin tärkeää siksi, että ilman historiaa, emme tiedä juuriamme, emme tiedä keitä me olemme.

NRR kirjoitti:Kiitos, Hannu Jussi!

Ruotsissa on siis aikojen kuluessa puhuttu
- fornnordiskasta n. 1300-1400 kehittyneitä ruotsin muotoja, jotka erosivat toisistaan varsin huomattavasti
- suomea
- meänkieltä
- suomenruotsia
- saamen kieliä
- eestiä
- saksaa
- liiviä
- latinaa (kirkko ja tiede)
- ranskaa (aateliset)
- jiddisiä
- ruotsin romania
ja muita.

Ilman että mitään kielistä ruotsin lisäksi olisi pakolla opetettu, ruotsalaiset ovat nyt kuuluisa suvaitsevaisuudestaan. Ja kun suomalaiset haluaisivat päästä todellista haittaa aiheuttavasta pakkoruotsista, me olemme muka suvaitsemattomia.

Ruotsissa millään näistä muista kuin ruotsin kielestä ei ole enää mitään todellista merkitystä. Mitä se kertoo siitä, mikä oli ja olisi ollut suomen kielen ja suomenkielisten asema ja kohtalo Ruotsin osana? Mitä se kertoo suomalaisen identiteetin ja juurien hahmottamisesta? Miten tämä näkökulma ei nouse näkyviin nyt tilatuissa "Suomi on ruotsalainen" -ohjelmissa ja -kirjoissa.

Ei erityisemmin liity mitenkään aiheeseen, muuta kuin että on kiinnostavaa kuulla arvioita kirjasta ja kyllähän historia kiinnostaa minua aina.

Mutta tulipahan vain mieleen toinen kirja, eli Henrik O. Lunden "Finland's War of Choice: The Troubled German-Finnish Coalition in World War II". Lunde on kuulemma syntyjään norjalainen, joka ei osaa suomea tai venäjää (saksasta en tiedä, mutta kirja perustuu kai enimmäkseen saksalaisiin lähteisiin), ja kommenteista päätellen sen huomaa. Yhtään suomalaista arviota en ole vielä löytänyt, ja kirjojakin oli aika vähän enimmäkseen yliopistokirjastoissa.

Takakannessa lukee mm.: "The story of Finland fighting alongside a "Goliath" of its own has not brought pride to that nation and was a period many Finns would rather forget." Tuon "unohtamisen" huomaa varmaan jokainen kirjakaupassa käydessään... Mutta kovin tuomitsevalta kirja kuulostaa, vaikka faktat lienevätkin oikein, ja suomalainen näkökanta ja lähteet loistavat poissaolollaan kielen osaamattomuuden takia. Ilmeisesti Suomen "valinta" oli Saksan valitseminen eikä liittoutuminen muiden pohjoismaiden kanssa. (Kovin oli realistinen vaihtoehto...) Näinköhän ruotsin- ja norjankielisissä historiateoksissa asiaa käsitellään?