Mikä on oikeudenmukaista?

[Jan-Erik Andelin]

Ei, asia ei todellakaan ole mustavalkoinen. Ainoa mustavalkoinen rajaus on, kannattaako nykyistä epäoikeudenmukaista järjestelmää vai haluaako siihen muutoksia.

Tämä on hyvä kysymys, ja minulla onkin yhteyttä henkilöihin, jotka pohtivat juuri tätä (rivien välistä saa lukea) ja mahdollisen tutkimuksen käynnistämistä tästä hieman filosofisesta aiheesta.

Mikä on oikeudenmukaista kieliryhmien, vähemmistöjen ja maahanmuuttajien rinnakkaiselossa.
Mitkä ovat niiden velvollisuutensa ja heidän oikeutensa?

Mikä on esimerkiksi Suomen velvollisuus kasvavaa venäläisväestöä kohtaan?
Mikä on oikeudenmukaista Suomen toimiessa EU:ssa pienenä kielivähemmistönä?
Mikä on oikeudenmukaista saamelais- ja suomenruotsalaislapsen asuessa yli 3,5 tunnin maksimikoulumatkan päässä lähimmästä omakielisestä koulusta?

Ja sellaista.

[NRR]

Itse ajattelen niin, ettei ole olemassa mitään absoluuttista oikeudenmukaisuutta, vaan oikeudenmukaisuutta tietyistä näkökulmista.

Itselleni hyvin tärkeä asia on koulutuksen oikeudenmukaisuus siten, että yksilöiden erilaisuus on mahdollista huomioida ja että yksilön opinnot voidaan perustella hänen omista tarpeistaan käsin. Se, että Suomessa pakkoruotsia vastustaa vähintään kaksi kolmasosaa kun englannin pakollisuutta ei Ruotsissa näytä vastustavan kukaan, kertoo siitä, ettei pakkoja voida sanella vastoin yksilöiden todellisia tarpeita mutta on mahdollista tarjota jopa pakollista kielikoulutusta, jonka ihmiset kokevat järkeväksi ja heitä itseään palvelevaksi.

Kielialuemallissa oikeudenmukaisuutta haetaan kielialueille, ei yksilöille. Oletetaan toki, että kielialueet sitten säilyessään takaavat jonkinlaista oikeudenmukaisuutta myös yksilöille. Itse en antaisi tämän ohittaa yksilön ilmiselviä tarpeita - siis yksikin koulupudokas kielialueen pakollisen kielen vuoksi on liikaa.

Maahanmuuttajien kohdalla on mielestäni oikeus yhteiskunnan varallisuuden salliman inhimillisyyden huomioimiseen: lasten ja vanhusten palveluissa, perheterapiassa tms. tulisi etsiä mahdollisuutta omankielisiin palveluihin. Tulkit ovat monien viranomaisten kanssa toimiessa vähintä, mitä voidaan tarjota.

Alkuperäisväestön kielellisiä tarpeita tulee kysyä heiltä, ryhmien sisälläkin voi olla varsin erilaisia ja keskenään ristiriitaisia tarpeita omaavia osaryhmiä.

[mpartel]

Yhteiskunnan eräs tehtävä on jossain määrin tasata eri taustoista tulevien ihmisten pärjäämismahdollisuuksia. Tämä on toki sekä oikeudenmukaista että käytännöllistä.

Ruotsinkielisten palveluiden kohdalla kysymys onkin, missä määrin ja millä tavoilla ruotsinkieliset ovat aidosti heikommassa asemassa ja minkä tason tarpeita ovat ne tarpeet, joita omankielinen palvelu heillä tyydyttää. Haluan kyllä tukea ihmisten pärjäämistä, mutta vähemmistökieliset palvelut puhtaasti mukavuustekijänä ovat minusta aika kehno verorahojen käyttökohde.

Myöskään mielikuvat ruotsinkielisten ja heitä tukevien säätiöiden keskimääräisestä vauraudesta eivät innosta pitämään ruotsinkielisiä sinänsä sellaisena ryhmänä, jota yhteiskunnan pitäisi erityisesti tukea. Oikeastan kieli on minusta aina aikalailla surkea ryhmittelytapa, kun mietitään yhteisen hyvän jakamista.


Sitten on tämä erilaisten kulttuurien itseisarvoisuus ja siihen liittyvä kansallisvaltioiden olemassaolon oikeutus -näkökulma. Sen pohtimisessa olen vielä aika kokematon. Kuitenkin nopeasti ajateltuna vaikuttaa siltä, että jos vähemmistökulttuureja ihan oikeasti haluttaisiin suojella ja pitää hengissä, niin saamelaisten pitäisi olla erittäin paljon suuremmalla prioriteetilla kuin he ovat nyt. Sehän on suomessa niitä harvoja kieli/kulttuuriryhmiä, joilla ei ole omaa tai "lähes omaa" valtiota lähistöllä.

[Jaska]

Mikä on oikeudenmukaista kieliryhmien, vähemmistöjen ja maahanmuuttajien rinnakkaiselossa.
Mitkä ovat niiden velvollisuutensa ja heidän oikeutensa?

Mikä on esimerkiksi Suomen velvollisuus kasvavaa venäläisväestöä kohtaan?
Mikä on oikeudenmukaista Suomen toimiessa EU:ssa pienenä kielivähemmistönä?
Mikä on oikeudenmukaista saamelais- ja suomenruotsalaislapsen asuessa yli 3,5 tunnin maksimikoulumatkan päässä lähimmästä omakielisestä koulusta?

Yhteiskunnan eräs tehtävä on jossain määrin tasata eri taustoista tulevien ihmisten pärjäämismahdollisuuksia. Tämä on toki sekä oikeudenmukaista että käytännöllistä.

Ruotsinkielisten palveluiden kohdalla kysymys onkin, missä määrin ja millä tavoilla ruotsinkieliset ovat aidosti heikommassa asemassa ja minkä tason tarpeita ovat ne tarpeet, joita omankielinen palvelu heillä tyydyttää. Haluan kyllä tukea ihmisten pärjäämistä, mutta vähemmistökieliset palvelut puhtaasti mukavuustekijänä ovat minusta aika kehno verorahojen käyttökohde.

Myöskään mielikuvat ruotsinkielisten ja heitä tukevien säätiöiden keskimääräisestä vauraudesta eivät innosta pitämään ruotsinkielisiä sinänsä sellaisena ryhmänä, jota yhteiskunnan pitäisi erityisesti tukea. Oikeastan kieli on minusta aina aikalailla surkea ryhmittelytapa, kun mietitään yhteisen hyvän jakamista.


Sitten on tämä erilaisten kulttuurien itseisarvoisuus ja siihen liittyvä kansallisvaltioiden olemassaolon oikeutus -näkökulma. Sen pohtimisessa olen vielä aika kokematon. Kuitenkin nopeasti ajateltuna vaikuttaa siltä, että jos vähemmistökulttuureja ihan oikeasti haluttaisiin suojella ja pitää hengissä, niin saamelaisten pitäisi olla erittäin paljon suuremmalla prioriteetilla kuin he ovat nyt. Sehän on suomessa niitä harvoja kieli/kulttuuriryhmiä, joilla ei ole omaa tai "lähes omaa" valtiota lähistöllä.

"Within the European Union there are many languages spoken. There are 23 officially recognised languages, more than 60 indigenous regional and minority languages, and many non-indigenous languages spoken by migrant communities."
http://ec.europa.eu/public_opinion/arch ... 386_en.pdf

Ainakin seuraavia kategorioita voitaisiin käyttää tekemään lainsäädännössä eroja eri kieliryhmien oikeuksien välille, ja tarpeen vaatiessa lisää voidaan luoda:
- kansalliskieli (esim. virallinen koko maassa kaikilla tasoilla; järkevyyden rajoissa ainoa tällainen voisi olla suomi)
- kansallinen/"alkuperäinen" vähemmistökieli (esim. kuten ruotsi ja saame nyt, eli oikeus valtiollisiin viranomaispalveluihin äidinkielellä koko maassa ja muihin viranomaispalveluihin kotiseutualueella)
- alueellinen vähemmistökieli (esim. oikeus valtiollisiin ja muihin viranomaispalveluihin äidinkielellä kotiseutualueella; mahdollisesti ruotsi ja saame tulevaisuudessa)
- vanha vähemmistökieli (esim. tataari, romani; mitä oikeuksia?)
- nuori vähemmistökieli (esim. venäjä, viro, somali, arabia; mitä oikeuksia?)
- suuri vähemmistökieli?
- pieni vähemmistökieli?

Viisiportaisella asteikolla saataisiin varmasti jo kaikkien oikeustajua tyydyttävä kielipoliittinen kokonaisratkaisu (KIPO).

[NRR]

Ainakin seuraavia kategorioita voitaisiin käyttää tekemään lainsäädännössä eroja eri kieliryhmien oikeuksien välille, ja tarpeen vaatiessa lisää voidaan luoda:---
Viisiportaisella asteikolla saataisiin varmasti jo kaikkien oikeustajua tyydyttävä kielipoliittinen kokonaisratkaisu (KIPO).

Ihminen on kehittänyt varhain evoluutiossa "sopimusherkkyyden", joka suuntaa oikeudentajuamme ja erityisesti sitä kokemusta, onko meidän oikeuksiamme loukattu, onko meitä loukattu. Tämän huomioiminen on tietysti tärkeää.

Nyt vain täytyy miettiä, missä määrin voidaan jatkossa luokitella ja jaotella ihmisiä oikeuksien jakamisessa. Seuraavassa sukupolvessa on paljon sekä vanhojen kieliryhmien että uusien kieliryhmien muodostamia kaksikielisiä perheitä että myös maahanmuuttajryhmien välisiä liittoja, joissa lapsilla on monia kotikieliä, jotka eivät ole suomi tai ruotsi. Näiden ryhmien lapset kokevat olevansa kotosuomalaisia mutta suomea he puhuvat ehkä vasta toisena kielenä, joka tapauksessa heillä on kielen alueella enemmän haasteita.

Samalla meillä tulee olemaan yhä isompi joukko opiskelijoita, keikkatyöläisiä perheineen, joiden oleskelu täällä ei ole niin pitkäaikaista, että he oppisivat suomen tai ruotsin - eikä se ole heidän intresseissään. Heitä joudutaan joka tapauksessa palvelemaan englanniksi monissa tilanteissa.

Luulen, että tarvitsemme todella joustavia ja inhimillisiä periaatteita tällaisia kielellisiä oikeuksia pohdittaessa. Tätä ei varmaan voi rakentaa valmiiksi vaan kyse on jatkuvasti elävästä tilanteesta.

[Jan-Erik Andelin]

Miten esim. Jaskan malleissa ja portaissa syntyy velvoitteita yksilöille, niin enemmistöön kuin vähemmistöön kuuluville? Esimerkkikysymyksiä:

Onko keikkatyöläisen, maahanmuuttajan osattava/opittava vähintään englantia?
Onko hyväksyttävää, että joku elää koko elämänsä niin, että osaa vain kotikieltään?
Missä vaiheessa on osattava suomea, tai tyydyttävä suomenkielisiin palveluihin?

Onko kaikkien suomalaisten osattava englantia? Onko virkamiesenglantia?
Onko kaikkien suomalaisten tunnettava saamelaisuuden perusteita? Tai muslimikulttuurin?
Milloin joku vähemmistö on niin tärkeä, että sen elementtejä otetaan pakolliseksi osaksi yleisen koulun opetussuunnitelmaa?

Nämä siis esimerkkikysymyksiä näin aamukahvin äärellä. Varmaan hyvä jos ei takerruta esimerkkeihin vaan keskustellaan hieman periaatteellisemmalla tasolla.

[NRR]

Onko hyväksyttävää, että joku elää koko elämänsä niin, että osaa vain kotikieltään?

Esimerkiksi maahanmuuttajien kehitysvammaisilla lapsilla voi olla näin ellei heitä tuoda varhain suomenkielisen erityisopetuksen piiriin, mikä mielestäni olisi heidän etunsa.

Osa maahanmuuttajaperheiden äideistä voi jäädä oman yhteisönsä sisään ja ilman kielitaitoa, vaikka heille pyrittäisiin erityisesti tarjoamaankin kielikursseja.

Aina tulee ummikkoja, myös erityisen hoivan tarpeessa olevia ummikkoja. Osin he ovat silloin omaishoitajistaan riippuvaisia.

Tämä on pysyvä haaste. Uskon, että suurin osa ihmisistä haluaa ilman muuta osansa niistä mahdollisuuksista, joita maan kielen osaaminen avaa.

[NRR]

Onko kaikkien suomalaisten osattava englantia?

Ei muiden takia. Itsensä takia ihmiset sitä kuitenkin tavoittelevat.

[Jaska]

Samalla meillä tulee olemaan yhä isompi joukko opiskelijoita, keikkatyöläisiä perheineen, joiden oleskelu täällä ei ole niin pitkäaikaista, että he oppisivat suomen tai ruotsin - eikä se ole heidän intresseissään. Heitä joudutaan joka tapauksessa palvelemaan englanniksi monissa tilanteissa.

Jos suoraan sanon, niin minä paskat piittaan ihmisistä, jotka eivät sen vertaa kunnioita asuinmaataan/asuinaluettaan, että opettelisivat sen kielen. Itse en ikinä kehtaisi muuttaa johonkin maahan kielitaidottomana ummikkona. Lomamatkallekin lähtiessäni opettelen edes tärkeimmät fraasit kohdemaan kielellä. Muutaman kuukauden intensiivikurssi käytännön kielitaidosta riittää jo siihen, että pystyy toimimaan suomalaisessa yhteiskunnassa riittävästi suomeksi.

Miten esim. Jaskan malleissa ja portaissa syntyy velvoitteita yksilöille, niin enemmistöön kuin vähemmistöön kuuluville? Esimerkkikysymyksiä:

Onko keikkatyöläisen, maahanmuuttajan osattava/opittava vähintään englantia?

Englanti voi käytännössä riittää rimaa hipoen elämiseen, koska niin moni suomalainen osaa sitä. Mutta jos ei osaa, ei siitä tarvitse suomalaisten ottaa paineita - tulokkaan velvollisuus on opetella pärjäämään maassa maan kielellä.

Onko hyväksyttävää, että joku elää koko elämänsä niin, että osaa vain kotikieltään?

On, ehdottomasti. Jos ihminen voi käydä koulunsa ja työuransa kotiseudullaan äidinkielellään, hän ei silloin tarvitse vieraita kieliä. Tämä siis koskee näillä ehdoin vain suomea, ruotsia ja mahdollisesti/teoreettisesti saamea. Muilla kielillä Suomessa tuskin pärjää.

Missä vaiheessa on osattava suomea, tai tyydyttävä suomenkielisiin palveluihin?

Jos liikkuu puhtaasti suomenkielisellä alueella. Kielilaithan koskevat vain viranomaispalveluja, eikä partureilla, suutareilla ja leipureilla ole mitään velvollisuutta osata mitään vierasta kieltä.

Onko kaikkien suomalaisten osattava englantia? Onko virkamiesenglantia?

Ei tarvitse. Eikä missään nimessä saa velvoittaa mitään tahoja tarjoamaan englanninkielisiä palveluja.

Onko kaikkien suomalaisten tunnettava saamelaisuuden perusteita? Tai muslimikulttuurin?
Milloin joku vähemmistö on niin tärkeä, että sen elementtejä otetaan pakolliseksi osaksi yleisen koulun opetussuunnitelmaa?

Periaatteessa kannatan myös yksilön vapautta elää kulttuuriummikkona, jos hän itse sitä haluaa, aivan kuten ihmisellä on oikeus elää pelkästään äidinkielensä varassa ilman vieraiden kielten taitoa. Yleissivistyksen kannalta jonkinlainen kulttuurikurssi voisi olla hyvä yläasteella (viimeinen kaikille pakollinen kouluaste; siinä iässä pystyy jo monipuolisemmin ymmärtämään erilaisuutta). Siinä käsiteltäisiin Suomen vanhojen ja uusien vähemmistöjen kulttuurisia ja tapaeroja suhteessa enemmistöön.

[NRR]

Onko hyväksyttävää, että joku elää koko elämänsä niin, että osaa vain kotikieltään?

On, ehdottomasti. Jos ihminen voi käydä koulunsa ja työuransa kotiseudullaan äidinkielellään, hän ei silloin tarvitse vieraita kieliä. Tämä siis koskee näillä ehdoin vain suomea, ruotsia ja mahdollisesti/teoreettisesti saamea. Muilla kielillä Suomessa tuskin pärjää.

Olemme kuitenkin halunneet liittää oppivelvollisuuteen vieraiden kielten opiskelua, joten vanhemmilla ei ole oikeutta valita lapsilleen täydellistä yksikielisyyttä.

Onko kaikkien suomalaisten tunnettava saamelaisuuden perusteita? Tai muslimikulttuurin?
Milloin joku vähemmistö on niin tärkeä, että sen elementtejä otetaan pakolliseksi osaksi yleisen koulun opetussuunnitelmaa?

Periaatteessa kannatan myös yksilön vapautta elää kulttuuriummikkona, jos hän itse sitä haluaa, aivan kuten ihmisellä on oikeus elää pelkästään äidinkielensä varassa ilman vieraiden kielten taitoa. Yleissivistyksen kannalta jonkinlainen kulttuurikurssi voisi olla hyvä yläasteella (viimeinen kaikille pakollinen kouluaste; siinä iässä pystyy jo monipuolisemmin ymmärtämään erilaisuutta). Siinä käsiteltäisiin Suomen vanhojen ja uusien vähemmistöjen kulttuurisia ja tapaeroja suhteessa enemmistöön.

Suomen suuria vähemmistöjä (ruotsinkieliset, saamelaiset) käsitellään nyt ainakin yhteiskuntatiedon tunneilla (mielestäni lyhyesti käydään läpi myös romanit, tataarit, juutalaiset,...) sekä historiassa.

Maailmanuskontoja käsitellään uskonnossa ja elämänkatsomustiedossa - nämä ovat opsissa ja lähinnä jotkut vähemmistöuskonnot laiminlyövät nämä muiden uskontojen esittelyt, enemmistö niihin kyllä tutustuu aika kattavasti ja monelaisin materiaalein sekä vierailuin tai videoin. Maailmankirjallisuus tulee äidinkielessä. Terveystiedossakin on jotain tähän liittyvää, erilaisuuden hyväksyntää yms. Lisäys: Kotimaan maantiedon yhteydessä käydään läpi myös ruotsinkielinen asutus sekä saamelaisalueet.

Näitä asioita liitetään usein opsiin läpäisyperiaatteella, siis ajatellen, että vuosittain tällaisia asioita käsitellään useiden eri aineiden ja aihekokonaisuuksien puitteissa ja oppilaat joutuvat joka vuosi tekemisiin kulttuurisen monimuotoisuuden kanssa.

[Jaska]

Onko hyväksyttävää, että joku elää koko elämänsä niin, että osaa vain kotikieltään?

On, ehdottomasti. Jos ihminen voi käydä koulunsa ja työuransa kotiseudullaan äidinkielellään, hän ei silloin tarvitse vieraita kieliä. Tämä siis koskee näillä ehdoin vain suomea, ruotsia ja mahdollisesti/teoreettisesti saamea. Muilla kielillä Suomessa tuskin pärjää.

Olemme kuitenkin halunneet liittää oppivelvollisuuteen vieraiden kielten opiskelua, joten vanhemmilla ei ole oikeutta valita lapsilleen täydellistä yksikielisyyttä.

Ei niin, mutta kyse on opintovelvollisuudesta, ei oppimisvelvollisuudesta. Viitosen arvosanalla pääsee jo seuraavalle luokka-asteelle.

Yksi vieras kieli riittäisi minimivaatimuksena, ainakin poikkeustilanteissa.

Suomen suuria vähemmistöjä (ruotsinkieliset, saamelaiset) käsitellään nyt ainakin yhteiskuntatiedon tunneilla (mielestäni lyhyesti käydään läpi myös romanit, tataarit, juutalaiset,...) sekä historiassa.

Maailmanuskontoja käsitellään uskonnossa ja elämänkatsomustiedossa - nämä ovat opsissa ja lähinnä jotkut vähemmistöuskonnot laiminlyövät nämä muiden uskontojen esittelyt, enemmistö niihin kyllä tutustuu aika kattavasti ja monelaisin materiaalein sekä vierailuin tai videoin. Maailmankirjallisuus tulee äidinkielessä. Terveystiedossakin on jotain tähän liittyvää, erilaisuuden hyväksyntää yms.

Näitä asioita liitetään usein opsiin läpäisyperiaatteella, siis ajatellen, että vuosittain tällaisia asioita käsitellään useiden eri aineiden ja aihekokonaisuuksien puitteissa ja oppilaat joutuvat joka vuosi tekemisiin kulttuurisen monimuotoisuuden kanssa.

OK, sitten erillistä ainetta tuskin tarvitaan.

[Jan-Erik Andelin]

Palaan vähän viiveella Martinin hyvään puheenvuoroon, kun se oli vähän syvällisempää laatua.

Sitten on tämä erilaisten kulttuurien itseisarvoisuus ja siihen liittyvä kansallisvaltioiden olemassaolon oikeutus -näkökulma [...] Nopeasti ajateltuna vaikuttaa siltä, että jos vähemmistökulttuureja ihan oikeasti haluttaisiin suojella ja pitää hengissä, niin saamelaisten pitäisi olla erittäin paljon suuremmalla prioriteetilla kuin he ovat nyt. Sehän on suomessa niitä harvoja kieli/kulttuuriryhmiä, joilla ei ole omaa tai "lähes omaa" valtiota lähistöllä.

Tästä olen samaa mieltä.

Olen myös pohtinut onko Ruotsin ja Suomen "valtionationalismit" keskenään erilaisia. Mielestäni ovat. Mm. ruotsalaisia integraatiotutkijoita haastatellessani (noin 10 vuotta sitten) moni oli sitä mieltä, että Ruotsi on sekoitusta suvaitsevaisuutta, erinomaisuutta ja omahyväisyyttä, ja että Ruotsi myös kansainvälisillä areenoilla jotenkin "vanhanaikaisesti" piti itseään maailman erinomaisimpana maana. Olihan esim. juuri ruotsalainen yksi YK:n ensimmäisistä pääsihteereistä. Tämä kansankodin "vaativa erinomaisuus" heijastuu nyt myös suhteisiin vähemmistöihin. Kun he eivät tunne kuuluvansa tähän sinikeltaiseen erinomaisuuteen, autoja palaa esikaupungeissa, ja nootteja satelee Euroopan neuvostolta liian köykäisestä vähemmistötyöstä. Moni ruotsinsuomalainenkin pitää suomalaista hallintoaluetta etäisenä vitsinä.

Suomi tuskin olisi 1960-luvulla tehnyt nämä asiat paremmin, mutta historiallisista syistä monikulttuurisuus meillä on modernimpaa, kun se on syntynyt sodanjälkeisenä aikana myöhemmin kuin Ruotsissa. Pohdin joskus, että onko suomalaiseen omakuvaan liittyvä "rooli maailmaissa" heijastunut myös tähän suomalaiseen tapaan suhtautua vähemmistöihin, kuten maahanmuuttajiin, saamelaisiin, venäläisiin, virolaisiin tai suomenruotsalaisiin. Monet pitävät hyvänä, että tällainen moninaisuus on olemassa meidän omalla suomalaisella tavalla, ja että se on kansakunnan "hanskattavissa".

Haluaisin nähdä tämän laajan ja yllättävän tuen pakkoruotsille, saamekäräjien olemassaololle tai maahanmuuttajien vapauttamiselle pakkoruotsista samassa valossa; se on väline tai merkki siitä suomalaisesta omakuvasta johon liittyy avoin ja salliva yhteiskunta. Tämä siitä huolimatta, että moni loogisesti näkee, että ruotsinopetuksen hyötysuhde on huono, ja että 56 % kaikista sitä opiskelleista ei saa siitä koskaan "käyttistä".

Tämä on vähän verrattavissa siihen, että moni, merkkinä jostakin, haluaa samansukupuolisille täyttä avioliittoa, vaikka eivät yhtään homoparia, tai edes homoa tuntisi.

Toisin sanoen, jos suomenruotsalaista vähemmistöä ei olisi tässä maassa lainkaan, tämäntyyppinen "solidaarisuus" suuntausi johonkin muuhun, vaikkapa venäjään, viroon, saameen tai vaikkapa somaliin, ja näitä kieltä puhuviin, koska se alleviivaa heille kuvaa heidän mielestään hyvästä Suomesta.

[Jan-Erik Andelin]

Ruotsinkielisten palveluiden kohdalla kysymys onkin, missä määrin ja millä tavoilla ruotsinkieliset ovat aidosti heikommassa asemassa ja minkä tason tarpeita ovat ne tarpeet, joita omankielinen palvelu heillä tyydyttää. Haluan kyllä tukea ihmisten pärjäämistä, mutta vähemmistökieliset palvelut puhtaasti mukavuustekijänä ovat minusta aika kehno verorahojen käyttökohde.

Tästäkin aikalailla samaa mieltä. Ei kukaan suomenruotsalainen varmaan mukavuustekijöitä kaipaa oikeuksien muodossa. Ne on sitten enemmän kaupallisella puolella tarjottavia asioita, ja kilpailutekijöitä.

Myöskään mielikuvat ruotsinkielisten ja heitä tukevien säätiöiden keskimääräisestä vauraudesta eivät innosta pitämään ruotsinkielisiä sinänsä sellaisena ryhmänä, jota yhteiskunnan pitäisi erityisesti tukea. Oikeastan kieli on minusta aina aikalailla surkea ryhmittelytapa, kun mietitään yhteisen hyvän jakamista.

Tästä pari sanaa, kun nyt siitä jotakin hieman lähemmin tunnen. Suomenruotsalaisissa säätiöissä toki on rahaa, mutta eipä juuri mitenkään verrattavissa kunnalliseen tai valtiolliseen bruttovarallisuuteen. Vaikka säätiö tuottaisikin vuositasolla kymmeniä miljoonia sillä ei millään muotoa ylläpidetä esim. sosiaali- tai hoitoalan yhteiskuntatoimintoja koko vähemmistölle. Lähin tuntemani säätiö, joka on varakas, pyörittäisi varallisuudellaan oman seutunsa terveydenhuoltoa pari-kolme kuukautta.

Jos palataan oikeudenmukaisuuteen, niin toki voidaan argumentoida, että suomenruotsalaisiin säätiöihin on tallennettu menneiden aikojen hyväosaisten varallisuutta. Totta se on. Åbo Akademin kiinteistöpääoma Turussa on siitä esimerkki. Toisaalta varakkaat porvarisperheet myös luopuivat vähitellen omista kodeistaan yhteisen aatteen hyväksi, tavalla joka ei tänä päivän tule niin usein kysymykseen. Samoin ruotsalaisissa säätiöissä on myös ihan ns. tavallisten ihmisten lahjoituksia. Svenska kulturfonden on kattonimike monelle pienelle rahastolle, jotka ovat itse kukin säätänyt minkälaisiin kohteisiin rahaston tuotos tulisi kohdistaa.

Onko epäoikeudenmukaista, että tällaista pääomaa on olemassa, ja että sitä käytetään siihen tarkoitukseen, jolle se on lahjoitettu? Jos näin, niin mikä on estänyt Suomea tai suomalaisia keräämään vaikkapa vuosien 1993-2008 jatkuvan noususuhdanteen aikana myös vastaavanlaista kulttuuri- ja sivistyspääomaa, jolla oltaisiin vaikkapa voitu rakentaa suomenkielisiä kouluja Ahvenanmaalle, Ruotsiin ja lahjoitettu suomen kielen ja kulttuurin professuureja strategisiin yliopistoihin?

No, me elämme erilaista aikaa kuin ns. ruotsinkielisen pääoman muodostuessa. Jos rahaa säätiöitetään täänään, se taitaa enemmän mennä teknologialle tai taiteelle, kuin tällaiseen kielipoliittiseen kansanliikehdintään.

[Uolevi]

On kerrottu, että suomenruotsalaisten säätiöiden varallisuus on moninkertainen esim Nobelsäätiöön verrattuna. Tämä tarkoittaa ainakin sitä. että surut pystyisivät halutessaan vastaamaan taloudellisesti oman tv-kanavan ylisuhteisesta toiminnasta, kun femman ylläpitoon kuluu nyt viideosa ylen bujetista eli nelinkertainen määrä väestösuhteeseen verrattuna vaikka katsojamäärät ovat hyvin vaatimattomat.

[Noustenmaa]

Haluaisin nähdä tämän laajan ja yllättävän tuen pakkoruotsille, saamekäräjien olemassaololle tai maahanmuuttajien vapauttamiselle pakkoruotsista samassa valossa; se on väline tai merkki siitä suomalaisesta omakuvasta johon liittyy avoin ja salliva yhteiskunta. Tämä siitä huolimatta, että moni loogisesti näkee, että ruotsinopetuksen hyötysuhde on huono, ja että 56 % kaikista sitä opiskelleista ei saa siitä koskaan "käyttistä".

Minäkin näen suomalaisen elämäntavan omaksuneet erittäin avoimina ja sallivina lähes kaikelle.
Pakkoruotsin tuleminen peruskouluun tapahtui tuon sallivuuden törkeänä hyväksikäyttönä ja sen jatkuminen on nähtävä jonkinlaisena poliittisen kaupankäynnin tuloksena.
Onko tuo prosenttiluku ymmärrettävä niin että 44% opiskelleista saa ruotsista "käyttiksen"?
En tiedä mihin tuo perustuu mutta se on huikeasti liian suuri osuus koska kaikki kerran sitä opiskelevat ja kuitenkaan juuri kukaan ei sitä osaa.

Tämä on vähän verrattavissa siihen, että moni, merkkinä jostakin, haluaa samansukupuolisille täyttä avioliittoa, vaikka eivät yhtään homoparia, tai edes homoa tuntisi.

Tämä on huono vertaus koska nykyjärjestelmä on niin selkeästi sukupuolisen suuntautumisen takia eriarvoistava että tottakai oikeudenmukainen suomalainen kannattaa parisuhteiden sääntöjen yhdenvertaistamista.
Nykyinen avioliittolaki on suvaitsematon ja sellaisesta tulee luopua.
Jos verrata halutaan niin avioliittolakia voisi verrata lakeihin pakkoruotsista. Molemmat ovat osoituksia suvaitsemattomuudesta.

Toisin sanoen, jos suomenruotsalaista vähemmistöä ei olisi tässä maassa lainkaan, tämäntyyppinen "solidaarisuus" suuntausi johonkin muuhun, vaikkapa venäjään, viroon, saameen tai vaikkapa somaliin, ja näitä kieltä puhuviin, koska se alleviivaa heille kuvaa heidän mielestään hyvästä Suomesta.

Solidaarisuus suomenruotsalaisia kohtaan näkyisi koko laajuudessaan vasta sitten kun suomensuomalaiset kokosivat olevansa vapaita koko tästä pakkoruotsi-verkosta ja muusta siihen liittyvästä.