vapaakielivalinta.fi

Hesarin pääkirjoitus antaa nyt pienen myönnytyksen keskustelevalle demokratialle lainaamalla Turun Sanomia ja Iltalehteä:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Pakkor ... 0228734528

Turun Sanomat: "Pääministeri Jyrki Katainen (kok) epäilee, että kun jostakin aiheesta käydään negatiivista keskustelua, se raaputtaa esiin myös äärimmäisyyksiä. Hän viittaa ruotsin kielen asemasta kiivailuun, jossa ovat kunnostautuneet muun muassa Perussuomalaiset Nuoret ja Kataisen oman puolueen nuorisojärjestö. Molemmat ajavat pakkoruotsia vastustavaa lakialoitetta."

"On huolestuttavaa ja murheellista, jos pääministeri on oikeassa. Sananvapautta pitää voida käyttää ilman aiheiden rajaamista – vastuullisesti ja muiden oikeuksia polkematta. Ääriainesten pelon ei saisi antaa tätä asetelmaa horjuttaa."


Iltalehti: "Vihan ja uhkailun tuomitseminen ei saa estää asiallista keskustelua esimerkiksi koulujen kielenopetuksesta. Toisen kotimaisen kielen pakollisuus ei ole edes ikimuistoista vaan tuli vasta 1970-luvulla peruskoulun mukana poliittisessa lehmänkaupassa."

"Ruotsin taito on joskus jopa välttämätöntä, mutta samaa voi sanoa monesta oppiaineesta. Usein pakollisuus ei ole antanut edes välttävää ruotsin taitoa. Asenteita se on sen sijaan voinut vinouttaa."

Hesari on lainannut tekstejä osittain tarkoitushakuisesti. Onko kielivapauden vaatiminen ja ehdotus ruotsin muuttamisesta valinnaiskieleksi kouluissa "kiivailua"?

Hesarin viimeaikaiset jutut ovat pakkoruotsittajien kiivailua kielivapautta vastaan (minun mielestäni). Tuntuu kuin hesari tahallaan yrittäisi saada aikaiseksi äärireaktioita kielivapauden kannattajissa ja olisi heti valmis haukkana hyökkäämään varomattomien sanamuotojen kimppuun. On kuin pakkoruotsittajat asettelesivat ansoja kielikeskusteluun.

Hesari on selvästi puolensa valinnut. Hesari ei tee myönnytyksiä.

Ahvenanmaan ratkaisu osoittaa, että kielivalinta ei ole perusluonteeltaan kovin suuren luokan asia. Valitettavasti suomenruotsalaiset tekivät seitsemännen luokan kysymyksestä elämää suuremman, symboliikkaa huokuvan melodraaman. Samalla he kuitenkin maalasivat itsensä nurkkaan paljastamalla tahtomattaan koko kaksikielisyysjärjestelmän haurauden ja onttouden. Antamalla pakkoruotsille sen arvoa suuremman symbolimerkityksen koko kaksikielisyysjärjestelmän vertauskuvana he asettivat koko järjestelmän järkevyyden ja toimivuuden kyseenalaiseksi. Itselleni lamppu syttyi 2004, kun yo-pakkoruotsista väännettiin kättä. Suomen pravdan tulisi seurata NL-esikuvansa esimerkkiä ja annettava tilaa glasnostille. Koko järjestelmän tarkoituksenmukaisuus on saatava kriittisen tarkastelun alaiseksi. Se ei ole mitään kiihkoilua, vaan yhteiskunnallista keskustelua, jota voi verrata kunta- ja soteuudistukseen. Siis kaksikielisyyden uudistaminen julkiseen keskusteluun. Nykyjärjestelmä ei voi olla rikkaus, jos se vaatii tuekseen koko kansaa koskevia pakkokeinoja. Neuvostoliitto perustui pakottamiseen, jossa valtio (taustalla 5 % puolue-eliitti) tiesi kansan tarpeet paremmin kuin kansa itse. Koko virallinen kaksikielisyys on kriisissä, pakkoruotsin raivokas puolustus todistaa sen. Järjestelmästä hyötyjät luonnollisesti puolustavat järjestelmän jatkumista- ja heitä tuntuu olevan runsaasti mediassa ja puoluepolitiikassa. Järjestelmästä hyötyjiä oli sosialismissakin runsaasti ja Pravdassa kriitikot leimattiin kansakunnan vihollisiksi. Samaa oiretta näen Helsingin Sanomissa. Minä ehdotan järjestelmän uudistamista tai purkamista, se on aivan legitiimi mielipide. Ei sitä kannata demonisoida!

Tämä keskustelu jatkuu vielä. Pakon ymmärtäjät vetoavat vain ja ainoastaan ruotsin asemaan Suomen kansalliskielenä ja katsovat, ettei mitään muutoksia voida tehdä kieltenopetukseen niin kauan kuin perustuslaissa on tämä maininta - vaikka pakko koko kansakunnalle on paljon tuota mainintaa myöhäisempi hanke.

Viimeisin kirjoittaja kiteytti oleellisen:

"keskustelu vapaasta kielivalinnasta ei ole keskustelua suomenruotsalaisten asemasta. Keskustelu vapaasta kielivalinnasta on keskustelua suomalaisten koululaisten ja opiskelijoiden kielitaidosta, keskustelua suomalaisten koululaisten ja opiskelijoiden valinnanmahdollisuuksista ja heidän tulevaisuudestaan."

Keskustelu kielipolitiikasta on myös keskustelua siitä, mikä on tämän maan kannalta tarpeellista osaamista; mitä kieltä tämän maan liike-elämä, tiedemaailma, taide, tarvitsevat ja mikä kielenosaaminen on tärkeää, jotta viranomaiset ja kansalaiset tulevat toimeen keskenään.

Suomi-ruotsi kaksikielisyyden pakottaminen koko väestölle on nykypäivänä auttamattomasti vanhentunutta kielipolitiikkaa. Tämän päivän Suomi on monikielinen maa, kaksikielisyys on vain muodollisuus, ei todellisuutta enää.