Ongelma kansanedustajien takinkäännössä
Lähetetty: 01.10.2013 10:45
http://professorinajatuksia.blogspot.fi ... ratia.html
Näin blogin kirjoittaja:
Yle uutisoi, että 43 kansanedustajaa on muuttanut kantaansa pakkoruotsiin myönteisemmäksi. Tämä on tietenkin kansanedustajan oikeus, mutta nostaa samalla esiin yhden edustuksellisen demokratian ison ongelman.
Pakkoruotsin kannatus kansalaisten keskuudessa on selvästi pienempi kuin sen vastustus, ja viime vaalien aikana ehdokkaiden suhtautuminen pakkoruotsiin on epäilemättä ollut monien äänestyspäätökseen vahvasti vaikuttanut seikka.
Kansanedustajien mielipiteen muutos voidaan nähdä pakkoruotsin perusteella ehdokkaita äänestäneiden pettämisenä. Joukossa saattaa olla jopa halpahintaisia valehtelijoita, jotka vaalikonevastuksissaan huomioivat kansalaisten enemmistön tahdon ja yksinkertaisesti valehtelivat. Tällaista ei tietenkään kukaan tunnusta.
Demokratian ongelma syntyy siitä, että huolimatta vaalikoneiden kautta saadusta suorasta tiedosta ehdokkaiden pakkoruotsikannasta äänestäjä ei ole pystynyt vaikuttamaan tähän asiaan. Hänen äänellään tulevat mieltään muuttaneet kansanedustajat kannattamaan kansalaisaloiteen eduskuntakäsittelyssä pakkoruotsia. Näin esille tulleiden kansanedustajien toiminta voi johtaa siihen, että lapset joutuvat jatkossakin opiskelemaan ruotsia - heidän äänestäjiensä vaaleissa ilmaisemasta vastustuksesta huolimatta.
En tarkoita, ettei demokraattisessa yhteiskunnassa kansanedustajilla olisi oikeutta ja jopa tarvetta muuttaa mielipidettään. Monipuoluejärjestelmässä ja koalitiohallituksissa se on suorastaan välttämätöntä.
Pakkoruotsi on kuitenkin siksi irrallinen kysymys, että sen ratkaisemisessa kansalaisten mielipide olisi syytä ottaa huomioon sellaisenaan. Tämän edustuksellisen demokratian heikkouden takia tarvittaisiin ehdottomasti Sveitsin mallin mukaisia sitovia kansanäänestyksiä.