Missä järkevät ruotsinkieliset nyt?
Lähetetty: 22.09.2013 10:09
Ketju viiden vuoden takaa kertoo siitä, että tuolloin ruotsinkielisellä puolella oli ajastaan edellä olevia yksilöitä, jotka pyrkivät herättelemään omiaan:
http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... p?f=1&t=15
Esimerkiksi
Gösta Wahlströmin Debatt-kannanotto HBL 22.11.2008 (näin tuolloin ketjussa kirjoittaneen mukaan, hän on myös kääntänyt tekstin)
"Koska voidaan lähteä siitä, että useimmat korkeammassa tehtävässä olevat julkisella ja yksityisella sektorilla ovat lukeneet ruotsia koulussa ja kirjoittaneet ruotsin ylioppilaskokeissa, kaiken kai pitäisi olla järjestyksessä. Mutta huonommaksi tilanne tuskin voi tulla päätellen kaikista niistä tyytymättömyyden ilmauksista. joita on esitetty koskien puuttellista palvelua ruotsiksi. Kuitenkin väitetään, että pakollisen ruotsin poisto ylioppilaskokeista olisi kohtalokas takaisku ruotsin kielelle Suomessa. Missä on logiikka? ---
[Joku] on huolissaan siitä, että lapsena ei voi tietää mitä kieliä voi tarvita tulevaisuudessa ammattia valittaessa. Tämä saattoi pitää paikkansa kymmenisen vuotta sitten, mutta nykyään opiskelu- ja työmarkkinat eivät ole yhtä lukkiutuneita kuin ennen, vaan aikaisemmat väärät valinnat voi korjata kypsemmässä iässä. ---
Suomenruotsalaisella taholla pyritään jonkilaiseen "toiminnaliseen autonomiaan". Varmasti kaukonäköistä! Silloin pitäisi kaiken järjen nimessä suoda suomenkieliselle enemmistölle sama "autonomia", esimerkisi se, että lapset yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa annetuissa kehyksissä voivat valita ne kielet, jotka he katsovat itselleen hyödyllisimmiksi. ---
Liberalismi ei ota huomioon vain vähemmistöjä, vaan myös enemmistöt. RKP-liberalisimi, joka yksipuolisesti ajaa ruotsinkielisten etuja valtakunnan tasolla ymmärretään suomenkielisellä taholla ahneudeksi, jonka juuret ovat siinä ajassa, jolloin ruotsi hallitsi yhteiskuntaelämää. Jos RKP voisi vähentää ruotsalaisuusmissiotaan, puolueelel jäisi enemmän tilaa profiloitua muissa asiakysymyksissä, esimerkiksi eri alueiden ja yhteiskunnalsiten ryhmien etujen ajamisessa ja yhteen sovittamisessa. ---
[Joku] katsooo, että Ruotsin ajan perintö on unohdettu. Siihen sanoisin, että ei ole RKP:n tai Folktingetin asia opettaa, kuinka suomenkielisen enemmistön pitää kokea historiansa ja kansallinen identiteettinsä."
Michel Ekman HBL 24.10.2009 (taas ajankohta, välitekstit ja käännös tuolloisen kirjoittajan)
Michel Ekman viittasi HBL:n kannaotossaan ensin ruotsinkielisellä taholla yleiseen käsitykseen, että ruotsinkielisten hankalan tilanteen pääsyinä ovat suomenkielisten tietämättömyys heistä ja verkossa esiiyntyvä massiivinen "vihapropaganda". Hän epäilee onko tässä koko totuus. Hän jatkaa:
"Melkein kaikilla suomalaisilla on ainakin yksi kokemus ruotsista: koulujen pakkoruotsi. Sillä ei ole mitään vaikutusta käytännön ruotsin kielen taitoon. kuten helposti voidaan todeta liikkumalla tämän päivän Suomessa. Sen sosioekonominen merkitys on vain murto-osa siitä mitä se oli esim. 50 vuotta sitten. Pakkoruotsi on vaativaa sille, jolla ei ole siihen kiinnostusta eikä näe ympäristössään motivaatiota oppia sitä, mikä pätee suomalaisten enemmistöön. Tähän pakkoruotsiin suomenruotsalainen poliittinen establishmet on sitoutunut tiukasti ---
Tämä takertuminen pakkoruotsiin on mielestäni oire jostain muusta. Pieni suomenruotsalainen establishment näyttää elävän kuplassa, jossa heidän käsityksensä siitä mikä tapahtuu yhteiskunnassa on vääristynyt. Suuri osa energiasta menee vaivalloiseen taisteluun omasta statuksesta.Selvin oire tästä on epätoivoinen kiinnipitäminen ajatuksesta, että Suomessa on kaksi teoreettisesti ja käytännöllisesti tasa-arvoista kansanryhmää ja kaksi kansalliskieltä. Miksi suomalaiset (finnarna) pitemmän päälle suostuisivat tähän, jos se merkitsee heille haittoja, kun he omin silmin näkevät, että ruotsin rooli sekä omassa maassa että kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa koko ajan vähenee? ---
Ajatus kahdesta tasa-arvoisesta kieliryhmästä, joista toinen on hyvin suuri ja toinen hyvin pieni, on tullut tiensä päähän. Tarvitsemme identiteettimme uudelleen määrittelyn vähemmistöidentiteetiksi ja suomenruotsalaisen politiikan sopeuttamisen vähemmistöpolitiikaksi, jolla - tarvittaessa kompromissittomasti - puolustamme sellaista joka on välttämätöntä kulttuuriselle ja kielelliselle henkiinjäämisellemme. Vanhoista tottumuksista ja abstrakteista ihanteista, jotka syntyivät silloin kun suomenruotsalaisten rahat hallitsivat suurta osaa maan taloutta, meillä on tuskin mitään apua saatavissa. Sen sijaan on kansainvälisesti käypiä periaatteita vähemmistöjen suojelusta, joista ehkä saamme tukea. itse meidän ei pidä puuttua suomenkielisten kielipoliittisiin päätöksiin niin kaúan kuin ne eivät johda vähemmistön sortoon. ---
Ongelma on se, että koko suomenruotsalainen poliittinen establishment vaikuttaa olevan lukkiutunut vanhaan malliin, joka tekee ruotsinkielisistä päättäjistä yhtä tärkeitä ja arvostettuja kuin suomenkielisistä kollegoista - niin kauan kuin he pitävät suunsa kiinni suomenruotsalaisille elintärkeistä kysymyksistä. Taloudellisia resursseja, joita suomenruotsalaisilla on, pitäisi käyttää radikaalisti uusien poliittisten vähemmistöstrategioiden työstämiseen. Mutta kuka sen tekee? Se edellyttäisi, että tänään tärkeillä paikoilla istuvat kiireesti päivittävät kivettyneet vakaumuksensa."
http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... p?f=1&t=15
Esimerkiksi
Gösta Wahlströmin Debatt-kannanotto HBL 22.11.2008 (näin tuolloin ketjussa kirjoittaneen mukaan, hän on myös kääntänyt tekstin)
"Koska voidaan lähteä siitä, että useimmat korkeammassa tehtävässä olevat julkisella ja yksityisella sektorilla ovat lukeneet ruotsia koulussa ja kirjoittaneet ruotsin ylioppilaskokeissa, kaiken kai pitäisi olla järjestyksessä. Mutta huonommaksi tilanne tuskin voi tulla päätellen kaikista niistä tyytymättömyyden ilmauksista. joita on esitetty koskien puuttellista palvelua ruotsiksi. Kuitenkin väitetään, että pakollisen ruotsin poisto ylioppilaskokeista olisi kohtalokas takaisku ruotsin kielelle Suomessa. Missä on logiikka? ---
[Joku] on huolissaan siitä, että lapsena ei voi tietää mitä kieliä voi tarvita tulevaisuudessa ammattia valittaessa. Tämä saattoi pitää paikkansa kymmenisen vuotta sitten, mutta nykyään opiskelu- ja työmarkkinat eivät ole yhtä lukkiutuneita kuin ennen, vaan aikaisemmat väärät valinnat voi korjata kypsemmässä iässä. ---
Suomenruotsalaisella taholla pyritään jonkilaiseen "toiminnaliseen autonomiaan". Varmasti kaukonäköistä! Silloin pitäisi kaiken järjen nimessä suoda suomenkieliselle enemmistölle sama "autonomia", esimerkisi se, että lapset yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa annetuissa kehyksissä voivat valita ne kielet, jotka he katsovat itselleen hyödyllisimmiksi. ---
Liberalismi ei ota huomioon vain vähemmistöjä, vaan myös enemmistöt. RKP-liberalisimi, joka yksipuolisesti ajaa ruotsinkielisten etuja valtakunnan tasolla ymmärretään suomenkielisellä taholla ahneudeksi, jonka juuret ovat siinä ajassa, jolloin ruotsi hallitsi yhteiskuntaelämää. Jos RKP voisi vähentää ruotsalaisuusmissiotaan, puolueelel jäisi enemmän tilaa profiloitua muissa asiakysymyksissä, esimerkiksi eri alueiden ja yhteiskunnalsiten ryhmien etujen ajamisessa ja yhteen sovittamisessa. ---
[Joku] katsooo, että Ruotsin ajan perintö on unohdettu. Siihen sanoisin, että ei ole RKP:n tai Folktingetin asia opettaa, kuinka suomenkielisen enemmistön pitää kokea historiansa ja kansallinen identiteettinsä."
Michel Ekman HBL 24.10.2009 (taas ajankohta, välitekstit ja käännös tuolloisen kirjoittajan)
Michel Ekman viittasi HBL:n kannaotossaan ensin ruotsinkielisellä taholla yleiseen käsitykseen, että ruotsinkielisten hankalan tilanteen pääsyinä ovat suomenkielisten tietämättömyys heistä ja verkossa esiiyntyvä massiivinen "vihapropaganda". Hän epäilee onko tässä koko totuus. Hän jatkaa:
"Melkein kaikilla suomalaisilla on ainakin yksi kokemus ruotsista: koulujen pakkoruotsi. Sillä ei ole mitään vaikutusta käytännön ruotsin kielen taitoon. kuten helposti voidaan todeta liikkumalla tämän päivän Suomessa. Sen sosioekonominen merkitys on vain murto-osa siitä mitä se oli esim. 50 vuotta sitten. Pakkoruotsi on vaativaa sille, jolla ei ole siihen kiinnostusta eikä näe ympäristössään motivaatiota oppia sitä, mikä pätee suomalaisten enemmistöön. Tähän pakkoruotsiin suomenruotsalainen poliittinen establishmet on sitoutunut tiukasti ---
Tämä takertuminen pakkoruotsiin on mielestäni oire jostain muusta. Pieni suomenruotsalainen establishment näyttää elävän kuplassa, jossa heidän käsityksensä siitä mikä tapahtuu yhteiskunnassa on vääristynyt. Suuri osa energiasta menee vaivalloiseen taisteluun omasta statuksesta.Selvin oire tästä on epätoivoinen kiinnipitäminen ajatuksesta, että Suomessa on kaksi teoreettisesti ja käytännöllisesti tasa-arvoista kansanryhmää ja kaksi kansalliskieltä. Miksi suomalaiset (finnarna) pitemmän päälle suostuisivat tähän, jos se merkitsee heille haittoja, kun he omin silmin näkevät, että ruotsin rooli sekä omassa maassa että kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa koko ajan vähenee? ---
Ajatus kahdesta tasa-arvoisesta kieliryhmästä, joista toinen on hyvin suuri ja toinen hyvin pieni, on tullut tiensä päähän. Tarvitsemme identiteettimme uudelleen määrittelyn vähemmistöidentiteetiksi ja suomenruotsalaisen politiikan sopeuttamisen vähemmistöpolitiikaksi, jolla - tarvittaessa kompromissittomasti - puolustamme sellaista joka on välttämätöntä kulttuuriselle ja kielelliselle henkiinjäämisellemme. Vanhoista tottumuksista ja abstrakteista ihanteista, jotka syntyivät silloin kun suomenruotsalaisten rahat hallitsivat suurta osaa maan taloutta, meillä on tuskin mitään apua saatavissa. Sen sijaan on kansainvälisesti käypiä periaatteita vähemmistöjen suojelusta, joista ehkä saamme tukea. itse meidän ei pidä puuttua suomenkielisten kielipoliittisiin päätöksiin niin kaúan kuin ne eivät johda vähemmistön sortoon. ---
Ongelma on se, että koko suomenruotsalainen poliittinen establishment vaikuttaa olevan lukkiutunut vanhaan malliin, joka tekee ruotsinkielisistä päättäjistä yhtä tärkeitä ja arvostettuja kuin suomenkielisistä kollegoista - niin kauan kuin he pitävät suunsa kiinni suomenruotsalaisille elintärkeistä kysymyksistä. Taloudellisia resursseja, joita suomenruotsalaisilla on, pitäisi käyttää radikaalisti uusien poliittisten vähemmistöstrategioiden työstämiseen. Mutta kuka sen tekee? Se edellyttäisi, että tänään tärkeillä paikoilla istuvat kiireesti päivittävät kivettyneet vakaumuksensa."