Miten vastata pakon hyväuskoisille ystäville?

[NRR]

Tätä mietin taas, kun luen tämän aamun iltalehdestä laulaja Kristian Meurmanin blogia, jossa hän kritisoi kansalaisaloitettamme sillä sinisilmäisyydellä, millä vain ruotsinkielisen keskustelun kuullut voi vapautta kritisoida. Tällaiseen tekstiin pitäisi osata vastata enkelin kielin, mutta kuinka.

http://blogit.iltalehti.fi/kristian-meu ... nt-page-1/

Jag åtar mig friheten att skriva detta inlägg på vårt lands (andra) officiella språk.

Samlingspartiets ungdomars (Kokoomusnuoret) ordförande Ville Sipilä målade en vacker tavla (http://www.kokoomusnuoret.fi – 4.3.2013) som baserade sig på frivillig språklig undervisning. I sin skrivelse ansåg han att, “med mångsidiga språkstudier förbättras finska arbetskraftens framtida språkkunskap, och därmed våra företags konkurrenskraft”.

Därnest konstaterade han att, “En mångsidig språkkunskap är hela samhällets fördel”.

Ursäkta mig. Så vitt jag har förstått, är svenska ett språk. Hur kan då det att man “tvingas” lära sig samtliga officiella språk vara en förlust? Jag är inte själv hemskt språkligt begåvad. Jag talar 4 språk flytande och – sas. – flyter med nöd och näppe med några andra. Varje kunskap inom språk har enligt mitt tycke stött mig i förståelsen inom andra språk. Det är inte enkom frågan om språk, kulturskillnaderna är också betydelsefulla. Att förstå kulturskillnaderna mellan finnars “Kossumeininki” och finlandssvenskarnas “morjens, morjens -kultur” bäddar för bredare insyn världskulturellt sett. Varför anses “tvångssvenskan” som en börda? Det är ju en rikedom utan like! Att få insyn till en fullständigt annorlunda språkgrupp och förståelse gentemot en – åtminstone lite – annorlunda kulturidentitet. Vilken chans! Sluta tjafsa, lär er att uppskatta vårt land. Aj jo, “Vårt Land” skrevs ju faktiskt av en svenskspråkig. Melodin är gjord av en tyske.

P.S. Min förfader, vilkens målade bild figurerade på denna tidnings förra huvudkontor (undrar om den kommit fram till nya kontoret), var en stor framspråkare för den finskspråkiga kulturen. Men, han förstod att svenska språket är kulturellt viktig!

Viestinä on se, että hän, ei mitenkään kielellisesti lahjakas, sentään puhuu sujuvasti neljää kieltä ja ymmärtää vielä paria muuta (voi hyvänen aika, miten kaukana ollaan keskivertoperuskoululaisen tai insinöörin kielitaitorealiteeteista) ja hänestä kaikki kielet ovat olleet rikkautta. Kulttuurierojen ymmärtämiseenkin ne auttavat. Hän pyytää lopettamaan kitinän ja arvostamaan maatamme, jonka maammelaulun sanatkin on ruotsinkielinen kirjoittanut ja saksalainen tehnyt sävelen. Hetken hän muistelee myhös esi-isäänsä (ilmeisesti http://fi.wikipedia.org/wiki/Agathon_Meurman) ja sitä, miten tämä puolusti suomenkielistä kulttuuria mutta arvosti ruotsia kulttuurisesti tärkeänä.

Tämä kirjoitus osoittaa, miten suopeus ruotsin pakollisuudelle on syvästi sidoksissa ihmisten "omaan tarinaan", tarinaan omasta osaamisesta, oman maailmankuvan yleispätevyydestä ja oman suvun historian tulkinnasta. Toisenlainen tulkinta, joka tekisi tilaa myös muunlaisille tarinoille, on haaste, jota ehkä työstetään pitkään.

[Hannu Jussi]

Meurmann näkee surut yhtenäisenä ryhmänä, onohtaa surujuoppolallit sekä sen että nyt jo monet 90-luvun manut ovat suruja. Puhuu kulttuurista, niin kuin melkein kaikki surut; mutta heiltä kysyessäni mitä se teidän kulttuurinne oikein on - niin vastaavat: "hapansilakka", niin ja muita ruokia.

K. Meurman on musiikillisesti kohtalaisen lahjakas, ja tällaisilla henkilöillä on usein helpompi oppia kieliä. Lasketaanko äidinkielen osaaminen yhdeksi kieleksi? ja jos osaa molempien vanhempien kielen, niin osaako silloin kaksi kieltä? Muutama sukulaiskieli siihen päälle, niin sitten onkin jo nero!

Tämä henkilö on julkisuuden kipeä, ja on jo ennenkin kehunut itseään mediassa.

[JV Lehtonen]

NRR,ei meidän jokaista tarvitse käännyttää ajatustemme kannalle.

Itse yleensä ilmaisen näille sinisilmäisille, että arvostan hänen näkemystään ja hänen henkilökohtaista kokemustaan
ruotsin kielen siunauksellisuudesta.

Kerron myös, että nimenomaan vapaaehtoismallissa he saavat aivan vapaasti laittaa omat lapsensa opiskelemaan ruotsia
ja tukemaan kaksikielisyyttä, jos he kokevat sen arvokkaaksi.

Raja menee siinä, että heidän pitää vastavuoroisesti tajuta, että meillä eri mieltä olevilla on meidän elämämme, heillä on heidän elämänsä.
Älkäämme siis sorkkiko toistemme elämää!

"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin"

Sitten lopuksi soitan muusikoille biisin: IT'S MY LIFE! Ja minun perheeni elämä.

"Tehkää omille lapsillenne, mitä haluatte, mutta jättäkää minun perheeni rauhaan!"


http://www.youtube.com/watch?v=vx2u5uUu3DE

[NRR]

Minä olen aina pitänyt hänestä laulajana. Nyt toivon, ettei häntä kohdella väärin tässä palautteessa. Hän aika viattomasti kuvaa oman vertaisryhmänsä ajatuksia.

Kiitos JV, upeaa tekstiä. Ymmärrän.

[NRR]

Ruotsinkielinen media ei anna nykyisin mallia siitä, miten ymmärtävästi ruotsinkieliset voisivat suhtautua kielivapauteen ja miten rakentavasti kielikeskusteluun voisi osallistua. Keskustelu menee aina pieleen, kun toinen puhuu pakkoruotsista ja toinen rakkaasta äidinkielestään. Nämähän ovat tyystin eri asia.

Areenalla oli vielä jokin aika sitten suomenruotsalaisen viulistin ja kapellimestarin haastattelu, jossa tämän muusikon avaraa ja tarkkanäköistä asennetta oli pakko ihailla. Nopeasti kuunneltuna haastattelu vaikutti tältä:

Muusikko sanoi suoraan, että ruotsinkielisillä on unelma (drömbild) Suomesta, jossa kaikki oppivat ruotsia ja puhuvat iloisesti ruotsia. Hän jatkoi, ettei tiedä, kuka uskoo tähän, mutta arvelee, että joku pitää mielellään kiinni vastakkainasettelusta, joka syntyy, kun tämä unelma ei olekaan totta.

Kuka rakentaa tätä valheellista unelmaa? Kuka hyötyy vastakkainasettelusta?

Muusikko ei pitänyt ajatuksesta, että suomenkielisten pitäisi pelastaa suomenruotsalaiset opiskelemalla ruotsia. Tarvitaan solidaarisuutta ja veljeyttä suomalaisten puolelta, hän sanoi, mutta sitä jo on, miksemme ilmaise sitä selkeämmin. Etkö ole kokenut ruotsivastaisuutta, kysyi toimittaja. Kyllä, varsinkin “pommien” jälkeen, vastasi muusikko tarkoittaen ilmeisesti ruotsinkielisten voimakkaita julkisia kommentteja pakkoruotsin puolesta.

Ruotsiin suhtauduttaisiin aivan upeasti, mikäli kieli ei olisi meillä latistettu pakkoruotsiksi. Miten voi olla mahdollista, että ruotsinkieliset ovat hämärtäneet itseltään sen, miten erilaisita on ruotsinkielisen opiskella maan pääkieltä ja kaikkien muiden (95%) opiskella kieltä, jolla on merkitystä vain harvalle ja heillekin lähes sattumalta.

Muusikko toivoi avointa keskustelua siitä, mikä kielipolitiikassa toimii ja mikä ei. Hän sanoi, että “meidän ei tule huolehtia itsestämme suomenkielisten välityksellä vaan huolehtia omasta koulutuksestamme”. Hän toivoi myös keskustelua siitä, kuka suomenkielisellä puolella opiskelee jatkossa ruotsia ja mistä syystä. Hänen mielestään niitä, jotka haluavat oppia ruotsia, pitäisi suomenruotsalaisten auttaa oppimaan hyvää ruotsia.

Miksei pakkoruotsin sijaan rakenneta mahdollisuutta opiskella mahdollisimman hyvä ruotsin taito?

Kysymykseen eivätkö suomenruotsalaiset saisi kiihtyä kieliasioista, muusikko vastasi, että jos kiihtyy, olisi syytä tietää, mistä kiihtyy.

Nyt on valittu linja, jolla nähdään vihapuhetta kaikkialla. Missä kohtuus ja järki?