HBL 2013: Nuoret haluavat pakkoruotsin ja Pohjoismaat odottavat
Lähetetty: 25.08.2013 08:13
HBL:n pääkirjoituksessa Jens Berg uskoo, että pakkoruotsikeskustelu nousee jatkossa esiin muuallakin kuin HBL:ssä ja Radio Vegassa. Pakosta kehkeytyy vielä "mehukas" keskustelu muihinkin medioihin, hän ennakoi. Kaikilla kun on siitä kokemuksensa, ja se herättää tunteita. Tässä on kuulemma vaarana, että asialliset argumentit hukkuvat kohinaan eikä seurauksiakaan pohdita riittävästi.
http://hbl.fi/m18/2013-08-23/490331/stu ... or-matchen
Hmmm. Itse olen kyllä ollut jo pitkään sitä mieltä, ettei ruotsinkielisellä puolella ole edes yritetty vastata asiallisiin argumentteihin ja pakkoa puoltavia asiallisia argumentteja ei ole edes näkynyt, tunnepuhetta kyllä. Eivätkä ruotsinkieliset mediat, poliitikot ja julkisuuden henkilöt ole suostuneet katsomaan pakkoruotsia muitten kannalta sen paremmin kuin pohtimaan sen negatiivisia vaikutuksia suomenkielisten ja uussuomalaisten nuorten elämään tulevaisuudessa.
Ennen kuin hulina alkaa, Jens Berg haluaisi nostaa kaksi teemaa keskusteluun.
Ensinkin hän muistuttaa Hesarin gallupista, jonka hän tulkitsee kertovan, että nuoret vastustavat vähemmän pakkoruotsia kuin vanhemmat. Hänen mielestään nuorten näkemys pitäisi olla tässä asiassa ratkaiseva.
Uuh. Tähän asti on moitittu, ettei mopopoikia pidä kuunnella ja nuoret nyt lopettaisivat koko koulun, jos voisivat. Nyt kun voidaan hetki väittää (tietysti vastoin todellista tilannetta), että "fiksut ja itsenäiset tytöt" ovat äänestämässä pakolle jatkoa, nuorten ääni onkin se mitä pitää kuunnella.
Toiseksi Berg haluaisi pohtia, mitä seurauksia Suomelle olisi pakon purkamisesta. Esimerkiksi miten käy suhteemme Pohjoismaihin? Kun EU horjuu, moni näkee pohjoismaisuuden kokevan uuden nousun, kertoo Berg ja kysyy, emme kai ole sulkemassa nuoriltamme ovia Skandinaviaan. Näin ei sano ainoastaan Berg vaan monissa ruotsinkielisten keskusteluissa povataan suomalaisnuorten joutuvan taas pian hakemaan leipänsä Ruotsista, kun Suomi painuu taantumaan, joten pakkoruotsille olisi piankin käyttöä.
Näiden kysymysten kuulemma tulisi olla tärkeitä suomenkielisille. Uusuomalaisista ei näissä keskusteluissa koskaan puhuta.
Miten minusta tuntuu, että ruotsinkielisten koko propakko-argumentointi keskittyy viivytykseen:
- olemme juuri keksimässä tavan opettaa ruotsia niin, että se on kaikille mieluista ja tulokset ovat hyviä,
- olemme juuri astumassa kauteen, jolloin pakkoruotsin opinnoista on vihdoinkin hyötyä, ylijäämänuoret voidaan taas lähettää Ruotsiin!
Herätys! Miten olisi, jos ruotsinkieliset vihdoin alkaisivat pohtia omia asioitaan, omia palveluitaan, omaa kielitaitoaan - ja ihan oikeasti osoittaisivat, että koulutetut, sivistyneet ja elämää nähneet suomenkieliset ja uussuomalaiset saavat olla itse vastuussa lastensa kieltenopetuksesta, koska tietävät parhaiten. Eikö?