vapaakielivalinta.fi

Ahvenanmaalla peruskoulussa ei ole pakkosuomea, vaan englannin jälkeen toinen vieras kieli voidaan valita (vaihtoehtoina suomi, saksa, ranska) tai jättää valitsematta tai valita mutta keskeyttää. Lähes kolmannes ahvenanmaalaisista yhdeksäsluokkalaisista ei lue toista vierasta kieltä lainkaan vaan pelkkää englantia äidinkielen rinnalla!

Ahvenanmaan lukiossa on englannin lisäksi luettava yhtä vierasta kieltä, vaihtoehtoina suomi, saksa, ranska ja espanja (ilmeisesti tarjolla nyt myös venäjä). Aiemmin suomi oli pakollinen, mutta se poistettiin kuutisen vuotta sitten.

Kun Suomen eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen tuolloin kritisoi hanketta pakollisen suomen poistamiseksi, Ahvenanmaan maakuntahallituksen opetusvastaava Camilla Gunnell sanoi, ettei usko, että vapaaehtoisuus heikentäisi ahvenanmaalaisnuorten kiinnostusta suomenkieltä kohtaan. Camilla Gunnell korosti että Ahvenmaa tarvitsee myös ranskan ja saksan ja espanjan osaajia.

Siis vaikka ruotsinkieliset eivät mannermaalla hyväksy sitä, että pakkoruotsi olisi kenellekään raskasta tai pois mistään muusta, Ahvenanmaalla pakkosuomi oli poissa muista kieliopinnoista ja siksi se poistettiin.

Ahvenanmaalla on nyt varsin hyvä kieltenopetuksen malli. Jos se toimii Ahvenanmaalla, jossa suomenkielisten suhteellinen osuus on sama kuin ruotsinkielisten osuus mannermaalla, miksei se toimisi koko maassa?

Manner-Suomesta pitäisi kai tehdä suomenkielisten autonominen alue, vai mitä pitäisi tehdä, jotta Ahvenanmaan malli olisi mahdollinen Manner-Suomen kouluissa? Joku varmaan keksii vielä tehdä tästä kansalaisaloitteen.

Ahvenanmaan ratkaisu osoittaa, että vapaa kielivalinta ei ole perusluonteeltaan kovin suuren luokan asia. Valitettavasti suomenruotsalaiset tekivät seitsemännen luokan kysymyksestä elämää suuremman, symboliikkaa huokuvan melodraaman. Samalla he kuitenkin maalasivat itsensä nurkkaan paljastamalla tahtomattaan koko kaksikielisyysjärjestelmän haurauden ja onttouden. Antamalla pakkoruotsille sen arvoa suuremman symbolimerkityksen koko kaksikielisyysjärjestelmän vertauskuvana he asettivat koko järjestelmän järkevyyden ja toimivuuden kyseenalaiseksi. Itselleni lamppu syttyi 2004, kun yo-pakkoruotsista väännettiin kättä. Suomen pravdan tulisi seurata NL-esikuvansa esimerkkiä ja annettava tilaa glasnostille. Koko järjestelmän tarkoituksenmukaisuus on saatava kriittisen tarkastelun alaiseksi. Se ei ole mitään kiihkoilua, vaan yhteiskunnallista keskustelua, jota voi verrata kunta- ja soteuudistukseen. Siis kaksikielisyyden uudistaminen julkiseen keskusteluun. Nykyjärjestelmä ei voi olla rikkaus, jos se vaatii tuekseen koko kansaa koskevia pakkokeinoja. Neuvostoliitto perustui pakottamiseen, jossa valtio (taustalla 5 % puolue-eliitti) tiesi kansan tarpeet paremmin kuin kansa itse. Koko virallinen kaksikielisyys on kriisissä, pakkoruotsin raivokas puolustus todistaa sen. Järjestelmästä hyötyjät luonnollisesti puolustavat järjestelmän jatkumista- ja heitä tuntuu olevan runsaasti mediassa ja puoluepolitiikassa. Järjestelmästä hyötyjiä oli sosialismissakin runsaasti ja Pravdassa kriitikot leimattiin kansakunnan vihollisiksi. Samaa oiretta näen Helsingin Sanomissa. Minä ehdotan järjestelmän uudistamista tai purkamista, se on aivan legitiimi mielipide. Ei sitä kannata demonisoida!