vapaakielivalinta.fi

Jaskan blogin kommentoija katsoo jo kielivapauden jälkeiseen aikaan ja kirjoittaa: "--- on toinenkin oleellinen asia, johon tämän kielitaistelun jälkeen voitaisiin kiinnittää huomiota. Se on minusta suomenkielen aseman turvaaminen englantia vastaan. Aikanaan on taisteltu sen puolesta, että korkeakouluopetusta voi antaa ja tutkimusta tehdä ja tulkita suomeksi. Suomen kieli on niin tärkeä osa suomalaisuutta (ja ruotsin kieli suomenruotsalaisuutta), että korkeakoulutuksenkin ensisijainen kieli pitäisi olla suomi ja englanti on poikkeus. Tietenkin on tärkeää osata englantia (ja muitakin kieliä) mutta ennen kaikkea pitäisi osata ajatella ja kuvata asiaa suomeksi, ei puolisuomeksi. Kansainvälistyminen on ihan hyvä asia mutta ei se voi tapahuta luopumalla omasta itsestään."

Vapaan kielivalinnan rinnalla on hyvä pohtia kieltenopetuksen kokonaisuutta ja tulevaisuutta. Sekä suomi, englanti (kansainvälisen vuorovaikutuksen kielenä) että mahdollinen äidinkieli, joka ei ole kumpikaan näistä, ansaitsevat erityistä tukea.

Englannin imu vain on niin voimakas, että se näyttää hoitavan englannin opiskelun menstyksen, ellei muun kielitaidon puute tai ajan ja voimien riittävyys nouse esteeksi. Kansainvälistyminen nostaa englantia tieteen kieleksi sielläkin, missä pitäisi todella vaalia suomen kieltä tieteen kielenä. Voisiko englanninkielisten gradujen ja väikkäreiden puolittaisen vaatimisen sijaan tarjota tutkijoille oman työn käännöspalvelua kansainvälisiä foorumeita varten? Miten järjestää myös suomenkielisiä seminaareja, kun osa kaivatuista osallistujista on kansainvälisiä ja englannilla työskenteleviä? Itsessään en pidä englantia tappajakielenä vaan omana kielenkäytön muotonaan.

Ruotsissa ne, jotka eivät ole vahvoja ruotsin kielessä (joko oppimisvaikeuksien tai maahanmuuttajatausta vuoksi), voivat lukea toisen vieraan kielen sijasta lisää koululkieltä, ruotsia. Vastaava järjestely meillä olisi tarpeen. Opettajalehti on julkaisi äskettäin poikkeuksellisen suoran kannanoton kouluilta maahanmuuttajaoppilaiden ja erityisoppilaiden pakkoruotsista: "--- Meillä on oppilaita, joiden äidinkielen käsitevarasto on erittäin puutteellinen, joiden suomenkielentaito ei missään tapauksessa yllä edes lähelle sitä tasoa, jota menestyksekäs opiskelu yläkoulussa vaatisi, ja joiden edistyminen englannin kielessä jää koko ajan jälkeen heidän oman ikäluokkansa osaamisesta. --- Vuosittain anomme vapautusta [pakkoruotsista] muutamille vallitsevasta tilanteesta kaikkein selkeimmin kärsiville oppilaille, mutta turhaan. --- Opetuksen ja oppimisen ammattilaisina tuntuu vääryydeltä sisällyttää ruotsin opiskelu väkisin opinto-ohjelmaan, kun näille tunneille olisi hyödyllisempääkin käyttöä. --- Mikä pahinta: nähdä nuoren kamppailevan mahdottoman edessä ja lopulta lyvön hanskat tiskiin koko koulun suhteen."
http://content.opettaja.fi/epaper/20130 ... index.html

Ruotsissa myös kotikielten opetus on huomioitu siten, että kotikieli voi korvata toisen vieraan kielen. Tämäkin järjestely olisi meillä tarpeen. Lisäksi kotikielten opetuksen kehittäminen tietokoneavusteisin etäopetusratkaisuin olisi välttämätöntä, jotta kotikielen opetusta voisivat saada myös ne lapset, jotka ovat kunnassaan ainoita kyseisen kielen lukijoita. Kyse on siitä, että nuorella olisi oikeus yhteen todella vahvaan ja ilmaisuvoimaiseen kieleen - ja useimmille se on äidinkieli. Kielten opetusneuvoksen taannoisessa haastattelussa hän sanoi surevansa sitä, että maahanmuuttajista puhutaan usein rikkautena, mutta ”sitten kun se rikkaus on meillä käsillä, niin me ei käsitetä, että tuossa se on.” Hän piti positiivisena kehityksenä sitä, että maahanmuuttajien äidinkielen on tarkoitus tulla arvosanaksi todistukseen, mutta toivoi myös, että sillä kielellä pystyisi tulevaisuudessa korvaamaan jonkun muun kielen opintoja. (http://www.kieliverkosto.fi/article/per ... astattelu/)

Kielivalintojen vapauttaminen yläkoulussa ja lukiossa (varsinkin syrjäseuduilla) tuo myös tarpeen järjestää tietokoneavusteista etäopetusta vaihtelevissa kielissä. EK:n asiantuntija Ågren puhui äskettäin samasta asiasta: "--- tarvitaan oppilaitosten välistä yhteistyötä. Tieto- ja viestintätekniikka on kehittynyt niin nopeasti, että nyt on mahdollista järjestää (tietoverkon välityksellä) yhteisopetusta saman aikaan useassa koulussa. Näin kieliryhmän vähimmäiskoko saataisiin täyteen." (http://www.iltalehti.fi/perhe/2013102017626949_pr.shtml) Näin voitaisiin turvata myös subjektiivinen oikeus yläkoulussa ja lukiossa ruotsinopintoihin kaikkialla maassa.

Opettajan tyttärenä ja muutenkin koulutuksesta ja kielistä kiinnostuneena olen jo kehitellyt oman "ideaaliratkaisuni".

Mielestäni kouluissa tulisi olla kaksi pakollista kieltä, alkaen esimerkiksi kolmannelta ja viidenneltä luokalta, kolmas vapaaehtoinen voisi alkaa jo seiskalta. (Tämä sen takia, että nuorena kieltä oppii helpommin ja nyt jää useimmille neljä vuotta kahden kielen väliin turhaan.) Maahanmuuttajille, joiden koulukieli ei ole oma äidinkieli, oman kielen opetus korvaisi toisen vieraista kielistä. Jos toinen pakollinen kieli aiheuttaa suuria vaikeuksia, siitä pitäisi olla mahdollisuus saada vapautus. (Muistelen kuulleeni huhuja, että vielä 1990-luvun vaihteessa pari luokkalaistani olisi saanut vapautuksen ruotsista.)

Yläkoulussa, jos muut valinnaiset aineet pysyvät vain 8. ja 9. luokilla, tämä aiheuttaisi kolmannen kielen valinneille lisätunteja ainakin seiskalla. En pitäisi yhtään huonona ideana sitä, että silloin muilla kuin kolmannen kielen ottaneilla olisi pakollisia, mutta valinnaisia tunteja joko äidinkielessä, kirjallisuudessa tai vieraissa kielissä (voisi valikoimaan laittaa varmaan myös matematiikan).

Oma suositukseni olisi myös, että ensimmäiseksi kieleksi valittaisiin jokin vaikeampi kieli kuin englanti, jota oppii muutenkin helposti populaarikulttuurin kautta. Ranska, venäjä, saksa, ehkä se kiinakin Helsingissä, olisivat varmaan yleisimmät. Englannin voisi ottaa sitten viidenneltä, kuten ilmeisesti moni tekee nytkin. Muistelen myös kuulleeni, että kaverini, joka luki pitkää ruotsia, laitettiin samaan pitkän englannin ryhmään, vaikka oli lukenut kaksi vuotta vähemmän. En tiedä, onko se mahdollista, mutta koulun muuttamista ym. helpottaisi se, että yläkoulussa oppilaat opiskelisivat samoista kirjoista riippumatta siitä, ovatko he lukeneet kyseistä kieltä kaksi vai neljä vuotta. Ensimmäisen kielen opiskelu lienee hitaampaa kuin toisen (varsinkin kun kyse on nuoremmista lapsista), joten ainakin englannin kohdalla etumatka olisi kirittävissä umpeen tiiviimmällä opetustahdilla (ehkä myös ylimääräisellä tunnilla alakoulussa). Myös nuo seiskaluokan lisäopetustunnit auttaisivat sen heikomman kielen opiskelussa.

Jos vielä lisään, jos joku vaikka ihmettelee, että mistä ylimääräiset tunnit otettaisiin, niin voisin ehdottaa osittain uskontoa. Vaikka olenkin jonkinasteinen arvokonservatiivi, mutta toisaalta hyvin suvaitsevaisen uskonto-opetuksen saanut, ja meidän suunnalla esimerkiksi seurakunnan ja koulun yhteistyö on edelleen ilmeisesti varsin ongelmatonta, niin olikohan se peräti 10 tuntia peruskoulussa on minusta turhan paljon. Minun ehdotukseni olisi, että esimerkiksi 3-4 ensimmäistä luokkaa opetettaisiin lapsen omaa uskontoa ja sen perinteitä (pidän tätä tärkeänä estämässä äärimmäisten mielipiteiden syntymistä), mutta yläkoulussa opetettaisiin kaikille samaa ainetta vaikka nimellä Uskontotiede ja kulttuurit tms. Mielestäni samalla tavalla kuin oman äidinkielen osaaminen auttaa vieraiden kielten opiskelussa, myös oman kulttuurin tunteminen auttaa ymmärtämään toisia kulttuureita.

Mutta tämä on vain minun pohdintaa, jota olen harrastanut varmaan parisenkymmentä vuotta... Yliopistossa ei oikein englannin kielestä pääse eroon, mutta toinen pitkä kieli helpottaisi lähtemistä vaihtoon johonkin muun kieliseen maahan.