Kielistrategia 20.12.2012 - missä otsikot?

[Sees]

Tänään siis ilmestyi Suomen kielistrategia:

"Tavoitteena on Suomi, jossa on kaksi elinvoimaista kansalliskieltä ja jossa molemmat kielet näkyvät, kuuluvat ja hyväksytään."
http://vnk.fi/etusivu/fi.jsp



Kansalliskielistrategian voi ladata pdf-tiedostoina täältä:

http://vnk.fi/julkaisut/listaus/julkais ... oid=373031

[Sees]

Tiivistelmä osoitteessa
http://vnk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/ ... oid=373088

Hallituksen toimenpiteet

Strategiassa esitetään pitkän aikavälin toimia ja hallituksen toimenpiteet kuluvalle hallituskaudelle. ---
Hallituksen toimenpiteisiin kuuluu muun muassa molempien kansalliskielten näkyvyyden lisääminen ja kielten oppimismahdollisuuksista ja kieliryhmien kohtaamismahdollisuuksista tiedottaminen. Toimenpiteisiin kuuluu myös kielikylpytoiminnan laajempi mahdollistaminen. --- Kansallinen termipankki luodaan kaikkien käyttöön suomen- ja ruotsinkielisen sanaston vaalimiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Maahanmuuttajien mahdollisuuksia oppia kansalliskieliä ja saada tietoa maan kaksikielisyydestä lisätään. Muun muassa selvitetään mahdollisuus aloittaa toisen kansalliskielen opiskelu lukiossa.

Kahden kielen on oltava läsnä kaikessa tulevaisuuden suunnittelussa. Tästä syystä on osana hallinnollisia uudistuksia ja lainvalmisteluhankkeita suoritettava kielellisten vaikutusten arviointi, ja vaikutusarvioinnin tulos otetaan asianmukaisesti huomioon uudistusten toteutuksessa.

Käytännön työvälineet ja täytäntöönpano

Kansalliskielistrategian liitteeseen sisältyy käytännön työvälineitä, joiden tarkoituksena on helpottaa kielilainsäädännön soveltamista käytännön tilanteissa --- Niiden käyttöönottoa suositellaan myös kunnille ja kuntayhtymille. --- täytäntöönpanolle on merkitty vastuutahot ja yleisvastuu täytäntöönpanosta ja sen seurannasta annetaan oikeusministeriölle.

Jokainen ministeriö nimittää johdon tueksi nimitetään kansalliskielihenkilön ja näistä muodostuu valtioneuvoston kansalliskieliyhdyshenkilöverkosto. --- Kansalliskieliyhdyshenkilöiden nimittämistä suositellaan myös kaksikielisille kunnille ja kuntayhtymille.

Lisätietoja:
valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen, p. 09 1602 2006 ja
kansalliskielistrategian pääsihteeri Paulina Tallroth, p. 09 1602 2383 tai 050 522 5199, valtioneuvoston kanslia

[Sees]

On aika tylsää lukea tuttuja liturgioita, joissa ei ole annettu yhtään tilaa kritiikille.

Löytyyhän sieltä mielenkiintoisia kohtia:

--- Kymmenet tuhannet ruotsinkieliset eivät osaa sujuvasti suomea tai ovat yksikielisiä ruotsinkielisiä. s. 19
--- ei oikeus eikä välttämättä tarvekaan käyttää äidinkieltään vähene, vaikka henkilö kokisikin itsensä kaksikieliseksi s. 21
--- Elinvoimaista yksilötason kaksikielisyyttä tukisivat sellaiset luonnolliset kielten kohtaamistilanteet, joissa kaikki osapuolet käyttävät omaa kieltään. s. 22

Eli meidän on tarkoitus ruveta puhumaan suomea ruotsinkielisille, jotka puhuvat meille ruotsia. Näin toteutuisi kauniisti aito kaksikielisyys. Aika vinkeä visio.

[Sees]

Näin liitetään kielikeskustelu "koveneviin asenteisiin pienempiä ryhmiä kohtaan":

"Suomalainen yhteiskunta on perinteisesti ollut avoin,
oikeudenmukainen ja turvallinen, ja muun muassa
näille vahvuuksille haluaa hallitus myös tulevaisuudessa
rakentaa välittävää ja menestyvää Suomea. Viime
vuosina yhteiskunnassamme on kuitenkin ilmennyt
kovenevia asenteita yhteiskunnan pienempiä ryhmiä,
kuten maahanmuuttajia, kohtaan.
Entistä kielteisempiä asenteita esiintyy myös
ruotsin kieltä ja Suomen kaksikielisyyttä kohtaan.
Kielteiset asenteet ja reaktiot lisäävät kielteisyyttä
ja puolustusreaktioita molemmissa kieliryhmissä.
Esimerkiksi verkkokeskustelut, joista osa käydään
anonyymisti, osoittavat niin suomen- kuin ruotsinkielisten
käyttävän kielteisiä ja hyökkääviä ilmaisuja
toista kieltä puhuvia kohtaan." s. 24

[Sees]

Ja näin perustellaan pakkoruotsiputki (muutama uusi helmi joukossa, mm. osaamme ruotsia jo semanttisen sukulaisuuden perusteella):

Suomessa suomi ja ruotsi kuuluvat koulujen opetusohjelmaan.
Kaikki oppilaat oppivat näin ollen suomea
tai ruotsia äidinkielenä ja toisena kotimaisena kielenä
perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa tai
lukiossa. Myös korkeakoulututkintoon sisältyy sekä
äidinkielen että toisen kotimaisen kielen opintoja ja
niitä koskeva koe. Tämä on perusteltua, sillä suomi ja
ruotsi ovat ne kielet, joita säännönmukaisesti voi
käyttää viranomaisissa asioidessa ja joilla julkista
palvelua järjestetään. Järjestelyn tarkoituksena on
varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus tutustua
maan niin suomen- kuin ruotsinkieliseen kulttuuriin.
Suomi on maan enemmistön käyttämä kieli ja
sellaisena keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa.
Ruotsinkielisille on etu osata maan valtakieltä, jota
käytetään lähes kaikissa osissa maata.
Ruotsin kielen oppiminen puolestaan liittää suomenkielisetkin
suomalaiset yhteisen kielen myötä tiiviimmin
Suomelle monin tavoin läheiseen pohjoismaiseen
yhteisöön. Ruotsin kieltä osaavalla suomalaisella
on myös laajat mahdollisuudet toimia kaksikielisillä
tai täysin ruotsinkielisillä alueilla niin suomen- kuin
ruotsinkielisten suomalaisten kanssa.
Kielinä suomi ja ruotsi kuuluvat eri kieliryhmiin.
Suomen kieli on kuitenkin esimerkiksi hallinto- ja tuomioistuinkielenä
kehittynyt ruotsin kielestä. Kielillä on
tästä syystä yhteiskunnan samankaltaisiin rakenteisiin
ja ilmiöihin liittyvä eräänlainen semanttinen sukulaisuus,
joka tarkoittaa sitä, että ne monin tavoin
muistuttavat toisiaan. Tästä seuraa se, että suomenkielinen
osaa tietämättäänkin jo paljon ruotsinkielisiä
sanoja ja sanontatapoja. Hän pystyy siten helpommin
omaksumaan tai ainakin lukemaan ruotsia ja toisia
pohjoismaisia kieliä kuin mitä eri kieliryhmiin kuuluvien
kielten kohdalla yleensä voisi olettaa. Näin ollen
kansalliskielet ainakin osittain tukevat toisiaan.

[Sees]

Ja näin todetaan, ettei pakkoruotsiputki voi olla mistään pois:

Kansalliskielten opetuksesta keskusteltaessa nousee
usein esiin toisten kielten osaamisen tarve. Eräs kysymys
on tällöin, viekö kahden pienehkön kansalliskielen
opetus aikaa toisten kielten opetukselta. On kuitenkin
mahdotonta arvioida, mitä kieltä tai kieliä yksilö tulevaisuudessa
mahdollisesti tarvitsee. Opetuksen valtakunnallisia
tavoitteita ei tästä syystä voi rakentaa
esimerkiksi vain myöhemmässä työelämässä mahdollisesti
tarvittavien kielien varaan.
Muiden kielten osaamistarve on kiistaton tosiasia.
Muiden kielten taitoa tarvitaan muun muassa
kaupan alalla ja matkailun alalla, ulkomaisissa opinnoissa,
tutkimuksessa ja myös julkishallinnossa ja
tuomioistuinlaitoksessa. Oman äidinkielen ja kansalliskielten
oppiminen luo edellytyksiä muiden kielten
oppimiselle eikä kielten välillä näin ollen ole ristiriitaisia
tavoitteita. Kieliä ei siksi tule asettaa vastakkain.
Kansalliskielistrategian tavoitteena on luoda yhteiskunta,
joka ei sulje keneltäkään pois oikeutta ja
mahdollisuutta oppia maan molempia kansalliskieliä,
ja mahdollistaa siten kaikille täysipainoinen tutustuminen
niin suomen- kuin ruotsinkieliseen kulttuurin.
Näin taataan jokaiselle toimimismahdollisuudet koko
maassa. s. 32

Siis esitetään kysymys
"viekö kahden pienehkön kansalliskielen opetus aikaa toisten kielten opetukselta"
ei vastata tähän vaan aletaan puhua siitä, että kielitarpeita on "mahdoton arvioida"
ja vätetään, että "kansalliskielten oppiminen luo edellytyksiä muiden kielten oppimiselle".

Mikäli tuo pitää paikkaansa, Ahvenanmaalla tehtiin ehdottomasti väärin, kun pakkosuomi poistettiin, ja muissa maissa tulisi ehdottomasti olla jokin pakollinen pikkukieli, jotta se vahvistaisi muiden vieraiden kielten opintoja.

[Sees]

Kielistrategiassa käytetään johdonmukaisesti nimitystä "kaksikielinen" vain suomi-ruotsi-yhdistelmästä. Näin hävitetään maan todellinen kaksikielisyys ihan muilla yhdistelmillä - ja se, että suomi-englanti-kaksikielisyys on sekä totta että erittäin merkittävää useimpien nuorten ihmisten kannalta.

[Sees]

Suomen monikielisyys ohitetaan nopeasti:

Suomi on nykyisin käytännössä monikielinen maa,
jossa puhutaan 148 kieltä äidinkielenä.11 Suomessa
asuu 4 863 351 suomenkielistä (90 prosenttia maan
väestöstä) ja 291 219 ruotsinkielistä (5,4 prosenttia
maan väestöstä). Muunkielisten määrä Suomessa on
4,5 prosenttia. ---
Suomessa käytetään useita kieliä. Suomessa tuetaan
sekä suomalaisten kansalliskielten että muiden
kielten oppimista samoin kuin alkuperältään ulkomaalaisten
oman äidinkielen ja Suomen kansalliskielten
oppimista.
Suomen valtion kieliä ovat suomi ja ruotsi, joilla
perustuslain 17 §:n mukaan on asema kansalliskielinä.
Suomi on siten virallisesti kaksikielinen maa.
Suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvilla on perustuslaissa
turvatut, yhtäläiset oikeudet käyttää äidinkieltään,
niin sanottua omaa kieltään. s. 17

Suomen monikielisyyttä ei analysoida, ei liioin maahanmuuttajien kielellisiä vaikeuksia ja oikeuksia - paitsi oikeutta oppia MOLEMPIA kansalliskieliämme.

[Sees]

On vaikea löytää tuoreesta hallituksen kielistrategiasta minkäänlaista mainintaa suomenkielisessä mediassa.

"Hallitus linjasi torstaina kielistrategiassaan, että Suomi on vahvasti kaksikielinen maa. Tavoitteena on mm. parantaa virkamiesten kielitaitoa ja lisätä kanssakäymistä suomen- ja ruotsinkielisten välille", kertoo Turun Sanomat. Vastaava teksti löytyi Hesarista (minulla ei lukuoikeutta).
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/429639 ... tingetille

HBL kirjoittaa kyllä: Hallitus hyväksyi torstaina 74-sivuisen kansalliskielistrategian, jota varsinkin RKP on ajanut hallitusneuvotteluista lähtien. Osa nk. Ahtisaaripaperin ehdotuksista on mennyt läpi, mutta osa konkreettisia ehdotuksia jäi pois, esim. ylioppilaskokeeseen liittyvä osa.
("Regeringen godkände på torsdagen en 74-sidig nationalspråksstrategi, en fråga som inte minst SFP drivit sedan regeringsförhandlingarna. Vissa delar av den så kallade Ahtisaarirapporten har fått genomslag, men en del konkreta förslag föll ändå bort, som det om studentexamen.")
http://hbl.fi/nyheter/2012-12-20/regeri ... ksstrategi

"RKP: Kansalliskielistrategia on joululahja kaksikieliselle Suomelle"
Aloitteen strategiasta tekivät RKP hallitusneuvotteluissa ja Suomenruotsalaiset kansankäräjät. Luonnos valmistui presidentti Martti Ahtisaaren johdolla. Varsinaista valmistelua johtivat pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.). Kaikki hallituspuolueet tukevat kielistrategiaa ja RKP toivoo, että myös oppositio tekisi samoin.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/k ... e-suomelle

Suomi sai torstaina ensimmäisen kansalliskielistrategiansa ja se vahvistaa ruotsin kielen asemaa. Voimassa on aikaisemmin tehty kielilaki, mutta sitä ei aina noudateta.
Strategia sisältää muunmuassa tarkistuslistan joissa toiminhenkilöille annetaan käytännön ohjeita miten heidän tulisi noudattaa kielilakia. Kaikilla ministireillä tulee myös olemaan yhdyshenkilö jonka puoleen kääntyä. Hallitus ehdottaa samanlaisia yhdyshenkilöjä myös kaksikielisille kunnille sekä kuntayhtymille.
http://sverigesradio.se/sida/artikel.as ... el=5388512

[dejavu]

Eli kun pakkoruotsi ärsyttää, niin ärsytys paranee, kun pakkoruotsia tiukennetaan..
Voi näitä RKP:n paukapäitä!

Luulisi alan ammattilaisten nyt vihdoinkin tajuavan, että Suomi on kieltenopetuksen takapajula ja sellaiseksi jää.
Tulisi nyt tämä Huhtakin kaapista ulos!

"Suomeen tarvitaan korkean tason toimielin, joka uudistaa maamme kielikoulutuspolitiikan vastaamaan globalisoituvan yhteiskunnan tarpeita.
Työn lähtökohtana on oltava tarvitsijoiden - elinkeinoelämän, teollisuuden, yhteiskunnan, palvelusektorin, ammattikielen asiantuntijoiden -
välinen yhteistyö. Myös määrälliset tarpeet on tutkittava."

Urautuneet toimintakaavat ja 30 vuotta vanha strategia eivät enää toimi kielikoulutuspolitiikassa. Tarvitaan paras tieto ja uudet tahot visioimaan kansallista menestystarinaa.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli ... SI1MA0138d

Ja hallituksen vastaus: On kuitenkin
mahdotonta arvioida, mitä kieltä tai kieliä yksilö tulevaisuudessa
mahdollisesti tarvitsee. Opetuksen valtakunnallisia
tavoitteita ei tästä syystä voi rakentaa
esimerkiksi vain myöhemmässä työelämässä mahdollisesti
tarvittavien kielien varaan.

[Sees]

Kuka raukka tätä onkaan joutunut sorvaamaan:
"On kuitenkin
mahdotonta arvioida, mitä kieltä tai kieliä yksilö tulevaisuudessa
mahdollisesti tarvitsee. Opetuksen valtakunnallisia
tavoitteita ei tästä syystä voi rakentaa
esimerkiksi vain myöhemmässä työelämässä mahdollisesti
tarvittavien kielien varaan."

Mitä järkeä tässä vastauksessa on?

Vaikkei varmasti tiedetä, mitä kieliä oppilas jatkossa tarvitsee (englannin ohella),
tiedetään, että mahdollisuus erilaisiin valintoihin kielissä, avaisi erilaisia jatkomahdollisuuksia
- ja laajaa kielivarantoa tarvittaisiin joka tapauksessa.
Kaikkien kielitaidon rajaaminen ruotsiin ei ole kenenkään ei-ruotsinkielisen etu.

Koko kielistrategia on täynnä tällaista näennäispuhetta, jolla ohitetaan kysymykset, ongelmat ja tarpeet - ja tyydytään luomaan sloganeita, joilla ei tarvitse olla mitään tekemistä todellisuuden kanssa:
- "kansalliskielten oppiminen luo edellytyksiä muiden kielten oppimiselle"
- "tavoitteena on luoda yhteiskunta, joka ei sulje keneltäkään pois oikeutta ja mahdollisuutta oppia maan molempia kansalliskieliä"
- [pakkoruotsi] "on perusteltua, sillä suomi ja ruotsi ovat ne kielet, joita säännönmukaisesti voi käyttää viranomaisissa asioidessa ja joilla julkista palvelua järjestetään"

Näin pakosta tulee oikeus ja vuosikausien pakollinen ruotsinopiskelu vain lisää ja syventää suomen sekä vieraiden kielten osaamista. Orwellilaista uuskieltä.

[TK]

Tällainen suomi-ruotsi "kansalliskielisyys" on niin utopistista, niin kaukana todellisuudesta, että ei oikein tiedä, mitä siitä sanoisi. Täysin poskettoman älyttömän mieletön ja päätön juttu joka tapauksessa on kyseessä.

[dejavu]

Mitä järkeä tässä vastauksessa on?



Tässähän on sitäpaitsi ristiriita!
HE tietävät, että kaikki tarvitsevat ruotsia, vaikka teksti sanoo ettei voi tietää mitä kieliä yksilö tulevaisuudessa tarvitsee.

Onko tää jokin komedia ?

No, tää on helppo ampua alas ja me ammumme tämän alas!

[Sees]

Suomalaisuuden liiton lausunto strategian luonnoksesta
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=17

1. Lausunnon lähtökohta

Kielistrategialuonnos on syntynyt yksipuolisesti, koska se seuraa Svenska Finlands Folktingin asettaman Ahtisaaren työryhmän esityksiä Suomen kansalliskielten, tässä tapauksessa tilaajan ja eturyhmän intressissä olevan ruotsin kielen säilyttämiseksi Suomessa. Kyseessä on hätävarjelun liioittelu, sillä ruotsin kieli voi Suomessa hyvin, jos tilannetta verrataan vastaavien kokoisten kielivähemmistöjen asemaan Pohjoismaissa tai EU-maissa. Ruotsin kielen asemaa Suomessa ei voi verrata aikaan, jolloin se maan ainoana virallisena ja koulutuskielenä oli ylivoimainen suomen kieleen nähden, kuten de facto vähemmistökielen (noin 5 %) ruotsin edustajat asiantilan usein näkevät. Tämän historiallisen perspektiivin ei siis tule vaikuttaa tilanteen arviointiin. Suomen ei tule rakentaa kansallista ja kansainvälistä tulevaisuuttaan vain osana pohjoiseurooppalaista yhteisöä, kuten luonnos edellyttää, vaan tämän rinnalla tulee ottaa huomioon etenkin EU-jäsenyyden ja globalisaation vaatimukset 2000-luvun kansalliskielistrategialle. Tässä mielessä nykytilanne ei ole tyydyttävä.

Kansalliskielistrategiassaon unohdettu täysin se vaara, jonka globalisaation ja verkottumisen kautta tapahtuva integroituminen aiheuttaa suomen kielen tulevaisuudelle pienenä kielenä. Englanti on jo nyt syrjäyttänyt suomen kielen internetin käytössä etenkin pelimaailmassa. Osin siitä on jopa tullut maan ”toinen” kieli.

2. Pohjoismainen integraatio ja suomen kieli

Suomen kielen asemaa on myös vahvistettava etenkin Ruotsissa valtioiden välisen kielellisen tasa-arvon ja vastavuoroisuuden pohjalta sekä saatava myös suomi viralliseksi kieleksi pohjoismaiseen yhteistyöhön sekä hyväksyttävä myös englannin kielen käyttö.

EU-integraatio on luonut Suomen ja Ruotsin välille tiiviit yhteismarkkinat. Suomen virallinen kaksikielisyys hyödyttää täten liikaa ruotsalaisia yrityksiä ja henkilöitä verrattuna siihen, mitä Ruotsi vastaavasti tarjoaa suomenkielisille. EU:n markkinaintegraatioon kuuluva lakien yhtenäistäminen edellyttää myös kielilakien harmonisointia. Suomen ja Ruotsin tulee sopia tästä kahdenvälisesti (vrt. Euroopan Neuvoston vähemmistösopimuksen 18 artikla) ja kielistrategiassa tulee tätä suositella yksistään historiallisista syistä.

3. Kansalliskielten osaaminen

Liitto yhtyy toimikunnan näkemykseen siitä, että molempien kansalliskielten osaamisen – varsinkin kirjallinen osaaminen – on heikentynyt. Liitto katsoo, että poistamalla toisen kotimaisen kielen pakollisuus koulutuksen kaikilla tasoilla sekä käyttämällä näin vapautuvat tunnit äidinkielen, suomen tai ruotsin, vahvistettuun opiskeluun on omiaan ehkäisemään nuorten, etenkin poikien syrjäytymistä. On nurinkurista, että noin 10-15 % peruskoulun oppilaista osaa hädin tuskin muutaman sanan toista kansalliskieltä, useimmiten ruotsia. Puutteellinen äidinkielen osaaminen johtaa syrjäytymiseen yhteiskunnasta.

Kokonaisuudessaan kansalliskielistrategiaan sisältyvät ruotsin asemaan paneutuvat ehdotukset vaikuttavat ”veden kantamiselta kaivoon”. Ottaen huomioon sen, miten vähän ruotsia on opittu kouluissa peruskoulusta korkeakouluihin viime vuosikymmeninä vaikuttaa siltä, että ruotsin kielen opetuksen epäonnistuttua hallintoa yritetään palauttaa kaksikieliseksi. Vai, onko tarkoitus varata korkeimmat hallintovirat ns. kaksikielisille samaan tapaan kuin ne olivat ruotsinkielisten hallussa sata vuotta sitten?

Suomenkielisillä on huonoja historiallisia kokemuksia ruotsinkielisen vähemmistön ja ruotsinkielisten maahanmuuttajien kielellisestä erityisasemasta.

Toimenpidesuositusten osalta Liitto toteaa erikseen:

4. Mitä on kaksikielisyys?

Käsitteet ”kaksikielisyys ja kaksikielinen henkilö” tulisi määritellä ennen kuin perustetaan kaksikielisiä kouluja. 2000-luvun alun kielilakikomitea nimenomaan hylkäsi ”kaksikielisyyden”, koska se Suomen kielilain itseidentifikaation periaatteeseen nojautuvana johtaa helposti keinotteluun ja oikutteluun kielivaatimusten suhteen. Käytännössä ns.”kaksikieliset” ovat valitettavan usein puolikielisiä molemmilla kielillä. Olisiko syytä huomioida myös maahanmuuttajien kaksikielisyys?

Kansallisen termipankin luomien voi olla yleishankkeena liian vaikea johtuen eri ammattikielten runsaudesta. Sen sijaan tulisi edistää alakohtaisten termipankkien muodostamista samaan tapaan kuin tehdään esimerkiksi lääketieteessä ja joillakin teknisillä aloilla. Lisäksi tulee voimakkaasti tukea eri alojen suomenkielisten perusoppikirjojen kustantamista, koska ruotsinkielisillä on tukemaan skandinaaviset oppikirjat entiseen tapaan.

Vaikka ruotsin kirjoittaminen on ylioppilaskirjoituksissa vähentynyt, niin sen kirjoittaneiden osaamistaso on tuntuvasti noussut lisäten näin ruotsinkielen todellista osaamista. Kielellisesti lahjakkaiden oppilaiden kohdalla ruotsin osaamisvelvollisuuden poistaminen lisäisi mahdollisuuksia kartuttaa Suomen kielivarantoa.

5. Kielikylvyt

Globalisaatiosta, etenkin kaupallisista, aiheutuvien tarpeiden tyydyttämiseksi tulee panostaa kielikylpy- ja kielisuihkumahdollisuuksiin muidenkin kuin de facto ruotsin kielen suhteen.

Maahanmuuttajien maan pääkielen suomen saati sitten ruotsin kielen osaaminen on tunnetusti heikkoa verrattuna kantaväestöön. Tämä on asiantila, jolta toimikunta on sulkenut silmänsä keskittyessään vain ruotsin kielen aseman parantamiseen yksinomaan suomenkielisten keskuudessa.

Niinpä sekä suomen että ruotsin opettamista maahanmuuttajille yleensä ja etenkin suomen opettamista riikinruotsalaisille tulee huomattavasti tehostaa jopa velvoituksena oppia molempia kieliä niin kauan kuin suomalaisilla velvollisuus oppia ruotsia. Näin, jotta toisen kotimaisen oppiminen ei olisi suomalaisten erityisrasite maahanmuuttajiin ja näiden työllistymiseen nähden. Suomenkielinen lapsihan ei saa minkäänlaista todistusta valmistumisestaan oppilaitoksesta ilman suoritettua ruotsin kurssia syrjäytyen näin työmarkkinoilta toisin kuin maahanmuuttajat. Suomeen on näin ollen kertynyt opiskelijajoukko, jotka ovat pakkoruotsia vailla valmiita ja siten epäpäteviä julkisiin virkoihin, joihin maahanmuuttajat pääsevät toista kotimaista osaamatta.

On siis pidettävä huoli, että kielilain vaatimusten mukaisesti julkisiin virkoihin valittavat maahanmuuttajataustaiset henkilöt, etenkin riikinruotsalaiset henkilöt osaavat suomea ja ruotsia samantasoisesti kuin vaaditaan suomen- ja ruotsinkielisiltä virallisesti kaksikielisten elinten tehtävissä, joita koskevat kielilain määräykset.

6. Uusia toimenpidesuosituksia

Itsehallinnollinen Ahvenanmaa on saanut Euroopan Neuvostolta huomautuksen vähemmistönsä eli suomenkielisten huonosta kohtelusta. Tämä tulisi ottaa kielistrategiassa. Ruotsin vallan ajan historian opetusta voidaan lisätä opetukseen, jos samalla kerrotaan, miten ankeaa se oli suomenkielisille kielellisesti, kulttuurillisesti ja sotilaallisesti.

Kansalliskielten osaamistason seuranta on nykyisin vähintäänkin riittävä. Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii pikemminkin virkamieskunnan vähentämistä.

Luonnoksessa ei ole minkäänlaisia arvioita kielistrategian aiheuttamista välittömistä tai välillisistä kustannuksista.

7. Kielilain tarkistaminen

Suunnitteilla olevat kuntaliitokset aiheuttavat sen, että kielilain 5 § kielellisestä jaotuksesta on uusittava. Parhaiten se tapahtuu palaamalla 1950-luvulla voimassa olleisiin määräyksiin. Jo nyt kaksikielisissä kunnissa (esimerkiksi Kokkola ja Lohja) tai hallintoalueilla, joissa yksikin kunta on kaksikielinen ( esim. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri Myrskylän takia) ei ole noudatettu kielilain opasteita (mm. teiden nimet tai ovikyltit) koskevia määräyksiä. Kielilain henki myös on, kuten eduskunnan oikeusasiamies on äskettäin todennut, että liitokset yli kielellisten hallintorajojen eivät ole suotavia. Suomenkielisiä kuntia ei siis tulisi liittää kaksikielisiin kuntiin, kuten on jo käynyt Turun, Lohjan ja Kokkolan kohdalla, mutta Keski-Pohjanmaata ei voitu liittää Pohjois-Pohjanmaan kanssa ja siten erottaa kaksikielisestä Pohjanmaasta.

Toimenpiteiden toteutusaikataulu, vuoden 2013 alusta lähtien, on epärealistinen. Näin, koska kansalliskielistrategia, toimenpideluonnos ja todelliset kieliolosuhteet eroavat liikaa toisistaan.

[Sees]

Suomalaisuuden liiton lausunto

Luonnoksessa ei ole minkäänlaisia arvioita kielistrategian aiheuttamista välittömistä tai välillisistä kustannuksista.

Näin strategiassa:

Suomen kaksikielisyyden kustannukset ja säästöt

Perusoikeuksien kustannuksia ei yleensä pyritä erittelemään
yksityiskohtaisesti. On luonnollista, että yhteisten
arvojen ylläpitäminen maksaa. Arvoille ei tule
asettaa yksilöityä hintaa, sillä tämä voisi johtaa siihen,
että perusoikeudet asetettaisiin niiden toteuttamiseen
arvioitujen kustannusten perusteella keskinäiseen
järjestykseen. Perusoikeuksia ei kuitenkaan saa arvottaa
keskenään vaan kaikki ovat samanarvoisia ja
kaikkien toteutumisesta on huolehdittava.

Suomen- ja ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien
valinta perusoikeuksiksi maksaa, samoin kuin muutkin
perusoikeudet maksavat. Kustannuksia syntyy
luonnollisesti esimerkiksi oikeudesta maksuttomaan
perusopetukseen – sen kielestä riippumatta –, samoin
kuin oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin
ja sosiaaliturvaan. Suomen kaksikielisyydestä
voidaan siis yleisellä tasolla todeta seuraavan
taloudellisia vaikutuksia.

Suomen kaksikielisyydestä tai jommastakummasta
kielestä johtuvia kustannuksia ei käytännössä ole
mahdollista laskea yksityiskohtaisesti. Näin on muun
muassa siksi, ettei kustannuksista ole saatavilla kattavaa
kuvaa. Toisaalta voi syntyä myös säästöjä. On
esimerkiksi todettu, että potilas paranee nopeammin,
jos hoitohenkilökunta käyttää hänen kieltään.

Suomen kaksikielisyyden kustannuksista keskusteltaessa
ei aina muisteta, että kaksikielisyydestä
seuraa myös taloudellisia hyötyjä, joita niin ikään on
vaikea laskea. Tosin kaikki oppiminen, myös suomen
tai ruotsin kielen oppiminen, maksaa, mutta yksilötasolla
kahden kansalliskielen osaamisesta seuraa
esimerkiksi laajemmat mahdollisuudet valita opiskelu-
tai työpaikka Suomessa tai muissa Pohjoismaissa,
mahdollisuus lukea kirjallisuutta alkuperäiskielellä
ja keskustella niin suomen- kuin ruotsinkielistenkin
henkilöiden kanssa. Nämä hyödyt ovat myös yhteiskunnan
hyötyjä esimerkiksi silloin, kun yksilöiden
kielitaito johtaa parempiin yhteistyömahdollisuuksiin,
työtilaisuuksiin ja taloudellisiin voittoihin. Säästöjä
seuraa myös, jos tulkkausta ei tarvita kahdella kielellä
käytävissä keskusteluissa, joissa osapuolet ymmärtävät
toisiaan.

Koko hallinnon kattavan kielilain säätämisen yhteydessä
viranomaisille ei varattu uusia taloudellisia resursseja.
Tämä johtaa pahimmillaan myös siihen, että
molemmista kansalliskielistä säästetään ja siirrytään
käyttämään esimerkiksi vain englantia, jolloin emme
voi ilmaista itseämme äidinkielellämme. Erityisesti
vähemmän käytetystä ruotsin kielestä säästetään
eri kohteissa, muun muassa palvelujen tarjonnassa,
jatkokoulutuksessa, julkaisuissa ja verkkosivuissa.

Esimerkiksi viranomaistoiminnassa ruotsin kielen
käyttö on vähentynyt ja valtionhallinto on käymässä
yhä yksikielisemmin suomenkieliseksi. Tästä puolestaan
seuraa, että kielellisten perusoikeuksien toteuttaminen
on usein käytännössä muutaman kielitaitoisen
henkilöiden varassa. Tilanne ei ole sopusoinnussa
kahden elinvoimaisen kansalliskielen ja toimivan kaksikielisyyden
tavoitteiden kanssa.

Viime vuosikymmeninä Suomessa on tehty myös
päätöksiä, joiden pitkän aikavälin vaikutuksia maamme
kaksikielisyyden edellytyksille ei ole arvioitu.
Tällaisia ovat esimerkiksi kieltenopetuksen tuntimäärien
vähentäminen ja toisen kotimaisen kielen vapaaehtoisuus
ylioppilaskirjoituksissa, joista kummallakaan
ei ole ollut myönteisiä vaikutuksia kansalliskieliä
tai muita kieliä koskevan kielivarannon kohentamiseksi.

Tämän kehityksen kääntäminen edellyttää tietoisia
päätöksiä ja pitkäjänteistä, järjestelmällistä työtä. Se
myös edellyttää, että Suomen kaksikielisyyden hyödyt
nähdään ja että ne otetaan tehokkaasti käyttöön.

Siis pakkoruotsin hyödyksi yksilölle lasketaan: "laajemmat mahdollisuudet valita opiskelu- tai työpaikka Suomessa tai muissa Pohjoismaissa, mahdollisuus lukea kirjallisuutta alkuperäiskielellä ja keskustella niin suomen- kuin ruotsinkielistenkin henkilöiden kanssa".

On vaikea nähdä, miten tämä voisi tuoda enemmän hyötyjä yksilölle ja yhteisölle kuin esimerkiksi espanjan opiskelu. Silloinkin mahdollisuudet valita opiskelu- ja työpaikka laajenevat mutta koko maailman mittakaavassa, alkuperäiskielistä kirjallisuuttakin löytyy pilvin pimein ja keskusteluyhteys avautuu yhteisöön, joka on todella paljon laajempi ja vieläpä usein englannilla tavoittamaton, toisin kuin skandinaaviset naapurimme.

Pakkoruotsin hyötyjä/säästöjä ei siis nähdäkseni ole löydetty lainkaan.

Hintaa taas ei saa kysellä, koska "perusoikeuksille" ei voi panna hintaa. Entä missä on muiden kieliryhmien perusoikeus opiskella kieliä itsensä ja tulevaisuuden vuoksi eikä vain kielistrategiapaperin toteuttamiseksi?