Monikulttuurisuus/kielisyys esim. pääkaupunkiseudulla tarkoittaa, että seuraavien vuosien kuluessa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä kouluissa nousee kahteenkymmeneen prosenttiin. Se tarkoittaa, että seuraavassa polvessa kulttuurienvälisten liittojen määrä on jo todella iso.
Venäjän- ja vironkieliset näyttävät integroituvan nopeasti ja hankkivan erinomaisen suomen kielen taidon. He rakentanevat niitä kulttuurisiltoja, joita olisi pitänyt jo rakentaa suomenkielisten omalla kielitaidolla, jota ei kuitenkaan ole voinut laajentaa. Esimerkiksi muistan itse, miten olimme kiinnostuneita viron kielestä omassa koulussani, mutta sen opiskelu oli meillä "tee se itse" -kurssien varassa. Pakollinen ruotsi on oleellisesti sitonut voimavaroja, joita olisi tarvittu näiden lähialueiden kieleen ja kulttuuriin tutustumiseen.
Muualta tulleiden tilanne vaihtelee. Joissakin maahanmuuttajaryhmissä näyttää käyvän niin, että lapset puolikielistyvät. Sisarukset puhuvat keskenään suomea, koska se on heidän vahvin kielensä, mutta puheesta kuulee, ettei suomen osaaminen ole äidinkielen tasoinen. Näiden ihmisten opiskelut kariutuvat helpoimmin kieliongelmiin. Heidän lastensa kielellinen kehitys on myös uhattuna, sillä äidinkieli opitaan kotona. Peritty kielitaidottomuus kulkee käsi kädessä periytyn syrjäytymisen kanssa.
Niissä koululuokissa, joissa maahanmuuttajien osuus nousee yli puoleen, tulee tilanne, jossa suomenkielisten lasten kielitaito ei enää kehitykään normaalisti. Erilaiset kielivirheet tulevat niin tutuiksi, ettei oma kielikorva enää erota oikeaa ja väärää muotoa. Tämä on uhka, mikäli maahanmuutto keskittyy liiaksi tietyille alueille ja niiden kouluihin. Tämä ongelma lienee ruotsinkielisillä kouluilla jo nyt suomenkielisten määrän vuoksi. Monikulttuurisuutta/monikielisyyttä täytyy siis pystyä jakamaan tasan kaikille kouluille.
Samaan aikaan lasten ja nuorten maailman peli/videopainotteisuus vähentää lukemista ja kirjoittelua. Entistä enemmän oppilaat jakautuvat koulukielen taidoissa hyviin ja heikkoihin. Heikkojen on vaikea opiskella kaikkea, mitä koulusta löytyy, koska opiskelu ja ajattelu pohjaavat kieleen. Kouluilla puhutaankin nyt kielitietoisuudesta. Tarkoitus on, että kaikki opettajat kokisivat olevansa nimenomaan äidinkielen opettajia. Meillä Suomessa vain asia on arkaluontoinen, koska suomi ei ole virallinen pääkieli vaan toinen kansalliskieli. Puhuttaessa oppilaiden kielellisestä kehityksestä ja kielitaitovaatimuksista joudutaan koko ajan vetämään mukana kansalliskielistrategian liturgiaa.
Monikulttuurisuus on tavallaan luonnollinen olotila. Ainahan on tullut virtauksia ja ihmisiä eri puolilta. Useimmiten määrä on ollut sellainen, että se on ollut omiaan rikastamaan niin geenivarastoja kuin kulttuuriakin. Nyt vain vaatimukset ihmisten osaamiselle ovat niin kovat, ettei monikulttuurisuus toimi ilman tietoista työtä kieltaidon ja eettisten periaatteiden hiomisessa.
Kasvaako kaksikielisyysfilosofiasta, joka nyt hyväksyy vain suomen ja ruotsin, monikielisyysfilosofiaa, joka hyväksyy maan pääkielen erityisaseman ja Nordenin monikulttuurin, jossa suomalaisetkin voivat olla nordboreja ilman ruotsia?