Kaksikielisyys on rikkaus!
Lähetetty: 07.11.2013 15:41
Rikkaudella voidaan määritelmän mukaisesti tarkoittaa varallisuutta/vaurautta/omaisuutta, jota on houkuttelevaa tavoitella.
Tämä houkuttelevuus näkyy poikkeuksetta myös siten, että joku muukin oma-aloitteisesti tavoittelee tällaista rikkautta. Se voi näkyä myös siten, että rikkautta tavoitellaan jopa epäeettisin keinoin, esimerkiksi varastamalla tai immateriaalioikeuksia loukkaamalla.
Olen kuullut kaksikielisyyden olevan meille suomenkielisille suunnaton rikkaus. On siis olemassa riski, että joku muu, esimerkiksi vieras valtio tai Ahvenanmaa yrittää varastaa tai kopioida tämän rikkauden ja alkaa soveltaa suurella vaivalla rakennettua konseptia sellaisenaan.
Toisaalta tiedämme, että tilaisuus tekee varkaan. Koska tilaisuuksia on ollut mutta varkaita ei näy, pidän tätä selitysmallia epäuskottavana. Olisihan joku tuollaisen rikkauden vienyt jos sen ilmaiseksi saa?
Onkin etsittävä ratkaisua sanakirjan toisesta määritelmästä.
Rikkaus voisi periaatteessa tarkoittaa myös yleistä runsautta/monipuolisuutta/monivivahteisuutta, esimerkiksi seudun kasviston lajirikkaus. Nytkin ajaudumme umpikujaan: koska ruotsia lukuunottamatta mikään muu kieli tai mitkään muut kielet eivät tällaiseksi rikkaudeksi kelpaa, ei kyse voi olla tästäkään. Kasveihin sovellettunahan tämä tarkoittaisi, että pajut olisivat rikkautta, mutta männyt, lepät, kuuset, koivut, katajat, tammet, jalavat, vaahterat jne eivät.
Kolmas mahdollisuus olisi, että kyse on pienestä käännösvirheestä tai väärinkäsityksestä. Tällöin rikkaudella tarkoitetaankin rikastusprosessin erottamaa materiaalia, esimerkiksi sakkakuppiin suuresta materiaalimäärästä kierrossa jääviä kultahippuja. Silloin ei kuitenkaan ole kysymys rikastumisesta siinä mielessä, että arvomateriaalin määrä maassa lisääntyisi, vaan ainoastaan siitä, että niiden paikallinen pitoisuus kasvaa muun käsiteltävän massan kustannuksella. Toinen ongelma liittyy siihen, että tässä tapauksessa vain pieni osa ihmisistä mahtuisi asumaan sakkakupissa ja loppujen tehtäväksi jäisi vain epäkiitollinen velvollisuus ylläpitää prosessia, huolehtia massankäsittelystä ja minimoida ympäristöongelmat. Ei tämäkään oikein hyvältä kuulosta?
Mikä noista kolmesta on oikea vaihtoehto? On tietysti teoriassa mahdollista, ettei kaksikielisyys olekaan rikkaus ja mikään edellisistä vaihtoehdoista ei ole todennäköinen tai edes mahdollinen. Noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä en uskalla kuitenkaan tässä vaiheessa tehdä.
Tämä houkuttelevuus näkyy poikkeuksetta myös siten, että joku muukin oma-aloitteisesti tavoittelee tällaista rikkautta. Se voi näkyä myös siten, että rikkautta tavoitellaan jopa epäeettisin keinoin, esimerkiksi varastamalla tai immateriaalioikeuksia loukkaamalla.
Olen kuullut kaksikielisyyden olevan meille suomenkielisille suunnaton rikkaus. On siis olemassa riski, että joku muu, esimerkiksi vieras valtio tai Ahvenanmaa yrittää varastaa tai kopioida tämän rikkauden ja alkaa soveltaa suurella vaivalla rakennettua konseptia sellaisenaan.
Toisaalta tiedämme, että tilaisuus tekee varkaan. Koska tilaisuuksia on ollut mutta varkaita ei näy, pidän tätä selitysmallia epäuskottavana. Olisihan joku tuollaisen rikkauden vienyt jos sen ilmaiseksi saa?
Onkin etsittävä ratkaisua sanakirjan toisesta määritelmästä.
Rikkaus voisi periaatteessa tarkoittaa myös yleistä runsautta/monipuolisuutta/monivivahteisuutta, esimerkiksi seudun kasviston lajirikkaus. Nytkin ajaudumme umpikujaan: koska ruotsia lukuunottamatta mikään muu kieli tai mitkään muut kielet eivät tällaiseksi rikkaudeksi kelpaa, ei kyse voi olla tästäkään. Kasveihin sovellettunahan tämä tarkoittaisi, että pajut olisivat rikkautta, mutta männyt, lepät, kuuset, koivut, katajat, tammet, jalavat, vaahterat jne eivät.
Kolmas mahdollisuus olisi, että kyse on pienestä käännösvirheestä tai väärinkäsityksestä. Tällöin rikkaudella tarkoitetaankin rikastusprosessin erottamaa materiaalia, esimerkiksi sakkakuppiin suuresta materiaalimäärästä kierrossa jääviä kultahippuja. Silloin ei kuitenkaan ole kysymys rikastumisesta siinä mielessä, että arvomateriaalin määrä maassa lisääntyisi, vaan ainoastaan siitä, että niiden paikallinen pitoisuus kasvaa muun käsiteltävän massan kustannuksella. Toinen ongelma liittyy siihen, että tässä tapauksessa vain pieni osa ihmisistä mahtuisi asumaan sakkakupissa ja loppujen tehtäväksi jäisi vain epäkiitollinen velvollisuus ylläpitää prosessia, huolehtia massankäsittelystä ja minimoida ympäristöongelmat. Ei tämäkään oikein hyvältä kuulosta?
Mikä noista kolmesta on oikea vaihtoehto? On tietysti teoriassa mahdollista, ettei kaksikielisyys olekaan rikkaus ja mikään edellisistä vaihtoehdoista ei ole todennäköinen tai edes mahdollinen. Noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä en uskalla kuitenkaan tässä vaiheessa tehdä.
