vapaakielivalinta.fi

Kysely foorumilaisille:
1. Minkä seuraavista kategorioista valitsisit suomen kielelle Suomessa?
2. Minkä seuraavista kategorioista valitsisit ruotsin kielelle Suomessa?
3. Minkä seuraavista kategorioista valitsisit saamelaiskielille Suomessa?

(Valitettavasti gallup-vaihtoehtoa ei viestiin saa, joten vastatkaa vastauksissanne esim. "1. A, 2. B".)

Seuraaville kohdille olen keksinyt nimet, mutta niihin ei kannata takertua; parempia saa toki ehdottaa tilalle, mutta keskittykää äidinkielisiin oikeuksiin.

A. Kansalliskieli: virallinen koko maassa ja kaikilla tasoilla, eli oikeus valtiollisiin ja muihin viranomaispalveluihin äidinkielellä koko maassa.

B. Alueellinen kansalliskieli (kuten ruotsi ja saame nyt kielilakien perusteella): oikeus valtiollisiin viranomaispalveluihin äidinkielellä koko maassa ja muihin viranomaispalveluihin kotiseutualueella)

C. Alueellinen vähemmistökieli: oikeus valtiollisiin ja muihin viranomaispalveluihin äidinkielellä kotiseutualueella

D. Pieniarvoinen vähemmistökieli: oikeus joihinkin (mihin?) viranomaispalveluihin äidinkielellä koko maassa

E. Pieniarvoinen alueellinen vähemmistökieli: oikeus joihinkin (mihin?) viranomaispalveluihin äidinkielellä kotiseutualueella

F. Nuori pieniarvoinen vähemmistökieli: ei mitään oikeuksia äidinkielellä missään.

Saa myös perustella valintansa!

MUOX: lisätty suomi ja muutettu A-kohdan nimeä.

Mikä on tässä tapauksessa kotiseutualue? Olisi myös perusteltua kertoa miten ajatellaan, että koulua järjestellään.

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Mikä on tässä tapauksessa kotiseutualue?

En halua joutua pakkoruotsin jälkeen enää kiistaan kotiseutualueista. Toivoisin, että virtuaalikuntamallia kehitellään siihen suuntaan, että yksilö voi uneksia asuvansa kotiseudullaan, vaikkeivät muut pitäisikään aluetta hänen kotiseutunaan.

Suomenruotsi ja saamet ansaitsisivat molemmat kansalliskielinimikkeen, mutta käytännössä noita kieliä puhuvien tarpeet ja omat toiveet lienevät varsin erilaisia, jopa kieliryhmien sisällä on erilaisia ryhmiä ja erilaisia tarpeita ja uhkia. Kansalliskielinimike olisi siis vasta jonkinlainen lähtökohta sille, että kielen puhujien tarpeita tulee erityisesti kuunnella.

En pysty liittämään näitä kielten asemien määrittelyjä pakkoruotsikeskusteluun, koska mielestäni koulujen kielivalinnat ovat näistä erillään. Siis vaikka saamet nostettaisiin kansalliskieliksi, niistä ei tulisi pakollisia.

Termi "kansalliskieli" on jo sinällään ristiriitainen ilmaisu. Sehän on aikanaan otettu käyttöön kielipoliittisin perustein pönkittämään pakkoruotsin asemaa ja tarkoittaa suomalaisessa kielipolitiikassa samaa kuin "toinen kotimainen"(=pakkoruotsi).

Mielestäni kouluissa pakollisen kielen aseman voisi antaa vain maan pääkielelle, joka Suomessa on hyvin selvästi suomi. Maan pääkieli on luonnollinen yhteinen kieli erilaisia äidinkieliä puhuville ihmisille.

Kaikenkielisiä ihmisiä on palveltava viranomaisissa asioitaessa. Tulkkipalveluita on kehitettävä.

Virallisten vähemmistökielten/alueellisten vähemmistökielten osalta kunnon keskustelut ovat vielä käymättä.

Kukaan ei uskaltanut vastata itse kysymykseen, joten kerron oman mielipiteeni:
1. Suomen kieli voisi olla A. kansalliskieli merkityksessä virallinen koko maassa tai B. alueellinen kansalliskieli.
2. Ruotsin kieli voisi olla B. alueellinen kansalliskieli (kuten nyt nimellä kansalliskieli) tai C. alueellinen vähemmistökieli.
3. Saamelaiskielet voisivat olla C. alueellisia vähemmistökieliä, koska puhujamäärä on niin paljon pienempi kuin ruotsilla. Koska Suomessa puhutaan kolmea saamelaiskieltä, olisi järkevintä jakaa saamelaisten kotiseutualuekin kolmia sen sijaan että kaikkialla kotiseutualueella pitäisi tarjota palveluja kolmella eri saamelaiskielellä.

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Mikä on tässä tapauksessa kotiseutualue? Olisi myös perusteltua kertoa miten ajatellaan, että koulua järjestellään.

Kotiseutualue on alue, jolla on riittävä määrä/osuus vähemmistökielen puhujia. Nykyisissä kielilaeissa kotiseutualueeseen kuuluvat kaksikieliset ja vähemmistökieliset kunnat, kaksikielisyyden rajan ollessa 6<-->8 % tai 3000 puhujaa. Eri kysymys on, muutetaanko rajoja, mutta ensisijaista olisi päättää kielten status.

NRR kirjoitti:En pysty liittämään näitä kielten asemien määrittelyjä pakkoruotsikeskusteluun, koska mielestäni koulujen kielivalinnat ovat näistä erillään. Siis vaikka saamet nostettaisiin kansalliskieliksi, niistä ei tulisi pakollisia.

Ensin pitäisi kuitenkin päättää kielten status - sinäkö ulkoistat päätöksenteon sen osalta muille?

Ottaen huomioon, että oikeudenmukaisuusperiaatteen nimissä kielialueet/kotiseutualueet ovat yhtä tärkeitä riippumatta niiden koosta tai puhujamäärästä, vallitsee potentiaalinen yhteys äidinkielisten palvelujen laajuuden ja pakkokielen oikeutuksen välillä - ainakin yksisuuntaisesti, eli niin että pakkokieli voisi olla teoreettisestikin mahdollinen ja perusteltu vain korkeintaan samassa laajuudessa kuin äidinkieliset viranomaispalvelut.

Näen, että ns. kaksikielisissä kunnissa olisi helpompi määritellä kunnassa vahvoilla mutta maassa vähemmistönä olevan kielen oikeudet kuin muiden velvollisuudet.


Virtuaalimallit?

Entä miten olisi se virtuaalikuntamalli? Saamelaisten tapauksessa virtuaalivaltiomalli? Onko maailmalla innovaatioita näiden suhteen?


Kompromissina subjektiivinen oikeus?

Entä jos kompromissi pakkoruotsin suhteen on se, että hyväksytään itsenäisyyden ajan kaksikielisyysilluusioon liittyvien Norden-identiteetin syntyminen kielestä ja paikasta riippumatta? Tässä mielestäni toimisi ruotsin kielen poikkeuksellisen aseman hyväksyminen kaikkialla maassa nimenomaan subjektiivisen ruotsinopiskeluoikeuden kautta. Oppilailla olisi siis oikeus opiskella ruotsia peruskoulusta alkaen missä tahansa Suomessa. Tietysti tämän lisäksi voisi olla kotiseutualueita, mutta vain kunnioittaen nykyistä kielitilannetta.

Voiko saamien suhteen tilanne olla vastaava? Koska saamenpuhujat ovat hajautuneet ympäri maata ja avioituneet muunkielisten kanssa, saamen kielille rakennettaisiin valtakunnallinen oppimisverkosto, jossa tietokoneavusteisen etäopetuksen kautta voisi missä tahansa opiskella saamea. Pienten lasten kohdalla pyrittäisiin rakentamaan kylpyjä suurimpiin keskuksiin.


Kompromissina satsaus niihin, jotka haluavat oppia?

Kompromissi on mielestäni myös se, että satsataan niihin, jotka haluavat oppia ruotsia/saamea. Ruotsinlukijat kaikkialla maassa voisivat siis oppia mahdollisimman hyvää ruotsia ja näin olla mukana hyödyntämässä ruotsinkielistä jatkokoulutusta ja mahdollisesti jopa kaksikielistymään suomi-suomenruotsi -yhdistelmällä.


Vain pitkin hampain pakkoa?

Vähemmistökieli voisi mielestäni olla pakollinen Suomessa vain siellä, missä pienet lapset (ja heidän vanhempansa) ovat jo arjessa oppineet tämän kielen alkeet (pihalla, leikkikoulussa, näissä kunnissa siis kylvyt olisivat kaikille haukkaille). Noissa olosuhteissa "kuntakielet" voivat olla pakollisia myös kielellisesti hitaasti kehittyville, tosin erityisesti tuettuna ja vapautusmahdollisuudella.

Maahanmuuttajien sijoittaminen näihin vähemmistökielisiin kuntiin on jo mielenkiintoisempi juttu, sillä heidän kotoutumisensa lienee väistämättä aluksi jomman kumman kielen kautta tapahtuvaa ja lasten puolikielisyyden torjunta vaatii sitten tavallistakin vahvempia toimenpiteitä. Ja mitä runsas maahanmuuttajien joukko tekee jo valmiiksi uhanalaiselle kielitilanteelle?

Vaikka siis ruotsia ja saameja kohdeltaisiin alueellisina vähemmistökielinä, joudutaan huomioimaan, etteivät ne ole pysyneet alueillaan ja että niiden aikanaan hallitsemista alueita on muotoutunut myös aidosti suomenkielisiä ja monikielisiä alueita.


Vähemmistökielet tilanteiltaan uniikkeja?

Vähemmistökielet ovat mielestäni kulttuuriltaan, syntytavoiltaan ja tarpeiltaan varsin erilaisia.

Romanit ovat olleet täällä satoja vuosia ja säilyttäneet oman liikkuvan elämäntapansa näihin päiviin asti. Heillä ei varmasti ole kotiseutua, mutta kielen ja oman kulttuurin kehittäminen omista lähtökohdista tarvitsee erityistä tukea. Ymmärtääkseni Suomessa on ihan oma romanikielen muoto.

Viittomakieli on myös tällainen merkillinen haaste, jossa kielivähemmistön jäsen syntyy toiskieliseen perheeseen mullistaen koko perheen kielelliset olot. Siitäkin on ihan oma suomalainen muotonsa.

Osa vanhoista kielivähemmistöistä on kansainvälisiä ja omaa edelleen siteet omalle kielialueelleen.

Uussuomalaiset kantavat varsin huikeaa kielivarantoa ja kaiken aikaa lisääntynvät maahanmuuttaja/kieliryhmien väliset liitot, joissa syntyy monikielisiä perheitä, joissa ei kenties ole suomea/ruotsia kuin lasten koulukielenä. Puolikielisyys on todellinen ongelma.


Ensin pakko pois, sitten kielipoliittinen keskustelu?

Ehkä tästä ehkä rakentuu jotain samanlaista, kuin Jaskan visiossa suomi A, ruotsi B, saame C, muut vanhat vähemmistöt D, uussuomalaiset E. Mutta tällainen luokittelu ehkä koetaan loukkaavaksi. Ennen kaikkea jouduttaisiin pitkään keskusteluun tästä luokittelusta ja tarkoista oikeuksista.

Olisiko mahdollista pitää kiinni nykyisestä kielten asettelusta, korkeintaan nostaa saamet kansalliskieliksi? Kielitilanteiden muuttuminen ja esiin nousevat tarpeet kuitenkin veisivät eteenpäin ja samalla tekniikka, virtuaalimallit ja monikielisyys kehittyvät.

Jos tämä keskustelu on käytävä nyt, silloin pakkoruotsin poistaminen tulee toteuttaa ennen sitä ja ilman sitä. Pakon poistamisella on kiire.

Minusta olisi tärkeä päästä pois ihanteista ja illuusioista, jotka eivät toimi, ja toisaalta kielioikeuksien todelliseen toteutumiseen. Tämä oli esimerkiksi Pasi Saukkosen tavoite mallillaan, että hänen esittämässään maakunnissa julkinen ruotsi myös toimisi, kun muu maa sitten vapautettaisiin vastaavista velvoitteesta.

Noista Jaskan malleista moni suomenruotsalainen uskoo, että tavoite ruotsille on A, vaikka todellisuus on B, tai käytännössä usein E. Kaksikielisessä kunnassa viranhaltija monesti ei osaa ruotsia, vaikka hänellä on kielitodistus ja saa siitä kielilisän. Toinen ongelma tietysti on, että me suomenruotsalaiset hyväksymme sen, ja otamme nätisti vähemmistölusikan käteen ja joustamme; joidenkin lähtiessä puhumaan sellaista suomea, jota eivät tarpeeseen nähden aina hallitse.

Kuinkahan monta kertaa päivässä itse työssäni soitan kaksikielisen kunnan viranhaltijalle, puhelu alkaa fraasilla ska vi tala finska eller svenska?, ja päädytään puhumaan suomea? Mahdolliset väärinkäsitykset ja vieras erikoissanasto jäävät minun piikkiini ymmärrettäväksi, eikä sinne viraston puolelle osattavaksi. Mutta toimiihan se, ja itsehän minä siinä opin. Mutta sillä tavalla myös myötävaikuttaa oikeuksien ja käytäntöjen rapautumiseen.

Meidän täytyisi myös päästä tilanteeseen, että on myös realistista vaatia vähemmistökielistä palvelua. Nyt on sellainen de facto-tilanne, että joudut ottamaan sen suomenkielisen kommunikoinnin vastaan tai olemaan ilman. Tiedät, että tämä on mihin pakkoruotsinsa tankannut virkalilija osaa, ja että hänelle ei yleensä ole edes mitään jatkokielikoulutusta annettu, vaan jätetty sitten oppimaan luonnonmenetelmällä käytävillä ja kaduilla (jossa moni oppiikin).

NRR kirjoitti:Entä jos kompromissi pakkoruotsin suhteen on se, että hyväksytään itsenäisyyden ajan kaksikielisyysilluusioon liittyvien Norden-identiteetin syntyminen kielestä ja paikasta riippumatta? Tässä mielestäni toimisi ruotsin kielen poikkeuksellisen aseman hyväksyminen kaikkialla maassa nimenomaan subjektiivisen ruotsinopiskeluoikeuden kautta. Oppilailla olisi siis oikeus opiskella ruotsia peruskoulusta alkaen missä tahansa Suomessa. Tietysti tämän lisäksi voisi olla kotiseutualueita, mutta vain kunnioittaen nykyistä kielitilannetta.

Minusta tuo NRR:n hieman yllättävä kompromissi tuntuu käyvältä ratkaisulta. Suomi olkoon maan pääkieli, ja minun puolestani se saisi olla pakollinen kouluissa koko maassa ruotsinkielisille. Turha tässä on puhua jostakin symmetrisestä pakkosuomesta. Käytännössähän on jo niin, että kaikki oppivat suomen jo ala-asteella, eikä kukaan edes käytä sellaista propagandatermiä kuin pakkosuomi. Sehän tuli vasta kun pakkoruotsin vastustajat rupesivat tarjoamaan jotain vastakauppaa asialla, jolla ei ollut enää mitään vaihtoarvoa.

Suomi, ruotsi ja saame olisivat samalla maan kansalliskieliä, joka tarkoittaa, että jokaisessa Suomen kunnassa niitä voi opiskella. Samoin maan julkisessa valtionsymboliikassa kaikkia kolmea pidetään esillä, kuten presidentin puheessa ja valtiopäivien avajaisissa puhutaan rimpsun verran ruotsia ja saamea, tuskin kuitenkaan enää suhteessa 1:1:1.

Nämä kolme plus myös venäjä voisi olla sellaisia, että kunta voi säätää niitä pakollisiksi kouluissaan, jos kunta on kaksikielinen, tai venäjänkielisen väestö ylittää niitä vähimmäisrajoja, joista on säädetty myös ruotsinkielisille, eli 8 % tai 3 000. Venäjällä olisi muuten asema E, mutta sen tilannetta seurattaisiin, ja harkittaisiin venäjänkielisten kuntapalveluiden lisäämistä tarpeen mukaan.

Pohdittaisiin myös säännöstöä miten toimitaan, jos venäläisellä pääomalla syntyy venäjänkielisiä säätiöitä, jotka rahoittavat koulutusta ja kulttuuritoimintaa samalla tavalla kuin ruotsinkieliset säätiöt tekevät nyt.

Virtuaalikuntamalleihin ja uuden teknologian etäopetuksiin satsattaisiin. Kansallis- ja venäjänkielisiä opetusryhmiä koottaisiin maksimikoulumatkojen puitteissa (3 tai 3,5 tuntia), ja näissä voitaisiin myös käyttää uusia opetusteknologioita.

Jan-Erik Andelin kirjoitti:

NRR kirjoitti:Entä jos kompromissi pakkoruotsin suhteen on se, että hyväksytään itsenäisyyden ajan kaksikielisyysilluusioon liittyvien Norden-identiteettien (korj.) syntyminen kielestä ja paikasta riippumatta? Tässä mielestäni toimisi ruotsin kielen poikkeuksellisen aseman hyväksyminen kaikkialla maassa nimenomaan subjektiivisen ruotsinopiskeluoikeuden kautta. Oppilailla olisi siis oikeus opiskella ruotsia peruskoulusta alkaen missä tahansa Suomessa. Tietysti tämän lisäksi voisi olla kotiseutualueita, mutta vain kunnioittaen nykyistä kielitilannetta.

Minusta tuo NRR:n hieman yllättävä kompromissi tuntuu käyvältä ratkaisulta. Suomi olkoon maan pääkieli, ja minun puolestani se saisi olla pakollinen kouluissa koko maassa ruotsinkielisille. Turha tässä on puhua jostakin symmetrisestä pakkosuomesta. Käytännössähän on jo niin, että kaikki oppivat suomen jo ala-asteella, eikä kukaan edes käytä sellaista propagandatermiä kuin pakkosuomi. Sehän tuli vasta kun pakkoruotsin vastustajat rupesivat tarjoamaan jotain vastakauppaa asialla, jolla ei ollut enää mitään vaihtoarvoa.

Suomi, ruotsi ja saame olisivat samalla maan kansalliskieliä, joka tarkoittaa, että jokaisessa Suomen kunnassa niitä voi opiskella. Samoin maan julkisessa valtionsymboliikassa kaikkia kolmea pidetään esillä, kuten presidentin puheessa ja valtiopäivien avajaisissa puhutaan rimpsun verran ruotsia ja saamea, tuskin kuitenkaan enää suhteessa 1:1:1.

Nämä kolme plus myös venäjä voisi olla sellaisia, että kunta voi säätää niitä pakollisiksi kouluissaan, jos kunta on kaksikielinen, tai venäjänkielisen väestö ylittää niitä vähimmäisrajoja, joista on säädetty myös ruotsinkielisille, eli 8 % tai 3 000. Venäjällä olisi muuten asema E, mutta sen tilannetta seurattaisiin, ja harkittaisiin venäjänkielisten kuntapalveluiden lisäämistä tarpeen mukaan.

Pohdittisiin myös säännöstöä miten toimitaan, jos venäläisellä pääomalla syntyy venäjänkielisiä säätiöitä, jotka rahoittavat koulutusta ja kulttuuritoimintaa samalla tavalla kuin ruotsinkieliset säätiöt tekevät nyt.

Virtuaalikuntamalleihin ja uuden teknologian etäopetuksiin satsattaisiin. Kansallis- ja venäjänkielisiä opetusryhmiä koottaisiin maksimikoulumatkojen puitteissa (3 tai 3,5 tuntia), ja näissä voitaisiin myös käyttää uusia opetusteknologioita.

Tämä nyt oli yllättävää molemmin puolin. Tunnustan, että alunperin ehdotus myötäilee Melinin tekemää ehdotusta joskus kaksi kolme vuotta sitten, tässä nyt on mukana hiukan Häkkisen ja Saukkosen vaikutusta. Kyse ei siis ole minun ajatuksestani.

Itselleni tämä ratkaisu on riittävä, koska siinä ei ohiteta pedagogiikkaa kielipolitiikan vuoksi. (Paitsi JEA:n lisäys: "Nämä kolme plus myös venäjä voisi olla sellaisia, että kunta voi säätää niitä pakollisiksi kouluissaan, jos kunta on kaksikielinen, tai venäjänkielisen väestö ylittää niitä vähimmäisrajoja, joista on säädetty myös ruotsinkielisille, eli 8 % tai 3 000" - tästä siis jatketaan vielä, ja vapautuksethan ovat oleellisia, samoin maahanmuuton ja monikielisyyden todellisten vaikutusten huomioiminen).

Mutta kelpaisiko tuo muille ruotsinkielisille kuin sinulle ja sille miehelle, joka Melin oli pari vuotta sitten? Mikä on oleellista ruotsinkielisten kannalta tällaista "kompromissia" laadittaessa?

Jospa sitten otat yhteyttä kansanedustajaasi...

Tästä vapautuspolitiikasta en tiedä, minun lähitietojeni mukaan vapautuksia ja henkilökohtaisia opseja yleensä ovat käden ulottuvilla suomalaisessa opetusjärjestelmässä.

Ei Melin ole perusmieltään muuttanut, ei ainakaan kun viikko sitten tapasimme. Mutta häntä on ilmeisesti, niin kuin meitä muita kompromissinhaluisia suomenruotsalaisia ruvennut ottamaan päähän tämä suruksi-niputtaminen mustavalkoisessa keskustelussa, joissa ei nyansseja kuulla. Tätä SvD-kolumnia ymmärtäisin pikemmin huolena suppeutuvasta innostuksesta oppimaan kieliä ylipäätään Suomessa, kuin että hänen tarkoituksena olisi ollut suomenruotsalaisena väittää suomenkielisiä laiskoiksi ja tyhmiksi, niin kuin tämä itsesäälinuotti debatissa usein velvoittaa tulkitsemaan. Mutta täytyypi kysyä mitä hän tarkoitti.

Jan-Erik Andelin kirjoitti: Tästä vapautuspolitiikasta en tiedä, minun lähitietojeni mukaan vapautuksia ja henkilökohtaisia opseja yleensä ovat käden ulottuvilla suomalaisessa opetusjärjestelmässä.

Vapautuksia ruotsista ei ainakaan pääkaupunkiseudulla anneta, ellei lapsi tule suomalaiseen kouluun vasta kesken yläkoulun tai opiskele seiskalla viitosen oppimäärän mukaan. Kysehän on lastemme "oikeudesta" oppia ruotsia, joka on kansalliskieli, mahdollistaa korkeakouluopinnot ja niiden virkamiesruotsin suorittamisen sekä avaa Nordenin ihmeet.

Et viitsisi enää noin. Onhan tässä jo vinoiltu riittävästi.

Jan-Erik Andelin kirjoitti: Tätä SvD-kolumnia ymmärtäisin pikemmin huolena suppeutuvasta innostuksesta oppimaan kieliä ylipäätään Suomessa, kuin että hänen tarkoituksena olisi ollut suomenruotsalaisena väittää suomenkielisiä laiskoiksi ja tyhmiksi, niin kuin tämä itsesäälinuotti debatissa usein velvoittaa tulkitsemaan. Mutta täytyypi kysyä mitä hän tarkoitti.

Jos kielikeskustelussa ei kaiken aikaa olisi päällimmäisenä tuo "ovatko suomenkieliset lapset tyhmempiä kuin ruotsinkieliset" (tätä on kyselty jo kymmeniä vuosia) niin ehkä saattaisin jopa uskoa Melinin olleen viattomana liikkeellä, Ruotsin lehdistössähän sitä suomalaisten kielitaitoa onkin hyvä pohtia...

En nauti tästä leikistä. Eivätkö suomenkieliset ja uussuomalaiset lapset muka olisi jo oikeutettuja vapaaehtoiseen ruotsiin?

Olihan meillä tuossa juuri malli miten se tapahtuisi.

NRR kirjoitti:"ovatko suomenkieliset lapset tyhmempiä kuin ruotsinkieliset"

Eivätkö viimeisimmät tutkimukset ja oppimistulokset siinä tapauksessa vihjaa, että asiat saattavat olla juuri päinvastoin...?

NRR kirjoitti:Vapautuksia ruotsista ei anneta

Pohdi nyt vähän miksi sinä olet minun kimpussani tuon asian kanssa?! Koska olen suomenruotsalainen?! Jos lapsellasi olisi ongelmia matikan kanssa, olisitko matemaatikkojen ja it-firmojen kimpussa nettifoorumeilla? Tuossa vieressä kohta 30 vuotta toimineen opettajan mielestä ei ainakaan ruotsinkielisessä koulussa olisi tuon kanssa vaikeuksia, jos oppiminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Jos Suomen suomenkielinen koulu on maailmanluokkaa, niin eiköhän sieltä pitäisi se ratkaisu löytyä?

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Jos lapsellasi olisi ongelmia matikan kanssa, olisitko matemaatikkojen ja it-firmojen kimpussa nettifoorumeilla?

Jos lapsellani olisi vaikeuksia matematiikassa tietäisin hänen tarvitsevan aikuisten oikeasti tuota ainetta. Ruotsin kohdalla tätä pelkoa ei ole. Myös koulujen erityisopetus suhtautuisi asiaan vakavasti. Matematiikassahan on lupa olla ongelmia, ruotsissa on vain asenneongelmia, sekä lapsilla että vanhemmilla.

Verrataan ruotsia matematiikkaan. Esimerkiksi lukiossa kyse olisi lukion lyhyestä matematiikasta, jossa rästikokeesta pääsee yleensä läpi opettelemalla ulkoa keskeiset tehtävät, jotka tulivat varsinaiseen kokeeseen. Koealueet ovat pitkälti erillisiä, eivät oleellisesti rakennu toisilleen. Lyhyt matematiikka on niitä varten, jotka eivät tarvitse kuin perusmatematiikkaa.

Ruotsissa istuvat samalla kurssilla niin kympin tytöt kuin ne muut. Tämä näkyy niin vaatimuksissa kuin arvioinnissa. Ruotsi on paljon lyhyen matematiikan suppeaa aluetta laajempi - kokonainen kieli, jossa jokainen kurssi rakentuu vanhan sanaston ja kieliopin osaamiselle. Ja se juuri ei tartu. Kyse on siitä, että oppilas on lukion kurssilla suunnilleen peruskoulun seiskan taidoilla. Tätä varten heikommissa lukioissa on ns. tähtikursseja tuplatunnein, joita suositellaan esim. maahanmuuttajille. Mikäli oppilaan keskiarvo on kuitenkin ollut ruotsin viitosenkin kanssa lähes kiitettävä, on menty ns. hyvään lukioon, jossa ei mitään tähtikursseja ole vaan kunnianhimoisia ja aineensa arvostuksesta tarkkoja opettajia. Maakunnissa olen ymmärtänyt, että ruotsin opettajat ovat erityisen tiukkoja. Ja tätä tiukkuutta pidetään yllä ruotsin valtakunnallisilla tavoitteilla myös lukion jälkeen. Enää ei esim. ammattikorkeissa päästä armosta läpi vaan istutaan koko lukion ruotsi esim. aikuislukiossa uusiksi.

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Tuossa vieressä kohta 30 vuotta toimineen opettajan mielestä ei ainakaan ruotsinkielisessä koulussa olisi tuon kanssa vaikeuksia, jos oppiminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Jos Suomen suomenkielinen koulu on maailmanluokkaa, niin eiköhän sieltä pitäisi se ratkaisu löytyä?

Löytyisikö ruotsinkielisellä puolella ratkaisu, jos pakkosuomi ei onnistu? Miten? Suomenkielisellä puolella annetaan kyllä lukion jäädä kesken ja opiskelijan valmistumatta.

Luuletko, että valehtelen?

Kerroit, että kaikki ruotsinkieliset oppivat suomea jo alakoulussa - ja ilmeisesti kylpevät siinä myös paljon arjessaan. Tämä selittänee, miksi suomen kanssa ei ole sellaisia vaikeuksia kuin ruotsin kanssa on suomalaisessa koulussa. Ruotsiahan ei arkemme lainkaan tue.

Ilmeisesti myös tämän vuoksi pakkosuomesta luovuttiin Ahvenanmaalla. Kun sanot, että mielestäsi Ahvenanmaalla olisi saanut pakkosuomi jatkua, ilmeisesti et tunne sitä problematiikkaa, joka täysin ruotsinkielisessä ympäristössä liittyy suomen opiskeluun. Se saattaa olla lähempänä suomenkielisten koulujen ongelmakenttää.

Kaiken lisäksi epäilen todella, että ruotsinkielinen koulu on pehmeämpi, eli oppilasta saatetaan läpi vaikeiden aineiden enemmän kuin suomenkielisellä puolella.

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Pohdi nyt vähän miksi sinä olet minun kimpussani tuon asian kanssa?! Koska olen suomenruotsalainen?!

Tässä on kuitenkin kyse kieltenopetuksen tarpeesta, vaikuttavuudesta sekä reiluudesta erilaisia oppilaita kohtaan.

Olen puhunut aivan samasta asiasta esim. Jaskan kanssa ja monen muun ei-ruotsinkielisen kanssa.

Tämä teema on oleellinen osa kieltenopetuksen problematiikkaa ja kehittämistarpeita.

Ilman maahanmuuttajien ja erityisoppilaiden tarpeiden huomiointia mitään hyvää ei saavuteta.

Niin kauan kuin sinulla on se lapsesi siellä panttivankinasi keskustelussa - jolle, ja teille perhekuntana, kaikki sympatiani hänen henkilökohtaisissa haasteissa - tulee olemaan hankalaa keskustella asioista yleisellä tai kansallisella tasolla.

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Niin kauan kuin sinulla on se lapsesi siellä panttivankinasi keskustelussa - jolle, ja teille perhekuntana kaikki sympatiani, hänen henkilökohtaisissa haasteissa - tulee olemaan hankalaa keskustella asioista yleisellä tai kansallisella tasolla.

Ongelma ovat juuri ne, jotka haluavat keskustella vain norsunluutorneissa, periaatteellisella tasolla, suuria unelmia nähden.

Oppilaat elävät todellisuudessa, ankarin testi kieltenopetuksen tavoitteille on niiden vaikutus näiden nuorten ihmisten elämään. Näillä nuorilla on aina nimi ja kasvot. Ei ole mitään yleistä ja kansallista tasoa, on vain inhimillinen taso.