Heikki Tala on kirjoittanut kaksikymmentä vuotta sitten hesarissa näin (nyt ymmärtää, että jotkut ovat jo hiukan turhautuneita)
HS - Mielipide - 29.10.1993
Suomalaisten aika määrittää identiteettinsä
Nyt sitten keskustellaan suomalaisten identiteetistä. Siihen kuulemma kuuluu ruotsalaisuus ja ruotsin kieli. Jo Maamme-laulun laulamiseen syyllistyminen tuottaa suomalaiselle Kai Laitisen (27. 10.) mielestä ruotsalaisidentiteetin.
Kiinnostuin tästä kohdasta. Oletettavasti kyseessä on suomalaisen kirjallisuuden suuri vaikuttaja Kai Laitinen. Tämä ehti aikanaan hesarissa arvostella Seppo Heikinheimon kuoleman jälkeen ilmestyneet muistelmat. Kohtuuttoman suuri ja ymmärtämätön oli minusta arviossa osuus, jossa kuvailtiin kieltämättä särmikkään Heikinheimon kritiikkiä pakkoruotsia kohtaan tavalla. Tekstistä välittyi Heikinheimon näkemyksiä väheksyvä asenne:
http://www.hs.fi/juttusarja/kritiikinkl ... 5225046876
Heikinheimon pahimpia, lähes patologisia päähänpinttymiä oli hänen käsityksensä ruotsin kielen opetuksen turmiollisuudesta. Yhtenä taustatekijänä hän esittää, että joutui lapsena sodan aikana Vaasan lähelle ruotsinkieliseen ympäristöön ja sai siitä, kuten aivan asiallisesti todetaan, pysyvän "sielullisen vamman".
Myöhemmin tekijä ei käsittele ruotsin kieltä enää yhtä ymmärtävästi vaan hyökkää sitä vastaan lähes joka tilanteessa yhtä silmittömästi. Hän väittää, että "pakkoruotsi" vei tilaisuuden lukea riittävästi sekä englantia että saksaa - molemmat kieliä joita hän oppi ja osasi erinomaisesti.
Vielä teoksensa viimeisillä sivuilla hän kiihdyttää itsensä vihaan ja kuvittelee että "ruotsin kieli oli Suomessa miehitysvallan jäänne, - samanlainen kuin venäjä Virossa". Runeberg saa hänen silmissään sentään armon, samoin kuin ruotsia puhuneet herrasmiehet Tawaststjerna, Alvar Aalto ja Nevanlinna.
Mielenkiintoinen ilmiö tätä taustaa vasten on Heikinheimon läheneminen Venäjään ja sen kieleen. Hän toteaa saaneensa parhaat ystävänsä Suomen lisäksi Virosta ja Venäjältä, mutta tekee poliittisen varauksen: "En voinut armastaa neuvostovaltaa, koska se oli kaikkein vihattavin asia mitä tunsin." Loppupuolen eloisat muistelukset Pietarista ja Moskovasta osoittavat molemmat lausahdukset paikkansa pitäviksi.
Viro oli Heikinheimolle läheinen maa, ja erityisen suuressa arvosssa hän piti sen presidenttiä. Lennart Meri saa Erik Tawaststjernan ohella suurempaa kiitosta kuin kenties yksikään toinen.
lainaus päättyy
Sekä Heikinheimo että Laitinen ovat nyt poissa. Jotain hyvin surullista on jäänyt soimaan näidenkin rivien myötä. Miksi pakkoruotsi on ollut niin tärkeää, että sen on annettu samentaa kulttuurielämäämme ja sen vaikuttajien vuoropuhelua. Eikö pakon hinta vain hetki hetkeltä nouse yhä järjettömämmäksi.